vihainen hieroja
Varasin itselleni ajan hierontaan. Ajan sai keskuksen kautta eli ei suoraan hierojalta. Sain ajan 16.30 jonka vielä puhelun lopuksi tarkistin kuten aina tapaan tehdä ja kiitin ajasta.
No menin sitten 16.30 hierontaan iloisena odottaen omaa aikaa itselleni. Vastassa oli kireän näköinen hieroja joka kysyi että olenko se sukunimeltä. Sanoi sitten että mun piti tulla 16.00 ja että seuraava asiakas tulee 17.00. Oli yrittänyt soittaakin mulle ja tiukkasi siitä monta kertaa miks en vastannut. Sanoi että hieroo kyllä noin 25 min ennen seuraavaa. Sanoin että ei varmaan mitään järkeä niin vähän aikaa ruveta hieromaan että soittelen vaikka uuden ajan. No itku silmässä lähdin sitten kotiin takas sen takia kun säikähdin ja petyin tuollasta kiukkuista käytöstä ja koska olin saanut ajan puoli viideksi. Sain tälle päivälle sitten uuden ajan toiselta hierojalta eikä tosiaan mene kertaakaan enään tälle ensimmäiselle tai suosittele muillekaan.
Kommentit (2)
No eihän se nyt ole hierojan vika, jos todellakin kaikki ajanvaraus menee keskuksen kautta. Tuossa tilanteessa olisin pahoitellut ja sanonut, että keskus antoi minulle puoli viiden ajan. Tämän jälkeen antaisin sen vihaisen palautteen kyseisen laitoksen ajanvaraajille, että olisivat tulevaisuudessa tarkempia.
Sanoitko sille ekalle kiukkuisellle asian laidan, että puhelimessa puhuttiin 16.30 ajasta? Vai oliko tilanne niin äkkinäinen että nielit vain totuuden? Olisi kannattanut oikaista asia ystävällisesti, rauhallisesti ja kovaan ääneen ja esittää itse myös tooooodella pettynyttä että hieroja on tehnyt tuplabuukkauksen varaamasi ajan päälle. Oliko muuten mies vai naishieroja?