Kumpa minäkin olisin pidetty :(

Oletteko te muut miettineet mistä tämä johtuu?

Olet minunkin mielestäni ihana, niin tutulta kuulostaa! Itse olen nelikymppinen. Minulla on perhe, ihana mies ja lapsia. Ne olen saanut ongelmitta. Mutta ystäviä minulla ei ole juuri lainkaan. Olen miettinyt pääni puhki, että mitä teen väärin mutta en ole keksinyt. Vanhempien ihmisten ja lasten kanssa tulen hyvin toimeen mutta omanikäiset ja etenkin naiset, voi kun tuo muuri tuntuu tutulta. Enää en edes yritä ottaa kontaktia muihin. Mutta joskus haaveilen ystävästä, jonka kanssa voisi vaikka käydä shoppailemassa, kahvilassa..

Oletko hiljainen vai puhelias? Jutteletko rohkeasti uusille ihmisille? Oletko iloinen ja positiivinen vai oletko vakava ja apea? Kannattaa kiinnittää omaan käytökseen huomiota. Itsekään en vedä puoleeni ihmisiä. En omaa sellaista karismaa ja olen ehkä vähän hiljaisempi. Itse olen myös huono ottamaan ystäviin yhteyttä, olen koti-ihminen ja tällä hetkellä myös pienet lapset vie aikaa. Tsemppiä sinulle, olet hyvä juuri omana itsenäsi.

Täällä myös yksi samanlainen. Joku muuri on minunkin ja samaa ikäluokkaa olevien naisten välillä. Harmittaa, kun en koskaan tunnu saavan ystäviä tai jos saan, eivät viihdy kanssani. Lasten ja vanhempien ihmisten kanssa tulen hyvin juttuun. Onneksi on edes mies ja lapset. : (

[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 20:34"]

Olet minunkin mielestäni ihana, niin tutulta kuulostaa! Itse olen nelikymppinen. Minulla on perhe, ihana mies ja lapsia. Ne olen saanut ongelmitta. Mutta ystäviä minulla ei ole juuri lainkaan. Olen miettinyt pääni puhki, että mitä teen väärin mutta en ole keksinyt. Vanhempien ihmisten ja lasten kanssa tulen hyvin toimeen mutta omanikäiset ja etenkin naiset, voi kun tuo muuri tuntuu tutulta. Enää en edes yritä ottaa kontaktia muihin. Mutta joskus haaveilen ystävästä, jonka kanssa voisi vaikka käydä shoppailemassa, kahvilassa..

10, kirjoituksesi on kuin minun kirjoittama. Olen juuri samanlainen kuin sinä. Ihanaa kuulla että muitakin samanlaisia kuin minä. Tuli jotenkin ihana tunne. :) Niin ja en ole ap.

Täälläkin 32v nainen. En tajunnut opiskeluaikana kaveriutua kun keskityin opiskeluun enkä juhlimiseen. Nyt on toki työkaverit, mutta heidän kanssaan en ole työaikojen ulkopuolella tekemisissä.

Käy katsomassa nyt keväällä alkava yksinäisten kampanja: http://www.hiljaiset.fi/

[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 19:21"][quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 19:12"]Kovin tutulta kuulostaa! Minkä ikäinen olet? Onko sinulla mitään tuntumaa, miksi on noin?
[/quote]

Olen 32-vuotias. En enää ymmärrä miksi näin on. Jotenkin kaikki valuu ohitseni ja unohdun heti seuraavana päivänä. Tuntuu kuin minin ja ihmisten välillä olisi muuri. Tuntuu, että kaupan kassakin jähmettyy kun tulee minun vuoroni ja sanon kohteliaasti "hei". Ap
[/quote]
"kaupan kassa jähmettyy" Tästä tuli mieleen, että haiseekohan sinun hengityksesi? Oletko huomannut tällaista ongelmaa aiemmin, että ihmiset jähmettyy ja kääntävät päänsä poispäin?

Olisipa mielenkiintoista tavata tämän ketjun kirjoittajat, nähdä, että onko meissä jokin yhteinen nimittäjä :-).
Minä pyrin olemaan kohtelias ja mukava muille ihmisille, en ole ujo ja osaan kai jutellakin. Mutta siihen se sitten jääkin. Kun tietäisi, miksi. Ärsytänkö jotenkin? Olenko tylsä?

t. 10

Mä en ole koskaan ymmärtänyt miten joku voi saada miehen mutta ei ystäviä?

No aika pahalta pitää hengityksen haista, jos kassan nenään asti lemuaa XD. Olisikin syy noin simppeli, olisi helppoa korjata tilanne ja saada ystäviä.

Minä voisin välittää, jos olisi joku maili, tai joku miten saisi yhteyttä. Olen itse 31+ mies.

[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 21:02"]Mä en ole koskaan ymmärtänyt miten joku voi saada miehen mutta ei ystäviä?
[/quote]

Joo, tätä ihmettelen itsekin. Kaiken lisäksi miehiä olisi ollut valita asti ja joukossa mm.lääkäriopiskelija ja erittäin komea urheilija. Miesten kanssa ongelmia ei ole ollutkaan ja heitä minulla on ollut myös ystävinä. Mutta kun myös oman sukupuolen edustajia olisi mukava olla ystävinä ja se ei tunnu onnistuvan millään. Ovat siellä muurin toisella puolella.

t. 10

Juurikin tuo mitä 10 kirjoittaa viestissä 20, niin tuttua. Olen miettinyt olisikko tilanne eri jos olisin naisvaltaisella alalla. Olisikko sitä jossainvaiheessa oppinut kaveeraamaan naisten kanssa. 

Mitä sä niillä tekisit? Kavereiden kanssa läyhätään ja haukutaan muita ihmisiä, mä en kaipaa sellaista. No mieskaverien kanssa voi jutella joutavia ja joskus paneskella, se on ihan ok.

Minäkään en ole naisvaltaisella alalla, joten siinäkö se syy onkin. Jos en puhu naisten kieltä sillä tavoin kuin pitäisi, ja muut naiset kokevat minut poikkeavaksi ja sitä kautta ei -potentiaaliseksi ystäväksi heti kättelyssä. Vanhukset ovat ihan oma avarakatseinen ryhmänsä, joka ei ehkä enää keskity liikaa lukemaan ihmistä ja lapset ovat vielä avoimia kaikille.

t.10

Virtuaalihali täältä!

[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 20:54"]

[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 19:21"][quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 19:12"]Kovin tutulta kuulostaa! Minkä ikäinen olet? Onko sinulla mitään tuntumaa, miksi on noin? [/quote] Olen 32-vuotias. En enää ymmärrä miksi näin on. Jotenkin kaikki valuu ohitseni ja unohdun heti seuraavana päivänä. Tuntuu kuin minin ja ihmisten välillä olisi muuri. Tuntuu, että kaupan kassakin jähmettyy kun tulee minun vuoroni ja sanon kohteliaasti "hei". Ap [/quote] "kaupan kassa jähmettyy" Tästä tuli mieleen, että haiseekohan sinun hengityksesi? Oletko huomannut tällaista ongelmaa aiemmin, että ihmiset jähmettyy ja kääntävät päänsä poispäin?

[/quote]

No ei haise. Eivätkä ihmiset käännä päätä pois. He vain ... tuijottavat? Ehkä se on huono sana kuvaamaan sitä, mutta sellainen muuri siihen minun ja ihmisten (yleensä naisten) väliin tuleen. Ei sillä, että miehetkään koskaan olisivat perääni juosseet mutta joku minussa on. 

Vastaan muihinkin kysymyksiin. Olen hiljainen jos siltä tuntuu, mutta osaan puhua myös vieraille ihmisille ja lähestyä vieraitakin ihmisiä. En pelkää edes konflikteja (johtuu työstä, jota ennen vanhaan tein). Osaan jutella siis rohkeastikin uusille ihmisille. En sano, että se tuntuisi kivalta mutta voin mennä siinä kohtaa mukavuusalueeni ulkopuolelle. Olen aivan tavallinen ihminen: iloinen välillä, apea välillä. Ihmisten kanssa yritän peittää pahimmat ääripäät jos sellaisia juuri silloin nyt satun tuntemaan. Olen kiinnittänyt huomiota käytökseeni, mutta ole se millainen tahansa, mitään klikkejä ei synny. 

Ja niistä kehuista ym, niin esimerkiksi tänään opettajamme jakoi takaisin esseitä yms. Minulle hän ojensi omani edes katsomatta minuun päin. Katsoin sitten käytävällä minkä arvosanan olin saanut: parhaimman mahdollisen! Opettaja ei sanonut silti mitään! Miksi ei? Muita olen kyllä kuullut kehuttavan ja paljon, minulle kehut ei koskaan, ikinä, missään tule. 

Hitto, kampaajallakin tuntuu olevan kanssani alkuvaikeuksia vaikka kuinka olen mielestäni siinä tuolissa kuin mikäkin naapurin Tiina. Ei vaan onnistu tämä :( ap

Minusta sinä ap vaikutat erittäin mielenkiintoiselta ihmiseltä! Jospa oletkin niin älykäs, että opettaja piti itsestään selvänä, että saat parhaimman mahdollisen arvosanan ja siksi ei kehunut?

[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 21:39"]Minusta sinä ap vaikutat erittäin mielenkiintoiselta ihmiseltä! Jospa oletkin niin älykäs, että opettaja piti itsestään selvänä, että saat parhaimman mahdollisen arvosanan ja siksi ei kehunut?

[/quote]

t. 10

[quote author="Vierailija" time="05.03.2015 klo 21:39"]

Minusta sinä ap vaikutat erittäin mielenkiintoiselta ihmiseltä! Jospa oletkin niin älykäs, että opettaja piti itsestään selvänä, että saat parhaimman mahdollisen arvosanan ja siksi ei kehunut?

[/quote]

Kiitos :) En minä tiedä, olen mielestäni perusälykäs (ja matemaattisesti lahjaton). Mutta voisihan sitä sanoa että well done vaikka ihminen olisi kuinka hyvä? Eikö? Alkaa tuntua olo ihan voimattomalta, kun opiskelussa olen näkymätön, vapaa-ajalla olen näkymätön, lasten kanssa jossain kodin ulkopuolella näkymätön, kaikkialla sellainen kenen läpi suunnilleen kävellään. Tai oikeammin kierretään, väistetään. Miespuolisia kavereita minulla on yksi, opiskelussa. Olen naimisissa ja mies on paras ystäväni. Mieskin kehuu aika vähän... kysyy, että enkö muka itse tiedä millainen olen? 

En kyllä yhtään usko siihen sanontaan, että kukas kissan hännän nostaisi jos ei kissa itse. Masentavia sanontoja täynnä koko maa. Ap