Matkalle Eurooppaan rv 26
Toinen lapsi tulossa, ja talvilomalla tekisi vielä mieli lähteä muutaman päivän matkalle Keski- tai Pohjois-Eurooppaan. Raskaus edennyt normaalisti ilman suurempia vaivoja. Esikoinen kuitenkin syntyi ilman ennakkovaroitusta rv 35.Sen ei pitäisi tarkoittaa, että myös toinen tulee etuajassa, ja varsinkaan rv 26. Mutta silti pienikin riski huolestuttaa. Lähinnä huolestuttaa, jos joutuu itse makaamaan sairaalassa viikkotolkulla tai jos lapsi syntyy keskosena ja on kuukausia keskoshoidossa toisessa maassa.
Kustannukset lienevät aika hurjat Suomen ulkopuolella? Vai onko EU-mailla tai esim. Pohjoismaissa jotain sopimusta synnytyksistä? Matkavakuutusta tuskin saa laajennettua tällaisiin tilanteisiin? Vauvavakuutustakaan ei? Onko jollain konkreettista tietoa vakuutusyhtiöstä, josta tällaisen saisi? Ts. jos olet matkustanut rv 25 jälkeen, minkälaisen vakuutuksen olet ottanut?
Voi olla, että jätämme matkan väliin näiden vakuutusasioiden takia, vaikka muuten jaksaisin hyvin tuon reissun ja tekisi hyvää koko perheelle. Toki Suomessakin voi matkustaa, mutta talvella täällä eu juurikaan ole kuin Lapin rinteet ja kylpylät. Rinteisiin ei asiaa, eikä kylpylät ole koskaan oikein sytyttäneet meitä.
Kommentit (10)
En lähtisi. vakuutukset korvaavat yleensä sinun akuutin sairaanhoidon, mutta sikiötä et voi vakuuttaa. Kalliiksi tulee, jos syntyy matkalla.
Eurooppalainen sairausvakuutuskortti. Lähtisin kyllä itse ihan hyvillä mielin, jos raskaus edennyt ok.
Juttelin juuri viime viikolla asiasta lääkärin kanssa. Olen lähdössä viikoksi Eurooppaan rv 28. Esikoinen syntyi rv 34. Lääkäri kommentoi vain, että kannattaa lähteä jos on mahdollisuus. Omalla kohdallani uusi keskossynnytys on melko epätodennäköinen, muuten en tietenkään lähtisi. En aio ottaa erityisempää vakuutusta (tavallinen matkustajavakuutus on jo voimassa), koska käsittääkseni mikään matkustajavakuutus ei korvaa synnytystä. Omaani sisältyvät kyllä lapsetkin, en tiedä miten se vaikuttaisi hoidon hintaan mahd. keskosen osalta.
[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 21:29"]
En lähtisi. vakuutukset korvaavat yleensä sinun akuutin sairaanhoidon, mutta sikiötä et voi vakuuttaa. Kalliiksi tulee, jos syntyy matkalla.
[/quote]
Kuinka suurella todennäköisyydellä rv 26 syntynyt keskonen jäisi edes henkiin? Ja sikiötä kai ei kukaan vakuuta muutenkaan. Miksi vakuuttaisi? Kun hän syntyy (noilla viikoilla), hän on sitten jo ihan "oikea ihminen" eikä mikään sikiö.
[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 21:44"]

Viikolla 26 mahdollisuus jotenkin hoitaa, jos syntyy esim. Suomessa. Pointtini olikin, että ennen noita viikkoja ei ongelmaa, koska ei jäisi henkiin vaikka syntyisi missä. Mutta jos synnytys uhkaa rv 26, niin ei kaukaa haettua, että joutuu sairaalaan vuodelepoon viikoiksi. Tapahtunut ystäville Suomessa. Mutta Suomessa sairaalassa käteen ei pahimmassa tapauksessa jää kymppitonnien lasku.
Mullekin sanottiin yhden keskosen jälkeen, että on epätodennäköistä, että seuraavakin syntyy keskosena. Niin vaan syntyi rv32. Ja kolmaskin meinasi syntyä, häntä esteltiin viikot 24-34.
[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 21:44"]
[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 21:29"]
En lähtisi. vakuutukset korvaavat yleensä sinun akuutin sairaanhoidon, mutta sikiötä et voi vakuuttaa. Kalliiksi tulee, jos syntyy matkalla.
[/quote]
Kuinka suurella todennäköisyydellä rv 26 syntynyt keskonen jäisi edes henkiin? Ja sikiötä kai ei kukaan vakuuta muutenkaan. Miksi vakuuttaisi? Kun hän syntyy (noilla viikoilla), hän on sitten jo ihan "oikea ihminen" eikä mikään sikiö.
[/quote]
Kyllä sikiön voi vakuuttaa, ainakin siinä mielessä, että raskausaikana hankittu vauvavakuutuksen "varaus" tulee heti voimaan, kun lapsi syntyy. Vaikka syntyisi viikolla 26. Mutta se kiinnostaa, onko se voimassa esim. Pohjoismaissa, eli kattaako hoidon näissä maissa. Yritin selvitellä, mutta vakuutusehdoista en saanut tolkkua.
Tuntuisi toisaalta hölmöltä maata kotona "kasvamassa", kun kaiken järjen mukaan luulisi,että esim. parin päivän reissu Ruotsiin menisi suurella todennäköisyydellä hyvin. Ja kuten sanottua, lomailu Suomessa keskellä talvea silloin kun laskettelu on suljettu pois on ihan turhaa. Asumme Helsingissä, ja matkustaminen johonkin pikkukaupunkiin ihmettelemään on yhtä tyhjän kanssa. Toki kesällä asia toinen kun voi nauttia kauniista luonnosta ja säistä.
Viime raskaudessa jouduin työmatkalle rv 28 Pietariin. Silloin en tullut näitä asioita ajatelleeksi, ja toki työnantajan vakuuutus olisi korvannut sairaalahoidon. Se viruminen venäläisessä sairaalassa vaan olisi saattanut olla melkoinen kokemus
[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 22:01"]
Mullekin sanottiin yhden keskosen jälkeen, että on epätodennäköistä, että seuraavakin syntyy keskosena. Niin vaan syntyi rv32. Ja kolmaskin meinasi syntyä, häntä esteltiin viikot 24-34.
[/quote]
No juuri näin. Minullekin lääkärit sanoneet samaa. Mutta satun tietämään ihmisiä, jotka saaneet kaikki lapsensa juuri samoilla viikoilla ennenaikaisena. Ja äitini synnytti minut lähes päivälleen samoilla viikoilla. Olin jotenkin itsekin varma, että minäkin synnytän etuajassa, mutta neuvolassa vaan naureskeltiin, ettei nämä periydy. En ymmärrä miksei voisi periytyä, jos on kyse ruumiinrakenteesta, joka vaan ei kestä pidempää raskautta.
Ei pelota, jos toinenkin syntyy rv 35. Mutta kunhan ei tulisi vieläkin aikaisemmin. Silloin tuskin selvittäisiin ilman keskoshoitoa.
Nykyään Pohjolalta saa matkavakuutuksen myös syntymättömälle lapselle, otin itse sellaisen kun olin reissuun lähdössä kun viikkoja oli 30 ja risat. Ja Euroopassa tai tarkemmin EUssa voimassa myös eurooppalainen sairasvakuutuskorttin jonka saa ilmaiseksi Kelasta ja silloin saa hoidon julkisella puolella samaan hintaan kun maassa asuvat.
eli itse kyllä matkustin ihan turvallisin mielin aina tuonne viikolle 35 asti, vaikka esikoinen hieman etuajassa syntyikin. Joskin kohteet valitsin niin, että lennot olivat kohtuulliset ja maa muutenkin sellainen "länsimaa" josssa hoito kunnollista ja hygieniantaso hyvää jne.
Kuinka rentoutunut sinä pystyisit olemaan, jos/kun kuitenkin ajattelisit matkan aikana noita listaamiasi asioita? Matkalle ehtii myöhemminkin, joa oikeasti noin moni asia mietityttää.
Tehkää reissu kotimaassa.