ihQQ!! Mein poika kysy multa tänään hiekkalaatikolla:

ja ohjeisti antamaan iltasuukon (jollaisen siis itsekin sai nukkumaan mennessään)! :)

joutunut miettimään tykkääkö äiti isistä ollenkaan kun kerta riitelee?

Ettäkö lapsi ei saisi kuulla riitelyä? Mitäs sille lapselle tapahtuu jos sitä suojellaan kaikelta mahdolliselta aina? Mitä hän tekee, kun ekan kerran joutuu keskelle riitelyä?



Antakaa lasten elää normaalia elämää riitoineen ja riemuineen. Sillä lailla ne oppivat elämään.



AP, suloinen kommentti lapsella. Ja hän oivalsi sen perusasian, vaikka rakastaa, voi silti riidellä. Ei se niin kamalaa ole.

Ettekö te muut muka _ikinä_ riitele silleen et lapsi ei kuule? Ja tuskin tää poika edes muistaa sitä riitaa, muuten vaan kysäs.

ja mun ielestä lasten on hyvä myös nähdä että asiat sovitaan myös lasten nähden ja sitten menee taas hyvin.

Lapsiko ei siis saisi kuulla vanhempiensa riitelevän???? Pumpulissako hänet pitäisi kasvattaa? Minusta on ok jos lapsi näkee vanhempiensa silloin tällöin riitelevän, oppiipahan että aina ei ole hyviä päiviä ja että asioista voidaan olla välillä eri mieltä. Mutta tärkeää on mielestäni se, että lapsi näkee vanhempiensa myös sopivan riitansa.

Tää on taas tätä. Mun miehen perheessä ei oo saanu edes huutaa, ja se on sellanen, että kun tulee riitaa, niin se ei edes puhu. Sen kanssa ei voi edes keskustella mistään. Ja sitten se luulee, että se voi tehdä mitä vaan haluaa, esim. pettää, vaikka olisin samassa huoneessa. Kun mistään asioista ei ole koskaan keskusteltu kotona, niin eihän voi tietää, mikä on varsinaisesti kiellettyä... Ja jos yrität puhua, niin eihän siitä tule mitään, kun toinen ei puhu, kun kotona on opetettu, että riidellä ei saa, ja näistä asioista ei tarvitse puhua.



Niin että opettakaa toki ne lapset sille että vanhemmat ei riitele. Kyllä niistä ihan terveitä kasvaa, joo.

jos täytyy varmistaa et vanhemmat viel pitää toisistaan. Anoppilassa on aina harrastettu kova äänistä riitelyä ja ei se kovin tervettä ole et esim lapsenlapset toteaa ihan normaalina asiana et taas noi vaan tappelee.

Meillä ei vanhemmat riidellyt lasten nähden sillon ku oltiin hiekkisikäisiä, kyllä sen oppii myöhemminkin.

Mun miehen perheessä ei koskaan keskustella MISTÄÄN. Ehkä ulkopuolisten ihmisten asioista (tyyliin että kyllä Saara-tädin pitäisi laihduttaa) ja sitten säästä, tv-ohjelmista ja niin edelleen. On tosi ahdistavaa yrittää puhua niiden ihmisten kanssa jostain kun ei niillä ole mitään mielipiteitä mihinkään.



Mies sulkeutuu kun riidellään, tai aluksi sulkeutui mutta nyt on onneksi oppinut kertomaankin mitä mieltä on ja tuiskahtamaan. Mutta ihan samat merkit on ollut, että hän mieluummin vaikenee eikä selvitä asiaa.



Ja samaa mieltä olen kuin ylempänä monet että lapsen _täytyy_ oppia riitelemään. Meillä riidellään lapsen edessä joskus kyllä liikaakin, nyt kun lapsi on kasvanut ja selvästi säikähtää niin on opeteltu pitämään suumme supussa. Mutta tuollasia pieniä " suukopuja" on minusta lapsen pelkästään hyvä nähdä, koska niitä hänelle tulee itselleenkin kaverien kanssa.

että miten mies on koskaan mahtanut pärjätä teini-ikäisenä kavereiden kanssa, kun ei ole koskaan osannut " ottaa yhteen" ihmisten kanssa? Mutta toisaalta, eihän pojat kyllä sillä tavalla nahistelekkaan, tytöthän sitä taitaakin enemmän harrastaa, pojat kai vaan sitten leikkimielisesti muksii kun suutahtavat toisiinsa.

Omalta osaltani haluan kyllä omille lapsilleni opettaa, että näitä riitoja ja tappeluita kyllä tulee ja menee ihmisten kesken, eivätkä ne maailmaa kaada. Varsinkin tyttärelleni haluan sen erityisesti opettaa, koska hänellä niitä on edessään miljoonia - teini-ikäiset tytöt riitelevät varmaan kymmeniä kertoja päivässä milloin mistäkin syystä. Silloin on hyvä tietää että ystävä pysyy vierellä vaikka onkin vihainen.