Sanoin suutuspäissäni lapselle, että annan hänet pois :(

[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 22:11"]Kyse 4-vuotiaasta, joka saa ihan hirveitä raivareita, hakkaa minua, pienempää sisarustaan, rikkoo tavaroita jne. Tiedän, että niin ei todellakaan saisi sanoa, mutta kun tuntuu siltä että en pärjää hänen kanssaan. Mietin, että mitä jos en osaakaan kasvattaa häntä oikein, kun hän reagoi sillä tavalla. Pyysin kyllä anteeksi sitä, mutta se ei varmasti paljoa auta. Eikö tuo ole pahinta mitä voi sanoa lapselle, jolla muutenkin paha olla? :(

Mutta miten jatkossa? Mitä voin tehdä kun lapsi saa hillittömiä raivokohtauksia?
[/quote]

Pyydät lapseltasi anteeksi ja kerrot, että olit vihainen ja sanoit asioita, mitä et tarkoittanut.
Tämä on hyvä hetki opettaa lasta toimimaan tilanteessa, missä hän on käyttäyy väärin. Hän oppii tunteiden hallintaa, kun huomaa, että äitikin saattaa toimia väärin. Jos näin käy niin tulee pyytää anteeksi ja miettiä omia tekoja keskustelun kautta.

[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 23:29"][quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 22:11"]Kyse 4-vuotiaasta, joka saa ihan hirveitä raivareita, hakkaa minua, pienempää sisarustaan, rikkoo tavaroita jne. Tiedän, että niin ei todellakaan saisi sanoa, mutta kun tuntuu siltä että en pärjää hänen kanssaan. Mietin, että mitä jos en osaakaan kasvattaa häntä oikein, kun hän reagoi sillä tavalla. Pyysin kyllä anteeksi sitä, mutta se ei varmasti paljoa auta. Eikö tuo ole pahinta mitä voi sanoa lapselle, jolla muutenkin paha olla? :(

Mutta miten jatkossa? Mitä voin tehdä kun lapsi saa hillittömiä raivokohtauksia?
[/quote]

Pyydät lapseltasi anteeksi ja kerrot, että olit vihainen ja sanoit asioita, mitä et tarkoittanut.
Tämä on hyvä hetki opettaa lasta toimimaan tilanteessa, missä hän on käyttäyy väärin. Hän oppii tunteiden hallintaa, kun huomaa, että äitikin saattaa toimia väärin. Jos näin käy niin tulee pyytää anteeksi ja miettiä omia tekoja keskustelun kautta.
[/quote]

Minulle on sanottu lapsena yhtä sun toista, mikä nykyaikana olisi lastensuojeluasia vähintäänkin, kun näitä keskusteluita lukee. Jos lapsi tuntee olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi, ei moinen kommentti lasta riko. Ajattelin silloin että jassoo, nyt äitiä ottaa päähän. :)

Minun äitini sanoi myös joskus suutuspäissään,että antaa minut pois,kun olin pieni.Juu myönnän,että saatoin olla aika hankala tapaus.

Mulle äitee sanoi aina kun en syönyt lautasta tyhjäksi, että lähettää mut afrikkaan. Ei se nyt erityisesti edes vihainen silloin ollut ja varmaa kerran huumorimielellä sanottuna ei olisi tuntunut pahalle, mutta kun se toistettiin joka siunaaman kerta kun ruoka ei maistunut, sanoi että laittaa mut lentokoneella afrikkaan niin sanoisinko että vitsi pääsi jo hieman vanhenemaan... No ehkä hänelle oli sanottu aina samaa tms mutta mielestäni voisi toisten sukupolvien virheitä olla toistamatta sillä verukkeella omien lasten kohdalla... Nimimerkillä en vieläkään syö joulupöydässä lipeäkalaa ja ajattelen aina silloin afrikkaa...

Krooninen kiukuttelija saattaa olla myös hyvin älykäs omaan ikäänsä nähden ja ehkä ei koe, että saa tasoistaan huomiota vanhemmiltaan? Suhteen rakentaminen lapseen kannattaa aloittaa sillä että nimenomaan ei koskaa menetä lapsen kanssa hermojaan. Jos on aistiyliherkkä lapsi, niin olemalla itse rauhallinen lapsen kanssa ja lapsen kasvojen tasolle laskeutuminen ja asioista hiljaa keskusteleminen on hyvä tapa saada selville miksi lapsi OIKEASTI kiukkuaa... Ja kun on saanut keskustelu yhteyden lapseen niin sitä suhdetta pidetään sitten yllä kaikessa kanssakäymisessä. Jos lapsen luottamus on mennyt omiin vanhempiin vanhemman räjähtelyn yms kautta niin kehitys on hidasta, mutta tuottaa pitkässä juoksussa sellaista tulosta, mistä ammentaa myös kun lapsi on jo kouluikäinen lopulta murrosikäinen jne...

[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 23:06"]

Tämä meidän 4v on melko periksiantamaton tyyppi. Siksi esim tuo sylissäpitely on tosi haastavaa, jos olen kahden lapsen kanssa yksin kotona. Raivoamista saattaa kestää tunninkin. Ja jos pienempi itkee, kun häntä tietysti pelottaa se kauhea huutaminen, niin pakkohan mun on häntäkin välillä lohduttaa. Kun taas päästän isomman sylistäni niin hän heittelee tavaroita, särkee paikkoja ja yrittää satuttaa pienempää sisarusta, sylkee jne.. Mitä voin tehdä? Yleensä siinä vaiheessa huudan vaan että lopeta! -ap

[/quote]

Haastava tilanne. Auttaako huutaminen? Kyllä mun mielestä ääntä voi korottaa (kunhan ei huuda holtittomasti) jos siitä on apua. Onko esikoinen mustis pienemmälle? Syntyykö raivo yleensä jossain tietyssä tilanteessa esim. siirtymisissä sisältä ulos tai toisinpäin, ruokailussa, lähtemisissä, nukkumaan mennessä, kun huolehdit pienemmästä? Jos löytyisi jokin kaava raivoamiseen, kaavaa/ tilannetta muuttamalla ja ennakoimalla voisi ehkä vaikuttaa raivokohtauksien syntyyn ja ehkäistä niitä. Se vaatii jaksamista ja arjen uudelleen organisointia, mutta jos tuloksia syntyy, se on vaivan arvoista. Mites sisarusten välit? Ohjaa isompaa (hyvinä hetkinä) näyttämään mallia ja ottamaan osaa pienemmän puuhiin, kehu kuinka isosisarus on jo niin taitava, että voi toiselle opettaa (leikkimistä, pukemista, syömistä, kiipeilyä tms.) ja kuinka tärkeää se on pienemmälle, että isompi opettaa. Kierrä mahdolliset raivokohtaukset (jos pystyt niitä ennakoimaan) jo ennen niiden syntymistä ohjaamalla huomio muualle, anna jokin tärkeä tehtävä jotta isompi voi tuntea olevansa tärkeä ja hyödyllinen. Kiitä ja kehu kun hän toimii oikein/ pyytämälläsi tavalla. Neljä vuotiaan aikakäsitys on vielä hutera, lasta voi hyödyntää päiväjärjestyksen tekeminen ja/tai muu ennakointi. Kuvalliset kortit päivästä vaikka eteisessä auttavat monia jäsentämään päivää (tämä ei todellakaan ole pelkästään erityislasten juttu, vaan helpottaa kaikkien pienten lasten struktuurin hahmottamista). Meillä on eteisessä kuvat peruspäivästä ja siitä on hyvä katsoa, mitä seuraavaksi on odotettavissa, eli ruokailut, pukemiset, leikkiajat, siivoamiset, pesut, nukkumaan menot. Jos ja kun järjestys muuttuu, niin voi yhdessä lapsen kanssa siirtää/ lisätä/ poistaa ja jutella, että miksi näin tapahtuu. Kuulostaa ehkä vaivalloiselta, mutta kun siihen tottuu, ei siihen mene montaa minuuttia päivässä.

Luin joskus (tämä nyt on hyvin epämääräistä, koska en muista lähdettä) Yhdysvaltalaisesta lasten psykologista, joka sai kuulemma uhmiksen kuin uhmiksen raivokohtauksen laantumaan minuuteissa kun käytti ns. luolamiespuhetta. Koska raivossa ihmisen ylemmät kognitiiviset toiminnat ikäänkuin pääsevät irti, vaan alemmat, automaattiset aivotoiminnat "luolamiesaivot" ovat vallassa (nää ei sitten varmasti ole mitään oikeita termejä, mutta kuvaavat asiaa kuitenkin) niin pitää toimia niin, että viesti uppoaa niihin. Matala rauhoittava murahtelu ja yksittäisen sanojen tai lyhyiden lauseiden toistaminen jotka heijastavat lapsen tunnetta tavoittavat lapsen parhaiten. Esimerkkinä oli, että psykologi toisti "olen vihainen, olen vihainen, vihainen, vihainen" moneen kertaan kuuluvalla äänellä (mutta ei huutaen) lapsen vieressä tämän raivotessa, niin lapsi lopetti raivoamisen, koska sai sanat tunteelleen ja koki, että aikuinen ymmärsi häntä. Lapsen rauhoittuessa asiasta pystyy sitten keskustelemaan. En tiedä, en ole itse kokeillut tätä metodia, mutta voihan se toimiakin. Tai sitten lapsi hämmentyy sun oudosta käytöksestä niin, että hämmästystään lopettaa kiukkuamisen... Ken tietää, kaikkea voi kokeilla?

2

Äitini sanoi noin harva se päivä, ei sitä kannata itselleen turhan ankara olla. Kyllä ne lapsetkin voi joskus saada raivon pintaan, se on ihan inhimillistä!

[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 23:34"][quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 23:29"][quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 22:11"]Kyse 4-vuotiaasta, joka saa ihan hirveitä raivareita, hakkaa minua, pienempää sisarustaan, rikkoo tavaroita jne. Tiedän, että niin ei todellakaan saisi sanoa, mutta kun tuntuu siltä että en pärjää hänen kanssaan. Mietin, että mitä jos en osaakaan kasvattaa häntä oikein, kun hän reagoi sillä tavalla. Pyysin kyllä anteeksi sitä, mutta se ei varmasti paljoa auta. Eikö tuo ole pahinta mitä voi sanoa lapselle, jolla muutenkin paha olla? :(

Mutta miten jatkossa? Mitä voin tehdä kun lapsi saa hillittömiä raivokohtauksia?
[/quote]

Pyydät lapseltasi anteeksi ja kerrot, että olit vihainen ja sanoit asioita, mitä et tarkoittanut.
Tämä on hyvä hetki opettaa lasta toimimaan tilanteessa, missä hän on käyttäyy väärin. Hän oppii tunteiden hallintaa, kun huomaa, että äitikin saattaa toimia väärin. Jos näin käy niin tulee pyytää anteeksi ja miettiä omia tekoja keskustelun kautta.
[/quote]

Minulle on sanottu lapsena yhtä sun toista, mikä nykyaikana olisi lastensuojeluasia vähintäänkin, kun näitä keskusteluita lukee. Jos lapsi tuntee olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi, ei moinen kommentti lasta riko. Ajattelin silloin että jassoo, nyt äitiä ottaa päähän. :)
[/quote]

Viestit nro 45 ja 46 ovat samalta henkilöltä. :)

Anna sille lohdutukseksi Jenni Vartiaisen levy. Se jossa on se biisi "Mä annan sut pois"

Jäin miettimään sellaista, että eikö lasta tosiaan voi edes uhata rangaistuksella? Otetaan lelu pois tai kielletään pikkukakkonen siltä päivältä. Ovatko tuollaisetkin rangaistukset tarpeettomia ja lisäävät vaan lapsen agressiota? 

Olen nyt 40-v. toistaiseksi eläkkeellä masennuksesta, terapiassa käydään. Itsetunto-ongelmia ollut koko iän, pelkoa, ahdistusta, läheisriippuvuutta ym. Työhistoria lyhyt sairastelujen vuoksi. Taloudellinen tilanne niin huono että joudun turvautumaan äitini rahalliseen tukeen jotta saan terapian maksetuksi. Tätä lukiessa tulikin mieleeni että ihan oikein että äitini joutuukin sen maksamaan.

Kyllä aikuisen oikeasti pitää olla se aikuinen ja hillitä itsensä. Hillitsemisenkin oppii kun vaan päättää niin, olen itsekin sen joutunut kantapään kautta opettelemaan.

Perheneuvolaan. Tarvitset tukea ja apua.

Ei hyvä. Sano mieluummin, että sinä lähdet pois ikuisiksi ajoiksi koska lapsi on niin kamala.

Juttele lapsen kanssa. Kerro ettet tarkoittanut sanomaasi ja rakastat häntä.

Minäkin haluan tietää miten hillitsen itseni kun lapsi vaan ärsyttää ja painaa just niitä oikeita nappeja että raivostuisin :(

Sanoi munkin äiti mulle ja veljelleni aina suuttuessaan, että antaa meidät mustalaisille. No harm done. Itselläni on jopa yksi ystävä alkujaan mustalainen.

[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 22:13"]

Juttele lapsen kanssa. Kerro ettet tarkoittanut sanomaasi ja rakastat häntä.

[/quote]

Näin minä teinkin. Pelkään vaan, että jatkossa tulee vielä samanlaisia tilanteita. Mieheni mielestä olen epäkelpo äiti, kun sanon jotain tuollaista. En oikein itse tiedä mitä pitäisi ajatella. Perheneuvolaa olen miettinyt. Olen ollut siellä aiemmin muista syistä, mutta en kokenut että siitä olisi ollut apua. -ap

Tuleekohan katsomaan kun olet vanhustentalossa?

Itekin aina uhkaan kersoille, että mustalaiset vie, jos eivät käyttäydy. Turha siitä on porata.