Olen kasvosokea

Up.

Kenelläkään vastaavaa vaivaa? Miten selviätte sen kanssa?

Ap

Minusta ei nyt ole apua mutta tosi vaikea kuvitella tollasta kun itsellä jää ihan jonkun puolitutunkin kasvot mieleen ja vaikka hän lihois kakskytä kiloa niin muistaisin ne vaikka viiden vuoden päästä vieläkin. :D

Mulla sama! :D ei tosin ihan niin paha, mutta helpoiten tunnistan ihmiset äänestä ja vaatteista. Uuden ihmisen kanssa vaatii ykeensä jonkun aikaa että alan ns. tunnistamaan sen :D

Minulla on sama. En tunnista edes naapureita, vanhoja koulukavereitani tms. Tosi ikävää ja noloakin koska en tietysti tervehdi niitä "tuntemattomia" ihmisiä, mutta ei voi muuta kuin oppia elämään tuon kanssa. Ääni auttaa tunnustamaan. Nykyisin kerron että olen kasvosokea. Lapseni näyttää perineen saman.

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 23:15"]

Minusta ei nyt ole apua mutta tosi vaikea kuvitella tollasta kun itsellä jää ihan jonkun puolitutunkin kasvot mieleen ja vaikka hän lihois kakskytä kiloa niin muistaisin ne vaikka viiden vuoden päästä vieläkin. :D

[/quote]

Vau. Olisi kiva kokea tuollainen kasvomuisti edes päivän ajan :D

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 23:15"]

Mulla sama! :D ei tosin ihan niin paha, mutta helpoiten tunnistan ihmiset äänestä ja vaatteista. Uuden ihmisen kanssa vaatii ykeensä jonkun aikaa että alan ns. tunnistamaan sen :D

[/quote]

Vaatteet on myös minulla yleinen tunnistuskikka. Ääntä en ole tullut ajatelleeksikaan, kiitos vinkistä, täytyypä testata :)

Ap

Siinäs sen näette! Kyllä se vain on hyvä ajatus, että jokainen pukeutuu omalla laillaan ja pitää tukkaansa omituisesti. Ja jotain killuttimia vielä naamaan ja tatuointia otsaan. Miksei kasvosokeista puhuttu siihen aikaan kun minä lapsena äidille jouduin tilittämään, miksi tukka on sininen. Olisi hiljennyt kerrasta.

Minä. En ole täydellisesti kasvosokea, sillä opin kyllä tunnistamaan ihmiset, jos joudun heidän kanssaan tekemisiin tarpeeksi paljon. Hidasta tämä kumminkin on. Opettajana olen esimerkiksi joutunut sanomaan oppilailleni, että istumapaikkoja ei saa vaihtaa ennen kuin opin tuntemaan kaikki kasvoilta ja yhdistämään oikean nimenkin vielä. Yleensä kestää vähintäänkin pari kuukautta ennen kuin opin tunnistamaan 4 - 8 luokallista uusia kasvoja. 

Ja sama juttu tietenkin aikuisiin. Saatan esittäytyä kerran toisensa jälkeen joillekin ihmisille, kun en vain muista. Voin myös kulkea tuttujen ohi kaupungilla, koska en vain tunnista heitä. Olen vasta viime aikoina ruvennut kiinnittämään huomota siihen, että olenkin jollakin tavalla erilainen kuin muut. 

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 23:38"]

Siinäs sen näette! Kyllä se vain on hyvä ajatus, että jokainen pukeutuu omalla laillaan ja pitää tukkaansa omituisesti. Ja jotain killuttimia vielä naamaan ja tatuointia otsaan. Miksei kasvosokeista puhuttu siihen aikaan kun minä lapsena äidille jouduin tilittämään, miksi tukka on sininen. Olisi hiljennyt kerrasta.

[/quote]

Komppi!!! :D

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 00:00"]

Minä. En ole täydellisesti kasvosokea, sillä opin kyllä tunnistamaan ihmiset, jos joudun heidän kanssaan tekemisiin tarpeeksi paljon. Hidasta tämä kumminkin on. Opettajana olen esimerkiksi joutunut sanomaan oppilailleni, että istumapaikkoja ei saa vaihtaa ennen kuin opin tuntemaan kaikki kasvoilta ja yhdistämään oikean nimenkin vielä. Yleensä kestää vähintäänkin pari kuukautta ennen kuin opin tunnistamaan 4 - 8 luokallista uusia kasvoja. 

Ja sama juttu tietenkin aikuisiin. Saatan esittäytyä kerran toisensa jälkeen joillekin ihmisille, kun en vain muista. Voin myös kulkea tuttujen ohi kaupungilla, koska en vain tunnista heitä. Olen vasta viime aikoina ruvennut kiinnittämään huomota siihen, että olenkin jollakin tavalla erilainen kuin muut. 

[/quote]

Kasvosokeudesta ei vissiin ole oikein aiemmin edes keskusteltu.

Oma poika on ainakin jossain määrin kasvosokea. Ei välttämättä tunnista tuttujakaan (esim. mummiaan) ihmisiä "väärässä" paikassa tai "väärissä" vaatteissa, eikä välttämättä erota lapsijoukosta kuka niistä on hänen paras ystävänsä. Pojan parhaiden kavereiden vanhemmille on ihan suoraan kerrottu mistä on kyse ja miksi poika ei kaupassa välttämättä moikkaile ketään. Kaikki ovat suhtautuneet ymmärtäväisesti ja esim. leikkipuistossa saattavat näyttää pojalle, että x on tuo, jolla on tänään sininen pipo ja musta takki. Kaverit eivät edes yritä huikkailla jostain kauempaa, vaan tulevat hakemaan pojan leikkimään jne.. 

Ehkä noloja tilanteita olisi vähemmän, jos ainakin ne, joille "kuuluisi" moikkailla tietäisivät ihan totuuden? 

Miksi #8 sai noin paljon alapeukkuja?

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 00:17"]

Miksi #8 sai noin paljon alapeukkuja?

[/quote]

Sitähän minäkin - onhan hän lievä tapaus, mutta toisaalta hänen työssään naamamuisti olisi aika tärkeä.

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 00:17"]

Miksi #8 sai noin paljon alapeukkuja?

[/quote]

joku häiriö..? o.O

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 00:05"]

[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 23:38"]

Siinäs sen näette! Kyllä se vain on hyvä ajatus, että jokainen pukeutuu omalla laillaan ja pitää tukkaansa omituisesti. Ja jotain killuttimia vielä naamaan ja tatuointia otsaan. Miksei kasvosokeista puhuttu siihen aikaan kun minä lapsena äidille jouduin tilittämään, miksi tukka on sininen. Olisi hiljennyt kerrasta.

[/quote]

Komppi!!! :D

[/quote]

Tämä eskarilaisen äiti haaveilee värjäävänsä tytön hiukset siniseksi tai vihreäksi tai vaikka sateenkaaren raidat niin erottaisi sen oman lapsen siitä laumasta... Onneksi hakiessa lapsi ryntää syliin niin en väärää lasta yritä saada mukaani. Parin metrin päästä erotan omani mutta jos pitää arpoa onko lapsi itäreunassa vai luoteiskulmassa pihaa niin en erota. Välillä vielä ovat sisällä niin siinähän pyörin ja ihmettelen missä ovat. Ehkä opin taas tammikuussa erottamaan uuden talvihaalarin niistä muista.

Toinen olisi sellainen samuraiviiri selkään merkiksi kun värjätyt hiukset olisivat kuitenkin siellä pipon alla piilossa talvisin.

Muuttaminen vieraalle paikkakunnalle on ollut mukavaa, ihan oikeasti ei tunne ketään niin ei tarvitse miettiä onko taas jäänyt moikkaamatta tai pahinta, kotipaikkakunnalla joku tuli juttelemaan ja käski sanoa isälleni tai äidilleni terveisiä ja minulla ei ole mitään käsitystä kuka ne lähetti.

Miehen dementoituneen mummon viihdyttäminen sukujuhlissa oli mukavaa puuhaa, ilta meni rattoisasti kertoessa kymmenen minuutin välein kuka olinkaan ja ei tarvinnut mokailla muiden kanssa, mummon sukulaiset vain olivat tyytyväisiä kun joku jaksoi kuunnella ja jutella samat jutut. Ikävä tätä mummoa, ei ole enää keskuudessamme.

Täällä yksi lievästi kasvosokea! Nykyään kerron kaikille uusille kavereille, mutta puolitutut varmaan pitävät minua ikuisesti töykeänä/ylimielisenä. Olen oppinut, että on parempi katsoa ohi, kuin jäädä tuijottamaan, jos ei ole varma, onko joku joku. Jälkimmäinen nimittäin hämmentää ja ahdistaa niitä ihmisiä, jotka eivät olekaan tuttujani :D Ohi katsomalla saatan tietysti loukata puolituttuja :(

Mua kyllä ärsyttää 2:n kaltaiset valopäät. Tosi usein kun kerron vaivastani jollekin, tulee just tota kommenttia. Miksei voi vain kommentoida, että onpa ikävää. Huonot sosiaaliset taidot tollasilla. Sama kuin jos joku sanoisi, että hänellä on lukihäiriö, niin minä sanoisin: "Aijaa! Ite opin lukemaan 5-vuotiaana ja oon aina ollut tosi älykäs!" 

16 korjaa: en tarkoittanut, että lukihäiriöiset eivät voisi olla älykkäitä, mutta esimerkiksi koulussa eivät ainakaan minun nuoruudessani pärjänneet.

Olen huomannut saman kuin 11. Jos ihminen on "oikealla paikallaan" ja oikeassa asussa, hänet on helpompi tunnistaa. Jos esim vakikampaaja tulee vastaan lenkkipolulla, tai salikaveri kaupassa, voi tunnistaminen olla mahdotonta, kun taas oikeassa ympäristössä se on paljon helpompaa.
Harmittaa se tyly ja töykeä fiilis mikä ihmisillä täytyy tulla kun en tunnista.

Mä en tiedä onko mulla varsinaisesti kasvosokeus, mutta aika huono näkömuisti ja sekoitan tuttujankin ihmisiä toisiinsa. Mulla on vaikeuksia muistaa esim. entisiä työ- tai opiskelukavereita ja minua moikkaa moni ihminen, josta ei ole aavistustakaan, keitä he ovat. Kyllä mulla on tuo vaatehomma kanssa, juuri tämä "en tunnistanut kun sinulla on vaatteet päällä" -ilmiö on tuttua. Eli kun olen tavannut sisävaatteissa töissä, ulkovaatteissa jää ihan hämäräksi kuka on. Toisaalta osa tutun näköisisistä on vain ihminen, jota näen usein esim. junan konduktööri tai joku myyjä, joten ei oikein tiedä onko ihmiset oikeita tuttuja vai jotain, joita olen joskus tavannut. Lähisuvun muistan kyllä ja työkavereita minulla on onneksi vain kaksi ja asiakkaita nykyään tosi vähän. Onneksi tällä alalla on tyypillistä käyttää nimilappuja, joista lunttaan monesti kuka tyyppi on. 

Sitten on ihmisiä, jotka jäävät kerrasta mieleen, esim. omaperäinen ääni on sellainen. 

19 oppi myös aikoinaan, kun oli isommissa työpaikoissa, että heti esitellessä kerroin kaikille, että mulla vie yleensä jonkun aikaa oppia tuntemaan ihmiset. Kyllä he, ainakin suurin osa, ymmärsivät, sillä oli muitakin sellaisia noissa ollut.