Mun tytär otti tänään musta kuvan
Vähän alhaalta päin, kokovartalokuva. Mä olen täysin lihavan ihmisen näköinen. En enää vähän pyöreä, vaan ihan oikeasti lihava. Ei mikään ihmekään ettei baarissakaan tule enää kukaan iskemään. Mun suurin ongelma on sokeri. Mä syön kasviksia ja marjoja ja liikun joka päivä, mutta rakastan kaikkea missä on sokeria älyttömät määrät. Huoooh. Pakko tehdä jotain. Mä olen kammottava.
Kommentit (6)
Mulla sama homma, sokerikoukussa olen ja lihava.
Olen havainnut omissa kuvissani saman ilmiön. Jännä, miten sitä onkin niin sokea omille läskeilleen.
Jos ei peilistä näe niin kyllä sen puntari kertoo.
Sokerin kulutus on noussut viimeisen vuosisadan aikana rajähdysmäisesti ja samoin on käynyt ihmisten painolle. Ja selvähän se on, sokeria on helppo lappaa mahaan, varsinkin juomissa. Se sisältää hurjasti energiaa, mutta ei kuitenkaan vatsaa täytä, eikä tuo kylläisyyden tunnetta. Samalla ihmisten liikunta on vähentynyt merkittävästi. Etenkin sokeria suuhunsa lappamalla sokeria menee sisään paljon enemmän kuin kuluu, ja tuloksena on ylimääräisen energian varastoituminen rasvana elimistöön. Yksinkertainen yhtälö, mitä yllättävän monien on vaikea ymmärtää ja myöntää.
Joo siis mun mielestä olen "yllättävän pieni" vaikka painan reippaasti yli 100, näin mun peili mulle kertoo. Mulla on myös ruma kroppa, olen sellainen pökkelö, rinnat ovat E-kupit mutta mun mahan rinnalla ne kalpenee täysin, järkyttävät allit ja lättäperse. Tässä kropassa riittäisi kyllä muokattavaa!
[quote author="Vierailija" time="02.06.2015 klo 15:51"]Joo siis mun mielestä olen "yllättävän pieni" vaikka painan reippaasti yli 100, näin mun peili mulle kertoo. Mulla on myös ruma kroppa, olen sellainen pökkelö, rinnat ovat E-kupit mutta mun mahan rinnalla ne kalpenee täysin, järkyttävät allit ja lättäperse. Tässä kropassa riittäisi kyllä muokattavaa!
[/quote]
Ap siis tämä
Mä myös