Haaveilen irtisanovani itseni ja mietin usein itsemurhaa

[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 16:23"]Miten minä pääsen tästä tilanteesta eteenpäin? En voi vaihtaa työpaikkaa koska en osaa enää mitään. En halua sairaslomallekaan, koska mitä hyvää siitä seuraisi? Joku toinen parempi olisi tullut tilalleni ja minä olisin leimautunut loppuiäksi. Mitä voin tehdä, miten oppisin venyttämään hermojani niin etten olisi jatkuvassa strassissä?
[/quote]

Mä mietin samaa. Toisaalta en ole luovuttanut koska jatkan pähkähullujen työhakemusten lähettelyä. Haen kovapalkkaisiin duuneihin ihan vitsillä ja odotan että joku päivä joku hupsu mut vielä palkkaa.

Niin kertokaa joku vinkki jonka voin antaa läheiselleni jolla on samoja ajatuksia. Lääkäriinkään ei suostu edes juttelemaan asiasta (sairaslomaahan ei ole pakko ottaa!) vaikka minulla se lääkärissä juttelu ja kevyehkö lääkitys auttoi ja nyt masennus on historiaa.

Mutta jos ei löydy halua oikeasti ratkaista tilannetta vaan keksitään tekosyitä sekä "ratkaisuja" jotka ovat täysin mahdottomia eivätkä poista itse ongelmaa. Esimerkiksi että jos voittaisin lotossa niin en olis enää masentunut. Ensimmäinen askel on oppia hyväksymään tosiasiat ja yrittää olla stressaamatta asioista joihin ei voi vaikuttaa. Sitten kun oma ajattelutapa ihan yleisesti on saatu muutettua niin voi miettiä että mitä konkreettisesti tekisi, uusi duuni tai ura tai jotain muuta. Mutta ensin pitää selvittää asiat oman pään sisällä ja siihen ei ulkoiset asiat välttämättä vaikuta. Pitää oppia näkemään ne pienet ilot elämässä millä et nyt näe ehkä mitään merkitystä ja olemaan onnellinen kaikesta siitä mitä sinulla on! Onni ei ole materiaa, mainetta tai mammonaa vaan ajattelutapa, tilanteessa kuin tilanteessa.

Mutta millä autat läheistä joka ei tätä suostu uskomaan vaan odottaa että joku tulis tälle ojentamaan avaimet onneen ja tukun rahaa tuosta noin vaan...

Miten olisi, jos vaikka hakisitte ammattiapua ap ja kakkonen.

Terveyskeskukseen vaan rohkeasti soittamaan ja lääkärille varaamaan aikaa. Lääkärille sitten kertoisitte, että epäilette masennuksen vaivaavan. Itsemurha-ajatuksista pitää kertoa ehdottomasti, sillä se on merkki vähintäänkin keskivaikeasta masennuksesta jollei sitten vakavasta masennuksesta. Pyydätte sitten päästä terapiaan puhumaan toivottomista tuntemuksistanne. 

Masennuksen takia ei tarvitse jäädä sairauslomalle, jollei halua. Jotkut pitävät työntekoa parhaana lääkkeenä masennukseen. Masennuslääkkeidenkin syöminen on vapaaehtoista, mutta ehdottomasti niiden tueksi pitää saada myös terapiaa. 

Ja ps. Itse jäin joksikin aikaa sairaslomalle kun vaan romahdin töissä, sen jälkeen irtisanouduin. Alle kuukaudessa sain unelmieni työn joka ei ole sen paremmin palkattu mutta josta tykkään valtavasti. Monien parjaama työ mutta juuri sitä mitä tykkään tehdä. Olen niin onnellinen että uskalsin irtisanoutua ja että onnistuin saamaan tämän työn. Kävin muutaman kerran sairasloman aikana juttelemassa lekurille ja söin vuoden masennuslääkettä joka ei ollut mitenkään vahvaa, sai lopettaa kerrasta eikä aiheuttanut ongelmia. Sen jälkeen ei ole masennus nostanut päätään vaikka kärsin siitä ainakin teini-iästä lähtien. Synnytysten jälkeen en kokenut edes babybuesia. Älä jää märehtimään ja rypemään, hoida itsesi kuntoon!

5=3

Voiko työpaikan ongelmia ratkoa mitenkään? Saako työilmapiiriin, tehtäviin ja niiden deadlineihin apua ja parannusta?

[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:23"]

Niin kertokaa joku vinkki jonka voin antaa läheiselleni jolla on samoja ajatuksia. Lääkäriinkään ei suostu edes juttelemaan asiasta (sairaslomaahan ei ole pakko ottaa!) vaikka minulla se lääkärissä juttelu ja kevyehkö lääkitys auttoi ja nyt masennus on historiaa.
Mutta jos ei löydy halua oikeasti ratkaista tilannetta vaan keksitään tekosyitä sekä "ratkaisuja" jotka ovat täysin mahdottomia eivätkä poista itse ongelmaa. Esimerkiksi että jos voittaisin lotossa niin en olis enää masentunut. Ensimmäinen askel on oppia hyväksymään tosiasiat ja yrittää olla stressaamatta asioista joihin ei voi vaikuttaa. Sitten kun oma ajattelutapa ihan yleisesti on saatu muutettua niin voi miettiä että mitä konkreettisesti tekisi, uusi duuni tai ura tai jotain muuta. Mutta ensin pitää selvittää asiat oman pään sisällä ja siihen ei ulkoiset asiat välttämättä vaikuta. Pitää oppia näkemään ne pienet ilot elämässä millä et nyt näe ehkä mitään merkitystä ja olemaan onnellinen kaikesta siitä mitä sinulla on! Onni ei ole materiaa, mainetta tai mammonaa vaan ajattelutapa, tilanteessa kuin tilanteessa. Mutta millä autat läheistä joka ei tätä suostu uskomaan vaan odottaa että joku tulis tälle ojentamaan avaimet onneen ja tukun rahaa tuosta noin vaan...

[/quote]

Tuo on paha. Jos läheisesi ei suostu hakemaan itselleen ammattiapua, häntä ei voi väkisinkään viedä hoitoon, ellei hän ole vaarallinen itselleen tai ympäristölleen. Halu parantua pitää lähteä ihmisestä itsestään.

Minulla kesti vuosia hyväksyä ajatus, että olen ihan oikeasti masentunut enkä selviä tästä ilman ammattiapua. Vasta sitten olin valmis soittamaan terveyskeskukseen. Tosin minulla oli rasitteena vastahakoinen puoliso (sittemmin ex), joka piti hävettävänä hakeutua lääkäriin masennuksen vuoksi, eikä ollut ketään kannustamassa lääkäriin. Jossakin vaiheessa kuitenkin sain tarpeekseni omasta pahasta olostani ja hakeuduin ammattiavun pariin. 

Monilla auttaa mietiskely. Suosittelen, että kokeilet joogaa tai pilatesta eli lajeja, joissa pitää keskittyä tekemiseen.

Liikunnalla on merkitystä. Pakota itsesi kävelylle työpäivän jälkeen. Saat mielihyvähormonit liikkeelle 20 minuutissa. Syöthän mahdollisimman terveellisesti? Ravinnolla on valtava vaikutus hyvinvointiin. Moni saa avun kalaöljykapseleista, jotka tehoavat aivotoimintaan lääkkeitäkin paremmin.

Suosittelen, että hakeudut keskustelemaan ammatiauttajan kanssa. Juttelet tilanteetasi ja saat hyviä vinkkejä toipumiseen.

Minä paransin itseni eron jälkeisestä masennuksesta raahaamalla itseni korvasta lenkille ja syömällä niin terveellisesti, kuin mahdollista. Otin myös kalaöljykapseleita. Toipumiseni oli hätkähdyttävän nopeaa, koska kaksi viikkoa myöhemmin ihmettelin, miksi koskaan mietin itsemurhaa.

Sinä selviät nykyisestä tilanteetasi, kun elät mahdollisimman terveellisesti ja saat keskusteluapua. :)

Jos tilanne. On todellatuo, niin miksi ei irtisanoutuisi?

ensinnäkin tuskin on niin, että ei osaa enää itään, ja toise työpaikan vo yvinkin saada. Mut jos eisaiskaan, niin mikä nyt enää vosi olla huonommin? Sittensitä olisi työttömänä ja saisi sossusta rahaa. Ei sitä paljon olis, mutta kyllä sllä pärjäisi kun vaatimattomasti eläisi. Ei tarvitsisi käydä työssä, joka saa miettimään itsemurhaa.