takavarikoin 2,5 vuotiaalta legot kun ei suostunut
keräämään niitä eilen leikin jälkeen kehoituksista huolimatta. Nyt saa olla viikon verran ilman niitä. Olenko julma?
Kommentit (11)
Tuon ikäinen unohtaa legonsa jo saman iltapäivän aikana, eikä niitä kaipaa, vaikka et ikinä antaisi niitä takaisin.
Minä en ole koskaan saanut tuota lelujen poisottamista toimimaan siitä syystä, että lapset unohtavat. Vieläkin, vaikka esikoinen on jo 6.
yksi päivä on liian vähän. Hmm ehkä sitten kolme :)
ap
Pieni lapsi hän vasta on. Olisit auttanut ja yhdessä keränneet vaikka lorun tai leikin kanssa. Meidän 2v 8kk olisi ikuisuus odottaa jos joutuis olemaan päivän edes ilman legoja, koska ovat lempparileluja.
Autan aina. Mutta eilen ei suostunut yhteistyöhön alkuunkaan vaan jatkuvista kehoituksista huolimatta viskeli jo keräämiäni palikoita takaisin lattialle. Sanoin että legot lähtee sitten pois vähäksi aikaa jos et nyt auta ja aion myös uhkaukseni pitää.
lapsi kokee ajan hieman eri tavalla kuin aikuinen.
Anna legot takaisin tänään, mutta ennen kuin annat ne niin juttele lapsen kanssa - muistaako miksi otit ne pois jne. Ja että nyt annat ne takaisin, mutta jos sama toistuu niin lähtevät uudestaan ja ovat hieman pitemmän aikaa (2 päivää). Jos nyt pidät niitä useamman päivän pois niin lapsi äkkiä keksii uutta leikkiä tilalle eikä edes muista niitä enää: rangaistus menettää tehonsa ja merkityksensä.
Ja todella tärkeää on tuo juttelu ennen kuin annat ne takaisin.
mitä järkeä niitä on jälkikäteen ottaa? Lapsi elää tässä ja nyt.
Tuo lelun jäähylle laitto toimii todella hyvin jos sen toteuttaa oikein. Väärin toteutettuna siitä ei ole hyötyä.
Eli: ensin varoitus " jos nyt et kerää leluja pois niin äiti kerää ne laittaa hyllylle / kaappiin" (mikä se jäähypaikka onkin). Jos mitään ei tapahdu niin ne lelut otetaan juuri siinä tilanteessa pois. Ja annetaan takaisin esim. seuraavana päivänä sen jälkeen kun asiasta on juteltu (muistaako lapsi miksi ne otettiin pois, selitetään tilannetta ja että näin tapahtuu jatkossakin jne)
Meillä riittää enää varoitus, hyvin harvoin joutuu enää toteuttamaan " uhkausta" koska lapsi tietää, että myös toimin sanomani mukaisesti.
" jos et nyt tule pesemään hampaita nypin päästäsi kaikki hiukset"
kuulosti vähän hurjalta, tämmöinen mamma kun oltiin kylässä
Juuri noin minäkin olen ottanut leluja pois. Lapset vain ihmettelevät, kohauttavat olkapäivään, ja alkavat leikkimään jollain muulla lelulla. En tiedä, eikö heitä vain kiinnosta, vai tietävätkö he, että aina voi odottaa, että sen saa takaisin. Vai onko suurin syy se, että lapseni leikkivät ylivoimaisesti eniten mielikuvitusleikkejä, eikä niihin leluja tarvita.
5
Rangaistushan oli ihan luonnollinen jatkumo rikkeelle: jos et kerää lelujasi lattialta, sitten et voi leikkiä niillä koska otan ne pois. Hyvin toimittu.
JULMAA olisi ollut jotain että jos et kerää leluja niin et saa ruokaa, et pääse perheen kanssa johonkin hauskaan juttuun, et saa viikkoon jälkiruokaa, äiti ei tule suukottamaan iltasuukkoa tms. Jotain sellaista josta lapsi oikeasti kärsii ja joka viittaa siihen että äiti ei pidä lapsestaan tai hän on tosi tuhma.
En ymmärrä kyllä ollenkaan teidän kasvatusta joiden mielestä tuo oli julmaa.
Yksi päivä on riittävän pitkä aika.
Noin pienelle viikko on ikuisuus.