Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Raastava rakkaus, puhukaa järkeä mun päähän
26.11.2014 |
Minä muka fiksu ja tolkullinen perheellinen aikuinen nainen olen auttamattomasti, rakastunut perheellisen mieheen. Asia ei ole uusi, eikä tuore ja olen koittanut tietoisesti päästä tunteesta ja miehen ajattelemisesta eroon. Menestys ei ole ollut kovin hyvää. Joskus on tullut aikoja, että tunne on painunut taka-alalle, mutta sieltä se aina vaan nousee esiin. Joskus vahvempana ja raastavana ja joskus haaleampana.
Tätä on jatkunut kohta jo kymmenen vuotta, eikä tilannetta helpota se, että tunne on molemminpuolinen. Vuosien myötä tunne on vaihtunut ihastumisesta ja rakastumisesta rakastamiseksi.
Tunnen miehen niin hyvin, että tiedän myös hänen huonoista puolistaan, enkä koe, että olisin vaan jotenkin romantisointi kuvan miehestä, joka on toisen oma ja sitoutunut perheeseensä ja vaimoonsa.
Olen koittanut myös ajatella, miltä itsestäni tuntuisi, jos joku toinen nainen tuntisi samoin omaa miestäni kohtaan tai jos mieheni tuntisi samoin jotain toista naista kohtaan. Jos näin olisi, niin kehottaisin miestäni "valitsemaan" sen toisen naisen, koska tunne on niin vahva ja väitän, että jollain tavalla pois meidän parisuhteesta, vaikka mitään suhdetta ei olisikaan menossa.
Jos joku on joskus päässyt irtautumaan tälläisestä, niin antakaa jotain vinkkejä tai ajatuksia, miten päästä tästä eroon?
Kommentit (3)
Ei siinä auta muu kuin räytyä seuraavatkin 10 vuotta. On vain olemassa liittoja, joita vain ei voi särkeä. Minulle kävi niin, että ihan oikeasti sittenkin rakastuin 7 vuoden jälkeen ihan eri mieheen. Ei se haaveiden SUURI rakkaus sieltä ihan heti haihtunut, mutta haihtui kuitenkin. (olin rakastunut tähän varattuun mieheen/ työkaveriin koko sen ajan, kun olin 19-27v. eikä tunne ollut yksipuolinen. Suhde kyllä jäi vain suutelun, keskustelun ja yhteisen tulevaisuuden haikailun tasolle. Kerran pakkasi laukkunsalähteäkseen, mutta kääntyi viime tunnilla kannoiltaan) Eroa vain ei voinut tehdä, koska hän oli mm. sijoitusperheen isä ja sitoutunut luomaan turvallisen kodin rikkinäisille lapsille vaimonsa kanssa)
Asiaa on auttanut myös se, ettemme enää ikinä tapaa, soita, kirjoita, tiedä toisistamme mitään. Kannattaa puhaltaa kaikki poikki. Oikeasti, totisesti.
Ja tämä "aikuinen" uusi suhde löytyi vasta 34-vuotiaana ihan lähipiiristä, maailman tavllisimmasta ihmisestä. Perheellinne hänkin, mutta erosi ennen meidän rakkauttamme.
T: naimisissa 10 vuotta, 2 lasta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan tuossa monta vaihtoehtoa.
1. Jatkat nykyiseen malliin haaveilua tai mitälie.
2. Otat eron ja yrität saada rakkautesi kohteen itsellesi.
3. Ehdotat miehelle suhdetta.
4. Kertapano rakkauden kohteen kanssa. => tunteesi muuttuvat suuntaan tai toiseen ja päätöksiä voi olla jopa helpompi tehdä (tai ei tarvitse tehdä ollenkaan, jos oma miehesi saa tietää ja mahdollisesti jättää)
Pitää vaan miettiä, mitä elämältään haluaa. Kulissien ylläpitäminen ei ole yhtään huono vaihtoehto. Toisaalta roihuavaa rakkautta ei kaikki saa kokea edes yhtä kertaa elämässään ja olisihan se varmasti upeaa. Itse olen tunnevammainen ja saattaisin valita minkä vaan noista vaihtohdoista. Pettämisen siksi, että jos tekee mieli, niin why not. Sitten taas siitä rakkauspuolesta en ymmärrä mitään, niin jaksaisiko sitä kamalaa rumbaa, minkä ero väistämättä tuottaisi.
Alue: Aihe vapaa
Ei ne tunteet katoa millään napin painalluksella. Kymmenen vuotta on tosi pitkä aika... voi surku! Sulla ei taida olla muita vaihtoehtoja kuin kärsiä. Tai molemmat eroatte ja aloitatte suhteen. Kurkkua kuristaa kun ajattelenkin tilannettasi. Myotähalit.