Voiko 1,9v jättää päiväunet pois?
Eilen oli jo kolmas päivä ettei unta tullut ja annettiin tulla takaisn olkkariin leikkimään.
Yöunille meno on sitten tietysti nyt myös aikaistettu. Unille laitetaan jo seitsemän jälkeen ja nukkuu aamulla seitsemään.
Tietysti mietin, että kun lapsi noin 3-4v ikäisenä lähtee päiväkotiin, niin siellä voi olla isoja ongelmia tiedossa, kun yrittävät lasta uudestaan nukkumaan päikkäreitä. Mutta en voi ketään väkisinkään päikkäreille nukuttaa.
Minustakin tuntuu hurjalta, että näin pieni ei enää päikkäreitä nukkuisi, vaan siis jos toista ei nukuta, niin ei sitten nukuta. Mutta ei hän voi pullotolkullakaan maitoa lipittää, että jos jossain vaiheessa sitten uni yllättäisi.
Kommentit (16)
Samoin kuin kakkosella.
2-vuotiaana lakkasi nukkumasta ja tarhassa nukkui 3-4v tunnin jopa 1,5h. 5v jäi tarhaunetkin pois. Ei nukkunut tuossa 3-4v viikonlopuuisin päiväunia, mutta nukkui vapaa-aamuina pitkään (mikä sopi aamu-uniselle äidille).
Ei voi. Meillä tuon ikäiset heräsi aamulla ennen 7. Klo 9 aikaan mentiin ulos, lounas ja päiväunet (n. 2 tuntia 12 ja 14 välillä). Illalla nukkumaan ennen klo 8. Lapsi tarvitsee kunnollisen päivärytmin ja paljon unta
Tottakai, jos haluaa aikaansaada kiukuttelevan lapsen
Meillä jäi päiväunet 2v. synttäreiden tienoilla. Sen jälkeen satunnaisesti nukkui päikkäreitä vielä puolisen vuotta ja välillä autoon saattaa nukahtaa pitemmillä matkoilla nyt kun ikää 3,5v. Yksilöllistähän tuo unen tarvekin on.
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 09:17"]1,9-vuotias?
[/quote]
Ilmeisesti vain outo tapa ilmoittaa lapsen olevan n. 1v 10kk 24vrk vanha.....
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 09:13"]Ei voi. Meillä tuon ikäiset heräsi aamulla ennen 7. Klo 9 aikaan mentiin ulos, lounas ja päiväunet (n. 2 tuntia 12 ja 14 välillä). Illalla nukkumaan ennen klo 8. Lapsi tarvitsee kunnollisen päivärytmin ja paljon unta
[/quote]
Jos ei nukuta, niin ei nukuta. Ei siin paljon vanhemman päättämiset auta. Ärsyttää tällaset kommentit, koska vanhemmat eivät mitenkään voi pakottaa lasta nukkumaan. Meillä tyttö lakkasi 1v2kk iässä nukkumasta päikkäreitä. Kuukauden yritin joka päivä saada häntä päikkäreille tuloksetta. Lapsi jaksoi hyvin valvoa kahdeksaan illalla, joten luovutin päikkäreiden suhteen. Nyt lapsi on 1v7kk ja nukkuu taas päikkäreitä. Tosin vain, jos työntelen häntä ympäri kyliä rattaissa. Jokatapauksessa, ap:lle sanoisin, että voi olla nukkumatta, jos ei nukuta. Kyseessä voi olla vain vaihe, ja vaikkei olisikaan ei kannata stressata. :)
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 09:13"]Ei voi. Meillä tuon ikäiset heräsi aamulla ennen 7. Klo 9 aikaan mentiin ulos, lounas ja päiväunet (n. 2 tuntia 12 ja 14 välillä). Illalla nukkumaan ennen klo 8. Lapsi tarvitsee kunnollisen päivärytmin ja paljon unta
[/quote]
Miten niin ei voi? Voihan jos lapsi niin itse päättää. Vai annetaanko pari tenoxia niin kyllä se sitten nukkuu? Voi luoja taas näitä.
Itse olen pitänyt päiväunia aina tärkeänä. Toki nyt 4v:llä alkaa iltaunet viivästymään, kun päiväkodissa nukkuu niin hyvin. Noin pieni lapsi ei jaksa/pysty täysipainoisesti oppimaan uutta koko päivää, jos ei välissä ole lepohetkeä. Illasta menee useita tunteja yliväsyneen lapsen kanssa. Kannattaa pitää ainakin lepohetkestä vielä kiinni.
Päiväkodin päikkäreitä ei kannata vielä murehtia. Siellä aamupäivä on sen verran raskaampaa ja rytmi lapsille tuttu, oppivat ja nauttivat usein lepohetkestä siellä vaikka kotona eivät enää nukkuisikaan päikkäreitä.
[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 09:13"]Tottakai, jos haluaa aikaansaada kiukuttelevan lapsen
[/quote]
Yksilöllistä. Minä, päiväkotihoidettu, lopetin päiväunien nukkumisen 2-vuotiaana. Oma lapsini nukkui vielä 4-vuotiaana kotona (viikonloppuisin ja lomilla) päiväunet, päiväkodisa nukahti satunnaisesti jopa eskarivuonna, ekallakin saattoi nukahtaa koulu- ja ip-kerhopäivän jälkeen kotona.
Lapsen - niin kuin aikuistenkin - pitää saada nukkua silloin kun nukuttaa eikä silloin kun se sopii joidenkin muiden aikatauluihin.
Meillä 1v10kk suostuu päiväunille ehkä parina päivänä viikossa. Aamupäivisin ulkoillaan aina pari tuntia, rytmit kunnossa. Kaveri on vain huomannut, että isovelikään ei nuku. Vetää sitten sikeitä seitsemästä seitsemään. Kyllähän sitä väsyttää iltapäivisin, mutta minkäs teet.
Meillä jäi pois n 2v:nä, vähän alle. Esikoinen taas nukkui vielä yli 3v:nä, mutta noilla jäi sitten samaan aikaan päikkärit pois. Yöunet maistuu ihan eri tavalla. Kyllä mäkin tuota päiväkotiasiaa vähän pohdin, mutta uskon että tosiaan nukkuvat siellä sitten taas ne päiväunet. Kolmas lapsi on kylläkin syntymässä kesällä että enpä tiedä koska sinne päiväkotiin edes mennään.
Kyllä voi. Ei tähän ole mitään sääntöä, sen mukaan täytyy mennä mikä lapsen unentarve on.
Ei voi. Onko päivärytmi muuttunut niin ettei osaa asettua aloilleen? Rutiinien tarkistus lienee tarpeen...
Kotihoidossa olevat lapset ovat meillä lopettaneet tuon ikäisinä päiväunet, ja nukkumaanmeno on ollut tosiaan viimeistään kahdeksalta. Ovat kuitenkin sitten päiväkotiin mennessään alkaneet nukkumaan päikkärit, koska päiväkotipäivä on raskas ja meluinen, ja lapsi väsyy siellä ihan eri tavalla.