Lue keskustelun säännöt.
Kuinka tukea etäisää isyydessä? Kysyy äitipuoli
22.01.2015 |
Eli olen eskarilaisen "äitipuoli". Tähän asti olen hoitanut lähinnä käytännönasioita vierailujen ajan. Olen siis hoitanut kauppa-asiat, siivoaminen, tiskit, pyykit jne. Lapsesta on kuluneen 2v aikana tullut siltikin rakas ja läheinen. Itseasiassa jo liiankin läheinen! Lapsi nimittäin tulee kaikissa asioissaan minun luokseni, tahtoo leikkiä kanssani, istua sylissä, hellitellä. Toki näitä teen mutta yritän kannustaa myös lasta menemään isin luokse. Ei halua. Aamulla jos emme ole jo hereilllä tulee suoraan herättämään minua: isää ei edes yritä herättää.
Nyt on menty lähes siihen että lapsi on aina tulossa tapaamaan lähinnä minua, ei isää. (Koska isi ei koskaan tee mitään - toisaalta lapsi ei anna hänelle edes mahdollisuutta!)
Tietysti isä on tärkeämpi, mutta lapsi on vain tottunut siihen että minulta saa huomiota, ruokaa ja mitä vain helpommin koska yksinkertaisesti olen sen luontoinen. Isä taasen ei mikään kummoinen isä ole, ei ole koskaan esim asunut lapsen kanssa eikä ole muutoinkaan kovin huolehtivaa ja hellittelevää ihmistyyppiä. Toki siis osaa hoitaa kaiken, ja hoitaakin, mutta se ei tule luonnostaan (kuten siis minulta).
Nytpä siis kysyn teiltä: kuinka saisin parhaiten tuettua lapsrn ja isän välistä suhdetta? Rakastan miestä, rakastan lasta ja haluan olla osa tätä perhettä, mutta isän (saati äitin!) paikkaa en halua viedä vaan vahvistaa.
Vinkit ja viestit tervetulleita!
Kommentit (18)
Ap, mikä loistava mahdollisuus omilla ajalle ja harrastuksille lapsi-viikonloppuna.
Voit jättää lapsen ja isän keskenään muutamaksi tunniksi/ puoleksi päiväksi niin pakkohan niiden on touhuta keskenään. Lapsikin kasvaa koko ajan eikä ole niin käsittämätön olio. Kertomasi mukaan isä ihan kykenevä hoitamaan lasta, joten ei nälkään kuole eikä aikuisen nyt koko ajan tarvitse leikkiä lapsen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 11:41"]"Isä taasen ei mikään kummoinen isä ole, ei ole koskaan esim asunut lapsen kanssa eikä ole muutoinkaan kovin huolehtivaa ja hellittelevää ihmistyyppiä."
Taas yksi "miesvalio"...
Jos "miehesi" ei tunne kiintymystä lastaan(?) kohtaan, niin et sinä sitä voi saada aikaan.
Muista huolehtia ehkäisystä hyvin tämän "miehen" kanssa 41v m
[/quote]
Ihmiset osoittavat kiintymystäkin eri tavalla. Sinun tapasi EI OLE ainoa oikea.
[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 11:16"][quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 11:11"]
Tehkää asioita kolmistaan. Mutta hyvä äitipuoli: sinä et vie isän tai äidin paikkaa vaan olet lapsen elämässä yksi turvallinen ja läheinen aikuinen lisää. Älä anna äitipuoli-roolin "hämätä". Jos olisit esim. täti, niin ongelmaa ei olisi
[/quote]
Olen tästä täysin samaa mieltä! Mitä enemmän lapsella on tuttuja ja turvallisia aikuisia elämässään sen parempi. Ei ne halit, sylittelyt ja hellyyttelyt ole toiselta aikuiselta (esim. äidiltä) pois. -7-
[/quote]
On ne, joslapsi ei enää halua viettää aikaa/tukeutua esim tässä tapauksessa etäisään vaan on ottanut äitipuolen "päävanhemmaksi" etäkodissa.
[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 11:27"][quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 11:03"]Kummoinen isä ei ole tosiaan. Vaikea sanoa miten nyt tukisit, eikö rakkaus omaan lapseen pitäisi tulla luonnostaan. Yhteinen hassuttelu ja pelaaminen ja leikkiminen, sekä jutustelu.
[/quote]
Me ihmiset olemme erilaisia ja osoitamme tuntemuksemme eri tavalla. Kaikki kun vain eivät ole niitä ekstroverttejä hali-ihmisiä, vaan jotkut osoittavat tunteensa muilla tavoin. Ja se ei tee heistä ainakaan minusta sen huonompia ihmisiä.
Minullakin on omat heikkouteni, minulla on lievä asperger. (Ja ihan diagnosoitu). Tämän vuoksi sopivuuden rajat ovat minulta usein hakusessa, ja joudun opettelemaan näitä asioita. Kuten vaikkapa sen että lapselle ei voi puhua kuin aikuiselle, eikä lapsen tarvitse tietää kaikesta kaikkea.
Ap
[/quote]
Minusta on parempi puhualapselle kuin aikuiselle entä lässyttää ja sievistellä asioita. Vaikutat järkevältä ihmiseltä, ehkä välillä jopa "liian" järkevältä. Hyvä että tiedostat sen.
Mutta tosiaan jos sinusta tuntuu luonnolliselta puhua lapselle aikuisten tyyliin ja lapsi on kiinnostunut niin miksei? Lapsi oppii keskustelemaan, ehkä hänestä tulee syvällisempi kuin näistä nykyään kolmekymppisistä ikipissiksistä jotka eivät osaa puhua kuin lapsista tai haukkua muita.
Vastuu ei koskaan ole lapsella. Sinä olet nyt ottanut liikaa vastuuta ja se on kääntynyt teitä kaikkia vastaan. Anna isän olla lapsen kanssa kahdestaan, muuta keinoa ei ole. Jos ei isä suostu lähtemään kodin ulkopuolelle tytön kanssa, ole sinä pois kotoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa neuvoa, mutta sinä kuulostat ihanalta! Onnekas lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pikkuisen ohi aiheen, mutta varaudu mammojen hyökkäykseen siitä kuinka viet lapsen äidin paikan ja muuta paskaa. Se on yleistä täällä koska näiden täydellisten mammojen mielestä hyvää äitipuolta ei saa olla.
.
Mutta näin alkuin neuvoisin ihan suoraan puhumaan miehesi kanssa. Kannusta häntä tekemään jotain kahdestaan lapsensa kanssa niin ettet sinä ole paikalla. Keksivät vaikka yhteisen kivan harrastuksen tai leikin. Hyvä kuitenkin, että tulet toimeen lapsen kanssa ja pidät tästä huolta. Jos hankitte omia lapsia, toivottavasti sama jatkuu eikä miehen lapsi jää varjoon. Mutta tsemppaa nyt miestä ja ehdota hänelle mitä tämä voisi kokeilla lapsen kanssa. Sinä todennäköisesti suunnilleen ainakin tiedät mistä lapsi pitää tai voisi pitää :)
[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 10:37"]Isot on taas ongelmat.,huoh
[/quote]
No kerro huolesi? Sinun murheesi selvästi on merkittävämmät eikä muilla saa olla mitään mikä vaivaa tai siitä ei ainakaan saa puhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaaha, ja eron syyt olivat...
No, joillekin ei vaan tule luonnostaan tuo omankaan lapsen kanssa puuhastelu. Miehen pitäisi, tietysti, tajuta, että mitä enemmän lapselle antaa, sitä enemmän saa takaisin.
Ehkä heille luontaisempaa yhdessäoloa olisi joku tekeminen, uimahallikäynti tai geokätköily tai majanrakennus. Tai legoilla leikkiminen - onhan näitä.
Sinä osaat olla luontevasti osa arkea, sylität ja huomioit. Isä on etäisempi. Jutelkaa siitä, että jos isä tosiaan varaisi vaikka ihan sitä "laatuaikaa" lapsen kanssa, jolloin he olisivat kahden. Joillekin tämmöinen suorittaminen on helpompaa ja selkeämpää kuin perheenä eläminen.
Voiii... Olisitpa lapseni äitipuoli =) Mutta et ole koska lapsen ikä ei täsmää.
Ehdota miehelle että menee lapsen kanssa kaksistaan puistoon, pihalle, metsään, uimaan, luistelemaan. Ei tarvitse olla mitään kummallista karnevaali ohjelmaa kunhan menevät ja tekevät yhdessä.
Tai lähde itse käymään kaupassa tai vaikka tapaamassa ystäviäsi tai johonkin jolloin mies "joutuu" olemaan kaksin lapsensa kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kummoinen isä ei ole tosiaan. Vaikea sanoa miten nyt tukisit, eikö rakkaus omaan lapseen pitäisi tulla luonnostaan. Yhteinen hassuttelu ja pelaaminen ja leikkiminen, sekä jutustelu.
Tehkää asioita kolmistaan. Mutta hyvä äitipuoli: sinä et vie isän tai äidin paikkaa vaan olet lapsen elämässä yksi turvallinen ja läheinen aikuinen lisää. Älä anna äitipuoli-roolin "hämätä". Jos olisit esim. täti, niin ongelmaa ei olisi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 11:11"]
Tehkää asioita kolmistaan. Mutta hyvä äitipuoli: sinä et vie isän tai äidin paikkaa vaan olet lapsen elämässä yksi turvallinen ja läheinen aikuinen lisää. Älä anna äitipuoli-roolin "hämätä". Jos olisit esim. täti, niin ongelmaa ei olisi
[/quote]
Olen tästä täysin samaa mieltä! Mitä enemmän lapsella on tuttuja ja turvallisia aikuisia elämässään sen parempi. Ei ne halit, sylittelyt ja hellyyttelyt ole toiselta aikuiselta (esim. äidiltä) pois. -7-
Kiitos viesteistä!
Tuo oli hyvin sanottu että mitä enemmän lapselle antaa sitä enemmän saa takaisin. Lapsi on siis tyttö, ja miehelle tytön kanssa puuhastelu on haastavaa. molemnat turhautuvat helposti toisiinsa, ja siksi haluavat minut mukaan leikkeihinsä ns. erotuomariksi. Molemmat sanovat että paljon kivempaa kun minä olen mukana.
Minulle talvella pakkasilla ulkoilu on haastavaa astman vuoksi. Yritän kannustaa molempia ulos, mutta kumpikaan ei halua lähteä ellen minä tule mukaan. Minulla on myös omia asioita hoidettavana, ja kun niiden jälkeen palaan kotiin toteavat kumpikin että ovat odottaneet minua, mitäs nyt tehdään.
Meillä oikeasti on todella kivaa kolmisin, minulla on kivaa myös lapsen kanssa kahdestaan. Nämä kaksi taasen eivät osaa olla yhdessä. Ennen minun tuloa kuvioihin ovat käsittääkseni lähinnä olleet turhautuneita toisiinsa, ja vierailut ovat alkaneet ja päättyneet itkuun. Nyt ne alkavat pusutteluilla ja halailuilla ja päättyvät yleensä samoin.
Olemme keskustelleet miehen kanssa asioista, ja hän kokee ongelman olevan siinä että olen liian mukava ja se mukavuus tulee minulta niin luonnostaan. Hän taas on etäinen, yksinäinen susi ja tietysti lapsi on mielummin mukavan ihmisen kanssa. Minullakaan ei entuudestaan ole lapsia, joten kyllä teen myös virheitä: puhun lapselle kuin aikuiselle. Jos lapsi kysyy jotain niin vastaan hänelle yleensä totuudenmukaisesti esim. kuolemasta, politiikasta ym. Nämä asiathan eivät miehen mukaan kuulu minun opetettavaksi, vaan nähtävästi lapsen äidille. (Uskoisin äidin maininneen tästä). Ymmärrän sen, ja yritän muuttaa käytöstäni näiltä osin mutta tällaiset rajat ovat minulle epäselviä koska lapsi on minulle "meidän lapsi"(pidän siis lasta "omana" ja rakkaana) ja olen hänen "vanhempansa"(ainakin lapsen itsensä mukaan hänellä on neljä vanhempaa) -> näin ollen minä ajattelen että lapsen asiat kuuluvat minulle, ja olen osittain vastuussa hänen kasvatuksestaan.
Ikinä en puhuisi lapsen äidistä pahaa tai uhkaisi tarkoituksellisesti hänen auktoriteettiaan, ja jos lapsi sanoo jostain asiasta että äiti kyllä sanoo että (koirat on parhaita eläimiä).. Niin totean yleensä leikkisästi että kaikilla on oma mielipide, mutta kyllä äiti aina tietää parhaiten. Ja lapsikin käsittääkseni ymmärtää että äiti on hänen tapauksessa se joka sanoo viimeisen sanan ja päättää kuinka asiat hoidetaan.
Ap
[quote author="Vierailija" time="22.01.2015 klo 11:03"]Kummoinen isä ei ole tosiaan. Vaikea sanoa miten nyt tukisit, eikö rakkaus omaan lapseen pitäisi tulla luonnostaan. Yhteinen hassuttelu ja pelaaminen ja leikkiminen, sekä jutustelu.
[/quote]
Me ihmiset olemme erilaisia ja osoitamme tuntemuksemme eri tavalla. Kaikki kun vain eivät ole niitä ekstroverttejä hali-ihmisiä, vaan jotkut osoittavat tunteensa muilla tavoin. Ja se ei tee heistä ainakaan minusta sen huonompia ihmisiä.
Minullakin on omat heikkouteni, minulla on lievä asperger. (Ja ihan diagnosoitu). Tämän vuoksi sopivuuden rajat ovat minulta usein hakusessa, ja joudun opettelemaan näitä asioita. Kuten vaikkapa sen että lapselle ei voi puhua kuin aikuiselle, eikä lapsen tarvitse tietää kaikesta kaikkea.
Ap
"Isä taasen ei mikään kummoinen isä ole, ei ole koskaan esim asunut lapsen kanssa eikä ole muutoinkaan kovin huolehtivaa ja hellittelevää ihmistyyppiä."
Taas yksi "miesvalio"...
Jos "miehesi" ei tunne kiintymystä lastaan(?) kohtaan, niin et sinä sitä voi saada aikaan.
Muista huolehtia ehkäisystä hyvin tämän "miehen" kanssa 41v m
Olisitpa mun lapsen äitipuoli...