Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Saako vakavasti sairaan jättää?
23.10.2014 |
Mun tarina on sellainen, että aloin pitkän yksinelon jälkeen seurustella ja puolisen vuotta siinä menikin ihan ok, kunnes sitten äkkiarvaamatta sain rintasyöpädiagnoosin. Melkein heti alkoi siihen asti itseään kunnolliseksi, rehelliseksi, periaatteelliseksi ja turvalliseksi itseään kehunut mies kakistella ja höpistä jotain tyyliin että: "Jos mä jätän sut niin se ei varmaankaan sit tapahtus sairaudesta johtuen vaan ihan muista asioista..."
Olin aika ällikällä tuosta lausahduksesta, kuvittelin hänen olevan sanojensa mittainen mies ja seisovansa rakkaansa rinnalla vaikeassakin paikassa. No seisoihan hän aikansa, mutta sitten kesken pahimpien sytostaattihoitojen kun olin sekä fyysisesti että henkisesti romuna, hän päätti heivata minut - ei siis tietenkään sairauden takia... Yhtäkkiä olin hänestä yliherkkä ja ylitunteellinen, väärällä tavalla kommunikoiva ja ylimustasukkainen. Varmasti olinkin tavallista herkempi siinä tilassa, eiköhän kuka tahansa sitä olisi sängynpohjalla epätietoisena siitä, jatkuuko elämä vai ei. Kaiken kaikkiaan olin kuitenkin todella urhea ja reipas koko sairauden ajan ja sinnittelin etten kaataisi omaa kuolemanpelkoani ja olojani kumppanin päälle.
Mustasukkaisuudeksi kumppani nimitti sitä kun loukkaannuin hänen yhtäkkiä sairauteni ja rintaleikkaukseni jälkeen alkaneita tissikommentteja ja kiinnostusta muista naisista - luulisi olevan sen verran miehellä korrektiutta että tuollaisessa tilanteessa tajuaisi pitää pienempää ääntä ja ajatella naisensa tunteita. Väkisinkin siinä naiseus kokee kolauksen kun rinnasta lähtee puolet, tukka irtoaa, hoidot turvottaa ja lapsentekokyky viedään - sitä on ulkoisesti kuin varjo entisestään.
En hetkeäkään luule että vakavasti sairastuneen kumppanina olisi helppo olla, mutta onko teistä reilua jättää kumppani tuollaisessa tilanteessa? Eikö pientä reiluutta tai empatiakykyä voisi tuollaisessa tilanteessa odottaa ja jotain oikeudentajua? Olisi edes odottanut sen muutaman kuukauden kun pahimmat hoidot olisivat olleet ohi? On ihan tarpeeksi sairaudessa ja siitä toipumisessa ilman että sitten joutuu karmaan erokriisiin mikä vaikuttaa jo fyysiseen toipumiseenkin paljon. Tästä kaikesta on nyt vuosi enkä ole päässyt tapahtuneesta yli. Tuntuu todella vaikealta luottaa enää kehenkään tai mihinkään tuollaisen jälkeen. Minusta tuo on julmaa... mutta mitä te olette tällaisesta mieltä?
Kommentit (29)
Totta kai saa jättää. Etenkin siinä tilanteessa vakavasti sairas kumppani pitää jättää jos ei pysty olemaan hänelle tukena, vaan oirehtii omaa vammaista itseään ja vajavaista persoonaansa.
Sinun eksäsi on tehnyt kuten täydellinen ihmisperse nyt tekee: ei tunnusta omaa kehnouttaan edes itselleen, eikä etenkään menettele sen mukaan. Näin ihmisperse aiheuttaa suurimman mahdollisen vahingon, ja jatkaa tuhotyöt tehtyään purjehdustaan halki elämän täysin muuttumattomalla asenteella, vaikka oikeasti olisi syvällisen itsetutkiskelun ja itseen menemisen paikka tuossa.
Voimia sinulle, ja helvetin väärin että olet saanut kestää moista paskaa sairaana, mutta näin ulkopuolelta katsellen olet sentään päässyt ihmisperseestä eroon...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän se moraalisesti oikein ole, mutta...en tiedä miten sen sanoisin, että siinä saa kiinni. Aikuinen ihminen on loppujen lopuksi itse vastuussa ensisijaisti itsestään. Jos kokee, että ei jaksa ja jos itsestä ei ole siihen vastuunkantoon, että itsensä huolehtimisen lisäksi pitää huolehtia myös toisesta on tehtävä asioita, jotka ei välttämättä mene tismalleen oikein.
Ottaisitko sinä vastuun miehestä, joka sairastuu esim. henkisesti, kun ei kestä sinun sairauden tuomaa painetta suhteessa.
Tietysti saa. Vakava sairaus on vakavaa myös omaisille ja kaikki eivät jaksa määräänsä enempää. Vertaistukea pitää hakea muiden "syöpäläisten" tukiryhmistä ja omalle psyykelle apua psykiatrian puolelta. On nimittäin ihan tuttua tämä kuvio, kun oma vanhempani on sairastanut tappavaa syöpää, josta ihmeen kaupalla selvisi ennusteesta huolimatta.
Myös lapsen kuolema, vammaisuus tai sairaus voi ajaa avioliiton loppuun, vaikka toisin luulisi. Kokemusta on myös tästä, mutta meillä kävi hyvin ulkopuolisen avun ansiosta. Puolisoa kun ei voi pitää terapeuttina. Myötätunto ja empatia eivät riitä aina kaikkeen.
Ei puolessa vuodessa hän varmaan kiintynyt niin kovin ja ei osannut kohdata sairauttasi. Eri asia jos tämä olisi tapahtunut esim. 5 vuoden yhdessäolon jälkeen.
Kyllähän tuo on väärin. Ihmisen todellinen luonne paljastuu noissa tilanteissa.
Itselläni on kokemus siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinkertaisesti saa. Ei ole mitään ihanne maailmaa, jossa ei tapahtuisi surullisia asioita! Sinua kohtasi kaksi vastoinkäymistä yhtäaikaan, mutta vahvana naisenä pärjäät varmasti ja tahdotkin varmasti viettää aikaasi mielummin empatiakykyisten ihmisen kanssa, joilta saat aitoa välittämistä ja tukea.
Ettei perustuisi tiistain 50/50 elokuvaan? :-D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puolen vuoden seurustelun jälkeen saa. Kymmenen vuoden seurustelun jälkeen saattaisin paheksua.
Voihan se olla jotenkin moraalisesti väärin, mutta joskus vaan käy niin ettei itse jaksa ja kestä olla tukena, ja silloin ei voi muuta kuin lähteä. Maailma ei ole täydellinen emmekä me ihmiset. Edes rakkaus ei aina riitä.
Itsekin jouduin jättämään oman jaksamiseni turvaamiseksi vakavasit sairaan (mt-ongelmaisen) miehen, vaikka täysin ymmärsin että hänen käytöksensä johtuu sairauksista ja että pohjimmiltaan hän ei ansaitsisi tulla jätetyksiä vaan enemmän tukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jättäväthän naisetkin vielä pidempiä suhteita suurempien syiden takia kuten ylipaino ja huonot hampaat...
et voi odottaa kenenkään ottavan elämäänsä suurta painolastia... ei tuollaista uhrautumista tee kuin laupiaan samarialaiset ja äiti teresa
En usko, että jättetyksi tulemisen tunteet olisi ollut yhtään sen helpompaa muutaman kuukauden päästäkään. Railumpaa se noin oli, eikä jäädä vain velvollisuudesta ja sitten jättää. Sama kusipää se silloinkin olisi ollut ja sinä pitänyt ihan samalla tavalla sairautta syynä.
Millainen tukiverkosto sinulla on nyt. Lähinnä henkiselläpuolella ja oletko hakenut apua noihin tunteisiin. Sairautta, kun voi käyttää vielä vuosiakin sen läpikäyneenä pirun huonona tekosyinä tuleviinkiin ongelmiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos teillä oli vasta seurustelusuhde ymmärrän kyllä miestäkin. Sanoit ettet voi saada enää lapsia; mies saattaa haaveilla perheestä. Ehkä hän tajusi ettei hänestä ole saattelemaan ketään hautaan. Ehkä hän pelästyi mahdollisia tulevaisuuden uhkakuvia.
Jos toinen sairastuu syöpään ja on kuoleman sairas ja toinen jättää niin kyse on pahuudesta.
Itsellä ei syöpää ole ollut onneksi.
Muissa elämän vaikeuksissa toiden tukeminen onkin sitten ehkä vaikeammin määriteltävissä. Itsellä kokemus, että vaikka itsellä "jalka poikki" minun tulisi tukea "tikku sormessa" tyyppejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koita ajatella se niin, että nyt sinulle selvisi jo aika pian, mikä miehen todellinen luonne on. Elämän kriiseissä parisuhteet ja ihmisten luonteet testataan, mistä todella ollaan tehty. Tämä mies ei selvästikään ollut tarpeeksi kypsä eikä riittävästi elämää nähnyt ja sitä ymmärtänyt, jotta olisi ollut hyvä kumppani rinnallesi. Hyvä kun lähti.
Monet miehet toimivat juuri noin. Heikosti, moraalittomasti ja ala-arvoisesti.
Sairastan yhtä tappavimmista syövistä ja luen tarinoita vastaavaa syöpää sairastavista ihmisistä. Todella moni nainen on tullut jätetyksi sairastumisen jälkeen. Osa miehistä ei kestä vakavasti sairasta puolisoa, vaan jättää tämän.
Valtaosalla syöpää sairastavista miehistä on kiltti ja kärsivällinen vaimo tai tyttöystävä, joka huolehtii heistä, kokkaa, siivoaa, tulee mukaan lääkäriin ja laboratorioon.
Tilanne on mielestäni erittäin huolestuttava.
Onneksi on myös kunnollisia ja hyviä miehiä, jotka jäävät vaimon tai tyttöystävän turvaksi vaikeassa tilanteessa.
Ihailen niitä miehiä ja naisia, jotka rakastavat puolisoitaan ja huolehtivat näistä myös pahimmalla mahdollisella hetkellä.
Toivon, että sinä toivut mahdollisimman hyvään kuntoon ja löydät elämääsi hyvän, kunnollisen ja turvallisen miehen, joka on tukenasi myös hankalina aikoina.
Ap hyvä, kuten moni on jo sanonutkin... puolen vuoden seurustelu ei vielä edellytä "myötä- ja vastamäessä" -asennetta. Tökerö ihminen, kuten tissikommentitkin osoittaa. Joten valitettavasti vastaus kysymykseesi on "saa", saa jättää, jos ei kantti kestä. Varsinkin lyhyen suhteen jälkeen.
Jostain syystä luin tekstiäsi, kuin teillä olisi ollut pidempikin suhde takana, ja ajattelin silti, että hepponen kaveri, pärjäät paremmin ilman. Olitte vain puoli vuotta yhdessä, mutta olet surrut asiaa vuoden - olisiko mahdollista, että projisoisit koko sairauden ja sairastumisen traumaa tähän eroon, koska toista ihmistä nyt vain on yksinkertaisesti helpompi syyttää? Sairaus "vain tapahtuu", eikä sille ole syntipukkia - mutta lisästressille on.
Mielestäni sinun kannattaisi vaikka jutella jollekulle tästä asiasta, terapiatyyppisesti. Sairaudessa on riittävästi painolastia, tätä turhaa surua sinun ei tarvitsisi raahata perässäsi.
Jos on kerran lähdössä niin pakkaa sen tavarat valmiikis ja näytä ovea. Jos mies todella on noin tunteeton niin pärjäät paremmin ilman sitä.
Älä jää roikkumaan tuollaiseen junttiin olitpa sairas tai et. Kyllä sinä pärjäät ilman tuollaista kaveria. Sinnikkäästi taistellen eteenpäin.
Minusta miehen käytös on ollut epäinhimillistä.Tietenkin lyhyen tuntemisen jälkeen seurustelusuhteen voi katkaista, mutta voisi odottaa oikeaa hetkeä ynnä olla vaikka ihan ihmisenä siinä vierellä jos ei halua enää miesystävänä siinä olla.
Ensin märisit saman virren suoli24 palstalla ja sitten keksit tulla tänne provoilemaan. Hanki elämä.
Alue: Aihe vapaa
On julmaa ja itsekästä. Mutta toisaalta, ajattele, että eräällä tavalla ihmisistä tulee pahimmilla hetkillä se oikea luonne ilmi. Sitähän voi kehua itseään vaikka miksi, mutta vasta tulessa ja vastamäessä se ihminen koetellaan. Onko susi vai se pelastava enkeli. Minä sanon että anna suden mennä, helpommalla pääset. Päästä irti, saat tilalle varmasti paremman.
Se on hyvä laulu se mitä Saijonmaa laulaa: "mistä löydät sä ystävän, onko oikea vierelläs hän, anna meren se selvittää, kuka rinnalles jää...vene lähimpään rantaan vie, jääkööt pois mikä lie" eli vaikeuksissa koetellaan ja silloin todelliset ystävät tulevat selviksi.
Voimia sulle sisko toipumiseen! Keskity siihen ja potkaise se omanapainen mies elämästäsi, et tarvitse tuollaista ihmistä.