Tosi vaikea ero..

Miehen kanssa ollaan samanlaisia ajatuksilta ja arviolta. Kärsitään keskusteluobgelmista ts puhuminen ei suju. Ymmärtääkseni rakkautta on vielä myös miehenkin puolelta, mutta se on hyvin erilaista kuin ennen. Itse rakastan ihan samoin kuin alusta alkaen.

Nyt olemme saaneet vähän puhuttua niitä mistä ollaan riidelty, mutta ei tietenkään ratkaisuja keksitty. Mies ei enää halua suhdetta kanssani. Itse en osaa olla toivomatta että asiat vielä järjestyy ja elättelen haaveita korjatusta avioliitosta.

Lapsille isä on tosi tärkeä ja viimeisenä illalla he kysyvät missä isi ja aamulla sama kysymys. Kutsun aina miehen käymään. Kun hän lähtee kotiin, koko päivän kasassa pidetty mieli romahtaa ja ero tulee todentuntuiseksi. Päivän pärjäilen joten kuten mutta tilanteet joissa hän koskettaisi normaalisti on kuin puukkoa käännettäisiin. Itsekin kosken häneen vain kuvitelmissa.

En tiedä mitä tehdä. Pitääkö vierailut lopettaa, sitten lapset itkee isän perään lohduttomasti?
Entä jos mies huomaakin että ehkä on vielä tunteita mua kohtaan, jos se olisikin mahdollista?
Tuntuu ettei ole riittävän hyvä syy erota, mutta en voi pakottaa miestä jollei halua minua enää. Nyt kun on puhuttukin niin toiveet on tosi korkealla, vaikka koko ajan mies on tehnyt selväksi ettei halua enää.
Pitäiskö jättää puhumatta? Entä jos liiton saisikin pelastettua..