Pääsitkö lapsena koskaan ulkomaille?
Ja minkäikäisenä kävit ekan kerran?
Itse kävin vasta yli 20-v. Tukholmassa, lapsena ei tullut kuuloonkaan, että olisin päässyt mihinkään pitemmälle, ja 60-luvulla oon syntynyt.
Kommentit (22)
Jossain Pohjois-Norjassa kävin alle kouluiäisenä, samoin Tukholmassa. Rantalomalle pääsin kerran kymmenen vanhana. Yläasteikäisenä matkailin ilman vanhempia Euroopassa. En tosin yksin vaan harrastusporukalla.
Yläasteella olen ekan kerran käynyt Ruotsissa.
vanhempani kiersivät euroopan rikkinäisellä autolla ja ilman rahaa.
6-vuotiaana olin perheeni kanssa kuukauden Kaliforniassa, 9-vuotiaana pari viikkoa Bulgariassa ja toisella kymmenellä ollessani viikon lomalla Kreetalla. Matkustimme paljon kotimaassa asuntovaunuillen.
Myös isovanhempani veivät meitä ulkomaille; kävimme useampaan otteeseen asuntovaunuilemassa Euroopassa sekä kerran viikon reissulla Kyproksella.
Yläaste- ja lukioikäisenä matkustin jonkun verran harrastusryhmien kanssa, samoin rippikoulun kävin ulkomailla.
En muista, minkä ikäisenä olen käynyt ensimmäisen kerran ulkomailla, mutta arvelisin, että varmaan joskus 3-4-vuotiaana Ruotsissa.
Joka vuosi tehtiin kesäloma matka ulkomaille. Vähintään Pohjoismaissa kiertelyä auton ja teltan/mökkiyöpymisten tahdittamana.
Perheemme laskettelee, joten talvisin tehtiin yksi reissu Alpeille joko Sveitsiin, Itävaltaan tai Ranskaan.
Sukulaiseni asuivat silloisessa leningradissa ja nykyään tietty pietarissa ja siellä kävimme muutaman kerran vuodessa.
Harrastusten puitteissa silloin tällöin ulkomaanreissuja tyyliin Pohjoismaihin, Saksaan, Itävaltaan.
Oon syntynyt vuonna 1972.
2 tai 3 kertaa Ruotsissa ikävuosina 10-17. 17-vuotiaana koulun venäjän-lukijoiden kanssa Leningradissa (nyk. Pietari).
Omat lapseni reissaavatkin sitten koko rahalla, koska isänsä on matkatöissä.
En muista/tiedä minkä ikäisenä ekan kerran. Ennen 10-vuotispäivää olin kuitenkin käynyt usean kerran Ruotsissa, ja Kreikassa, Italiassa, Saksassa ja Norjassa. Ruotsissa ja Saksassa oli tuttuja ja kaukaisia sukulaisia.
Isäni matkusteli tosi paljon ulkomailla kun olin lapsi. Tuntuu, että se oli koko ajan jossakin Pariisissa tai Venäjällä taikka USA:ssa työmatkalla. Aika usein kävivät äidinkin kanssa kahdestaan kaupunkilomilla, jolloin minä olin mummolassa. Harvinaisempia oli nuo kerrat, kun pienenä pääsin itse mukaan.
sen jälkeen joka toinen kesä jossain, missä oli a) antiikin Rooman ja Kreikan aikaisia nähtävyyksiä ja b) lämmintä. Ah, se oli ihanaa. Tykkäsin tonkia raunioita yhtä paljon kuin mutsikin.
kesätyöpaikan, josta sai riittävästi pätäkkää.
Äidillä oli sielä ystäviä ja vierailimme heidän luonaan muutaman kerran lapsuusaikana. 12-vuotiaana matkailin silloisessa Neuvostoliitossa, kesällä Leningradissa ja seuraavana talvena Kiovassa. Jälkimmäinen oli ensimmäinen matkani ilman vanhempia ja silloin tein elämäni ensimmäisen lentomatkan.
Oma lapsemme on matkustanut jo nyt 5v ikäisenä paljon enemmän kuin minä lapsena. Toisaalta asuimme vuoden ulkomailla, mitä minun vanhempani eivät olisi edes ajatelleet. Osa pojan matkakokemuksista on siltä ajalta, ja moni matka sen jälkeen on liittynyt sen aikaisten ystävien tapaamiseen.
äiti ja isä oli niitä jotka halusivat maksaa asuntolainan nopeasti pois, joten ei ollut varmaan hirveästi ylimääräistä. Lisäksi meillä oli mökki joten kesälomat meni siellä.
15v. pääsin kielikurssille Englantiin. Ja 17v. eka kerran etelään kaveriporukassa, sen jälkeen olenkin matkustellut PALJON eri puolilla maailmaa ja myös asunut ulkomailla joitakin vuosia. Aina on jonkinlainen kaukokaipuu. Lapsen kuuntelin kateellisena kaverin juttuja kun heidän perhe oli aina jossakin matkoilla.
Syntynyt olen -71.
kävimme joka talvi Espanjassa. Ja parin vuoden välein Ruotsinristeilyllä. Olen syntynyt aivan 70-luvun alussa.
Omat muksuni matkustavat paljon kanssani nykyään, ennen 10 ikävuotta olleet n. 10 maassa.
äiti aina harmittelee kun en muista reissusta mitään.
myöhemmin sitten muuallekin.
Tukholmaan 12-vuotiaana ;) Ei vaan ollut tapana meillä päin. Nykyään tulee jonkun verran reissattua (=aika vähän), ehkä 1 " kunnon" ulkomaan reissu per vuosi + Ruotsiin ja Viroon 1-2 kertaa/vuosi.
8-vuotiaana Ranskassa, koska äidin ystävä asui siellä. Olen syntynyt vuonna -80 ja perheeni on ollut melko " köyhä" . 12-vuotiaana kävimme luokkaretkellä eräässä Euroopan maassa ja vanhempieni kanssa Norjassa. Sen jälkeen olenkin matkustellut vasta aikuisena.