Mulle tuli juuri järkyttävä itseinho!!! :(

Nyt juuri tekisi mieli paiskoa tavaroita mutta en voi tehdä niin koska lapseni nukkuu. En osaa kirjoittaa päiväkirjaa koska tuntuu tyhmältä kirjoittaa jotain mitä kukaan ei lue joten kirjoitan tänne.

Noin kaksi ja puoli vuotta sitten jäin raskaaksi miehelle jonka kanssa olin tapaillut vasta ihan vähän aikaa, en käytännössä tuntenut tätä. Sanoin että haluan pitää lapsen ja hän halusi myös. Päätimme keskeyttää aktiivisen tapailun (siis treffailun), tutustua kunnolla ja ystävystyä ensin ja katsoa sitten mihin asiat johtaa, sillä vaikka suhteemme ei toimisi, voisimme silti olla ystäviä ja kasvattaa lasta yhdessä. Ystävystyimme nopeasti ja olimme paljon tekemisissä, han kävi kanssani neuvolassa ja ultrassa. Teimme myös muita kuin vauvajuttuja yhdessä, mutta olimme vain ystäviä. Kerran sitten kävimme katsomassa yhtä keikkaa (en muista mikä raskausviikko oli kyseessä mutta varmaan n.19-21) ja hän siinä otti oluen jos toisenkin (minä olin luonnollisesti kuskina). Flirttiä oli ollut katseissamme ja sanoissamme jo jonkun aikaa mutta mitään ei ollut tapahtunut. Keikan aikana hän läikytti karpalolonkeroa valkoiselle paidalleen ja kun heitin hänet kotiin, neuvoin laittamaan sen likoamaan. Hän sanoi ettei osaa ja että on liian humalassa (ei ollut, tiesin hänen haluavan minun tulevan sisälle) joten menin "auttamaan" sen paidan kanssa. Päädyimme pussailemaan hänen sängylleen ja ennen kuin mitään tapahtui, kysyin tekeekö hän tämän koska pitää minusta vai koska on humalassa ja panettaa... Hän vastasi ettei tiedä :( Itse kuitenkin olin koko raskausajan siihen mennessä ollut ilman seksiä ja hormoonit hyrräsi joten en välittänyt, annoin vaan mennä, itse kuitenkin olin ihastunut häneen. Juttu sitten siitä syveni aika äkkiä ja pian päätimme muuttaa yhteen ja olla perhe. Silloin ainakin kuvittelin kaiken olevan hyvin ja ihanaa, nyt en enää ole varma oliko se vain omaa kuvitelmaani :( Asuttuamme yhdessä noin kuukauden, hän tuli kerran illalla töistä kotiin ja sanoi haluavansa erota. Ei kertonut syytä. Hän sanoi myös että "ehkä on parasta etten mä tapaa tuota lastakaan", pakkasi kamansa ja lähti. Seuraavana päivänä ollessani töissä, hän haki loput kamansa, jätti avaimen pöydälle enkä ole nähnyt häntä sen jälkeen! Hän ei ikinä soittanut! Ei laittanut viestiä! Ei kysynyt edes kaverin kautta miten minä ja vauva voidaan! Hän ei vastaa minun viesteihini eikä puheluihini. Hän on kuin ilmaan kadonnut. Olisin silloin mennyt oven taakse mutta fakta on etten edes tiedä missä hän asuu. Varmaan jonneen kaverilleen tai äidilleen meni yöpymään kunnes löysi uuden asunnon.

Olen niin vihainen itselleni!! Miksi olin niin typerä että menin seksin himossani sänkyyn vaikka hän vastasi ettei tiedä onko kyse vaan panetuksesta ja että kukavaan kävisi! Miksi muutin hänen kanssaan yhteen enkä nähnyt sitä yhteen sopivuutta sen kanssa että häneltä meni juuri vuokrasoppari umpeen ja hän tarvitsi asunnon? Miksi otin hänet luokseni asumaan? Miksi annoin hänen hyväksikäyttää itseäni? Kuvittelinko saavani perheidyllin miehen kanssa jota en ollut tuntenut vuottakaan?? Miksi en vain pysynyt tiukasti ystävänä, niin että lapsellani saattaisi nyt olla isä? :( Tiedän että HÄN on se joka lähti, omasta vapaasta tahdostaan. Tiedän että minä olen se vanhempi joka on jäänyt lapsen elämään ja pitää hänestä huolta ja rakastaa yli kaiken, mutta silti koen syyllisyyttä siitä ettei lapsellani ole isää.

Harvoin nykyään edes ajattelen asiaa mutta välillä tulee tällaisia itseinhon puuskia :( Olisinpa osannut ennustaa tämän, olisin toimut paljon fiksummin enkä heittäytynyt vaan huumaan....

Kiitos jos joku jaksoi lukea :)