Pomon silmätikkuna
Paljastamatta liikaa, olen ollut töissä jo pidempää alalla mistä olen pienestä asti haaveillut. Alkuvuodet olivat ihania, mutta nyt lähikuukausista tullut helvettiä. Se alkoi kun työkaverillani meni sukset ristiin pomon kanssa asioista joihin hän ei voinut itse vaikuttaa. Hänelle annettiin hankalia tehtäviä mahdottomalla deadlinelllä ja riittämättömillä varusteilla. Hän kuitenkin teki työnsä hyvin olotiloihin nähden, mutta sai vain kritiikkiä ja haukkuja palautteeksi. Sen jälkeen pomo alkoi käyttäytymään todella törkeästi häntä kohtaan mm. nalkuttamalla, piikittelemällä, solvaamalla häntä muille hänen läsnä olleessaan ja huutamalla päin näköä. Työkaverini päätti kuitenkin pysyä positiivisena ja elää kuin asiat olisivat ok. Hän tervehtiä pomoa hymyillen ja piti ovea auki kun näki pomon tulevan, mutta sai vastaukseksi vain tuhahduksen. Sain vierestä seurata kun iloisin tuntemani ihminen vähitellen mureni ja lopuksi hajosi täysin itkemällä vessassa. Hän joutui lopettamaan työn, koska pää ei enään kestänyt. Hän ei halua palata työelämään, koska pelkää.
Meni pari viikkoa ja huomasin tutun kaavan taas. Minulle alettiin antamaan näitä haasteita, työaikaani muutettiin keskustelematta, hän ei vastaanottanut töitäni ja sain kovasanaista palautetta kun en toimittanut niitä töitä ajoissa vaikka olin yrittänyt. Jos koitan keskustella asioista hänen kanssaan niin hän ei kuuntele. Hän puhuu päälle, varoittamatta alkaa huutaa ja päättää itse, että keskustelu on päättynyt. Usein työtehtäviä jakaessa hän käyttäytyy kuin en olisi paikalla. Hän kertoo minulle tarkoitettuja asioita vieressäni olevalle henkilölle vilkaisemattakaan minua. Minua on alkanut ahistaa aina kun hän tulee paikalle ja kotiin päästyäni olen aivan uupunut. Ahistuksen alettua olin kotona ollessani jatkuvasti äreä tai masentunut, nyt enemmän apaattinen.Yöllä menetän unia kun stressaan seuraavaa päivää.
Kysyin tänään ihmisiltä, jotka ovat olleet pidempää työpaikassani, että ovatko huomanneet pomon huonotuulisuuden tiettyä ihmistä kohtaan. Sain vastauksen, että ovat. Hänellä on kuulema jatkuvasti yksi ihminen mihin purkaa paineitaan. Hänellä on myös suosikkeja jotka saavat erityiskohtelua, mm. vapaamat työajat ja kädet. Ja myös henkilökohtaisia etuja. Kuulin myös, että ihmiset jotka ovat valittaneet pomosta ylemmille ovat itse saaneet potkut. Selvittelyissä tilanne on onnistuttu aina kääntää heitä vastaan, sanoja on laitettu ihmisten suuhun, pöytäkirjassa vääriä merkintöjä ja pomo esittää erittäin osaavasti uhria joka on täysin syytön ja väitteet tuulesta temmattuja. Parhaiten kestää kun kestää ja toivoo, että hän vaihtaa kohdetta.
Kiitoksia jos jaksoitte lukea. Onko muilla ollut vastaavanlaisia kokemuksia itsellä tai lähipiirissä? Miten niissä on toimittu? En haluaisi lopettaa kun alan töihin on niin vaikea päästä, mutta en myöskään halua tuhota mieltäni.
Kommentit (16)
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 20:10"]
Googletin narsisti esimiehen. Löysin paljon samoja kuvauksia ja tarinoita tilanteesta mihin olen joutunut. Nyt tiedän miksi minut on valittu, mitkä tilanteet ovat ajaneet tähän ja tarkalleen mikä oli se "viimeinen niitti" ja avasi paskatulvan. Miten saisin pitävät todisteet esimiehen epäpätevyydestä ja katkaistua tämän pahankierteen mikä vallitsee työpaikassani?
Selvisi myös, että hoitoala joka olisi minulle toinen vaihtoehto on täynnä narsisti pomoja.
-AP
[/quote]Hoitoalalla todellakin narsisti pomoja. Jos onnistuu pääsemään miesvaltaiseen työyhteisöön, siellä ihan hyvä tiimihenki, naisvaltaisissa hirveä.-- sh
Miten ihmeessä viestistäni tuli tuollainen seinä vaikka jaoittelin sitä? :( -AP
Ota yhteys esimiehesi esimieheen ja lähde selvittämään asiaa sitä kautta. Kerää todisteita pomon epäasiallisesta toiminnasta,niin että sinulla on faktoja esitettävänä,kun asiaa selvitellään. Työterveyshuollosta voi myös saada apua.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 19:00"]

[/quote]
Sitä kautta ihmiset ovat itse saaneet potkut. Silminnäkijöiden lausuntoja ei hyväksytä tai ne muunnellaan. Jos kysytään onko henkilö x ollut pois tiistaina ja siihen vastaa myöntävästi, niin henkilö x on ollut jatkuvasti poissa töistä keskellä viikkoa. Lääkärin todistus ei auta merkintään.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 19:08"]

-AP, jonka laite temppuilee.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 19:08"][quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 19:00"]
Ota yhteys esimiehesi esimieheen ja lähde selvittämään asiaa sitä kautta. Kerää todisteita pomon epäasiallisesta toiminnasta,niin että sinulla on faktoja esitettävänä,kun asiaa selvitellään. Työterveyshuollosta voi myös saada apua.
[/quote]
Sitä kautta ihmiset ovat itse saaneet potkut. Silminnäkijöiden lausuntoja ei hyväksytä tai ne muunnellaan. Jos kysytään onko henkilö x ollut pois tiistaina ja siihen vastaa myöntävästi, niin henkilö x on ollut jatkuvasti poissa töistä keskellä viikkoa. Lääkärin todistus ei auta merkintään.
[/quote]. Mikäs ihmeen diktatuuri siellä vallitsee? Kannattaa varmaan sitten häipyä,jos mitään ei ole tehtävissä.
Työsuojeluvaltuutettuun yhteys. Ei tuollaista pidä katsella.
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 19:08"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 19:00"]
Ota yhteys esimiehesi esimieheen ja lähde selvittämään asiaa sitä kautta. Kerää todisteita pomon epäasiallisesta toiminnasta,niin että sinulla on faktoja esitettävänä,kun asiaa selvitellään. Työterveyshuollosta voi myös saada apua.
[/quote]
Sitä kautta ihmiset ovat itse saaneet potkut. Silminnäkijöiden lausuntoja ei hyväksytä tai ne muunnellaan. Jos kysytään onko henkilö x ollut pois tiistaina ja siihen vastaa myöntävästi, niin henkilö x on ollut jatkuvasti poissa töistä keskellä viikkoa. Lääkärin todistus ei auta merkintään.
[/quote]
Se on laiton irtisanominen ja siitä saa korvauksia.
Ounou. Taitaa olla niin että siellä hajoittaa ja hallitsee NARSISTI. pulma on vaikea.....
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 19:16"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 19:08"]
[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 19:00"]
Ota yhteys esimiehesi esimieheen ja lähde selvittämään asiaa sitä kautta. Kerää todisteita pomon epäasiallisesta toiminnasta,niin että sinulla on faktoja esitettävänä,kun asiaa selvitellään. Työterveyshuollosta voi myös saada apua.
[/quote]
Sitä kautta ihmiset ovat itse saaneet potkut. Silminnäkijöiden lausuntoja ei hyväksytä tai ne muunnellaan. Jos kysytään onko henkilö x ollut pois tiistaina ja siihen vastaa myöntävästi, niin henkilö x on ollut jatkuvasti poissa töistä keskellä viikkoa. Lääkärin todistus ei auta merkintään.
[/quote]
Se on laiton irtisanominen ja siitä saa korvauksia.
[/quote]
Millä sitä voi todistaa? Kaikki kortit ovat pomon kädessä ja hänellä on myös omien ylempien suosio. Sana sanaan vastaan on hankala tilanne, varsinkin kun omat todistajat ovat jo antaneet (vääristetyn) lausunnon, eivätkä uskalla lähteä "sotimaan" kun eivät halua joutua seuraavaksi uhriksi. -AP
Meillä on ihan samanlainen pomo, ellei pahempi- hoitoalalla, eikä nyt ole kyse mistään lähäreistä. Kaikki työpaikkaselvitykset tehty, mutta on oman esimiehensä suosikki ja kaikki saadaan käännettyä niin, että vika onkin hlökunnassa. Ei auta mikään, uutta työtä meistä katselee moni, toiset odottaa eläkettä. Noille narskuille ei voi mitään, ne jaksaa vääntää loputtomiin.
No sit on pakko etsii uusi duuni?
Jos joku vielä eksyy tähän vanhaan ketjuun niin neuvo on että vaihda työpaikkaa heti
Asioille on tehtävä jotain, ei ole oikein että työpaikoilla vallitsee tuollainen tilanne. Ota itseäsi niskasta kiinni ja ala ajamaan omaa asiaasi. Pomosi on narsisti ja tämä tulee esille kyllä, hänellä on mielenterveysongelma. Sinulla ei ole. Puolusta itseäsi. Tuollaiset ihmiset joutaa työpaikoista pois tuollaiset kiusaajat. Laita se pomo kävelemään sieltä ulos.