Pääseekö tästä mihinkään? Olenko tuomittu tähän elämään?

Menin nuorena naimisiin ja saimme neljä lasta. Hain yliopistoon opiskelemaan ennen ensimmäistä raskautta, mutten päässyt sisälle. Opiskelin avoimessa yliopistossa parista aineesta perusopinnot.

Olin kotona 8 vuotta ja suoritin sen jälkeen ammattikorkeakoulututkinnon. Valmistuttuani minulla oli työkokemusta tasan harjoittelupaikoista, ei varsinaista palkkatyötä mistään. 

Työpaikkoja alallani on kourallinen ja työkokemuksettomana yli 30-vuotiaana olen tietenkin ihan häntäpäässä muiden hakijoiden takana. Työttömäksi en halunnut, joten aloin pakkoyrittäjäksi. Teen nyt työtä, josta en todellakaan pidä ja johon minulla ei ole mitään koulutusta. Tuloja saan kuitenkin yli puolet enemmän kuin mistään oman alan työpaikasta, joihin olen hakenut.

Meillä on iso asuntolaina. Voisimme muuttaa pienempään, mutta menettäisin samalla työni. Tarvitsen työtäni varten näitä neliöitä, omaa perhettä varten en. Lapset ovat jo niin isoja, että käyvät alueella koulua. Kaverit ovat täällä, samoin harrastukset. 

Haluaisin mennä opiskelemaan, mutta siihen ei ole varaa. En ole ollut töissä niin pitkään, että saisin aikuiskoulutustukea. Ei ole varaa maksaa asuntolainaa pelkästään miehen tuloilla. Ei voida ottaa viideksi vuodeksi lyhennysvapaata sen takia, että opiskelen, koska sen jälkeisestä työllistymisestäkään ei ole mitään takeita. En ole saanut edelliselläkään tutkinnolla mitään työtä.

Voisimme muuttaa halvempaan asuntoon, jota mies voisi lyhentää omilla tuloillaan ja minä opiskelisin. Tässä vaihtoehdossa joutuisimme muuttamaan kokonaan toiseen kaupunkiin tai vähintään tämän kaupungin toiselle puolelle. Lapset vaihtaisivat koulua, kaveripiiriä, harrastuksia. Edellämainituista syistä en pysty pitämään tätä edes vaihtoehtona. 

Voisin odottaa 10 vuotta, jotta nuorinkin lapsi olisi todennäköisesti muuttamassa pois kotoa. Tällöin voisimme muuttaa miehen kanssa kahdestaan vaikka sillan alle ja voisin opiskella mitä mieli tekisi, asuntolainaakaan ei olisi enää montaa vuotta jäljellä. Olisin kuitenkin jo hyvän matkaa yli 40-vuotias, eli töihin kelpaamaton joka tapauksessa.

Lotto on vetämässä joka viikko. En oikeasti jaksaisi enää päivääkään. Jos olisin tiennyt olevani tässä pisteessä nyt, en olisi ikinä hankkinut perhettä ennen koulutusta ja työpaikkaa.