Miten puolisosi kaksisuuntainen mielialahäiriö oireilee? (ov)

Aloitin oman ketjun, missä vastailen kysymyksiin. Sairastan 2. tyyppiä. Perustin ketjun tämän ketjun innoittamana.

[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 17:05"]

[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 16:02"]

[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 15:59"]

[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 15:54"]Ei kestänyt, 8 v. oltiin yhdessä ja mies sai diagnoosin vasta eron jälkeen kun olo vain paheni hänen jäädessään ilman ihmistä joka jotenkin toimi puskurina mielialojen kanssa. Mies oli todella aurinkoinen, sosiaalinen ja pidetty kodin ulkopuolella. Puuhasi ja järjesteli kaikenlaista. Naiset olivat häneen aivan lääpällään. Suhteen alussa hän kohteli kuin prinsessaa. Sitten alkoholin vaikutuksen alaisena alkoi tulla järjettömiä räjähdyksiä ja syytöksiä. Oli mustasukkainen ym. ym. Hän koki kuitenkin usein tulleensa väärinkohdelluksi (esim. viranomaisratkaisut) ja halusi julkisuutta väärinkohdeltuna, vetosi herkästi instansseihin ja usein masennus alkoi jostain tilanteesta jossa hän koki tulleensa väärin kohdelluksi. Hän jumittui vatvomaan näitä epäkohtia jopa kuukausiksi jollain tasolla. Kotona hän purki kiihkeinä kausina rauhattomuuttaan, ärtyisyyttään ja ei pystynyt olemaan levollinen. Hän koki olevansa vetovastuussa kaikesta maan ja taivaan välillä. Hän kanavoi myös depiskausina kokemansa huonommuudentunteen muihin ihmisiin mutta ensisijaisesti minuun. Mielialat saattoivat vaihdella nopeastikin vihasta hellyyteen. En tiedä oliko taudin'kuvaa', mutta oltuaan vihainen ja ilkeä hän vaati sovintoseksiä aggressiiviseen sävyyn. Mies projisoi aivan kaikki negatiiviset tunteensa ulkopuolelleen, eli hänellä ei ollut minkäänlaista sairauden tuntoa. Ja tunteet tosiaan olivat mahtipontisen voimakkaita. Masennuskausinakin hän pystyi tekemään töitä. Itsesääliä oli paljon ja itsariajatuksia oli silloin tällöin. Enemmän hänellä taisi olla maniaa kuin masennusta. Kun oli masentunut, ei enää voinut nukkua kanssani yhdessä vaan linnottautui työhuoneeseen joka oli sotkun vallassa ja puhtaat ja likaiset vaatteet läjäsi lattialle keoksi josta kaivoi tarvitsemansa työvaatteet. Hänellä oli korostunut sellainen, että käsitteli pahat asiat kotona piilossa 'yleisöltä' ja pyrki näyttämään hyvät puolet maailmalle. Alkoholin vaikutuksen aikana hänellä karkasi mopo yleensä käsistä kodin ulkopuolellakin. [/quote] Taisi olla hypomaniaa. Meni kovaa muttei maniaan saakka. Maniassa kierrokset ja kummalliset teot menee äärimmäisyyksiin

[/quote]

Voi olla. Hänellä oli jatkuvasti uusia projekteja, jotka eivät periaatteessa olleet kummallisia muuten kuin määrältään ja mittasuhteiltaan. Kuten sanoin niin ongelmat pahenivat diagnoosiin asti vasta myöhemmin, mutta se on jo eri juttu.

[/quote]

Kuulostaa tutulta! Samoja "ongelmia" meillä on ollut vähän ehkä aina mutta erityisesti nyt viimeisen kymmenen vuoden aikana. Pahimpia vaihtelut on ollut nyt parina viime vuotena. Mies on ollut jo pari vuotta sitten lääkärissä mutta silloin diagnosoitiin ahdistus ja paniikkihäiriö. Nyt tuli aika paha hypovaihe ja pääsemme ekaa kertaa psykiatrian polille. Aikaisemmin tätä on siis hoidettu vaan terveyskeskuskessa.

Olen viime aikoina ihmetellyt, kun mies vaikuttaa kovin katkeralta ja syyttelee kovasti muita tai olosuhteita epäonnistumisistaan. Kaikki projektit on aina myös järjettömän mahtailevia miljoonaluokan tyyliin. Olen ollut paljon tukena pahimpina aikoina ja sietänyt kaikkea melkoisesti. Hyvinä aikoina ihan liikaakin! Nyt eilen mies kertoi pahassa ahdistusvaiheessa, että on aika systemaattisesti pettänyt minua reissuillaan. Pyyteli kovasti anteeksi ja oli varmasti ihan aidosti pahoillaan ja katuva. Tilanne oli ensimmäkin minulle täysin absurdi. Pidin häntä kädestä ja juttelin rauhoittavasti ja ehdottelin lääkäriin menemistä. Yhtäkkiä mies sanoo jotain tuollaista, mikä tuntuu minusta tosi pahalta. Oli pakko kuit. pitää omat tunteet sisällä, koska miehen tila oli sitä mitä oli. En nyt tiedä, liittyykö nuo pettämisetkin johonkin maniavaiheeseen. Pointti nyt vaan on, että en oikein tiedä, pystynkö tuollaista hyväksymään ja pääsenkö yli. Ollaan viime aikoina myös käyty pariterapiassa. Olen kokenut, että siitä on ollut paljon apua mutta nyt jotenkin vaan tuntuu tosi toivottomalta.

ap

[/quote]

Hyvä että miehesi ottaa avun vastaan. Oma eksä ei halunnut parisuhdeterapiaa. Kielsi myös pettämisen joka tuli selville muuta kautta. 2

Minä jouduiin jättämään mieheni 8 vuotta sitten ko. sairauden takia. Ymmärsin että miehen käytökset johtui sairaudesta, mutta en enää vaan kestänyt, tuntui että sekoan itse jos jään. 

Miten sitten oireili? Miehen tautimuoto oli sellainen, että vaihteli ihan päivien välein mieliala ääripäästä toiseen. Maniassa oli ärtyisä, joi viinaa, ja petti jatkuvasti sekä pelasi rahaa uhkapeleihin vaikkei olisi varaa. Lääkkeet yleensä heitti menemään jos oli ottanut, koska uskoi että on elämänsä kunnossa, eikä huono olo koskaan palaa. Masennuksessa sitten katui maniatekojaan, makasi sängyssä voimattomana ja hautoi itsemurhaa. Minä, jota oli törkeästi petetty ja loukattu, joskus pahoinpideltykin, maniakautena, jouduin nielemään kaiken loukkaantumiseni ja lohduttamaan pettäjääni, vakuuttamaan että tämä on tällainen kausi joka menee ohi ja että ei se mitään vaikka petit ja löit ja loukkasit, että ymmärränhän minä että se on sairaus vaan... Masennuskautena mies joskus meni psykiatrille ja säi lääkkeitä, mutta mistään niistä ei ollut oikeastaan mitään apua, ja usein sitten maniassa mies jätti lääkkeet poiskin.

Eron jälkeen mies on onneksi pysytellyt erossa parisuhteista ja elänyt sinkkuelämää. Samalla tavalla se elää kuin ennenkin, maniassa ryyppää, pelaa ja sekoilee ja jotenkin sitten sinnittelee masennusten yli. Miehellä tauti oli ja on erittäin maniavoittoinen, masennuskaudet kesti usein vain päivän-muutaman, mutta maniat saattoi kestää viikkojakin. Ja saattoi tosiaan muuttua ihan päivän aikana, esim. kerran olin tosi huolissani lähteä töihin koska mies oli puhunut koko yön siitä millä tavalla aikoo elämänsä lopettaa, ja pelkäsin että kotona odottaa ehkä jopa ruumis kun töistä tulen kotiin. Mutta kotona odottikin venäläinen maksullinen nainen täydessä maniassa ja kännissä olevan miehen kanssa sängyssä... Tämä oli se viimeinen pisara jolloin tajusin että pelastaakseni oman mielenterveyteni minun on pakko lähteä, vaikka rakastinkin sitä mikä mies pohjimmiltaan oli, ja vaikka ymmärsinkin ettei mies voi sairaudelleen ja sen aiheuttamille käytöksille mitään.

Huh mitä stooreja! Älkää naiset uhratko omia elämiänne noiden sekopäiden kanssa touhuamiseen.

Ei kestänyt, 8 v. oltiin yhdessä ja mies sai diagnoosin vasta eron jälkeen kun olo vain paheni hänen jäädessään ilman ihmistä joka jotenkin toimi puskurina mielialojen kanssa. Mies oli todella aurinkoinen, sosiaalinen ja pidetty kodin ulkopuolella. Puuhasi ja järjesteli kaikenlaista. Naiset olivat häneen aivan lääpällään. Suhteen alussa hän kohteli kuin prinsessaa. Sitten alkoholin vaikutuksen alaisena alkoi tulla järjettömiä räjähdyksiä ja syytöksiä. Oli mustasukkainen ym. ym.

Hän koki kuitenkin usein tulleensa väärinkohdelluksi (esim. viranomaisratkaisut) ja halusi julkisuutta väärinkohdeltuna, vetosi herkästi instansseihin ja usein masennus alkoi jostain tilanteesta jossa hän koki tulleensa väärin kohdelluksi. Hän jumittui vatvomaan näitä epäkohtia jopa kuukausiksi jollain tasolla.

Kotona hän purki kiihkeinä kausina rauhattomuuttaan, ärtyisyyttään ja ei pystynyt olemaan levollinen. Hän koki olevansa vetovastuussa kaikesta maan ja taivaan välillä. Hän kanavoi myös depiskausina kokemansa huonommuudentunteen muihin ihmisiin mutta ensisijaisesti minuun.

Mielialat saattoivat vaihdella nopeastikin vihasta hellyyteen. En tiedä oliko taudin'kuvaa', mutta oltuaan vihainen ja ilkeä hän vaati sovintoseksiä aggressiiviseen sävyyn. Mies projisoi aivan kaikki negatiiviset tunteensa ulkopuolelleen, eli hänellä ei ollut minkäänlaista sairauden tuntoa. Ja tunteet tosiaan olivat mahtipontisen voimakkaita.

Masennuskausinakin hän pystyi tekemään töitä. Itsesääliä oli paljon ja itsariajatuksia oli silloin tällöin. Enemmän hänellä taisi olla maniaa kuin masennusta. Kun oli masentunut, ei enää voinut nukkua kanssani yhdessä vaan linnottautui työhuoneeseen joka oli sotkun vallassa ja puhtaat ja likaiset vaatteet läjäsi lattialle keoksi josta kaivoi tarvitsemansa työvaatteet.

Hänellä oli korostunut sellainen, että käsitteli pahat asiat kotona piilossa 'yleisöltä' ja pyrki näyttämään hyvät puolet maailmalle. Alkoholin vaikutuksen aikana hänellä karkasi mopo yleensä käsistä kodin ulkopuolellakin.

[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 15:54"]Ei kestänyt, 8 v. oltiin yhdessä ja mies sai diagnoosin vasta eron jälkeen kun olo vain paheni hänen jäädessään ilman ihmistä joka jotenkin toimi puskurina mielialojen kanssa. Mies oli todella aurinkoinen, sosiaalinen ja pidetty kodin ulkopuolella. Puuhasi ja järjesteli kaikenlaista. Naiset olivat häneen aivan lääpällään. Suhteen alussa hän kohteli kuin prinsessaa. Sitten alkoholin vaikutuksen alaisena alkoi tulla järjettömiä räjähdyksiä ja syytöksiä. Oli mustasukkainen ym. ym.

Hän koki kuitenkin usein tulleensa väärinkohdelluksi (esim. viranomaisratkaisut) ja halusi julkisuutta väärinkohdeltuna, vetosi herkästi instansseihin ja usein masennus alkoi jostain tilanteesta jossa hän koki tulleensa väärin kohdelluksi. Hän jumittui vatvomaan näitä epäkohtia jopa kuukausiksi jollain tasolla.

Kotona hän purki kiihkeinä kausina rauhattomuuttaan, ärtyisyyttään ja ei pystynyt olemaan levollinen. Hän koki olevansa vetovastuussa kaikesta maan ja taivaan välillä. Hän kanavoi myös depiskausina kokemansa huonommuudentunteen muihin ihmisiin mutta ensisijaisesti minuun.

Mielialat saattoivat vaihdella nopeastikin vihasta hellyyteen. En tiedä oliko taudin'kuvaa', mutta oltuaan vihainen ja ilkeä hän vaati sovintoseksiä aggressiiviseen sävyyn. Mies projisoi aivan kaikki negatiiviset tunteensa ulkopuolelleen, eli hänellä ei ollut minkäänlaista sairauden tuntoa. Ja tunteet tosiaan olivat mahtipontisen voimakkaita.

Masennuskausinakin hän pystyi tekemään töitä. Itsesääliä oli paljon ja itsariajatuksia oli silloin tällöin. Enemmän hänellä taisi olla maniaa kuin masennusta. Kun oli masentunut, ei enää voinut nukkua kanssani yhdessä vaan linnottautui työhuoneeseen joka oli sotkun vallassa ja puhtaat ja likaiset vaatteet läjäsi lattialle keoksi josta kaivoi tarvitsemansa työvaatteet.

Hänellä oli korostunut sellainen, että käsitteli pahat asiat kotona piilossa 'yleisöltä' ja pyrki näyttämään hyvät puolet maailmalle. Alkoholin vaikutuksen aikana hänellä karkasi mopo yleensä käsistä kodin ulkopuolellakin.
[/quote]

Taisi olla hypomaniaa. Meni kovaa muttei maniaan saakka. Maniassa kierrokset ja kummalliset teot menee äärimmäisyyksiin

[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 15:59"]

[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 15:54"]Ei kestänyt, 8 v. oltiin yhdessä ja mies sai diagnoosin vasta eron jälkeen kun olo vain paheni hänen jäädessään ilman ihmistä joka jotenkin toimi puskurina mielialojen kanssa. Mies oli todella aurinkoinen, sosiaalinen ja pidetty kodin ulkopuolella. Puuhasi ja järjesteli kaikenlaista. Naiset olivat häneen aivan lääpällään. Suhteen alussa hän kohteli kuin prinsessaa. Sitten alkoholin vaikutuksen alaisena alkoi tulla järjettömiä räjähdyksiä ja syytöksiä. Oli mustasukkainen ym. ym. Hän koki kuitenkin usein tulleensa väärinkohdelluksi (esim. viranomaisratkaisut) ja halusi julkisuutta väärinkohdeltuna, vetosi herkästi instansseihin ja usein masennus alkoi jostain tilanteesta jossa hän koki tulleensa väärin kohdelluksi. Hän jumittui vatvomaan näitä epäkohtia jopa kuukausiksi jollain tasolla. Kotona hän purki kiihkeinä kausina rauhattomuuttaan, ärtyisyyttään ja ei pystynyt olemaan levollinen. Hän koki olevansa vetovastuussa kaikesta maan ja taivaan välillä. Hän kanavoi myös depiskausina kokemansa huonommuudentunteen muihin ihmisiin mutta ensisijaisesti minuun. Mielialat saattoivat vaihdella nopeastikin vihasta hellyyteen. En tiedä oliko taudin'kuvaa', mutta oltuaan vihainen ja ilkeä hän vaati sovintoseksiä aggressiiviseen sävyyn. Mies projisoi aivan kaikki negatiiviset tunteensa ulkopuolelleen, eli hänellä ei ollut minkäänlaista sairauden tuntoa. Ja tunteet tosiaan olivat mahtipontisen voimakkaita. Masennuskausinakin hän pystyi tekemään töitä. Itsesääliä oli paljon ja itsariajatuksia oli silloin tällöin. Enemmän hänellä taisi olla maniaa kuin masennusta. Kun oli masentunut, ei enää voinut nukkua kanssani yhdessä vaan linnottautui työhuoneeseen joka oli sotkun vallassa ja puhtaat ja likaiset vaatteet läjäsi lattialle keoksi josta kaivoi tarvitsemansa työvaatteet. Hänellä oli korostunut sellainen, että käsitteli pahat asiat kotona piilossa 'yleisöltä' ja pyrki näyttämään hyvät puolet maailmalle. Alkoholin vaikutuksen aikana hänellä karkasi mopo yleensä käsistä kodin ulkopuolellakin. [/quote] Taisi olla hypomaniaa. Meni kovaa muttei maniaan saakka. Maniassa kierrokset ja kummalliset teot menee äärimmäisyyksiin

[/quote]

Voi olla. Hänellä oli jatkuvasti uusia projekteja, jotka eivät periaatteessa olleet kummallisia muuten kuin määrältään ja mittasuhteiltaan. Kuten sanoin niin ongelmat pahenivat diagnoosiin asti vasta myöhemmin, mutta se on jo eri juttu.

Mulla itellä hypo. Olisipas kiva tietää mitä tuskaa kanssani eläminen on.

[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 16:02"]

[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 15:59"]

[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 15:54"]Ei kestänyt, 8 v. oltiin yhdessä ja mies sai diagnoosin vasta eron jälkeen kun olo vain paheni hänen jäädessään ilman ihmistä joka jotenkin toimi puskurina mielialojen kanssa. Mies oli todella aurinkoinen, sosiaalinen ja pidetty kodin ulkopuolella. Puuhasi ja järjesteli kaikenlaista. Naiset olivat häneen aivan lääpällään. Suhteen alussa hän kohteli kuin prinsessaa. Sitten alkoholin vaikutuksen alaisena alkoi tulla järjettömiä räjähdyksiä ja syytöksiä. Oli mustasukkainen ym. ym. Hän koki kuitenkin usein tulleensa väärinkohdelluksi (esim. viranomaisratkaisut) ja halusi julkisuutta väärinkohdeltuna, vetosi herkästi instansseihin ja usein masennus alkoi jostain tilanteesta jossa hän koki tulleensa väärin kohdelluksi. Hän jumittui vatvomaan näitä epäkohtia jopa kuukausiksi jollain tasolla. Kotona hän purki kiihkeinä kausina rauhattomuuttaan, ärtyisyyttään ja ei pystynyt olemaan levollinen. Hän koki olevansa vetovastuussa kaikesta maan ja taivaan välillä. Hän kanavoi myös depiskausina kokemansa huonommuudentunteen muihin ihmisiin mutta ensisijaisesti minuun. Mielialat saattoivat vaihdella nopeastikin vihasta hellyyteen. En tiedä oliko taudin'kuvaa', mutta oltuaan vihainen ja ilkeä hän vaati sovintoseksiä aggressiiviseen sävyyn. Mies projisoi aivan kaikki negatiiviset tunteensa ulkopuolelleen, eli hänellä ei ollut minkäänlaista sairauden tuntoa. Ja tunteet tosiaan olivat mahtipontisen voimakkaita. Masennuskausinakin hän pystyi tekemään töitä. Itsesääliä oli paljon ja itsariajatuksia oli silloin tällöin. Enemmän hänellä taisi olla maniaa kuin masennusta. Kun oli masentunut, ei enää voinut nukkua kanssani yhdessä vaan linnottautui työhuoneeseen joka oli sotkun vallassa ja puhtaat ja likaiset vaatteet läjäsi lattialle keoksi josta kaivoi tarvitsemansa työvaatteet. Hänellä oli korostunut sellainen, että käsitteli pahat asiat kotona piilossa 'yleisöltä' ja pyrki näyttämään hyvät puolet maailmalle. Alkoholin vaikutuksen aikana hänellä karkasi mopo yleensä käsistä kodin ulkopuolellakin. [/quote] Taisi olla hypomaniaa. Meni kovaa muttei maniaan saakka. Maniassa kierrokset ja kummalliset teot menee äärimmäisyyksiin

[/quote]

Voi olla. Hänellä oli jatkuvasti uusia projekteja, jotka eivät periaatteessa olleet kummallisia muuten kuin määrältään ja mittasuhteiltaan. Kuten sanoin niin ongelmat pahenivat diagnoosiin asti vasta myöhemmin, mutta se on jo eri juttu.

[/quote]

Kuulostaa tutulta! Samoja "ongelmia" meillä on ollut vähän ehkä aina mutta erityisesti nyt viimeisen kymmenen vuoden aikana. Pahimpia vaihtelut on ollut nyt parina viime vuotena. Mies on ollut jo pari vuotta sitten lääkärissä mutta silloin diagnosoitiin ahdistus ja paniikkihäiriö. Nyt tuli aika paha hypovaihe ja pääsemme ekaa kertaa psykiatrian polille. Aikaisemmin tätä on siis hoidettu vaan terveyskeskuskessa.

Olen viime aikoina ihmetellyt, kun mies vaikuttaa kovin katkeralta ja syyttelee kovasti muita tai olosuhteita epäonnistumisistaan. Kaikki projektit on aina myös järjettömän mahtailevia miljoonaluokan tyyliin. Olen ollut paljon tukena pahimpina aikoina ja sietänyt kaikkea melkoisesti. Hyvinä aikoina ihan liikaakin! Nyt eilen mies kertoi pahassa ahdistusvaiheessa, että on aika systemaattisesti pettänyt minua reissuillaan. Pyyteli kovasti anteeksi ja oli varmasti ihan aidosti pahoillaan ja katuva. Tilanne oli ensimmäkin minulle täysin absurdi. Pidin häntä kädestä ja juttelin rauhoittavasti ja ehdottelin lääkäriin menemistä. Yhtäkkiä mies sanoo jotain tuollaista, mikä tuntuu minusta tosi pahalta. Oli pakko kuit. pitää omat tunteet sisällä, koska miehen tila oli sitä mitä oli. En nyt tiedä, liittyykö nuo pettämisetkin johonkin maniavaiheeseen. Pointti nyt vaan on, että en oikein tiedä, pystynkö tuollaista hyväksymään ja pääsenkö yli. Ollaan viime aikoina myös käyty pariterapiassa. Olen kokenut, että siitä on ollut paljon apua mutta nyt jotenkin vaan tuntuu tosi toivottomalta.

ap

Kuulostaa tutulta. Kaveri meni psykoosiin pari vuotta sitten. En tiedä mitä kaikkea hänellä oli taustalla, mutta ennen hoitojaksoa purki sydäntään ja kertoi mitä oli minun selkäni takana tehnyt. Kertoi valehdelleen minulle yms.

Kuulostat juuri niin bipolaarihäiriöiseltä. Katkeran suolainen toteamus, kuin suoraan exän suusta. Jos tapaisin bipon juoksisin kiljuen karkuun, koska te tuhoatte haluisitte tai ette oman, puolison, lasten ja läheisten elämän.