Lue keskustelun säännöt.
Abortti vai ei? Apua!:(
12.11.2014 |
Eli tilanne on se että menkat oli myöhässä ja tein "varmuuden vuoksi" testin joka sitten olikin plussa. Ehkäisy pettänyt. Olen 19-vuotias, lukion käynyt ja nyt välivuodella. Keväällä olisi tarkoitus hakea yliopistoon. Mies 23, töissä. Yhdessä oltu reilu 2v ja yhdessä asuttu 8kk. Olen miettinyt ja miettinyt, mutta en tiedä mitä tehdä. Pienen lapsen kanssa opiskelut varmasti vaikeutuisivat, yliopistosta olen haaveillut aina enkä siitä unelmasta haluaisi luopua. Mies on sitä mieltä että päätös on minun ja tukee minua mitä päätänkään. Vihjasi kuitenkin että lapsen haluaisi pitää. Periaatteessa lapsi olisi ihana ja olisin valmis hänestä huolehtimaan, mutta ongelmana on se ettei minulla ole ammattia ja taloudellisestikin olisi tiukkaa kun vain miehellä työ (ei hyväpalkkainen), varsinkin kun tähän yksiöön ei mahtuisi vauvan kanssa joten muutto isompaan (ja kalliimpaan) asuntoon olisi edessä. Haluan lapsia, mutta sitten kun taloustilanne on hyvä ja olen opiskellut. Toisaalta mietin myös että kyllä me voisimme selvitäkin. Kaipaan vertaistukea ja näkemyksiä asiaan :(
Kommentit (46)
Hei! Itse sain esikoiseni 18.v, opinnot kesken, eikä selkeitä tulevaisuuden suunnitelmia. Sain ihanan, nyt jo aikuisen lapsen ja pärjäsin kokonaisuudessaan hyvin. Ulkopuolisen on kuitenkin hankala kommentoida, mikä ratkaisu on sinulle se oikea. Päätät sen itse. Valitettavasti valmiita vastauksia ei tilateeseesi ole. Onnea elämään, mitä teetkin! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon samassa elämäntilanteessa kuin sä, mutta en oo raskaana. En itekään tiedä mitä tekisin, mutta jos susta tuntuu että tulet ihan varmasti katumaan päätöstäsi, niin sanoisin että pidä lapsi. Tietysti myöhemminkin ehtii opiskella, mutta olisi hyvä hoitaa ne pois alta, ennen lapsia :) ja on helpompi panostaa enemmän koulunkäyntiin ja käydä ne koulut loppuun.. tästä tekstistä ei varmaan ollut mitään hyötyä, mutta tsemppiä sulle! Mitä ikinä päätätkään!!
Elämä ei ainakaan lopu, jos vauvan pidät. Opiskeluakaan ei estä. Ehkä lykkää vain. Minä en ole koskaan katunut, että pidin esikoiseni, olin 20 v. Opiskelin myöhemmin ja töitähän saakin tehdä varmaan niin kauan kuin hautaan rojahtaa... ;) Rohkeasti vaan: heittäydy äidiksi, minusta oli ihanaa olla nuori äiti. Onnea matkaan!
[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 00:13"]Hei! Itse sain esikoiseni 18.v, opinnot kesken, eikä selkeitä tulevaisuuden suunnitelmia. Sain ihanan, nyt jo aikuisen lapsen ja pärjäsin kokonaisuudessaan hyvin. Ulkopuolisen on kuitenkin hankala kommentoida, mikä ratkaisu on sinulle se oikea. Päätät sen itse. Valitettavasti valmiita vastauksia ei tilateeseesi ole. Onnea elämään, mitä teetkin! :)
[/quote]
Tietysti teen päätöksen itse :) en nettikeskustelupalstan perusteella. Haen lähinnä mielipiteitä ja muiden kokemuksia, joiden avulla oma päätökseni helpottuisi ja ajatukset selkeentyisivät.
-ap
Itse tein 16-vuotiaana abortin koska ehkäisy petti. En halunnut lasta tilanteeseen jossa minulla ei vielä ollut ammattia enkä olisi lasta pystynyt elättämään. Tein oikean päätöksen. Sain ensimmäisen lapseni 21-vuotiaana enkä voisi olla onnellisempi. Minulla ja miehelläni oli hyvä parisuhde ja molemmat halusimme lapsen, molemmilla oli töitä ja molemmat pystyivät ottamaan vastuuta lapsesta. Mieti tarkkaan mitä haluat, abortin voi tehdä ja lapsia hankkia myöhemmin, mutta synnytettyä lasta et voi heivata. Kyllä lapsi menee kaiken muun edelle. Ja sen haluan sanoa että et voi luottaa siihen että poikaystäväsi hoitaa lapsen, kun on univelkaa, et pääse viettämään vapaa-aikaa viikkoihin ja kun rahaa vaan menee niin siinä herkästi toinen osapuoli irtisanoutuu lapsesta ja parisuhteesta vaikka lapsi olisikin toivottu. Eli mieti asia niin että sinun on pystyttävä kasvattamaan lapsi myös yksin, ei pelkästään poikaystäväsi avulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei,
Itse olen 23-vuotias ja olen ollut avomieheni kanssa yhdessä reilut kaksi vuotta. Muutama kuukausi sitten tein raskaustestin viikon jatkuneiden pahoinvointien takia. Plussahan se oli. Järkytys oli valtava, sillä koko seurustelumme ajan olen syönyt erittäin tarkasti ja säännöllisesti e-pillereitä.
No, menin ultraan jossa selvisi että raskaus oli edennyt jo pitkälle (18+3). Tämä tietysti lisäsi järkytystä entisestään, eikä mitään muita oireita ollut kuin se viikon kestänyt pahoinvointi, painokin oli vain laskenut usean kuukauden ajan ( olen hieman ylipainoinen, ja laihdutusurakka oli käynnissä ) ja menkatkin tulleet normaalisti.
Itkusta ei meinannut tulla loppua, emme todellakaan olleet valmiita saamaan lasta. Olemme mieheni kanssa melko pahasti velkaantuneita, ja itse jouduin vielä työttömäksi muutama kuukausi sitten. Mieheni sairastaa erittäin pahaa ahdistuneisuus- ja paniikkihäiriötä sekä masennusta. Lisäksi itselläni pahaa ahdistusta ja voimakasta masennusta.
Päätöstä mietimme moneen kertaan, ja punnitsimme eri vaihtoehtoja. Mikään ratkaisu ei tuntunut hyvältä. Olen jo muutaman vuoden syönyt masennuslääkkeitä, joita ei missään nimessä raskaana ollessaan saisi syödä. Keskustelimme lääkärin kanssa asiasta, ja hän sanoi, että on hyvin todennäköistä, että lapsemme ei kehittyisi normaalisti syömieni lääkkeiden vuoksi. Siitä alkoikin sitten itseni syyllistäminen, vaikka en missään vaiheessa aavistanut olevani raskaana.
Päätös oli erittäin vaikea, ja monien itkujen jälkeen päädyimme aborttiin. Tästä on nyt reilu kaksi kuukautta. Asia on mielessäni päivittäin, ja tunnen tapahtuneesta pahaa oloa ja syyllisyyttä, mutta tiedän että teimme oikean ratkaisun. Abortin jälkeen selvisi, että lapsi olisi ollut vaikeasti kehitysvammainen.
Itse abortti oli elämäni kauhein kokemus. Sairaalassa olin yhteensä kolme vuorokautta, sillä synnytys ei meinannut millään alkaa. Kivut olivat jotain sanoinkuvaamattoman kauheaa. Sain spinaalipuudutuksen, joka auttoi hieman. Tästä muutama viikko eteenpäin jouduin vielä kaavintaankin, sillä kohtu ei ollut täysin tyhjentynyt.
En tiedä, onko kertomastani apua sinulle, mutta siinä minun kokemukseni. Päätös oli vaikea, mutta kohdallamme ainoa oikea. Neuvoisin sinua nyt ensimmäisenä varaamaan aikaa perhesuunnitteluneuvolaan ja ultraan, jossa selviää miten pitkällä raskaus on ja voitte yhdessä lääkärin kanssa punnita eri vaihtoehtoja.
Tsemppiä ♡
En ole ollut samassa tilanteessa, mutta taloudellisesti ei kyllä olla paljon paremmassa jamassa. Opinnot loppusuoralla, ikää jo vallan tarpeeksi, ja kauan toivottu ja odotettu lapsi tulossa, luotan siihen että pärjätään, vaikka sitten opintotuilla :)
Lähinnä halusin sanoa, että olen todennut korkeakoulussa lapsellisten olevan niitä tehokkaimpia opiskelijoita! Lapsen ei siis todellakaan tarvitse olla este opinnoille, hae ensi keväänä kouluun ja jos saat paikan, lykkää sitä vuodella ja voit aloittaa vuotta myöhemmin hyvällä motivaatiolla. Tee päätös puhtaasti sen mukaan, haluatko lapsen vai et, kyllä kaikki muu sitten järjestyy päätöksen mukaisesti. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 00:43"]Hei,
Itse olen 23-vuotias ja olen ollut avomieheni kanssa yhdessä reilut kaksi vuotta. Muutama kuukausi sitten tein raskaustestin viikon jatkuneiden pahoinvointien takia. Plussahan se oli. Järkytys oli valtava, sillä koko seurustelumme ajan olen syönyt erittäin tarkasti ja säännöllisesti e-pillereitä.
No, menin ultraan jossa selvisi että raskaus oli edennyt jo pitkälle (18+3). Tämä tietysti lisäsi järkytystä entisestään, eikä mitään muita oireita ollut kuin se viikon kestänyt pahoinvointi, painokin oli vain laskenut usean kuukauden ajan ( olen hieman ylipainoinen, ja laihdutusurakka oli käynnissä ) ja menkatkin tulleet normaalisti.
Itkusta ei meinannut tulla loppua, emme todellakaan olleet valmiita saamaan lasta. Olemme mieheni kanssa melko pahasti velkaantuneita, ja itse jouduin vielä työttömäksi muutama kuukausi sitten. Mieheni sairastaa erittäin pahaa ahdistuneisuus- ja paniikkihäiriötä sekä masennusta. Lisäksi itselläni pahaa ahdistusta ja voimakasta masennusta.
Päätöstä mietimme moneen kertaan, ja punnitsimme eri vaihtoehtoja. Mikään ratkaisu ei tuntunut hyvältä. Olen jo muutaman vuoden syönyt masennuslääkkeitä, joita ei missään nimessä raskaana ollessaan saisi syödä. Keskustelimme lääkärin kanssa asiasta, ja hän sanoi, että on hyvin todennäköistä, että lapsemme ei kehittyisi normaalisti syömieni lääkkeiden vuoksi. Siitä alkoikin sitten itseni syyllistäminen, vaikka en missään vaiheessa aavistanut olevani raskaana.
Päätös oli erittäin vaikea, ja monien itkujen jälkeen päädyimme aborttiin. Tästä on nyt reilu kaksi kuukautta. Asia on mielessäni päivittäin, ja tunnen tapahtuneesta pahaa oloa ja syyllisyyttä, mutta tiedän että teimme oikean ratkaisun. Abortin jälkeen selvisi, että lapsi olisi ollut vaikeasti kehitysvammainen.
Itse abortti oli elämäni kauhein kokemus. Sairaalassa olin yhteensä kolme vuorokautta, sillä synnytys ei meinannut millään alkaa. Kivut olivat jotain sanoinkuvaamattoman kauheaa. Sain spinaalipuudutuksen, joka auttoi hieman. Tästä muutama viikko eteenpäin jouduin vielä kaavintaankin, sillä kohtu ei ollut täysin tyhjentynyt.
En tiedä, onko kertomastani apua sinulle, mutta siinä minun kokemukseni. Päätös oli vaikea, mutta kohdallamme ainoa oikea. Neuvoisin sinua nyt ensimmäisenä varaamaan aikaa perhesuunnitteluneuvolaan ja ultraan, jossa selviää miten pitkällä raskaus on ja voitte yhdessä lääkärin kanssa punnita eri vaihtoehtoja.
Tsemppiä ♡
[/quote]
Olen todella pahoillani sinun ja miehesi puolesta :( abortti oli varmasti paras ratkaisu, vaikeasti kehitysvammaisena elämä olisi varmasti lapselle ollut vaikeaa ja ehkä tuskallistakin, puhumattakaan sinun ja miehesi hyvinvoinnista. Keskittykää omaan paranemiseenne :) voimia ja haleja <3
Raskausviikkoja on 1-2 Clearblue-testin mukaan
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on 2-vuotias lapsi, ja pääsin viime keväänä ensimmäisellä yrittämällä yliopistoon. Lukeminen onnistuu kyllä, jos miehesi hoitaa lasta/joku muu tai lapsi on aloittanut päiväkodin. Voithan hakea jo äitiyslomalta yliopistoon ja yrittää lukea sen minkä pystyt? Kyllä sitä pärjää, jos haluaa. Opiskelijaelämä ei ole rahallisesti niin vakaata lapsen kanssa kuin työssäkäyvänä olisi, mutta toisaalta on enemmän vapaa-aikaa ja joustavuutta esim. lapsen sairastuessa, sekä tieto siitä että valmistuu joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 00:58"][quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 00:43"]Hei,
Itse olen 23-vuotias ja olen ollut avomieheni kanssa yhdessä reilut kaksi vuotta. Muutama kuukausi sitten tein raskaustestin viikon jatkuneiden pahoinvointien takia. Plussahan se oli. Järkytys oli valtava, sillä koko seurustelumme ajan olen syönyt erittäin tarkasti ja säännöllisesti e-pillereitä.
No, menin ultraan jossa selvisi että raskaus oli edennyt jo pitkälle (18+3). Tämä tietysti lisäsi järkytystä entisestään, eikä mitään muita oireita ollut kuin se viikon kestänyt pahoinvointi, painokin oli vain laskenut usean kuukauden ajan ( olen hieman ylipainoinen, ja laihdutusurakka oli käynnissä ) ja menkatkin tulleet normaalisti.
Itkusta ei meinannut tulla loppua, emme todellakaan olleet valmiita saamaan lasta. Olemme mieheni kanssa melko pahasti velkaantuneita, ja itse jouduin vielä työttömäksi muutama kuukausi sitten. Mieheni sairastaa erittäin pahaa ahdistuneisuus- ja paniikkihäiriötä sekä masennusta. Lisäksi itselläni pahaa ahdistusta ja voimakasta masennusta.
Päätöstä mietimme moneen kertaan, ja punnitsimme eri vaihtoehtoja. Mikään ratkaisu ei tuntunut hyvältä. Olen jo muutaman vuoden syönyt masennuslääkkeitä, joita ei missään nimessä raskaana ollessaan saisi syödä. Keskustelimme lääkärin kanssa asiasta, ja hän sanoi, että on hyvin todennäköistä, että lapsemme ei kehittyisi normaalisti syömieni lääkkeiden vuoksi. Siitä alkoikin sitten itseni syyllistäminen, vaikka en missään vaiheessa aavistanut olevani raskaana.
Päätös oli erittäin vaikea, ja monien itkujen jälkeen päädyimme aborttiin. Tästä on nyt reilu kaksi kuukautta. Asia on mielessäni päivittäin, ja tunnen tapahtuneesta pahaa oloa ja syyllisyyttä, mutta tiedän että teimme oikean ratkaisun. Abortin jälkeen selvisi, että lapsi olisi ollut vaikeasti kehitysvammainen.
Itse abortti oli elämäni kauhein kokemus. Sairaalassa olin yhteensä kolme vuorokautta, sillä synnytys ei meinannut millään alkaa. Kivut olivat jotain sanoinkuvaamattoman kauheaa. Sain spinaalipuudutuksen, joka auttoi hieman. Tästä muutama viikko eteenpäin jouduin vielä kaavintaankin, sillä kohtu ei ollut täysin tyhjentynyt.
En tiedä, onko kertomastani apua sinulle, mutta siinä minun kokemukseni. Päätös oli vaikea, mutta kohdallamme ainoa oikea. Neuvoisin sinua nyt ensimmäisenä varaamaan aikaa perhesuunnitteluneuvolaan ja ultraan, jossa selviää miten pitkällä raskaus on ja voitte yhdessä lääkärin kanssa punnita eri vaihtoehtoja.
Tsemppiä ♡
[/quote]
Olen todella pahoillani sinun ja miehesi puolesta :( abortti oli varmasti paras ratkaisu, vaikeasti kehitysvammaisena elämä olisi varmasti lapselle ollut vaikeaa ja ehkä tuskallistakin, puhumattakaan sinun ja miehesi hyvinvoinnista. Keskittykää omaan paranemiseenne :) voimia ja haleja <3
[/quote]
Kiitos ♡
Itse aloin odottamaan esikoistani 19-vuotiaana, jäin yksinhuoltajaksi, löysin aivan upean miehen, saimme pari lasta lisää, menimme naimisiin, olen opiskellut itselleni kaksi ammattia lasten ollessa pieniä (toinen amk-tutkinto, lapset on paras motivaatio;)). Välillä on ollut vaikeaa, pääasiassa kuitenkin ihanaa, palkitsevaa ja onnellista elämää:) olen nyt kolmikymppinen, enkä vaihtaisi mitään pois menneisyydestäni. Lapset on parasta mitä minulla on <3 uskalla heittäytyä, jos sinusta yhtään tuntuu siltä, kyllä elämä kantaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yliopisto-opinnot voi melko hyvin sovittaa vauvaan. Riippuu vähän tiedekunnastakin kyllä. Jos tuntuu, että haluaisit tuon, go for it. Helpompi ne opinnot on sovittaa lapsen kanssa yhteen kuin monet muut. Suurin osa opiskelusta on kuitenkin tenttikirjojen lukemista. Sitä voi tehdä kotona.
Sulla mieskin tukee asiaa. Jos olet yliopistoon hakemassa, et vaikuta ihan tyhjäpäältä. Mutta muista käyttää odotusaika pääsykokeisiin lukemiseen. Voit siirtääkin opiskelun aloitusta vuodella, kunhan olet saanut paikan.
Nyt välivuodella sinulla on myös aikaa metsästää edullisia tarvikkeita kiertelemällä kirppiksiä. Työssäkäyvillä ei sitä aikaa oikein ole.
Suosittelisin aborttia. Se on vaihtoehto, jossa inhimillisen kärsimyksen määrä on kaikkein pienin. Se on moraalisesti paras valinta.
Minä en yhden abortin jälkeen ole enää onnistunut raskautumaan.
Kannattaa miettiä asiaa myös siltä kantilta että uutta mahdollisuutta ei välttämättä tule...
Itse sain esikoisen kesken opiskelujen, tosin suunnitellusti, muttei oltu myöskään oltu miehen kanssa kuin 2 vuotta yhdessä raskauden alkaessa. Hyvin on mennyt, isompaan asuntoon piti muuttaa, mutta saadaan toisaalta nyt asumistukea.
Palasin tänä syksynä jatkamaan opintoja ja on mennyt todella hyvin! Opiskelijabileet ovat jääneet, mutta opiskelumotivaatiota on paljon enemmän kuin ennen ja kursseja tulee suoritettua nopeaa ja hyvin arvosanoin. Mies tekee vuorotyötä ja on paljon lapsen kanssa, niin aina löytyy sopiva aika lukea.
Kyllä sinä pärjäät, jos kuitenkin molemmat haluatte lapsen, ihminen tottuu uusiin tilanteisiin vaikkei kaikki ihan alkuperäisten suunnitelmien mukaan menisi! :)
Niin kuin on jo sanottukin, mieti ensisijaisesti haluatko nyt lapsen vai et. Elämää kyllä kantaa päätitpä miten hyvänsä. Lapset sopivat opiskeluihin oikein hyvin, itse olen ainakin pitänyt opiskelun antamasta vapaudesta. Työelämä ei ole tässä asiassa niin joustava.
Yksiö riittää oikein hyvin vielä vauvan kanssa.
Seuraat vaan sydäntäsi niin voit olla tyytyväinen valintaasi vielä myöhemminkin.
[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 00:11"]
Vauvan kanssa voi opiskella. Ja vaikka opiskelut siirtyisivätkin yhdellä vuodella, niin se on tosiaan vain se vuosi! Yksiöönkin mahtuu aluksi ihan mainiosti. Tsemppiä, mitä ikinä päätätkin tehdä! <3
[/quote]
Ilman vauvaakin voi opiskella.
Vauvan kanssa voi opiskella. Ja vaikka opiskelut siirtyisivätkin yhdellä vuodella, niin se on tosiaan vain se vuosi! Yksiöönkin mahtuu aluksi ihan mainiosti.
Tsemppiä, mitä ikinä päätätkin tehdä! <3