Kaupassa tänään jo joulusuklaat!!
Hei ihan oikeasti, miksi pitää pilata vuoden suurimman juhlan odotus noin tökerösti?? Jouluun on kaksi ja puoli kuukautta vielä!
Kommentit (15)
Onko siellä piparisuklaata? Oon odottanut sen saapumista kauppoihin! Pitää taas hamstrata sitä ens syksyyn asti.
Ihan ollaan aikataulussa. Lokakuussa se kauppojen joulutuputus on aikaisempinakin vuosina alkanut.
Nyt on lokakuu, ihan normaali ajankohta aloittaa joulutuotteiden kaupankäynti.
Eilen meinasin tehdä provon av:lle aiheesta. "Onhan teilläkin jo jouluvalot laitettu?".
Milloinkohan alkaa joulumainokset telkkarista.. Lapsena oli ihan paras se hetki kun bongasi ekan mainoksen, tiesi että joulu on lähellä.
Saiturin pörssissä (Hki) oli jo syyskuussa joulujuttuja.
Aion vielä viettää syksyä.
Vähän liian aikaista. On totta, että menee joulusta ihan fiilikset kun sitä aletaan melkein jo juhannuksena hehkuttaa.
Sulle 12 eipä ole enää juhannus, sieltä on tultu jo rapiat 15 viikkoa. Ja muuten on tasan 11 viikkoa jouluaattoon. Kun nyt hissuksiin aloittelee, niin onpahan sitten kaikki jouluksi valmiina. Tosin tänä vuonna lähdemme reissuun jouluksi, joten eipä tule täällä joulua vietettyä. Tänään bongasin Hulluilla Päivillä ekat suklaaboksit ja joulusuklaat.
Täällä bongasin viikko sitten joulusuklaat kaupan hyllystä. Tuntuu kyllä jotenkin joulun vähättelyltä.
Kellä menee pilalle, kellä ei. Minua aina lapsena harmitti, kun joulu oli niin nopeasti ohi. Nyt fiilistelen sitä jo syyskuusta lähtien, niin tuntuu juuri sopivan pituiselta. Ei sitä suklaata tarvitse vielä ostaa, jos ei halua.
Minä ostan joulusuklaat vasta joulun jälkeen, kun ne ovat 50% alessa. Samoja konvehteja ne ovat kuin muulloinkin, erivärisessä paketissa vain.
Mitä siitä? Jouluvalot ja tarvikkeet ovat olleet myynnissä jo 3 viikkoa pk-seudulla.