Ymmärrättekö ihmisiä, jotka ovat tyytyväisiä alhaiseen koulutustasoonsa ja duunaritöihinsä?

Parempi olla duunari kuin pilipali-maisteri.

Joillekin muu elämä on tärkeämpää kuin työ, ja työ on vain keino saada rahaa sitä muuta elämää varten.

Päivät saa tehdä sitä työtä mistä tykkää, työt ei tule kotiin ja esim. kipeenä saa sairastaa ihan rauhassa.

tai työ niillä. Jos he on elämäänsä niin tyytyväisiä ja työhönsä. Mulla on kyl parempaakin tekemistä elämässäni kuin miettiä tälläisiä asioita jotka ei mulle kuuluu

ei se esimiesasema meillä ainakaan kadehtimisen arvoinen ole

Eikö ole parempi että sitäkin työtä tekevä ihminen on työhönsä ja elämäänsä tyytyväinen kuin se että raataa hampaat irvessä väkisin tyytymättömänä elämäänsä? Jonkun nekin työt nimittäin on tehtävä kuitenkin

Itse olen KTM, 10 vuotta työskennellyt tietotekniikka alalla ja joka päivä miettii piiitkän työpäivän jälkeen, että mitä ihan todellista sitä saikaan aikaiseksi



Ja kaikki duunarit jotka voivat olla tyytyväisiä työpäivän jälkeen siihen mitä saivat aikaiseksi tosiaankin ansaitsevat arvostusta. Viime vuoden seurasin rakennusalaa vähän sivusta oman taloprojektin myötä ja hyviä ammattilaisia kohtaan arvostus sen kuin nousi.

oravanpyörääni elämäksi.

Rakastan perhettäni yli kaiken, enkä halua viettää ainakaan tällä hetkellä näin suurta osaa elämästäni VAIN TÖISSÄ.

Ehkä sitten, kun lapset ovat suurempia, voin taas vaihtaa enemmän aikaa/reusursseja vaativaan työhöni takaisin

Ja jos esimies asema tekee onnelliseksi niin en ymmärrä ihmistä. Ymmärrätkö sinä tutkijana työskentelevää tohtoria, joka haaveilee lähihoitajaksi ryhtymisestä?

Itse voi opiskella ja sivistää itseään omaan tahtiin. Mun lapsuuden haave on ollut suurperheen kotiäiti ja perheen halusin perustaa nuorena, joten mihin minä tässä huippututkintoja tarvin, en mihinkään.



Aika moni ihminen tekee duunia rahan vuoksi. Toki on paljon ihmisiä, jotka on duunissa sen ihan työnsä takia. Mutta jos rahasta ei ole pulaa, niin en mä ainakaan näe syytä miksi mun pitäis opiskella tai olla duunissa. Varsinkin jos se unelma on suurperheen kotiäiti :)



Ja mitä tulee duunariammatteihin, niin kyllä heitäkin tarvitaa. Kaikenlaiset roskakuskit, yleisten paikkojen siivoojat, kaupan kassa, lumen auraaja, lähihoitaja, kirjatontäti, bussikuski, sähkömies jne.. Kyllä minä ainakin tarvitsen heidän palveluita ja osaan heidän duunia arvostaa.

Ei tosiaan enää lapsen saannin jälkeen kiinnosta uran luominen sen edellyttämine työmäärineen!!!



Paljon mieluumin menen johonkin 8-16 työhän jonka voi unohtaa sillä hetkellä kun työpäivän jälkeen oven takanaan sulkee ja jossa ylitöitä ei tarvitse tehdä jos ei huvita jne.

meitä on monenlaisia. ja monenlaisia töitäkin on.

Monilla tutuilla on sitten joku harrastus, jossa toteuttavat itseään. Kaikilla ei toki ole sitäkään. Jotkut eivät vaan halua haasteita ja eivät siedä stressiä, heille riittää 8h työtä ja sitten kotiin.



Toivoisin vaan, että sellaiset ihmiset ymmärtäisivät, että minulle haasteet ovat tärkeitä ja haluan työltäni muutakin kun 8-16 suorittamista. Ja että kotona ollessani voin oikeasti kaivata työtäni, sillä työni on KIVAA. Ei tietysti yhtä kivaa kun perhe ja vapaa-aika, mutta viihdyn erittäin hyvin.

Ymmarran, etta ihmiset pitavat eri asioista, yksi on tyytyvainen yhdessa paikassa, toinen toisessa paikassa. Kaikkien ei tarvitse haluta samoja asioita.



Mutta: minulla on kaveri, joka on postissa lajittelijana jo kymmenta vuotta, ilman mitaan koulutusta. Han VIHAA tyotaan. Hanta en ymmarra.

sekä ammattiinsa, työhönsä että elämäänsä.

mutta sitä en enää ymmärrä, miksi sitten pitää olla niin katkera, kiperä ja ilkeä, jos joku muu haluaa jotain muuta.

Mulle tärkeintä on, että on rehellinen työ, josta saa ok palkkaa. Töitten jälkeen ei tarvi töitä miettiä, aivot vaan narikkaan kun oven takanaan sulkeen. Eli siis työt ei seuraa kotiin eikä tarvi öitä myöten miettiä (kokemusta on tällaisestakin työstä). En todellakaan havittele mitään esimiestason töitä. Kai mua vaivaa jonkin tason kunnianhimon puute, mutta rehellisesti sanottuna olen todella onnellinen tällä hetkellä työssä ja kotona.

Suomessa monissa duunariammateissa tienaa erittäin hyvin verrattuna moniin korkeakoulututkintoa vaativiin aloihin. Parempi liksa, vähäisempi vaiva ja pienempi stressi - mikäs siinä.



Jos olisin ollut fiksu, olisin ryhtynyt duunariksi enkä mennyt yliopistoon.

Itse olen duunari ja kun tulen töistä kotiin en ajattele yhtään töitäni. Mulla on iisi duuni ja kivat työkaverit. Ajattelen töissä aina mitä tehdään töitten jälkeen ja mitä viikonloppuna ja teen siinä ohessa sitten töitäni johon ei tosiaankaan tarvitse käyttää liikaa päätä.



Palkka on sellainen että hyvin tulisin toimeen ilman miestäkin.



Mieheni on esimiesasemassa ja hän pähkäilee iltaisin ja viikonloppuisin töitä ja uusia strategioita jne. Palkka on huiman hyvä mutta onko se sen arvoista että kaikki vapaa-aika menee stressatessa ja esim. asiakkaita viihdyttäessä? Mieheni on sanonut että viisikymppisenä lopettaa työnsä ja opiskelee itsellensä jonkun mukavan ja iisin ammatin ja siirtyy helppoon elämään. Toivottavasti sen toteuttaa.

Työskentelen hevosten kanssa. En päivääkään vaihtaisi pois vaikka joskus on raskastakin. Tämä on minulle rakas harrastus, työ ja elämäntapa.