Lue keskustelun säännöt.
Työelämässä mukana oleminen köyhdytti sosiaalisen elämäni
30.09.2014 |
Yleensä väitetään, että kotiäideillä on pienet sosiaaliset ympyrät. No, mä olin sitten vissiin poikkeus... ollessani kotiäitinä meillä kävi paljon kyläilijöitä, keskimäärin 3-4 kertaa viikossa joku poikkesi meille kahville ja kyläilemään, ja itse pääsi kaikkiin sukulaisten ja kavereiden järjestämiin juhliin ja illanistujaisiin + muihin tapahtumiin.
Aloitin työt viime helmikuussa, ja sosiaalinen elämä on hukkunut ihan olemattomiin. Teen epäsäännöllistä 2-vuorotyötä. Viikonloppuisin olen vapaalla vain keskimäärin joka 3. viikonloppu, ja kun ilta- ja aamuvuoroja on sekaisin miten sattuu, en yleensä ikinä pääse mukaan kun juhlitaan synttäreitä tms. (juhlat järjestetään yleensä aina viikonloppuisin). Iltamenotkin ovat jääneet, iltavuoroja on sen verran usein. Mitään säännölliseen kellonaikaan tapahtuvaa harrastusta en ole voinut aloittaa, koska sekaisin olevat aamu/iltavuorot estävät tehokkaasti osallistumisen. ...Vetää mielen matalaksi, kun olisi jumppa tai kädentaitoryhmä, johon et pääse kolmeen kertaan peräkkäin, koska olet iltavuoroissa...
Meillä käy kylässä/kahvilla nykyään ihmisiä 0-3 kertaa kuussa.. entisen 3-4 x viikossa sijaan.
Joo, olenhan mä saanut tilalle "työkavereita" (eri elämäntilanteissa olevia, eri ikäisiä ihmisiä, joiden kanssa ei välttämättä ole mitään yhteistä mutta työt toki tehdään ja vaihdetaan kohteliaasti muutamat jutut työpäivän aikana). Mutta eivät ole siis todellakaan sama asia kuin omat ystävät!! Sapettaa.
(ja se joka sanoo että "vaihda työpaikkaa!!" niin hah hah haa... helpommin sanottu kuin tehty kotikaupungissani tähän maailmanaikaan...)
Kommentit (15)
Etsi arkityötä, jolloin voit suunnitella elämääsi. Näin minä tein.
T. Lh
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joissain vuorotöissä on sellainen järjestelmä että jokainen saa periaatteessa itse suunnitella työvuoronsa.
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 07:55"]
Joissain vuorotöissä on sellainen järjestelmä että jokainen saa periaatteessa itse suunnitella työvuoronsa.
[/quote]
No hyvä juttu, harmi että meillä ei ole sellaista järjestelmää...
ja sille joka ehdotti arkityön etsimistä... on ollut suorastaan lottovoitto, että sain tämän työn täältä! Ei todellakaan ole valinnanvaraa, jos ei työttömänä halua olla. Ja jos joku nyt tulee tähän ehdottamaan, että muuta muualle, niin mitä se nyt taas auttaisi minua ongelmassani, jos muuttaisin kauemmaksi ystävistäni, en varmasti näkisi heitä senkään vertaa mitä nykyään.
ap
Tervetuloa todellisuuteen. Luuletko, ettei muilla työssäkäyvillä ole sama tilanne. Luuletko, ettei se ketuta? Harvalla perheellisellä työssäkäyvällä on aikaa tavata kavereita aktiivisesti. Vaikka ois toimistotyöaikakin niin kavereilla välttämättä ei ole. Kyllä siinä yhteinen aika on kortilla. Mä näen kavereita vaan muutamia kertoja kuukaudessa, sukulaisia hieman enemmän. Ihme et kavereita on silti yhä elämässäni.
Oho, kuulostinpa tylyltä. Ei ollut tarkoitus. Kiireessä kirjoitin. Pointti siis että ärsyttää kyllä itseäkin, kun työ vie elämästä niin hullun ison osan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen jälkeen kun olen aloittanut kaupanalalla, erikoisliikkeissä, on työajat vaan pidentyneet. On tullut paskat sunnuntai aukiolot, on tullut lauantaihin tunteja lisää ja vielä illassakin on tunteja lisää. Kyllähän se vituttaa olla töissä 10-19. Vituttaa myös se ettei ole nuorena ollut senverran kiinnostusta, että olis opiskellut kunnon ammatin :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
6: kyllä mä tiedän, että työ vie paljon aikaa kaikenlaisia työaikoja noudattavilta, mutta mitä nyt vertaan esim. toimistotyöaikoja tekeviin kavereihini, niin he kyllä pääsevät edelleen kaikenlaisiin juhliin ja illanistujaisiin, joita vietetään viikonloppuisin. Minulta tässä on mennyt parin kuukauden sisään ohitse jo esim. yhdet kolmekymppiset, yhdet häät ja kahdet syntymäpäiväkutsut.. kaikki nämä ovat olleet viikonloppuina, jolloin olen ollut -yllätysyllätys- töissä. Vuoroja olen yrittänyt vaihtaa, mutta se on jäänyt yrittämisen tasolle. Ei ole ollut ketään halukasta vaihtamaan vuorojaan, kun ovat suunnitelleet omat elämisensä omien vapaiden viikonloppujensa mukaan. Ja kun listat on tehty jo hyvissä ajoin, ei esimiehelle vuorotoiveiden esittämisestäkään ole aina apua jos ei tiedä tulevista menoista n. 2 kk etukäteen...
ap
[quote author="Vierailija" time="30.09.2014 klo 08:20"]
6: kyllä mä tiedän, että työ vie paljon aikaa kaikenlaisia työaikoja noudattavilta, mutta mitä nyt vertaan esim. toimistotyöaikoja tekeviin kavereihini, niin he kyllä pääsevät edelleen kaikenlaisiin juhliin ja illanistujaisiin, joita vietetään viikonloppuisin. Minulta tässä on mennyt parin kuukauden sisään ohitse jo esim. yhdet kolmekymppiset, yhdet häät ja kahdet syntymäpäiväkutsut.. kaikki nämä ovat olleet viikonloppuina, jolloin olen ollut -yllätysyllätys- töissä. Vuoroja olen yrittänyt vaihtaa, mutta se on jäänyt yrittämisen tasolle. Ei ole ollut ketään halukasta vaihtamaan vuorojaan, kun ovat suunnitelleet omat elämisensä omien vapaiden viikonloppujensa mukaan. Ja kun listat on tehty jo hyvissä ajoin, ei esimiehelle vuorotoiveiden esittämisestäkään ole aina apua jos ei tiedä tulevista menoista n. 2 kk etukäteen...
ap
[/quote]
Mä ymmärrän sua kyllä, teen itsekin vuorotyötä ja on vielä pienet lapset. Mutta meitä on paljon... Se ehkä ärsyttää kun toimistotyöaikoja tekevät kaverit eivät ymmärrä, että en välttämättä lauantaina aamuvuoron jälkeen (joka saattaa alkaa jo klo6) jaksa enää nähdä, yhtä lailla kun eivät hekään yleensä arkisin jaksa nähdä. Silti yleensä minä olen se, joka joustaa ja näkee heitä aamutöistä huolimatta viikonloppusin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama juttu täällä! Kun aloitin työt kotiäitiyden jälkeen niin ystävät ovat kaikonneet. Ongelmana on työni, joka ei ole "normihyväksyttävä" klo 8-16 vaan saattaa olla kaikkea välillä 06-22, viikon jokaisena päivänä, myös juhlapyhinä.
AP, puhuit "kolmikymppisistä", joten arvelen sinun olevan samaa ikäluokkaa. Jos tämä yhtään lohduttaa, niin kyllä vanhojen ystävyyssuhteiden ylläpidosta tulee todella haastavaa niitä toimistotöitäkin tekeville tuossa vaiheessa. Toisaalta työelämässä tulee vaativampia työtehtäviä, toisaalta jäädään vanhempainvapaille ja hankitaan asuntoja paikoista, joista ei olekkaan enää niin helppo lähteä "kahvittelemaan". Näin varsinkin pk-seudulla, oma ystäväpiirini täällä on levittäytynyt alueelle, joka rajoittuu idässä Porvooseen, pohjoisessa Hämeenlinnaan ja lännessä Kirkkonummeen. Ja tilanne ei varsinaisesti helpota ainakaan kymmeneen-viiteentoista vuoteen, koska lasten kasvaessa alkaa harrastuskuskausrumba.
Tuossa tilanteessa työyhteisö voi olla pelastus sosiaaliselle ihmiselle. Minä sain itse asiassa kolmikymppisenä ja vielä lapsettomana ihan uuden ystäväpiirin kiitos "epätyypillisinä" työaikoina tehtävän työn. Kun meitä nyt kuitenkin oli useita samassa tilanteessa olevia samalla työpaikalla, vietimme paljon vapaa-aikaakin yhdessä. Muutamasta tuli aito ystävä, esim. kun jäin vihdoin äitiyslomalle kolmivitosena, ensimmäiset luonani vieralleet ihmiset olivat entisiä työkavereitani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tuntuu ihan samalta kuin sinusta, ap. Kotiäitiaikoina kävimme kylässä joka ikinen päivä, ja viikonloput vietimme puolet vuodesta mökillä, jossa oli aina vieraita. Elämä oli sosiaalista, rikasta, ihanaa.
Sitten muutimme työn perässä, ja hankalien työaikojen lisäksi koko ystäväpiiri jäi. Ei face oikein korvaa sitä että ennen on tuntikausia istuskeltu yhdessä.
Olen koko päivän ihmisten kanssa tekemisissä, ja silti sosiaalisessa tyhjiössä. Pätkätöitä tekevänä en edes kuvittele, että työkavereista tulisi muuta kuin työkavereita, koska hyvin harvoin ne työstä saadut kaverisuhteet kantaa sen työsuhteen loppumisen jälkeen, mikä on ihan ymmärrettävää. Pikkuhiljaa alan saada lasten kavereiden äideistä sen verran kavereita että voi jo käydä ohimennen kylässä, mut kaikilla meillä on omat kiireemme, ja heillä jo vakiintuneet kaveripiirit.
En nykyään enää yhtään ihmettele, miksi kotiäiti nähdään suurinpiirtein yhteiskunnan vihollisena. Kun on muutaman vuoden saanut elää aivan täysillä omaa elämäänsä, saanut viettää sen niiden ihmsiten kanssa joilla oikeasti on väliä, alkaa tajuta, kuinka valtavan osan työ elämästä aivan oikeasti vie. Minulle kotiäitiaika oli koko elämän ensimmäinen (ja todennäköisesti viimeinen) aika elämässään jolloin sai oikeasti miettiä mitä haluan ja tehdä asioita kuten itse halusi, ja kyllähän se kirpaisee siirtyä siitä takaisin elämään, jossa koko päivän vaan teet asioita joita on pakko tehdä.
Ihan sama juttu. Minä kun olin kotiäiti, oli paljon sosiaalista elämää. Nyt olen it-alan duunissa, enkä JAKSA yhtään mitään iltaisin enkä viikonloppuisin. Haluan vain olla rauhassa, en kestä ajatustakaan että pitäisi jaksaa seurustella ihmisten kanssa. Oman perheen kanssa on pakko, välillät untuu että siitäkin tarvisi lepoa jossain yksinäisyydessä vain ollen. Mutta yhtään muita ihmisiä en jaksa.
Eli en harrasta mitään, en ole työajan ulkopuolella tekemisissä kenenkään muiden kuin miehen ja lasteni kanssa jne. Mutta enpä minä kyllä mitään muuta kaipaakaan oikeastaan. Ainoa mikä harmittaa on se että tunnen usein syyllisyyttä henkisestä poissaolevuudestani lasten takia, kun olen niin väsynyt iltaisin että tuijotan vaan seinää enkä jaksa tehdä kotona kuin pakolliset kotityöt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä otan tällä hetkellä työttömänä takaisin 10 vuoden vuorotyön velat!
Kaupassa olin, eikä tosiaan aloittaessani ollut tietoakaan, että joka hemmetin sunnuntaikin pitäisi päivystää siellä tiskin takana. Lauantaivuoro oli kerran kuussa klo 9-13 ja sekin teki tiukkaa kun aloitin :)
Opiskelin itselleni uuden ammatin (virka-aika) mutta en pidä kiirettä työelämään siirtymisellä vieläkään. Pätkä siellä, toinen täällä riittää mulle.
Vielä 9 viikkoa, ja työssäoloehtoni täyttyy uudelleen, jonka jälkeen kyllä aion välillä ottaa reilusti pidempiäkin työttömyysjaksoja.
No voi. Elämä varmaan pyörii sinun ympärilläsi. Kunpa joku muu tekisi työt puolestasi.