Pilaan orastavan suhteen
Olen hyvää vauhtia pilaamassa elämäni tähän saakka parhaimmalta vaikuttavan parisuhteen... Auttakaa!!
Olen 28-vuotias, ja seurustellut mieheni kanssa muutaman kuukauden (joskin jo tätä ennen tutustuimme netissä kirjoitellen muutaman kuukauden). Suhteen alussa kävi kuitenkin niin, että tapasin samoihin aikoihin toisen hyvältä vaikuttavan miehen, ja tavallaan kieltäydyin sitoutumasta kumpaankaan. Kerroin molemmille miehille, että en ole valmis sitoutumaan, ja tapailen muita. Halusin olla rehellinen.
Sydän lopulta veti nykyisen mieheni luo, sen jälkeen kun olimme tapailleet kuukauden. Lopetin toisen tapailun, ja kerroin miehelleni, että haluan keskittyä häneen. Suhteemme siis alkoi vakiintua. Sitten virallistimme suhteen, ja nyt olemme olleet muutaman kuukauden hyvin onnellisia.
Mutta minä en kestä tietoisuutta siitä, että tapailin aluksi kahta miestä, ja olin intiimistikin molempien kanssa. Olin unohtanut koko asian, mutta kun se on palannut mieleen, en saa itseinhon tunnetta katoamaan. EN ole sellainen ihminen joka tapailisi useita kerralla, saati harrastaisi seksiä useiden kanssa, mutta nyt niin vain kävi! Olin todella ajattelematon ja typerä.
Mieheni mukaan kaikki on hyvin, koska en ole valehdellut hänelle, ja lopetin toisen suhteen, kun kiinnostuin oikeasti hänestä. Mutta hän ei ole iloinenkaan asiasta tietenkään. Mutta hän sanoo, että koska rakastamme toisiamme nyt ja olemme toisillemme uskollisia, on kaikki periaatteessa hyvin, ja mennyt on mennyttä. Minä en pysty tästä yli pääsemään, tunnen etten ansaitse miestäni... Ero käy joka päivä mielessä, sillä häpeä on niin kova. Toisaalta tuntuu, että olisi naurettavaa lopettaa hyvä ja ihana suhde tällaisesta syystä.
Miten kommentoisitte tätä asiaa? Kaipaan todella epätoivoisesti ulkopuolisten apua...
Kommentit (14)
Hyvä ja ihana suhde?! Onko sellainen suhde hyvä, jossa sinulla ei ole hyvä olla vaan taustalla käsittelet tälläisiä asioita ja toinen vähättelee niitä?!
Tapailu on vaan tapailua, ei sen kummempaa. Et ole tehnyt mitään väärin, sulla taitaa olla jotenkin tiukka kasvatus takana tai muuta häikkää kun stressaat voin voimakkaasti pientä juttua.
Horo olet sanoo kuka vaan mitä tahansa.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 15:24"]
Horo olet sanoo kuka vaan mitä tahansa.
[/quote]
no siltäpä se tosiaan tuntuu... AP
Olet vahva ja itsenäinen nainen, kun pyöritit kahta miestä kerralla. Tästä suhteenne alusta sinulle jää mukavat muistot, jota voit muistella vanhana mummona kiikkutuolissa istuen.
Olet itsesi pahin vihollinen. Kehittelet ongelmia tilanteeseen, jossa ei pitäisi olla mitään ongelmaa.
Mutta voit lohduttatutua sillä, että nykyinenkään suhde ei todennäköisesti tule kestämään kovin kauan. Kuka jaksaa olla sinun kanssasi? Hyvä kysymys.
Mun mielestä toi on ihan yleistä. On tapahtunut kaveripiirissä ja nykyään ovat onnellisesti naimisissa. Ei ole ongelma, jollei siitä sellaista itselleen tee.
Olette vakiintuneet ja virallistaneet suhteen? Miten? Facebookissa?!
Yritä nyt päästä asiasta yli. Olet valintasi ja virheesi tehnyt, elä sen kanssa. Valitse olla onnellinen NYT, älä onneton menneessä.
Mä voin sinällään eläytyä tuohon tilaneeseesi, että esikoista odottaessa, kun tunteet heitteli, olin kauhean pettynyt elämääni, siihen, että olin kevytmielisesti ollut suhteessa myös miesten kanssa, joita ei voinut ottaa vakavasti.
Ihan höpönpöpöä. Kunhan aikaa kuluu, niin menneet jää menneeseen. Ja olen nykyään tyytyväinen, että kokeilin ja koin kaikki ne huonot suhteet. Arvostan miestäni todella paljon ja arvostan suhdettamme.
Älä sabotoi onneasi keksimällä syitä, ettet olisi ansainnut sitä. Jos tarvitset jotain katumusharjoituksia, niin yritä keksiä jotain rakentavaa. Kiellät itseltäsi vaikka suklaan loppuelämäsi ajaksi. Kyllä hyvä suklaa aina huonon miehen voittaa.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 15:24"]
Horo olet sanoo kuka vaan mitä tahansa.
[/quote]
Sinun subjektiivinen arviosi ei tee sitä todeksi tai faktaksi kuten hyvin tiedät vaikka yrität väen vängällä provota :)
Taas yksi esimerkki palstan luuserimiehistä, joita vituttaa kun ap:lla on ollut monta miestä, haha.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 15:50"][quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 15:24"]
Horo olet sanoo kuka vaan mitä tahansa.
[/quote]
Sinun subjektiivinen arviosi ei tee sitä todeksi tai faktaksi kuten hyvin tiedät vaikka yrität väen vängällä provota :)
Taas yksi esimerkki palstan luuserimiehistä, joita vituttaa kun ap:lla on ollut monta miestä, haha.
[/quote]
No ei tuollainen toiminta kovin arvostettua tai hyväksyttyä ole. Miksi minua vituttaisi tuollainen lutkailu? Eniten säälittää sen miehen puolesta, joka haksahti ap:hen, parempiakin naisia olisi tarjolla. En haluaisi olla missään tekemisissä tuollaisen naisen kanssa. Ei todellakaan voisi luottaa parisuhteessa, kun noin hyvät näytöt antaa.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 16:00"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 15:50"][quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 15:24"] Horo olet sanoo kuka vaan mitä tahansa. [/quote] Sinun subjektiivinen arviosi ei tee sitä todeksi tai faktaksi kuten hyvin tiedät vaikka yrität väen vängällä provota :) Taas yksi esimerkki palstan luuserimiehistä, joita vituttaa kun ap:lla on ollut monta miestä, haha. [/quote] No ei tuollainen toiminta kovin arvostettua tai hyväksyttyä ole. Miksi minua vituttaisi tuollainen lutkailu? Eniten säälittää sen miehen puolesta, joka haksahti ap:hen, parempiakin naisia olisi tarjolla. En haluaisi olla missään tekemisissä tuollaisen naisen kanssa. Ei todellakaan voisi luottaa parisuhteessa, kun noin hyvät näytöt antaa.
[/quote]
Pakko puolustaa itseäni sen verran, että parisuhteissani en ole koskaan toiminut mitenkään kyseenalaisesti. Olen aina ollut uskollinen.
AP
Olit ainakin rehellinen molemmille. Toimit silloin parhaaksi katsomallasi tavalla, joten anna itsellesi anteeksi (jos nyt mitään anteeksiannettavaa edes on).
Ihan oikein että podet huonoa omatuntoa, sillä olet inhottava ihminen, etkä ansaitse miestäsi.
Eikös tämä sama aloitus ollut jo joku aika taaksepäin?