Mä en osaa päättää, mitä elämältäni haluaisin :/

tehdä päätöksiä jotenkin..perhettä me ei enää kasvateta. Kouluun hain, mutta en päässyt. Uusi yritys myöhemmin, kotona olen ollut 6 vuotta. Muutoksia tapahtunut hirmuisesti keväästä alkaen. mm. miehen yrittäjyys, minkä vuoksi paljon pois ja mun kontolle jää perhe lähes täysin.



Nyt ahdistaa jotenkin kaikki. Parisuhdekin tuntuu toisinaan aika etäiseltä ja tuntuu, ettei mies noteeraa mun tarpeita juuri mitenkään ym. tätä riittää... lapset aloitti päiväkodissa ja toivottavasti pääsen itse töihin, kotona olo tosiaan jo riittää!Helpottaisi kai tätä omaa oloakin.

Ja ikää 31 v....

Toisaalta haluis tehdä töitä (rahan vuoksi), toisaalta opiskella vielä joku ihan uusi ammatti, toisaalta haluaisin perustaa perheen, mutta toisaalta taas matkustella... Tiedä sitten mitä tekis! Parisuhde on, pitkäaikainen. Ei omaa asuntoa jne.

Voit tietysti laittaa paperille plussaa ja miinusta.

Mietit niitä hyviä ja huonoja puolia eri näkökulmista ja sitten katsot missä enemmän plussia. Jos on kaikissa yhtä verran niin sitten koitat vaan intuitiota.

Näin minä olen tehnyt.

näinkö tää elämä vaan lipuu ohitse, epätietoisuudessa?

Vierailija:

näinkö tää elämä vaan lipuu ohitse, epätietoisuudessa?

mutta tätä minäkin mietin, on tullut saatua perhe aika nuorena ja äkkiä.

kaikki vaan tapahtui, nyt ihmettelen että missä se mun " villi nuoruus oli" ? ei sitä ollut...

en edes halunnut silloin, tapasin miehen 19vuotiaana, muutimme yhteen ja nyt meillä on 3v lapsi.

sain vakityön, josta tosin jäin kotiin lapsentakia, nyt palasin takaisin mutta onko se nyt se mitä haluan lopun elämää tehdä? ei...

eikä tasan olekaan, irtisanomisia tulee jne...

mutta kun mieleen on tullut että mitä jos opiskelisin jotain täysin uutta jotain mitä kuvittelin/kuvittelen etten osaa? jospa sittenkin oppisin.

mutta, mitä tähän sanoo mies? no nauraa ja sanoo että " et hitossa jätä työpaikkaasi" .

että näin.

ja siitä pääseekin siihen että mieskö se päättää tämän?

hän päätti että naimisiin ei mennä, että se siitä minun haaveestani ja päätöksestäni että kun olen aikuinen menen naimisiin ja saan lapsia, huom! lapsiA, ja nyt tuo avomies haluaakin vain yhden lapsen ja asua kerrostalossa vaikka mun haave oli se omakotitalo.

toisen mielipidettä pitää kunnioittaa, niin, eli tässä " voittaa" mies...

jos niin ajatellaan.

entäs minä?

minusta tuntuu itsekkäältä edes kirjoittaa tätä, mutta onkai mullakin oikeus johonkin?

eli erota, lähteä opiskelemaan? löytää mies joka haluaa useamman lapsen? olla onnellinen?

jatkaa tässä, tutussa ja turvallisessa, avovaimona, vakityössä josta en pidä niinkään kauheasti, mutta on ihan ok. tyytyä elämään kerrostalossa 3-henkisenä perheenä?

että näin!

Tee niinkuin itse katsot parhaaksi. Miksi juuri mies on teillä se, jonka mielen mukaan toimitaan? Jospa se oletkin sinä joka tästälähtien teet päätökset. Ainakin omasi.

pitäisi kai yrittää. pelkään että epäonnistun...

Olen kyllä teitä vanhempi, 35v.

Hyvä, vakituinen, mielenkiintoinen työpaikka on.

Nyt on tarjottu vielä parempipalkkaista, mielenkiintoista, arvostettua työtä toisesta maasta (asun nytkin ulkomailla).

Elän unelmaani, eli Suomen ulkopuolella.



Mutta. Silti elämästäni puuttuu jotain, mitä en ainakaan toistaiseksi ole onnistunut elämääni saamaan. Olen yksin. Ei perhettä, ei miestä, ei lapsia. Olen halunnut perustaa perheen 15-vuotiaasta lähtien, mutta sitä ei elämä ole mulle suonut. Joten kasvatan kissoja ja yritän olla katkeroitumatta.





No tämä nyt meni vähän sivupolulle.



Tsemppiä kaikille 3-kympin (+/-) pohtijoille! Elätte tärkeää vaihetta elämässä, on terveellistä välillä pysähtyä miettimään MITÄ haluaa ja mitä sen eteen on valmis tekemään. Lohdullisat on, että elämä kantaa, aina jollain lailla, ja yleensä kaikki päätökset ovat niitä oikeita!!

ja ikää jo 35v. Siksipä aloitin juuri psykoterapian.