Lue keskustelun säännöt.
4-vuotiaani on nykyään aina kiukkuinen :/
22.11.2014 |
Nyt olisi hyvät neuvot tarpeen. Minulla on siis 4 vuotias poika, joka on aina ollut aika rauhallinen ja arki hänen kanssaan on sujunut ilman suurempia ongelmia. Nyt useamman kuukauden, jopa puolisen vuotta, poika on lähes koko ajan kiukkuinen! kiukuttelee, äksyilee ja raivoaa kaikesta! Tarkoitan todella, ihan kaikesta! Kaikki on tyhmää, sanoo minua tyhmäksi ja paiskoo tavaroita ja tuntuu vastustavan kaikkea ihan periaatteessa. Mikä tahansa ennen tavallinen arkinen asia saattaa aiheuttaa mielettömän raivarin ja vastustamisen, esim. käsien pesu vessakäynnin jälkeen.
Koko arki on muuttunut meillä hankalaksi :( Kaikki lähteminen ja paikasta toiseen siirtyminen aiheuttaa nykyään kiukkua ja vastustamista ja olen huomannut, että helpommalla pääsisi kun ei edes yrittäisi keksiä mitään ohjelmaa tai muuta kivaa tekemistä kun viimeistään kotiinlähdön koittaessa raivoaminen on ihan järjetöntä :/ Esimerkiksi viime viikolla kaupunkimme yhdessä ostoskeskuksessa oli kiva lastentapahtuma johon ajattelin, että mentäisiin perheen kanssa, mutta sitten iskee jotenkin semmonen äh ehkei viitsikään lähteä kun kivan yhteisen ajan sijaan kotiin palatessa kaikilla on pinna kireällä ja poika kiukuttelee ja huutaa suuna päänä. Mentiin kuitenkin ja aluksi olikin kivaa, mutta sitten kun oli tietty kotiin lähdettävä niin huusi niin että kauppakeskus raikasi ja sätki, potki ja vastusti kaikin tavoin pukemista ja lähtemistä. Hävetti melkein raahata karjuva rimpuileva lapsi väkisin autoon kun ei tuo suostunut kuuntelemaan yhtään. Itse yritän aina pysyä rauhallisena näissä tilanteissa, mutta kyllä tuntuu että kotona yhä useammin joutuu ääntä korottamaan ja karjaisemaan takaisin jos meinaa saada jotain tolkkua tuohon käytökseen. Harmittaa sekin :(
En oikeasti jaksa tätä enää :( enkä todellakaan tiedä miten toimia tuon äkäpussin kanssa. Pojan elämässä ei ole mitään suuria (eikä edes pieniä) muutoksia tapahtunut ja ollaan ihan "tavallisia" muutenkin kaikin puolin. Perheeseen kuuluu minä, mies, 4v poika ja 6v tyttö. Ollaan yritetty kaikkea tuon käytöksen muuttamiseksi. Ollaan annettu enemmän huomiota ja aikaa pojalle, jotta hän ei ainakaan yrittäisi huonolla käytöksellä saada huomiota, mutta tällä ei ole ollut mitään vaikutusta. Ollaan otettu jäähy käyttöön silloin kun poika on paiskonut tavaroita pitkin seiniä tai muuten ei ole lukuisista kielloista huolimatta totellut. Tälläkään ei ole ollut kuin hetkellistä vaikutusta, lopettaa kyllä raivoamisen jäähyllä seisottuaan mutta eipä se kauaa mielessä pysy vaan hetken päästä saattaa jatkua sama raivo jostakin pikkujutusta.
On yritetty kaapata raivoava lapsi syliin tiukasti, on yritetty jutella, on yritetty kiinnittää huomio muualle, on yritetty yksinkertaisesti kaikkea mitä vaan keksitty! :( mutta ei, sama käytös on jatkunut. Käytös on samanlaista sekä minulle että isälleen. Toki on parempia päiviä ja huonompia päiviä mutta silti tuntuu ettei mikään suju enää tuon lapsen kanssa. Rakastan niin tuota pikkupoikaa ja välillä itkettää kun tuntuu ettei hän ole enää edes sama lapsi kuin ennen :'( Rakkautta osoitan kyllä hänelle ja kerron joka päivä rakastavani, oli käytös ollut miten hirvee hyvänsä.
Meillä ei kotona muuten tapella eikä huudeta, joten ei poika ainakaan kotoa ole tuollaista mallia saanut. Päiväkodissa hän on ja siellä ei ole huomattu tämmöistä käytöstä lainkaan vaan poika on siellä edelleen rauhallinen ja ns. tavallinen 4 vuotias. Mitään ongelmia ei siellä siis ole havaittu nyt eikä aikaisemmin, joten ihmetyttää miksi käytös on kotona näin hankalaa? :( Voiko tämä olla joku ikävaihe joka tosiaan menee ohi aikanaan vai voiko kyse olla jostain muusta? Mietin kaikkia sairauksiakin jotka voisi aiheuttaa moista? Onko muilla ollut tällaista ja miten olette selvinneet? Ollaan oikeasti ihan poikki tuon lapsen kanssa. Itse en meinaa edes fyysisesti jaksaa enää tuon kokoista rimpuilevaa lasta pitää paikallaan tai raahata väkisin mihinkään.
Pitkä avautuminen mutta toivottavasti joku jaksoi lukea. Kaikki vinkit on tarpeen!
Kommentit (11)
Se on toi ikä. Liuäski lapset alkaa tuossa vaiheessa olla jo aika perusuupuneita arkisuorittamiseen ja pakkojaksamiseen, tarkoitan tällä siis päivähoitoa. Omilla lapsillani ainakin uupumus on ollut niin perusteellista että olen tietoisesti jäänyt äitiylomalle -melkein vain auttaakseni jo olemassa olevaa, uupunutta lastani. Vuosi pari leväten on kummasti rauhoittanut tilanteen ja kouluelämä on alkanut tasapainoisesti kummallakin. Nyt kolmas lapseni on 4 vuotias, käytöshäiriöinen päiväkodissa ja selkeästi uupunut. Enää en voi raskaaksi heittäytyä, nyt on vaan pärjättävä jotenkin pari vuotta. Odotan todella että saan hänet koululaiseksi, omilla lapsillani kahdella isommalla koulu on sujunut paljon paremmin kuin pk-elämä. Itse olen kovin aamu-uninen ja työpäiväni alkaa aikasin joten luulen että tähän vaikuttaa ihan geeniperimä; minun lapsiani ei ole luotu heräämään klo 6 (tai 6:30). Ymmärrän lasten uupumuksen oikein hyvin, ei ihmistä ole luotu tällaiseen oravanpyörään mitä tää maailma on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 15:11"]
Uhmaikä. Ole vain kärsivällinen. Jos huono käytös tuntuu jatkuvan loputtomiin, niin virt pojan tutkimuksiin.
[/quote]
Joo itsekin olen toivonut että tämä olisi vaan joku ikävaihe mutta toisaalta ajattelin että se virallinen uhmaikä olisi jo mennyt silloin 2v "ei, eikä, minä itte" vaiheessa, mutta kaipa sitä uhmaa voi vielä tämän ikäiselläkin olla.
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 15:17"]
Se on toi ikä. Liuäski lapset alkaa tuossa vaiheessa olla jo aika perusuupuneita arkisuorittamiseen ja pakkojaksamiseen, tarkoitan tällä siis päivähoitoa. Omilla lapsillani ainakin uupumus on ollut niin perusteellista että olen tietoisesti jäänyt äitiylomalle -melkein vain auttaakseni jo olemassa olevaa, uupunutta lastani. Vuosi pari leväten on kummasti rauhoittanut tilanteen ja kouluelämä on alkanut tasapainoisesti kummallakin. Nyt kolmas lapseni on 4 vuotias, käytöshäiriöinen päiväkodissa ja selkeästi uupunut. Enää en voi raskaaksi heittäytyä, nyt on vaan pärjättävä jotenkin pari vuotta. Odotan todella että saan hänet koululaiseksi, omilla lapsillani kahdella isommalla koulu on sujunut paljon paremmin kuin pk-elämä. Itse olen kovin aamu-uninen ja työpäiväni alkaa aikasin joten luulen että tähän vaikuttaa ihan geeniperimä; minun lapsiani ei ole luotu heräämään klo 6 (tai 6:30). Ymmärrän lasten uupumuksen oikein hyvin, ei ihmistä ole luotu tällaiseen oravanpyörään mitä tää maailma on.
[/quote]
Hyvä pointti! Niin totta. Mekin ollaan aamu-unisia koko perhe ja poika kyllä kiukuttelee myös päiväkotiin lähdön kanssa mutta en ole ajatellut sitä edes päiväkotiin liittyväksi koska kiukuttelee melkein mihin tahansa lähdön kanssa. Haaveilin vielä joku aika sitten kolmannesta lapsesta mutta jotenkin tämä pojan kiukkuvaihe vähän hillitsi vauvakuumetta kun ajattelin minkälaista olisi olla kotona tuon äkäpussin ja pienen vauvan kanssa. Toisaalta voisihan se arjen rauhoittuminen helpottaakin elämää.
ap
Oma lapseni on vasta 1v, joten en tähän osaa antaa sen kummempua neuvoja! Halusin vasn lähettää tsemppiä kovasti. Kuulostaa siltä, että olette läheinen ja rakastava perhe ja toivottavasti tämä vaihe menee pian ohi.
P.s. Tsekkaa vielä se, ettei päiväkodissa ole jotain ikävää. Puhu hoitajien lisäksi muiden vanhempien kanssa. Voisiko siellä olla joku kiusaaja tai epämiellyttävä työntekijä?
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 15:25"]
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 15:17"]
Se on toi ikä. Liuäski lapset alkaa tuossa vaiheessa olla jo aika perusuupuneita arkisuorittamiseen ja pakkojaksamiseen, tarkoitan tällä siis päivähoitoa. Omilla lapsillani ainakin uupumus on ollut niin perusteellista että olen tietoisesti jäänyt äitiylomalle -melkein vain auttaakseni jo olemassa olevaa, uupunutta lastani. Vuosi pari leväten on kummasti rauhoittanut tilanteen ja kouluelämä on alkanut tasapainoisesti kummallakin. Nyt kolmas lapseni on 4 vuotias, käytöshäiriöinen päiväkodissa ja selkeästi uupunut. Enää en voi raskaaksi heittäytyä, nyt on vaan pärjättävä jotenkin pari vuotta. Odotan todella että saan hänet koululaiseksi, omilla lapsillani kahdella isommalla koulu on sujunut paljon paremmin kuin pk-elämä. Itse olen kovin aamu-uninen ja työpäiväni alkaa aikasin joten luulen että tähän vaikuttaa ihan geeniperimä; minun lapsiani ei ole luotu heräämään klo 6 (tai 6:30). Ymmärrän lasten uupumuksen oikein hyvin, ei ihmistä ole luotu tällaiseen oravanpyörään mitä tää maailma on.
[/quote]
Hyvä pointti! Niin totta. Mekin ollaan aamu-unisia koko perhe ja poika kyllä kiukuttelee myös päiväkotiin lähdön kanssa mutta en ole ajatellut sitä edes päiväkotiin liittyväksi koska kiukuttelee melkein mihin tahansa lähdön kanssa. Haaveilin vielä joku aika sitten kolmannesta lapsesta mutta jotenkin tämä pojan kiukkuvaihe vähän hillitsi vauvakuumetta kun ajattelin minkälaista olisi olla kotona tuon äkäpussin ja pienen vauvan kanssa. Toisaalta voisihan se arjen rauhoittuminen helpottaakin elämää.
ap
[/quote]
Juu nimenomaan niin. Kääntöpuoli siinä vaan on se että se vauvakin kasvaa uupuneeksi päiväkotilaiseksi sitten muutaman vuoden kuluessa ja taas ollaan takaisin lähtöpisteessä -tai ainakin vastaavassa. Kyllähän lapset toki lomaa tarvitsee ja minun ainakin ovat saaneet kaiken mahdollisen mikä on mahdollista ollut antaa mutta omat kokemukseni lasten arkiuupumisesta on ainakin todistaneet että ei niitä mikään perusparinviikonloma mihinkään pois vie. Kyllä sen uupumuksen tuomien käytöhäiriöiden selättämiseen on tarvittu 1-2 v tietoista kiireettömyyttä ja rauhassa oloa. Harmittaa etten onnistu tätä nyt sitten nuorimmalleni tarjoamaan mitenkään. Olen ihan varma että hänen käytösongelmissaan kyse on samasta mikä aikanaan sisaruksillaankin -jotka siis aivan kelpokoululaisia ns "normaalimmasta" päästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos pohdit miten noloa tuo on niin mietin auttaako se miten sinä itse ajattelet muista lapsiperheitä joissa pikkuinen saa kilarin? Ajatteletko että onpa huonosti kasvatettu vai hymyiletkö tsemppinä? Harva meistä häiriintyy jos joku pikkunen uhmaa tai suuttuu.
Jos se vaikuttaa noin sinuun niin et välttämättä toimi julkisilla paikoilla aina systemaattisesti vaan annat pikusormen juuri pelossa.
Kun luin kirjoitustasi niin tuli tunne että lasten kuuluu pieninä jo osata käyttäytyä. Muttei se ole valmis tila vaan puhutaan kasvatuksesta ja se ei tapahdu aina kovin nopeasti.
Kannattaa harjoitella toistoja. Ja tehdä niitä usein.
joskus voit mennä lapsen kanssa kahdestaankin ja hakea hyvin syönyt lapsi ja sano että menette esim. puiston kautta kotiin jos käyttäytyy hyvin. Ja ole mainostamatta lapsen käytöstä. Tuli tunne että se on saanut melko suuren osan teidän keskusteluissa. Nyt paljon mahdollisuuksia kehuihin. Ja ehkä ihan kaikkea ei tarvitse reagoida? Pahat joo, mutta minusta kannattaa ottaa etäisyyttä itseensä ja miettiä miten itse reagoi ja vaatii ja miten suuren osan päivästä lätisee lapsien käytöksestä.
Jos olet täysin hukassa lapsen kanssa ja pohdit onko lapsesi sairas? !? Niin tuo on jo paha; siis ihan puhtaasti se miten sinä äitinä ajattelet lapsestasi ja mitä vaadit (koskettaa siis SINUA) ja ihan tuo mahdollisuus että jotain onkin vialla niin siihen toki kuuluu saada diagnoosi. Olisiko se sinusta noloa? Ihan rehellisesti siihen saat vastauksen vain itseltäsi. Pitäisikö lapsesi saada apua? Jos lapsella on joku oire niin saisiko lapsi apua siitä että tietäisit mikä auttaa?
Meillä rauhallinen ja mukava 4,5-vuotias tyttö. Pitkin syksyä pamahdellut sellaista uhmaa että huhhuh, koskaan ennen ei ole ollut niin Iso Kiukku kuin nyt. Ihan samat jutut kuin teillä, lähtemisen jne, tosin tää tapaus on niin vieraskorea ettei kailota omaa tahtoaan julkisesti kuten kotona. Ikinä ei ole lyönyt, nyt tekee sitä ja raapii ja nipistelee ja tavarat lentelevät.
Olen rauhallinen ja kärsivällinen mutta kieltämättä ollut pinna vähän kireällä välillä... Onneksi nyt helpottamaan päin ja sopuisa, iloinen, kiva tyttö on palannut.
Päiväkotiuupumusta tää ei ole, on kotihoidossa koska on nuorempi sisarus jonka vuoksi olen hoitovapaalla, ja tää neiti neljävee käy kerhossa 3xvko 3h kerrallaan. Nähdään kavereita ja saa huomiota myös yksin ja erityisesti kun menee hyvin mutta rakastetaan myös kun ei mene.
Näitä vaiheita aina tulee ja menee. Kohta on taas joku uusi Vaihe :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 15:31"]
Oma lapseni on vasta 1v, joten en tähän osaa antaa sen kummempua neuvoja! Halusin vasn lähettää tsemppiä kovasti. Kuulostaa siltä, että olette läheinen ja rakastava perhe ja toivottavasti tämä vaihe menee pian ohi. P.s. Tsekkaa vielä se, ettei päiväkodissa ole jotain ikävää. Puhu hoitajien lisäksi muiden vanhempien kanssa. Voisiko siellä olla joku kiusaaja tai epämiellyttävä työntekijä?
[/quote]
Kiitos :)
Joo tuo on vielä tehtävä, onneksi onkin päiväkodin vasu keskustelu tulossa niin voisin siellä ottaa asian vielä puheeksi. Iso päiväkotiryhmä on kyllä kyseessä ja ryhmässä on myös erityislapsia joten sinänsä kyllä päiväkodin ilmapiiri voi olla aika levoton ja jotakin kiusaamistilanteitakin voi jäädä hoitajilta huomaamatta.
Kiukku voi myös tulla tekemättömyydestä. Toiset tarvitsevat ulkoilua enemmän. Meillä ainakin se auttaa kiukkuun. Samoin kuin hyvä ruoka. Saako lapsi tarpeeksi unta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 15:39"]
Jos pohdit miten noloa tuo on niin mietin auttaako se miten sinä itse ajattelet muista lapsiperheitä joissa pikkuinen saa kilarin? Ajatteletko että onpa huonosti kasvatettu vai hymyiletkö tsemppinä? Harva meistä häiriintyy jos joku pikkunen uhmaa tai suuttuu. Jos se vaikuttaa noin sinuun niin et välttämättä toimi julkisilla paikoilla aina systemaattisesti vaan annat pikusormen juuri pelossa. Kun luin kirjoitustasi niin tuli tunne että lasten kuuluu pieninä jo osata käyttäytyä. Muttei se ole valmis tila vaan puhutaan kasvatuksesta ja se ei tapahdu aina kovin nopeasti. Kannattaa harjoitella toistoja. Ja tehdä niitä usein. joskus voit mennä lapsen kanssa kahdestaankin ja hakea hyvin syönyt lapsi ja sano että menette esim. puiston kautta kotiin jos käyttäytyy hyvin. Ja ole mainostamatta lapsen käytöstä. Tuli tunne että se on saanut melko suuren osan teidän keskusteluissa. Nyt paljon mahdollisuuksia kehuihin. Ja ehkä ihan kaikkea ei tarvitse reagoida? Pahat joo, mutta minusta kannattaa ottaa etäisyyttä itseensä ja miettiä miten itse reagoi ja vaatii ja miten suuren osan päivästä lätisee lapsien käytöksestä. Jos olet täysin hukassa lapsen kanssa ja pohdit onko lapsesi sairas? !? Niin tuo on jo paha; siis ihan puhtaasti se miten sinä äitinä ajattelet lapsestasi ja mitä vaadit (koskettaa siis SINUA) ja ihan tuo mahdollisuus että jotain onkin vialla niin siihen toki kuuluu saada diagnoosi. Olisiko se sinusta noloa? Ihan rehellisesti siihen saat vastauksen vain itseltäsi. Pitäisikö lapsesi saada apua? Jos lapsella on joku oire niin saisiko lapsi apua siitä että tietäisit mikä auttaa?
[/quote]
En näkisi tilannettamme ihan noin kun kuvailit. Ei tämä toki koko elämäämme hallitse mutta toki toin asian esiin viestissäni kun tähän nimenomaan apua kaipaan. Meille tosiaan tämä poika on toinen lapsi ja esikoisen kanssa ei koskaan näin raivokasta ikävaihetta ollut vaikka normaalit uhmat kyllä hänelläkin. Kasvatuksessa on aina pyritty johdonmukaisuuteen ja selkeät säännöt on ja ollaan niistä samaa mieltä miehen kanssa. Toki ymmärrän ettei lapsi osaa heti käyttäytyä kuten kuuluu vaan opettelee ja aikuiset kasvattavat, totta kai näin, mutta tässä ihmetytti juuri se miten yhtäkkiä rauhallisesta pojasta tuli näin äkäinen ja uhmakas.
Ja kyllä, toki se hieman hävettää kun poika saa hirveitä julkisia raivareita, vaikka se nyt ei mitenkään poikkeavaa pikkulapsilla olekaan. Enpä itsekään juuri mitään ajattele muista raivoavista muksuista. Kyllä tämä on ihan meille vain rankkaa, ei tässä muiden mielipiteitä jaksa kaiken lisäksi miettiä.
Emme tosiaan pojalle korosta koko ajan sitä käytöstä, vaan ennemmin yritettykin olla kiinnittämättä huomiota esimerkiksi sellaiseen tavanomaiseen ei, en halua, ei mennä vänkäämiseen vaan on vaan puettu päälle ja menty. Takerruit tekstissäni ehkä nyt siihen että yritin kertoa vain pojan käytöksestä ja siitä millaista meillä arki nykyään on ja kuinka sen koen. Emme toki pojalle itselleen näitä asioita näin esitä tai "lätise koko päivää hänen käytöksestään" kuten sanoit. Tottakai on kuitenkin puututtava todella huonoon käytökseen esim toisten nimittelyyn ja tavaroiden paiskomiseen ja selitettävä pojalle miksei näin sovi käyttäytyä.
Ja tuo sairaus nyt oli vain semmoinen pahin mahdollinen skenaario enkä nyt tosissani ajattele poikani olevan sairas. Kuitenkin tunnen lapsen jolla oli keliakia josta seuranneet vatsavaivat olivat ilmenneet tämän lapsen todella äkäisenä käytöksenä kun ei ollut osannut ilmaista kipua ja kurjaa oloa muuten. Jotain tälläistä siis hain.
Uhmaikä. Ole vain kärsivällinen. Jos huono käytös tuntuu jatkuvan loputtomiin, niin virt pojan tutkimuksiin.