Miten miehesi kestää kritiikkiä? Entä itse?
Tässä elelen melko tuoreessa (pari vuotta yhteiseloa) parisuhteessa, ja nyt on alkanut riitoja tulla silloin tällöin. En halua riidellä,mutta joskus niin käy kuitenkin. On ollut joitain asioita, joista olen miehelleni ilmaissut tyytymättömyyteni, omasta mielestäni aika neutraalisti kuitenkin. En tykkää siitä, että syytellään tai raivotaan, joten en siitä tee. Mies kuitenkin kokee, että **ttuilen, ja saattaa suuttua kovastikin. Minulle saa sanoa asioista , ja oikeastaan toivonkin niin. Yritän sitten löytää jonkun molempiav tyydytttävän ratkaisun asiaan, enkä herkästi pahoita mieltäni. Mies taas saattaa loukkaantua pienestä ja leppyminen kestää aika pitkään. Haluaisin niin kovasti, että minun suhteeni olisi sellainen, että voisi turvallisesti kerto jos joku ärsyttää, eikä aina tarvitsisi pelätä suuttumusta. Miten teillä palautteen antaminen ja vastaan ottaminen sujuu?
Me suututaan molemmat palautteesta, varsinkin väsyneenä kiivaastikin. Mutta toisaalta, ei me pelätä pieniä riitoja, omalla tavalla nautitaankin niistä. Draama piristää tasaista arkea.