Lue keskustelun säännöt.
Millaisia ovat olleet ahdistavimmat yksinäiset hetket vieraalla paikkakunnalla
30.06.2015 |
asuessasi? Kun olet esim muuttanut yksin uudelle paikkakunnalle tai sairastanut vieraalla paikkakunnalla yksin. Millaisia ikäviä käytännön tilanteita olet kohdannut yksinäisyyden vuoksi?
Kommentit (27)
Sairastaminen yksin on aika opettavainen kokemus. Sitä tulee pidettyä siitä lähtien aina suklaalevyä ja purkkiruokaa valmiina parin päivän tarpeisiin, jos ei ole oikeasti ketään joka kävisi sun puolesta kaupassa. Samoin panee merkille 24h - huoltsikat joista voi hädän tullen hakea ruokaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.06.2015 klo 21:34"]
Kun on itse ollut muualla muukalainen, niin on itse oppinut olemaan kotikonnuillaan ystävällisempi muualta tulleille. Haluan ettei kukaan tuntisi itseään ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi.
[/quote]
Tästä piirteestä yleensä erottaa ne, jotka ei koskaan muuttaneet "kotoa" pois.
Muutin naapurikaupunkiin pari vuotta sitten täysin yksin ja olen ollut siitä lähtien oman onneni nojassa. Ihan alkutaipaleella oli aina ahdistavaa tulla tänne entisestä kotikaupungista, mutta eipä tässä pitkään aikaan mitään dramatiikkaa ole ollut. Tv toimii, netti toimii ja kaupasta saa ruokaa.
Muutin Britteihin parisen vuotta sitten opiskelujen perässä. Olen aika ujo ja hiljainen. Yliopistolla lounasaikaan oli joskus todella yksinäistä. Kliseinen yksinäinen nörtti istuu puun alla kirjaa lukien katsellen muita -hetki. Ruokakaupassa oli joskus kurja käydä, siellä kun on paljon (lapsi)perheitä. Olen kuitenkin saanut kavereita ja poikaystävän. Enää ei ole niin yksinäistä, paitsi silloin kun koti-ikävä iskee.
ahdistavinta oli se, että vaikka olin jo asunut pitempäänkin, en silti ollut löytänyt uudelta paikkakunnalta yhtään ystäviä, kavereista puhumattakaan. Vikaa oli tottakai minussakin. En ole kovin sosiaalinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmainen vuoteni Briteissa: jouduin olemaan jouluna toissa ja en siis paassyt matkustamaan takaisin Suomeen. Katselin vesisadetta ikkunan lapi joulupaivana (taalla ei siis aatto ole pyhapaiva) yksin tyhjassa talossa (kaikki muut olivat joulun vietossa), enka voinut edes tavata ketaan koska en tuntenut ketaan sen paremmin. Voin sanoa, etta silloin ahdisti! Ja ihan kympilla! Tama oli myos ensimmainen jouluni poissa perheeni (tai vanhempieni) luota.
Noh, tasta on nyt jo onneksi n. 15 vuotta aikaa, joten pahimmista traumoista on paasty jo yli...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.06.2015 klo 20:29"]
Ensimmainen vuoteni Briteissa: jouduin olemaan jouluna toissa ja en siis paassyt matkustamaan takaisin Suomeen. Katselin vesisadetta ikkunan lapi joulupaivana (taalla ei siis aatto ole pyhapaiva) yksin tyhjassa talossa (kaikki muut olivat joulun vietossa), enka voinut edes tavata ketaan koska en tuntenut ketaan sen paremmin. Voin sanoa, etta silloin ahdisti! Ja ihan kympilla! Tama oli myos ensimmainen jouluni poissa perheeni (tai vanhempieni) luota.
Noh, tasta on nyt jo onneksi n. 15 vuotta aikaa, joten pahimmista traumoista on paasty jo yli...
[/quote]
Osasitko kääntää tämän kokemuksen myöhemmin jollakin tavalla voimavaraksesi? Vahvistiko tuo sinua?
Minusta on joten oudon ahdistavaa vieraalla paikkakunnalla se, kun katselee muiden ihmisten elämää. Ihmiset kulkevat ympäriinsä kuin muurahaiset ja näyttävät kaikki omaavan oman paikkansa ja tuntuvat kaikki olevan kuin kotonaan. Itse koen, että minut olisi tiputettu sinne kuin vieraalle planeetalle ja pitäisi olla onnellinen kaikkien vieraiden ihmisten keskellä, vieraassa paikassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutin Lapista helsiniii en tunnennu kettää mutta reippaana tyttönä läksin heti baariin ja sitä rattaa on kamuja ollunna miehiä kaikki
[quote author="Vierailija" time="30.06.2015 klo 20:33"]
[quote author="Vierailija" time="30.06.2015 klo 20:29"]
Ensimmainen vuoteni Briteissa: jouduin olemaan jouluna toissa ja en siis paassyt matkustamaan takaisin Suomeen. Katselin vesisadetta ikkunan lapi joulupaivana (taalla ei siis aatto ole pyhapaiva) yksin tyhjassa talossa (kaikki muut olivat joulun vietossa), enka voinut edes tavata ketaan koska en tuntenut ketaan sen paremmin. Voin sanoa, etta silloin ahdisti! Ja ihan kympilla! Tama oli myos ensimmainen jouluni poissa perheeni (tai vanhempieni) luota.
Noh, tasta on nyt jo onneksi n. 15 vuotta aikaa, joten pahimmista traumoista on paasty jo yli...
[/quote]
Osasitko kääntää tämän kokemuksen myöhemmin jollakin tavalla voimavaraksesi? Vahvistiko tuo sinua?
[/quote]
Nain jalkeenpain ajateltuna, juu, kylla vahvisti. Olen joutunut viettamaan pari muutakin joulua suhteellisen tuntemattomissa paikoissa tuon kyseisen joulun jalkeen ja osasin varautua tulevaan (kuten siihen, etta muut kyselevat ja taivastelevat tilannettani) ja jarjestin itselleni mielekasta tekemista, josta tuli hyva mieli. Luulen myos, etta kyseisen kokemuksen jalkeen olen osannut ajatella, etta noinkin vaikeista (henkisesti siis) tilanteista selviaa, joten myohemmat samantapaiset tilanteet eivat tunnu niin vaikeilta.
Jostain syysta koin oloni todella yksinaiseksi erityisesti n. 20-30-vuotiaana, sen jalkeen en niinkaan, vaikka uusissa paikoissa ja uusien ihmisten keskella olen usein joutunut (paassyt?) olemaan.
Jokaisesta vaikeasta tilanteesta voi oppia jotain uutta. Kuten vaikka sen, etta mita minun pitaa tehda itse itseni hyvaksi silloin, kun en voi nojautua muiden tukeen tai seuraan... En tieda, saako tasta minun esseestani oikein sita punaista lankaa selville, mutta yritetty on... :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua ahdistaa jo valmiiksi, kohta pitäisi muuttaa ihan vieraalle paikkakunnalle. Mieheni on vuorotöissä ja nukkuu usein vapaa-ajallakin univelkojaan pois, eli enimmän ajan olen yksin lasten kanssa.
Pelottaa että jään nyhjäämään kotiin, kun sopeutuminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen on jotenkin niin vaikeaa.
Minulle sattui tälläinen tilanne keväällä, itse en ollut siis vieraalla paikkakunnalla. Ajattelin käydä kaupassa ja menin siinä 6.50 hakemaan pyörääni varastosta. Kerrostaloni vieressä on siis ammattiopiston asuntola. Menin takaovesta ulos ja säikähdin kun teini tyttö joku 15 v huusi että odota. Hän juoksi viereeni ja kysyi että missä on automaatti jotta saa käteistä linja auto matkaa varten ja missä linja auto asema oli. Neuvoin hänelle paikat ja tyttö lähti. Ei sanonut kiitosta. Sitten joku pari päivää myöhemmin siitä ystäväni joka asui toisella paikkakunnalla laittoi minulle kuvakaappauksen erään tytön Facebook päivityksestä (jotta oli jaettu monta kertaa) ja ystäväni kysyi että olenko minä tuo henkilö. Siinä päivityksessä se nuori tyttö kiitti sitä erikoiset hiukset omaavaa henkilöä joka neuvoi tien automaatille jotta pääsi kotiinsa. Hän oli kuulemma odottanut siinä asuntolan pihalla siis tunnin ajan että näkisi jonkun ihmisen. Oli siis sen tekstin perusteella riitaantunut ystävänsä kanssa ja lähti ulos odottamaan että näkisi jonkun jolta kysyisi aseman. Mukava fiilis tuli siitä ja ilmoitin tytölle Facebookissa että kiitokset tuli perille. Pointti oli tässä kuitenkin se että tekstin perusteella mitä luin se oli kova paikka nuorelle tytölle olla vieraassa kaupungissa yksin eikä tietoakaan missä ja miten kaukana kaikki oli joten jos itse olisin vieraalla paikkakunnalla niin kyllä siinä olisi sormi suussa. Ja pahinta varmaan olisi se jos kukaan ei auttaisi tai edes pysähtyisi kuuntelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kauan kauan aikaa sitten, muutettiin Hong Kongiin miehen tyon perassa ja asuttiin viela hotellissa kun miehelle tuli ma-pe tyomatka Sydney:iin (tais olla toka viikko kun oltiin siella). Paivat kiertelin kaupunkia ja kattelin turistinahtavyyksia. Illaksi ostin pullon viinia ja yllatys yllatys roikuin AV:LLa. Aika musertavaa oli se yksinaisyys kun ei kenenkaan kanssa puhunut paitsi kun mies soitti illalla. AV kantoi yli tuon viikon ja sen jalkeen aktiivisesti liityinkin paikallisiin klubeihin ja tapasin paljon ihmisia, joista osa on edelleen ystavavia. Kiitos AV! Oisko silloin pitanyt viela olla sisaankirjautunut kun muistan Nannan ja Naadan (joka oli aarimmaisen hauska). Oma niccini oli finn!
[quote author="Vierailija" time="30.06.2015 klo 20:36"]
Minusta on joten oudon ahdistavaa vieraalla paikkakunnalla se, kun katselee muiden ihmisten elämää. Ihmiset kulkevat ympäriinsä kuin muurahaiset ja näyttävät kaikki omaavan oman paikkansa ja tuntuvat kaikki olevan kuin kotonaan. Itse koen, että minut olisi tiputettu sinne kuin vieraalle planeetalle ja pitäisi olla onnellinen kaikkien vieraiden ihmisten keskellä, vieraassa paikassa.
[/quote]
Tuttu tunne. Olen muuttanut Helsinkiin kaukaa muualta Suomesta. Vieraiden ihmisten ympäröimänä tajuaa selvästi, kuinka paljon läheiset ihmiset merkitsevät. Ja itsellä on merkitystä oikeastaan vain heille. Muille olen kuin ilmaa. Mutta niin on kaikkien kohdalla. Kun on läheisiä ihmisiä, ei myöskään vieraiden ihmisten joukossa ole yksin, vaan ne läheiset ihmiset kulkevat mukana mielessä.
[quote author="Vierailija" time="30.06.2015 klo 20:58"]
Mua ahdistaa jo valmiiksi, kohta pitäisi muuttaa ihan vieraalle paikkakunnalle. Mieheni on vuorotöissä ja nukkuu usein vapaa-ajallakin univelkojaan pois, eli enimmän ajan olen yksin lasten kanssa. Pelottaa että jään nyhjäämään kotiin, kun sopeutuminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen on jotenkin niin vaikeaa.
[/quote]
Sinulla on sentään siellä perhe, eikö niin? Et ole siis aivan yksin.
[quote author="Vierailija" time="30.06.2015 klo 21:13"]
[quote author="Vierailija" time="30.06.2015 klo 20:36"]
Minusta on joten oudon ahdistavaa vieraalla paikkakunnalla se, kun katselee muiden ihmisten elämää. Ihmiset kulkevat ympäriinsä kuin muurahaiset ja näyttävät kaikki omaavan oman paikkansa ja tuntuvat kaikki olevan kuin kotonaan. Itse koen, että minut olisi tiputettu sinne kuin vieraalle planeetalle ja pitäisi olla onnellinen kaikkien vieraiden ihmisten keskellä, vieraassa paikassa.
[/quote]
Tuttu tunne. Olen muuttanut Helsinkiin kaukaa muualta Suomesta. Vieraiden ihmisten ympäröimänä tajuaa selvästi, kuinka paljon läheiset ihmiset merkitsevät. Ja itsellä on merkitystä oikeastaan vain heille. Muille olen kuin ilmaa. Mutta niin on kaikkien kohdalla. Kun on läheisiä ihmisiä, ei myöskään vieraiden ihmisten joukossa ole yksin, vaan ne läheiset ihmiset kulkevat mukana mielessä.
[/quote]
Juuri jossain isommalla paikkakulla, kuten vaikkapa Helsingissä, tulee tuollainen tunne. Kun esim. palstalla kevyesti kehotetaan ihmisiä muuttamaan työn perässä, niin siinä samassa ei tuoda esiin tätä asiaa, että on joskus aika tuskallista tulla repäistyksi irti juuristaan. Riippuu tietysti ihmisistä, miten hyvin sopeutuu uuteen.
[quote author="Vierailija" time="30.06.2015 klo 21:01"]
Minulle sattui tälläinen tilanne keväällä, itse en ollut siis vieraalla paikkakunnalla. Ajattelin käydä kaupassa ja menin siinä 6.50 hakemaan pyörääni varastosta. Kerrostaloni vieressä on siis ammattiopiston asuntola. Menin takaovesta ulos ja säikähdin kun teini tyttö joku 15 v huusi että odota. Hän juoksi viereeni ja kysyi että missä on automaatti jotta saa käteistä linja auto matkaa varten ja missä linja auto asema oli. Neuvoin hänelle paikat ja tyttö lähti. Ei sanonut kiitosta. Sitten joku pari päivää myöhemmin siitä ystäväni joka asui toisella paikkakunnalla laittoi minulle kuvakaappauksen erään tytön Facebook päivityksestä (jotta oli jaettu monta kertaa) ja ystäväni kysyi että olenko minä tuo henkilö. Siinä päivityksessä se nuori tyttö kiitti sitä erikoiset hiukset omaavaa henkilöä joka neuvoi tien automaatille jotta pääsi kotiinsa. Hän oli kuulemma odottanut siinä asuntolan pihalla siis tunnin ajan että näkisi jonkun ihmisen. Oli siis sen tekstin perusteella riitaantunut ystävänsä kanssa ja lähti ulos odottamaan että näkisi jonkun jolta kysyisi aseman. Mukava fiilis tuli siitä ja ilmoitin tytölle Facebookissa että kiitokset tuli perille. Pointti oli tässä kuitenkin se että tekstin perusteella mitä luin se oli kova paikka nuorelle tytölle olla vieraassa kaupungissa yksin eikä tietoakaan missä ja miten kaukana kaikki oli joten jos itse olisin vieraalla paikkakunnalla niin kyllä siinä olisi sormi suussa. Ja pahinta varmaan olisi se jos kukaan ei auttaisi tai edes pysähtyisi kuuntelemaan.
[/quote]
Ihana ja liikuttava kertomus :)
Kun on itse ollut muualla muukalainen, niin on itse oppinut olemaan kotikonnuillaan ystävällisempi muualta tulleille. Haluan ettei kukaan tuntisi itseään ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi.
[quote author="Vierailija" time="30.06.2015 klo 22:08"]
Muutin työn perässä jotakuinkin toiselle puolelle Suomea. Olen melko ujo, joten tutustuminen on vaikeaa, ja lisäksi uudet työkaverit ovat melkoisen paljon vanhempia vastakkaisen sukupuolen edustajia...
Pidän työstäni ja olen onnellinen että sen sain, mutta aika yksinäinen olo on. Olen onnistunut kehittelemään itselleni kammon, että jos tuo vanhahko välillä kiukutteleva autoni vaikka tyhjentää akun jossain vaiheessa... Ennen oli aina tutut jotka pyytää paikalle virtakaapelien kanssa, nyt ei ketään. Hinauspalvelu tietysti :P
Pärjään kyllä itseksenikin, mutta välillä kurjaa kun kaikki läheiset ja luotetut ovat monen sadan kilometrin päässä :P
[/quote]
Olen ollut samanlaisessa tilanteessa ja olen myös ujohko/hitaasti ihmisiin tutustuva. Kehottaisin alkamaan harrastaa jotain, jossa käy samanikäisiä/-henkisiä ihmisiä :). Sitä kautta itse sain ystäviä, tai ainakin kavereita. Ja kyllä niihin työpaikan jurrikoihinkin ajanmittaan tutustuu :). Vanhoihin kavereihin pidin myös aktiivisesti yhteyttä netin kautta ja kävin lomilla/pitkinä viikonloppuina vierailuilla. Tsemppiä!