Mitä teette kotona päivisin alle vuoden ikäisen kanssa?
Tuntuu että alkaa nuppi sekoon kun ei ole mitään järkevää tekemistä. Pieni on siinä iässä että roikkuu lahkeessa jos koitan tehdä keittiössä jotain. (Hetken viihtyy syöttötuolissa mutta ei kauaa) Asunto on kaksi kerroksinen joten pyykkihommat ja muutkin teen iltaisin muiden ollessa kotona. Rahaa ei ole oikeastaan ollenkaan että mitään maksullista ei voida tehdä. Ystävät asuvat paria lukuunottamatta noin 200km päässä.
Kävelemässä voi käydä. Ja loppupäivän istunkin vauvan kanssa tässä lattialla.
Tveetä en ole koskaan katsonut paria ohjelmaa viikossa enempää.
Kertokaa mitä te teette?
Kommentit (9)
Jumpataan, lauletaan, luetaan kirjaa, tanssitaan, ulkoillaan ja nauretaan. Eipä roiku lahkeessa tällaisen session jälkeen! Minkä ikäinen lapsi on? Eroahdistus 6kk jälkeen oli sellaista roikkumista mutta se meni ohi. Vaihtelen leluja aika usein ja jemmaan osan odottamaan.
Kiitos vastauksista! Pitänee alkaa kehitellä jotain. Missään kerhoissa ei olla käyty. Ap
Minkäikäinen sun vauva on? Olisko teillä päin perhekerhoja?
Tein kotitöitä ja vauva katseli siinä, kun pinosin pyykkejä tein ruokaa. Telkkua kateltiin, kivoja sarjoja, ulkoiltiin, leikitin ja jutustelin kovasti vauvalle. Oli ihanaa aikaa, ihan aika olisi pysähtynyt ja sai olla kotona ja puuhastella kaikkea ja elää sitä hetkeä.
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 14:30"]Tein kotitöitä ja vauva katseli siinä, kun pinosin pyykkejä tein ruokaa. Telkkua kateltiin, kivoja sarjoja, ulkoiltiin, leikitin ja jutustelin kovasti vauvalle. Oli ihanaa aikaa, ihan aika olisi pysähtynyt ja sai olla kotona ja puuhastella kaikkea ja elää sitä hetkeä.
[/quote]Tietysti kerhoissa käytiin.
Tässä neljän kuukauden aikana on neulottu, luettu kirjaa, katsottu telkkaria, tehty suursiivousta, roudattu tavaraa kirpputorille, tehty pihahommia. Sen verran monen vuoden hommat rästissä ettei tylsää vielä ole tullut. Hieman alkaa jo puuduttamaan. Pitäisi opiskella jotain, että saa aivoille jotain tekemistä.
Herätään 8.30, juon kahvia kun vauva leikkii ja tuo mulle lelujaan, hän on oppinut että luen uutiset kun juon kahvin rauhassa. Sitten 10 lähdemme pihalle, tallustaa ja konttailee siellä, teemme hiekkakakkuja, keinumme, käymme hakemassa postin ja teemme pikku lenkin.
Tulemme kotiin, syömme ja päikkärit, sen jälkeen lähdemme taas ulos pihalle ja siitä kauppaan.
Illalla kotitöiden kanssa teen niin, että leikin vauvan kanssa tosi intensiivisesti ensin tunnin jolloin vauva saa tarpeeksi läsnäoloani ja liukenen siitä tekemään ruokaa tms tiskiä, hän ei enää sitten roiku lahkeessani kun saa olla yhdessä. Jos roikkuu, olen vielä lisää hänen kanssaan.
Välillä on päiviä ettei saisi mitään tehtyä, enkä sitten välttämättä teekään, pääasia ettei lapsi opi negatiivisen kautta hakemaan huomiota.
Käydään muskarissa ja asukaspuistoissa, vauvakavereita tavataan, ei siis mitään rahaa vievää juttua ollenkaan. Ulkoilkaa enempi. Helpottaa varmaan kun lapsi oppii kävelemään ja saa ulkona tepastella ja kuluttaa energiaa.
6 lisää, hän myös osallistuu tavallaan kotitöihinkin, innoissaan kerää pyykkiä kanssani koneeseen ja ravistaa pyykit mulle ulos koneesta kun laitan ne kuivumaan. Keittiössä laitan ruokaa ja nostan välillä lapsen syliin katsomaan mitä kattilassa on, annan kauhan ja padan hänelle: Teeppä siitä ruokaa, tuleeko hyvää?
Juttelen hyväntuulisesti ja innostan katsomaan omia lelujaan ja eläimiään. Toki lapset on erilaisia eikä se toimi kaikille..
Lähdemme aina ulos kun alkaa olla itsellä sellainen olo että juupa juu..Siellä on paljon helpompaa.
Oltiin jo aika aikaisin (5kk) ulkona niin että vaatteilla ei ollut väliä, tilava haalari (kotipihavaatteet) sai ryömiä rauhassa hiekassa. Nyt 11kk köpöttelee jo siellä täällä aika hyvinkin.