Jos katkaisee välit jompaankumpaan vanhempaan
Raskain mielin olen viime viikkoina miettinyt miten onnistuisi välien katkaisu toiseen vanhempiini. Minulla on tähän painavat syyt (henkinen väkivalta, yksityisasioiden juoruaminen ja luottamuksen puute), ja jälkikäteen mietittynä olen saattanut tehdä käytännön valmisteluja siihen päätökseen jo pitkin syksyä. Tuntuu siltä etten enää tässä vaiheessa tarvitse siihen päätökseen yhden hyvän syyn, ja se yksi hyvä syy ei ole kun ajan kysymys.
Tilanne on jatkunut näin pitkään vain koska kyse on lähiomaisesta ja koska hän ei tee sitä tahallaan. Uskon kuitenkin että jos teen lopullisen päätöksen niin tulen olemaan siihen tyytyväinen ja elämänlaatuni paranee. Tässä ei ole kyse pienestä riidasta vaan vähän pidempiaikaisesta piinasta.
Onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa, ja miten se ratkesi?
Kommentit (12)
Täällä toinen.
Pyydän kuitenkin että ette tekisi mitään peruuttamatonta. Ottakaa mielummin etäisyyttä mutta älkää katkaisko välejä kokonaan ellei se ole ehdottoman välttämätöntä.
Minulla sama pohdinta päällä akuutisti. Minulla kyse isästäni ja vanhempani asuvat yhdessä. Minulla on lapsi, mutta en pidä tärkeänä hänen sunhdetta isääni. Sen verran kamala ihminen hän on.
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 12:47"]
Täällä toinen.
Pyydän kuitenkin että ette tekisi mitään peruuttamatonta. Ottakaa mielummin etäisyyttä mutta älkää katkaisko välejä kokonaan ellei se ole ehdottoman välttämätöntä.
[/quote]
Miksi sinä sellaista pyydät toisilta ihmisiltä? Tee sinä ratkaisusi, mutta miksi neuvoa toisille jotain tällaista?
Minulla on työn alla mietintä miten suhtautuisin isääni. Alkoholistityranni, joka riitelee kaikkien kanssa. Äiti myötäilee. En haluaisi lattaa välejä poikki, mutta en jaksaisi enää välittää.
Onko täällä ketään joka on oikeastaan päätynyt niin radikaaliin toimenpiteeseen?
Mun isä on kuollut. Äiti elää mutta on alkoholisoitunut itsekeskeinen paska. Sisaruksia ei ole. Olen ottanut pikkuhiljaa etäisyyttä. Lapsenlapsistaan ei ole juurikaan välittänyt, eikä minustakaan koskaan. Olen lähinnä velvollisuudesta ja säälistä pitänyt yhteyttä ja ottanut paskaa niskaan. Mutta vuosi vuodelta on vähemmän pidetty yhteyttä. Kiitos nykypuhelimien, mulla on esto, äiti ei voi soittaa enkä näe soittoyrityksiä. Mikä ihana mielenrauha. Välillä kun jaksan, soitan. Ehkä 4 kertaa vuodessa. Äitikin on tottunut. Luulen että elää omassa valheellisessa maailmassa jossa kaikki on hyvin. Eli tavallaan en ole katkaissut välejä kokonaan mutta säätelen itse sitä miten usein ollaan yhteydessä.
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 17:49"]

Jatkan vielä. On se aika surullista ja kamalaa ja järkyttävää, mutta äiti ei merkitse mulle oikeastaan enää mitään. Itse on järjestelmällisesti tuhonnut mun elämää. Ainoa keino selvitä hengissä on pitää hajurakoa. Muuten tappaisin itseni. Olen jo pari kertaa joutunut tosi pahaan masennustilaan äidin vuoksi, yhtään kertaa ei tarvi enää tulla. Mun on pakko ajatella omia lapsiani, ihan niin kuin äitien pitää.
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 17:50"]
Mikä puheluesto sinulla on?
[/quote]
iphonessa voi estää puhelut tietystä numerosta, samoin fonecta callerissa. Mua ahdisti ennen nähdä puheluhyrityksetkin, varsinkin kun tietää että jos on 20 kertaa yritetty soittaa niin a) on kaatokännissä b) ei takuulla ole mitään muuta asiaa kuin että sais vähän vittuilla lapselleen
Voiko sillä blokata salaiset numerot?
[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 17:56"]
Voiko sillä blokata salaiset numerot?
[/quote]
Sitä en osaa sanoa.. Ei varmaan. Jos numero ei näy niin ei voi varmaan estää. Mutta yleensä en vastaa semmosiin puheluihin joissa ei näy kuka soittaa.
Ja miten se tehdään kun vanhemmat asuvat yhdessä (ei eronneet).
Ja haluaisi kuitenkin että lapsilla on isovanhemmat, molemmat.
Ei ap. mutta toinen asiota miettinyt.