Lue keskustelun säännöt.
Toivotun lapsen abortointi?
04.02.2015 |
Onko kukaan keskeyttänyt toivottua raskautta? Miksi? Miltä tuntui jälkeenpäin?
Olen itse toivotusti raskaana, mutta alkanut todella katumaan koko hommaa ja pelkäämään mahan kasvua ja synnytystä ym. Mietin aborttia jo vakavissani. Mitenköhän sairaalassa suhtaudutaan, jos nainen haluaa keskeyttää toivotun raskauden, koska ei haluakaan äidiksi?
Kommentit (13)
Raskaus kestää vain 9kk sen jälkeen vatsasi on ennallaan ja sinulla pieni suloinen vauva. Kyllä sinä siitä selviät on selvinnyt moni muukin, minäkin, kahdesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En paljon ihmisenä arvostaisi. Jos on aikuisena päättänyt lapsen tahallaan tehdä, niin pitää pystyä kantamaan vastuunsa. Lapsen voi antaa adoptioon. Vahinkoraskaus on eri asia.
[quote author="Vierailija" time="04.02.2015 klo 16:30"]Raskaus kestää vain 9kk sen jälkeen vatsasi on ennallaan ja sinulla pieni suloinen vauva. Kyllä sinä siitä selviät on selvinnyt moni muukin, minäkin, kahdesti.
[/quote]
Vastustan aborttia, mutta ei todellakaan ole heti raskauden jälkeen maha ennallaan, eikä välttämättä tule koskaan olemaan..
Minusta raskaana oleva nainen hehkuu ja raskausmaha on kaunis. Äitiyteen kasvaa ja kaikenlaisia tuntemuksia tulee. Minuakin pelotti, mutta sain maailman ihanimman pojan:) olin lopulta niin ylpeä isosta mahastani.
Mieti tarkkaan jos keskeytät raskauden vain siksi että pidät pyykkilautavatsan. Liikkua voi aina ja jumppailla. Ulkonäkö ei ole ikuista. Kuulostat aika pinnalliselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulin raskaaksi viime kesällä. Lapsi ei ollut toivottu minulle mutta puolisolle. Meillä oli aivan kauhea sotaatilanne. Minä haluaisin keskeyttää ja mies ei.
Raskaus päätyi keskenmenon 12vklla. Oloni oli tosi helpottunut.
Mutta vasta myöhemmin minä älysin miten toivottu tuo vauvaa oli. En vain tiennyt siitä heti.
Onneksi en keskeyttänyt vaan meni kesken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä muistan, että ajattelin synnytyssairaalassa, että olikohan tämä nyt niin viisas ajatus sittenkään enkä tuntenut halua ryhtyä äidiksi, vaikka raskaus oli toivottu ja lapsi siis myös.
Inhottavaa, että tällaiset ajatukset ja niissä tosissaan oleminen leimataan niin kovasti vielä tänäkin päivänä.
Äitiys ei ole ollut minulle mitään unelmaa, meidän arkemme lepää miehen varassa. Ehkä tajusin jo silloin sairaalassa, että mieheni ottaa ohjia ja vaikka halusinkin, että hän ottaa, niin tavallaan onhan se vaikeaa kun oli tottunut päättämään omista asioistaan vain itse ja yhtäkkiä siinä on joku kolmas, jonka asioita minun pitäisi hoitaa, mutta joku toinen eli mieheni näkeekin asiat ehkä jopa minua paremmin ja ainakin eri tavalla. (Mieheni on meistä kahdesta se tasapainoisempi ja paremman kohtelun lapsena saanut.)
En ole edelleenkään soputunut äitiyteen, mutta jotenkin tässä kitkutellaan. Mutta ei lasten kanssa helppoa ole, eli aika paha juttu, aloittaja :/ Onko sulla miestä, joka ottaisi vastuun lapsesta? Tosin jos ongelmasi oikeasti on pilalle mukamas menevä kroppa niin siihenhän se ei auta.
En nyt vähättele sun haluasi abortoida kroppaongelmoinnin takia vaikka en sitä suoraan sanoen ymmärräkään, mutta siihen en osaa kyllä auttaakaan.
Moni haluaa lasta. Sisälläsi kasvaa pieni olento joka on osa sinua. Tarvitsee myöhemmin rakkautta ja huolenpitoa. Mieti tarkkaan..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatkat vaan liikuntaa raskauden ajan esim kuntosali, vesijuoksu, kävely ja syöt terveellisesti, niin 2-3 kk synnytyksen jälkeen olet entisissä mitoissasi, jos imetät. Näin mulle kävi!
Pelkoperusteella saat myös ajan suunniteltuun sektioon. Se on vaan puolen tunnin operaatio ja vauva pihalla. Pari päivää lepäilyä ja raskaus ohi. Hyvin Se menee!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä näitä naisia, jotka ei ota vastuuta lapsistaan... Mä en voisi kutsua itseäni edes naiseksi jos en pystyisi pitämään huolta mun lapsesta. Meillä mies oli se joka halusi lapsen, mä olisin halunnut vasta paljon myöhemmin, olen vasta 21-vuotias, mies 10 vuotta vanhempi. Tiesin kuitenkin jo raskausaikana että jään yksin lapsen kanssa ja niin kävikin. En olis ikinä tehnyt aborttia niin itsekkäistä syistä, kuin että joudun huolehtimaan yksin lapsesta. Tai sysännyt lasta isälle joka ei selvästi voinut siitä pitää huolta. Aikuisen ihmisen täytyy kantaa vastuu omista teoistaan. Ei lapsi ole mikään "nyt heti mulle nyt- ei kun ei sittenkään". Se on ihminen ja sun on otettava vastuu siitä sun lapsena, niin kuin muidenkin äitien!
No joskus se mieli vaan muuttuu. Jos aborttiin päätyy, niin raskaus on siinä vaiheessa muuttunut ei-toivotuksi, vaikka lapsi olisikin siitosvaiheessa ollut toivottu. Sairaalahenkilökunnan mielipiteellä ei ole siinä tapauksessa minkäälaista väliä, jos aborttiin on lupa lääkäriltä saatu. Jos ei halua äidiksi, niin parempihan se asia on tajuta ennenkuin on liian myöhäistä. Liian myöhäistä se on siinä vaiheessa, kun aborttia ei pysty enää tekemään.