Lue keskustelun säännöt.
APUA - miten sopeutua siihen, että pikkulapsivaihe on pian lopullisesti ohi?
22.10.2014 |
Hei, olen kahden pienen (7 ja 5) lapsen äiti ja olen viime kuukaudet huomannut käyttäväni hyvin paljon energiaa "surutyöhön" käsitelläkseni sitä karua faktaa, että perheeseemme ei enää koskaan tule pieniä lapsia. Vaikka periaatteessa tiedänkin melko varmasti, että 2 lasta on meidän voimavaroilla se sopivin luku enkä välttämättä itsekään enää olisi valmis "uhraamaan" niin paljon esim. omia harrastuksia vauvan takia, huomaan jatkuvasti haikailevani sen perään, kun perheessä oli 2-3 vuotias, jatkuvasti uutta oppiva taapero.
Moni myös sanoo, että sittenhän teillä/sinulla on aikaa tehdä enemmän asioita, joita itse haluat. Itse koen, että ainakin nyt kahden tämän ikäisen kanssa voin tehdä kaikkea mitä haluan ja toisaalta en kyllä koe mitään niin merkityksellisenä kuin omien lasten kanssa vietettyä aikaa.
Miten muilla - miten olette sopeutuneet tähän tilanteeseen ja onko jotain vinkkejä, joiden avulla itse voisin sopeutua paremmin?
Kiitos!
Kommentit (22)
Minulla on yksi taapero, ainoaksi taitaa jäädä. Tein paljon surutyötä kun vauva-aika jäi taakse. Ei kai se auta kuin surra ja löytää elämään lisää uusia juttuja.
En muuten ymmärrä miksi aloitus sai noin paljon Alapeukkuja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä työstin pitkään asiaa että jään 1lapsen äidiksi sitten tapasin ihanan miehen ja nyt on ihana olo kun sain viimeinkin toisen vauvan.:) lapsilla tosin ikä eroa 10vuotta et "helpolla" olisin päässyt jos oisin tähän 1 jättänyt mitta en tilannettani poiskaan vaihtaisi. :)
Ymmärrän tunteen, mutta silti iloitsen siitä että lapset kasvavat eikä tarvitse enää pyyhkiä pyllyjä ja vahtia alati lasta selän takana. Vanhempi on vuoden päästä täysikäinen ja nuorempikin 8-vuotias. Ah, ihana vapaus ja omat harrastukset ovat taas mahdollisia ilman että täytyy metsästää lapsenlikkoja. Mutta kyllä vauvat ovat ihania...kun ne ovat toisten :)
Ymmärrän tuskasi ja itse kaavailen kolmatta lasta jotta surutyön voi jättää Myöhemmäksi, vaikka en tiedä onko minusta enään raskaana olevaksi tai synnyttämään :( ehkä sinun olisi nyt paras miettiä tulevaisuutta positiivisella mielellä, kuinka koululaiset oppivat, mitä kaikkea voitte yhdessä tehdä nyt kun ovat kyllin isoja...lapsien jokaisesta kasvuvaiheesta kannattaa ottaa kaikki irti, kohta mietit jo haikeudella tätä aikaa kun lapset olivat ala-aste ikäisiä. Itse täytän kohta 30 vuotta ja kun monille se pyöreä numero ja syntymäpäivät voivat aiheuttaa ahdistusta niin minä huomaan ahdistuvani aina kun lapset täyttävät vuosia :( surullista etten osaa iloita lasten kasvamisesta vaikka tiedostan että niin sen kuuluisi olla. Olen haaveillut suuresta perheestä, mutta viime synnytyksen jälkeen sanoin että nämä kaksi saa riittää nyt tunteet ovat mylläkkää kun tahto ja uskallus eivät kulje kimpassa. Tsemppiä surutyöhösi ja toivottavasti saat kiinni positiivisesta tulevaisuudesta ja siitä onnesta kun lapset kasvavat ja kehittyvät..
P.s. silloin kun äiti joutuu käymään surutyötä viimeisestä lapsesta tai lasten kasvusta tulee heti olo ettei lapsiluku ole vielä henkisesti täynnä tälläisen ihmisen kohdalla. 6
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä kävin samaa läpi ja sitten vihdoin sain kolmannen niin odotetun lapsen. hän täyttää kohta kolme, enkä koe enää yhtään haikeutta, joten lapsiluku on täysi ja voin hyvillä mielin kääntää uuden sivun elämässäni. Toivon, että itse löydät suruusi ulospääsykeinon ja pääse tass nauttimaan elämästänne.
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 12:54"]
P.s. silloin kun äiti joutuu käymään surutyötä viimeisestä lapsesta tai lasten kasvusta tulee heti olo ettei lapsiluku ole vielä henkisesti täynnä tälläisen ihmisen kohdalla. 6
[/quote]
Olen samaa mieltä tästä kanssasi, mutta toisaalta ajattelen ettei lapsia voi tehdä pelkästään tunnepohjalta, vaan on syytä miettiä myös erilaisia järkisyitä (omat voimavarat, rahatilanne ym.). Ainakin meillä juuri järkisyiden takia lapsiluku jäi kahteen. Myönnän, että pitkään mietitytti, mutta näin muutaman vuoden viisaampana ymmärän, että teimme oikean päätöksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tuon surutyön siirtäminen ei ole oikea/riittävä syy tehdä lapsia - kasvaahan se isoksi myös se seuraava aikanaan, ja toisaalta lapsista luopuminen myös kuuluu vanhempana olemiseen. Tämän ymmärtäminen auttoi ainakin itseni yli tuosta surutyöstä ja kohti uusia elämänvaiheita.
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 13:34"]
Minusta tuon surutyön siirtäminen ei ole oikea/riittävä syy tehdä lapsia - kasvaahan se isoksi myös se seuraava aikanaan, ja toisaalta lapsista luopuminen myös kuuluu vanhempana olemiseen. Tämän ymmärtäminen auttoi ainakin itseni yli tuosta surutyöstä ja kohti uusia elämänvaiheita.
[/quote]
Ei surun siirtäminen ole varsinainen syy, vaan suru on enemmänkin seurausta sille ettei koe perheen olevan täysi. Jos lapsi luku ei täyty ennen järkisyitä on pakko käydä suru lävitse, vai mahtaakohan se koskaan kadota..kun miettii mitkä syyt ovat hyväksyttäviä tehdä lapsi niin mielestäni lapsen kaipuu, vauvakuume, lapsiluvun vajaus on maailman parhaat ja luonnolliset syyt tehdä lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en ainakaan tiedä miten osaan olla kun tämä viides muksu kasvaa vielä. Tyttö on nyt kolme. Olen niin tottunut olemaan ns kiinni jossakin pienessä ihmisessä etten ymmärrä edes kaivata mitään omaa aikaa. Toki välillä itekseen on kivaa mutta että ihan kokonaan.. Parisuhde on varmaan kriisissä kun ei enää tartte puhua lapsista kumppanilleen.. ;) Minä ainakin teen surutyötä jos en enää ja kun en enää lapsia enempää saa. Ja siihen suruun ei auta muiden lapset ja vauvat. Saa nähdä miten käy. Joskus sen vaan on loputtava. Harmi vaan että se on näin rankkaa kun se ei kai kaikille sitä ole. Tsemppiä meille!
Lapsenlapsia odotellessa vaikka ei kait se olekaan ihan sama asia..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä taas en jaksais odottaa sitä että lapset olis jo isompia ja vois olla hetken kotona ilman vahtia, kun käyn vaikka lenkillä. Tai sitä luksusta, että kulkevat itse harrastuksiinsa... Näköjään mun lapsiluku on täynnä, onneksi!
Tietynlaisen haikeuden tunnistan kyllä, vastahan nuo oli ihan pieniä nuo kolme. Nyt vanhin on jo 9v, seuraavaksi siirrytään kaksinumeroiseen ikään, koulussa "isojen" puolelle ja niin edelleen. Mutta on aivan ihanaa nähdä, miten hieno tyyppi siitä karkkihyllyllä kirkuvasta kersasta on kasvanut! :) ja on ihanaa nähdä, miten fiksu lapsi on, miten paljon hän on oppinut kaikista minun virheistäni huolimatta, miten jotain olen kuitenkin onnistunut tekemään oikein vaikka vielä joitakin vuosia sitten kärsimättömyyttäni ajattelin, ettei tästä mitään tule, en saa tuota yhteiskuntakelpoiseksi kasvatettua. Näyttäisi siltä, että siitä sellainen tulee kuitenkin. Mä nautin paljon enemmän lasten kasvusta kuin vauvoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 13:07"]
Mä kävin samaa läpi ja sitten vihdoin sain kolmannen niin odotetun lapsen. hän täyttää kohta kolme, enkä koe enää yhtään haikeutta, joten lapsiluku on täysi ja voin hyvillä mielin kääntää uuden sivun elämässäni. Toivon, että itse löydät suruusi ulospääsykeinon ja pääse tass nauttimaan elämästänne.
[/quote]
Mikään ei takaa sitä, ettetkö olisi jo muutaman vuoden päästä eri mieltä.
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 12:54"]P.s. silloin kun äiti joutuu käymään surutyötä viimeisestä lapsesta tai lasten kasvusta tulee heti olo ettei lapsiluku ole vielä henkisesti täynnä tälläisen ihmisen kohdalla. 6
[/quote]
Huh. Mä suren jo nyt, kun neljäs on vajaan vuoden. Ei meille enempää, kiitos. Ehkä. Mulla on ikuinen vauvakuume, mutta ikää alkaa olla öh, no riittävästi.
Ihanaa että muutkin kärsii tästä tunteesta :)
Mä olen surrut tätä jo toista vuotta, surrut suunnattomasti pienten käsien kasvamista isoiksi, sitä että kohta meillä ei ole enää päiväkoti-ikäisiä. En ole oikein osannut käsitellä tätä tilannetta, kun tuntuu että muilla ei ole samaa ahdistusta. Haluaisin kolmannen lapsen, mutta olen jo 42-vuotias, joten auttamatta liian vanha :( Jotenkin sielu tarvitsisi vielä yhden lapsen, mutta olisihan se kummaa jos ylioppilasjuhlissa äiti olisi yli kuusikymppinen!
Järki käteen ja yritän nauttia tästä tilanteesta ja hetkestä. Mutta kun ahdistaa....
Ja se että on vauvankaipuuta ei tarkoita sitä etteikö olisi ihanaa nähdä lasten kasvavan ja kehittyvän. Aina ne lapset on omia lapsia vaikka ikää tuleekin. Murheetkin kasvavat sitä mukaan.. Mutta jos sen ajan saisi pysähtymään tai joskus edes hidastumaan ihan vähän.. Ja sen pienen ihmisen halailu ja nuuhkiminen on niin valtavan voimaannuttavaa.
Mä oon siis vaan iloinen ja onnellinen! Vauvat ovat ihania, vauva-aika voisi kestää vaikka kaksi vuotta, mutta sitten ne lapset voisivatkin mennä jo suoraan kouluun!
On niin ihanaa kun lasten kanssa voi mennä ja tehdä eikä tarvitse jokaista käännettä valvoa, voi keskustella ja opetella uusia tietoja eikä vain taitoja à la vessassakäynti. Voi lukea pitkänpitkiä iltasatuja ja lapset nukahtavat kiltisti niiden jälkeen eikä mitään huutoitkunukuttamisia. Ei yöheräämisiä, lapset ovat kavereiden kanssa ulkona, ei tarvitse stressata työmatkaruuhkassa ehtiikö varmasti viideksi kotiin (enkä muutenkaan tahtoisi lapseni olevan viimeinen päiväkodissa), ruokakauppaan pääsee ilman lapsia...
Jes!!! Meillä ei koskaan enää ole pikkulapsia!!!!!
Vähän samoja fiiliksiä, tosin 3 lasta. pari koululaista ja yksi päiväkotilainen..
tässä taloustilanteessa jne on alkanut iskeä päin kasvoja, että tuskin tulee meille neljättä lasta. vaikka toivoin, ja toivon, sitä.
toisaalta kun meillä olin viikonlopun ajan vauvaperhe vieraana, tuntui aika helpottavalta oikeastaan kun omat on jo niin isoja-ei tarvitse syöttää, kantaa, viihdyttää, vaihtaa vaippaa, kuunnella itkua ja arvailla mikä vaivaa.
ajan kanssa se helpottaa, toivon!