Ovatko varakkaimmat itsekkäimpiä?
Ovatko muut huomanneet samaa? Mitä varakkaampi perhe, sitä vaatimattomammat (halvimmat) lahjat aina tupareihin ja lasten lahjoiksi? Eikä yhtään lasta ajatellen ostetut vaan jotakin ihan käsittämätöntä ale-laarista otettua? E tarkoita että vain kalliit lahjat olisivat hyviä, mutta vähän huvittaa, kun itse köyhänä ostan n 10-15 e lahjoja ja näin toimivat muutkin tavikset. Muutamat todellla varakkaat eivät aina edes tuo lahjaa, ja jos tuovat se on esim pinnit tai karkkiaski, lapseme jolla ei vielä ole hiuksia esim.
eräs hyvin varakas tuttavani juuri kertoi kuinka osti omille lapsilleen lastenvaatekutsuilla yli 500 eurolla vaatetta, koko ajan shoppailee lisää ja lisää, ja ystävänsä lapselle vievät synttärijuhliin 6 e maksavan pikkupaketin, ja valitti että kauhean kalliita nämä Legot! Kyse ei ole siitä ettei olisi varaa ostaa mitään isompaa, mutta ei vaan haluta antaa toisille mitään.
Samoin yksi toinen tuttavani ei koskaan vie toisille mitään tuomisia eikä
osallistu yhteuslahjoihin tai keräyksiin, mutta omistaa useamman velattoman asunnon ja käy töissä vain huvikseen kun sijoitukset ym tuottavat enemmän kuin palkka. Pientäkään juttua ei voi koskaan toiselle antaa ja pyysi meiltä leivonta-aineiden kulut kun kävimme hänen luonaan kahvilla :-D
Kommentit (22)
[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 21:22"]
Muistan sellaisen vanhan sanonnan kuin "hyvä antaa vähästään, paha ei paljostaankaan". Olen aina kokenut tämän viittaavan siihen yleismaailmalliseen ilmiöön, että rikkaat ovat itsekkäämpiä. Liekö sitten itsekkyyden syynä menettämisen pelko, köyhällä kun ei taas ole mitään menetettävää:)
Muistan lapsuudestani, aineellisesti köyhähköstä, mutta henkisesti hyvinkin rikkaasta, kuinka äitini ruokki naapurin perhettä, jonka isä oli hurahtanut johonkin uskonlahkoon ja kantoi kaikki rahansa sinne. En vain voi vieläkään ymmärtää, kuinka äitini sen teki niillä vähillä varoilla. Olen itse pyrkinyt jatkamaan tätä hyvää.
Ja kyllä täällä palstallakin huomaa monella sellaisen asenteen, että niiltä, joilla ei mitään ole, halutaan ottaa sekin vähä pois, esim. työttömien parjausketjuja on monia. Saman ilmapiirin huomaan myös valtakunnan politiikassa.
Olen aina ajatellut, että ihmisyyden mittari on inhimillisyys. En haluaisi, että uskoni todistetaan vääräksi.
[/quote] Eräs varakas sukulaisrouva tokaisi kerran rikkaiden rikkaudesta ja heidän piheydestään, että eihän sitä rikkaaksi muutoin olisi tullutkaan, jos olisi törsäilevä, eikä nuukailija kaikessa. Tottahan tuokin on omalla tavallaan.
Ei voi yleistää tässäkään asiassa, mutta paljon on tuollaisia joita kuvasit :(
Mutta myös niitä jotka arvostavat laatua ja haluavat antaa sitä myös muillekin ihmisille.
Ovat. Varakkailla on varaa olla itsekkäitä, koska jos joutuvat vaikeuksiin, voivat ostaa rahalla ongelman pois. Köyhempien taas on turvauduttava ystäviin ja sukulaisiin, siksi ei ole varaa etäännyttää heitä liialla itsekkyydellä.
Ovat. Tästähän on tehty ihan tutkimuksiakin.
"Tutkijat huomasivat, että ylempien sosiaaliluokkien testihenkilöt valehtelivat ja huijasivat keskimääräistä enemmän pelatessaan tai neuvottelutilanteissa. He myös ajoivat autoa itsekkäämmin ja hyväksyivät muita herkemmin epäreilun toiminnan työpaikoilla."
Muistelen myös lukeneeni tutkimuksesta, jossa selvitettiin ihmisten käyttätymistä, kun näillä oli eri määrä rahaa käytössä. Kun samoille ihmisille annettiin suurempi budjetti, heistä tuli itsekkäämpiä ja he kuvittelivat olevansa muita parempia. Kyse ei siis ole välttämättä siitä, että rikkaat olisivat pohjimmiltaan köyhempiä itsekkäämpiä, vaan rahalla on vain tuollainen ikävä vaikutus ihmiseen :(
Me viedään aina jotain n 5e maksavaa pikkulasten synttäreille! 10-15e on tajuttoman iso summa kun on kokoajan jotain kissanristiäisiä, mm. parit synttärit lähes joka kuukausi ja häitäkin oli kolmet tänä vuonna. No ei me varsinaisesti varakkaita olla kun koko omaisuus on kiinni omassa kodissa, mutta vastasinpa silti. Minusta viiden euron lahja on aivan passeli, en odota myöskään sen suurempia omalle lapselle. Jolle vaatteet muuten ostetaan aleista ja leluja saa vain merkkipäivinä / jos on itse viikkorahaa säästänyt.
Itseasiassa jo pelkkä rahan ajatteleminenkin tekee ihmisestä itsekkäämmän ja itsekeskeisemmän:
http://www.livescience.com/1128-mere-thought-money-people-selfish.html
http://www.psmag.com/navigation/business-economics/handling-money-decreases-helpful-behavior-72644/
Ja lisää tutkimusta. Jo se, jos ihminen on vasta käynyt pankkiautomaatilla asioimassa, saa ihmisen käyttäytymään itsekkäämmin.
Me olemme varakkaita ja silti viemme lahjaksi samanarvoisia lahjoja kuin vähemmän varakkaatkin. Emme halua "pröystäillä" tai erottua muista. Suhteessa muihin ihmisiin on järkevintä elää kuin kuka tahansa tavallinen palkansaaja, oman perheen sisällä voi sitten kohtuullisessa määrin törsätäkin.
Tässäkin ketjussa kaikki panettelevat varakkaampia ja nuukempia kanssasisariaan. Ei ole kovin kaunista käytöstä, huomatteko? Vaikuttaa pikkusieluiselta ja kateelliselta. Entä otsikot, että suurituloiset muka vievät leivän köyhän suusta, kun tosiasia kuitenkin on, että sen isompituloisen tekemä työ ei ole mitenkään pois pienituloisemmalta ja isompituloisten verot progressioineen menevät pienituloisten elättämiseen.
Itsekkäimpiä ovat köyhimmät, jotka pitävät itseään anteliaina... he haluavat paitsi omat rahat myös toistenkin rahat.
[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 19:39"]
Tässäkin ketjussa kaikki panettelevat varakkaampia ja nuukempia kanssasisariaan. Ei ole kovin kaunista käytöstä, huomatteko? Vaikuttaa pikkusieluiselta ja kateelliselta. Entä otsikot, että suurituloiset muka vievät leivän köyhän suusta, kun tosiasia kuitenkin on, että sen isompituloisen tekemä työ ei ole mitenkään pois pienituloisemmalta ja isompituloisten verot progressioineen menevät pienituloisten elättämiseen.
[/quote]Ai kaikki? Luitko kommentin 2? Panettelua?
[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 19:40"]
Itsekkäimpiä ovat köyhimmät, jotka pitävät itseään anteliaina... he haluavat paitsi omat rahat myös toistenkin rahat.
[/quote]
Totta.
Rikkaat ovat todellakin pihejä. Kaikki. Siis todella pihejä ja itaroita. Varakkaat (hyvätuloiset, ei perimärahaa tai pääomatuloja) vuorostaan niitä anteliaimpia.
Muistan sellaisen vanhan sanonnan kuin "hyvä antaa vähästään, paha ei paljostaankaan". Olen aina kokenut tämän viittaavan siihen yleismaailmalliseen ilmiöön, että rikkaat ovat itsekkäämpiä. Liekö sitten itsekkyyden syynä menettämisen pelko, köyhällä kun ei taas ole mitään menetettävää:)
Muistan lapsuudestani, aineellisesti köyhähköstä, mutta henkisesti hyvinkin rikkaasta, kuinka äitini ruokki naapurin perhettä, jonka isä oli hurahtanut johonkin uskonlahkoon ja kantoi kaikki rahansa sinne. En vain voi vieläkään ymmärtää, kuinka äitini sen teki niillä vähillä varoilla. Olen itse pyrkinyt jatkamaan tätä hyvää.
Ja kyllä täällä palstallakin huomaa monella sellaisen asenteen, että niiltä, joilla ei mitään ole, halutaan ottaa sekin vähä pois, esim. työttömien parjausketjuja on monia. Saman ilmapiirin huomaan myös valtakunnan politiikassa.
Olen aina ajatellut, että ihmisyyden mittari on inhimillisyys. En haluaisi, että uskoni todistetaan vääräksi.
Ap:n ajatuksia tukisi sellainen teoria, että ovat riippuvaisia muista, heidän täytyy keskittyä enemmän muiden miellyttämiseen sillä heillä ei ole varaa menettää ketään. Rikkailla taas on taloudellinen itsenäisyytensä.
Itse olen kyllä huomannut omassa lähipiirissäni, että varakkaat tuovat laadukkaita lahjoja, joihin on laitettu ajatusta. Köyhät taas ostavat abc:ltä jonkun mauttoman koristeen. Voi tosin olla, että se riippuu tuttujeni tapauksessa pikemminkin kasvatuksesta ja koulutuksesta kuin varsinaisesti varallisuudesta.
Taidat satuilla, toi leivonta-ainejuttu meni jo yli. :D indikoisi pikemminkin jonkinlaiseen mielensairauteen kuin varallisuudesta johtuvaan kusipäisyyteen
Eivät rikkaat rikkaina pysyisi, jos eivät olisi vähän itsekkäitä. Ei antamalla rikastu (rahallisesti).
T. pihi, en ole rikas kuitenkaan :(
Jos oma köyhyys masentaa, niin sitten voi tietysti piristää itseään uskottelemalla itselleen, että rikkaat ovat kusipäitä ja köyhät lempeitä ja tunneälykkäitä
[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 21:52"]
Jos oma köyhyys masentaa, niin sitten voi tietysti piristää itseään uskottelemalla itselleen, että rikkaat ovat kusipäitä ja köyhät lempeitä ja tunneälykkäitä
[/quote]
Kai nyt jokainen tietää, että ei se nyt ihan noin mene. Ihmiset kasvavat luonteeltaan erilaisiksi, vallitsevat luonteenpiirteet huomaa usein jo lapsena. Ja kodin ilmapiirillä on tässäkin asiassa suuri merkitys.
[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 20:39"]
Rikkaat ovat todellakin pihejä. Kaikki. Siis todella pihejä ja itaroita. Varakkaat (hyvätuloiset, ei perimärahaa tai pääomatuloja) vuorostaan niitä anteliaimpia.
[/quote] tuo on niin totta, että rikkaat ovat nuukia. Ihmettelen suuresti erästäkin rikkaasta perheestä lähtöisin olevaa niin mukamas köyhää ihmistä, jolla on kuitenkin kohtuupalkkainen työ, ja ei ole edes omia lapsia kuluttamassa rahojaan, niin kyllä on niin pihiä kuin vain olla voi, ei voi edes kerran vuodessa lähteä syömään ravintolaan hänen mielestään kallista ateriaa, kun vissiin pelkää, että taloutensa keikahtaa siihen paikkaan, vaikka tilinsä tursuaa valuuttaa.