Olen niin väsynyt tähän ahmimishäiriöön!

Minun piti käsitellä ensin kaikki henkiset ongelmani ja traumani. Lapsuudessani oli kaikenlaista.
Sen jälkeen aloin voida paremmin ja ajatella, että ansaitsen ja tahdon itselleni parempaa, kuin tunkea itseni täyteen kaiken maailman moskaa, joka sairastuttaa minut ja vie kaiken puhdin.
Ahmimisen jälkeen tunsin itseni aina ihan täyteen ahdetuksi räjähdyksen partaalla olevaksi pullasorsaksi, jolla ei kulje edes ajatus. Tosin nyt jälkikäteen tajuan, että juuri sitä halusinkin alitajuntaisesti. Söin ahdistukseeni ja kun olin täynnä, eikä ajatus edes juossut, tunsin helpotusta hetken, kunnes se palasi taas ja se syöminenkin ahdisti. Ajattelin koko ajan että olen ällöttävä läskikasa, jota kaikki inhoaa.
Kun aloin voida henkisesti paremmin, aloin liikkumaan ulkona. Kävelin, juoksin minkä jaksoin ja pyöräili. Aina pidemmälle. Haastoin itseäni joka päivä parempiin suorituksiin. Liikkuminen tuli ahmimisen tilalle ahdistuksen hoitoon. Ja se auttaa paljon paremmin. Aloin ostaa itselleni enemmän ja enemmän terveellistä ruokaa. En miettinyt miltä se maistuu, vaan miten hyvältä se tuntuu jälkikäteen. Retkahduksia tuli aina välillä, mutta ajan kanssa ne vähenivät.
Tärkeintä oli lopettaa stressaaminen ja itsensä vihaaminen. Hyväksyä ne retkahduksetkin ilman itsevihaa, vaan jatkaa vaan eteenpäin. Ajattelin, että okei, vaikka olenkin läski ja vaikka kaikki ällöisivät ja vihaisivat minua, niin minun itseni täytyy kuitenkin pitää puoliani ja rakastaa itseäni. Että nyt perkele riittää jo tää itseinho.
Näin se mulla kävi.

[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 09:25"]

Psykoterapia/käyttäytymisterapia? 

Oletko pohtinut mistä se ahmiminen juontaa juurensa? Mikä se paha olo on jota haluat tukahduttaa? Jotain lapsuuteen/vanhempiisi liittyvää? Olisitko valmis niitä asioita penkomaan? 

Itellä ahmiminen juontaa tuonne lapsuuteen vahvasti, en vaan ole vielä saanut voimia mennä terapiaan, en haluaisi noita asioita käsitellä(joskus kai olisi pakko).

Itse en ole koskaan millään dieetillä onnistunut laihtumaan vaan se on johtanut vaan suurempaan mässäilyyn. Se mikä mulla auttaa on liikunta. Jos vaan liikun paljon enkä yritäkkään vahtia syömisiä niin laihdun. Ilmeidesti ne liikunnasta tulevat endorfiinit hillitsee sitä ahmimista. Ylipainoinen silti olen edelleen, tilanne voisi olla pahempikin silti. 

[/quote]

Minulla laihdutus ja laihduttamimisesta lukeminen/puhuminen ja laihdutusohjelmista katsominen laukaisee aina sen "viimeisen" syömissession. Eilenkin söin neljä kiloa hedelmiä, litran jugurttia, paketillisen hapankorppuja ja paketillisen margariinia. Maha ei tullut edes täyteen!

Et halua tarpeeksi parantua. Tykkäät enemmän ahmimisesta kuin olla laiha. Se on vain niin simppeliä.

[quote author="Vierailija" time="01.11.2014 klo 13:49"]

Et halua tarpeeksi parantua. Tykkäät enemmän ahmimisesta kuin olla laiha. Se on vain niin simppeliä.

[/quote]

ei, ei se ole niin simppeliä. - ei ap, epätyypillisestä sh:sta kärsivä

sama täällä, ikää 29 ja painoa reilu 100kg :( en tiedä millä sais motivaatiota alkaa elää kunnolla tän syömisen kanssa.. tuntuu että aito onni tulee siitä, että kaapissa odottaa jättipussi makeaa, vaikka aina se kuitenkin loppuu ja sit on ähky ja paha olo.. siis oikeesti mä tunnen semmosen onnen ailahduksen rinnassa kun mietin, että kunhan oon saanu lapset nukkumaan ni sitten... ahh! oon ollu vhh dieetillä, ja tiedän, että kun sen kaks viikkoa olis totaalisesti ilman makeaa (mukaanlukien makeutusaineilla kyllästetyt limut, leipä ym, kaikki mikä ylläpitää sokerihimoa) ni se makeanhimo helpottas!! mutta ei pysty ku pari päivää, sit taas keksi jonku tekosyyn hakea namia.. oon puhunu itelleni, että ennenku 30v tulee lasiin, ni on pakko laihtua, PAKKO!!! saapi nähä..

[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 09:09"]

1)lopeta laihdutus, 2)syö kaikki ateriat: aamiainen, lounas,päivällinen, illallinen 3) syö ravinteikasta ruokaa.

Jos nuo kolme kohtaa on kunnossa, ahmiminen todennäköisesti loppuu. Ihminen on tapojensa orja. Jos olet jo jonkin aikaa ollut laihdutus-ahmimiskierteessä, muutos vie oman aikansa. Ole kärsivällinen ja armelias itseäsi kohtaan.

Laihdutus saa sekä kehon että mielen sekaisin. Ruuasta panttaaminen väärässä kohtaa, saa aikaan hirmunälän, jonka seurauksena syödään kerralla koko päivän energiatarve ja sen yli. Laihdutuksessa ruuasta tulee jotain muuta kuin kehon energiatarpeen tyydytystä. Siitä tulee palkitsemisen ja rankaisun väline. Syön koska olen väsynyt, ahdistunut, yksinäinen, pitkästynyt tai iloinen. Jätän syömättä, koska haluan rankaista itseäni siitä, että eilen söin kaikki kaapit tyhjiksi kerralla ja valotkin jääkaapista. Ruoka ja syöminen hallitsevat ajatuksia.

Aterioiden väliinjättäminen kasvattaa hirmunälän, jolloin on saatava paljon ja nopeasti. Nälän tunne on niin pohjaton, ettei ihminen pysty lopettamaan syömistä. Kylläisyyskeskuksessa on valot pimeinä. Kehon herkkä tasapaino on mennyt sekaisin seurauksena pitkistä ateriaväleistä ja massiivisista syömissessioista.

Ahmijat vetävät yleensä lohturuokaa: jäätelöä, sokeripitoisia leivonnaisia, sipsejä, leipää. Suolaista ja makeaa vuoronperään. Suurista ruokamääristä ja mahdollisesta ylipainosta huolimatta ahmija ei saa kaikkia tarvittavia ravinteita ja kärsii väsymyksestä, puutostiloista, päänsäryistä ja kroonisesta nälästä. Elimistö huutaa ravinteita, joita se ei saa "heppoisista" prosessoiduista sokeriruoista. Mutta lisää ruokavalioon marjoja, hedelmiä, pähkinöitä ja kasviksia ja vähennä sokerin käyttö minimiin. Kun pääset eroon sokeririippuvuudesta (vieroitusoireiden jälkeen) ahmiminenkin loppuu.

Eli näillä ohjeilla pitäisi päästä tuloksiin. Painokin tippuu ihan sivutuotteena.

[/quote]

mä ahmin mitä vain kaapista löytyy. ei sen tarvi olla mitään ns lohturuokaa. eikä ahmimishimo katoa minnekään, vaikka söisin 5 kertaa päivässä kuten normaali-ihmiset . kaikki kun ei ole samanlaisia.

Niin surullisen tuttuja tarinoita täällä mutta älkää luovuttako, vaan lukekaa josko tästä olisi teille apua!

Eli olen itse kamppaillut viimeisen 15 vuoden aikana syömisongelmien kanssa. Ensin laihdutin anorektisesti, sitten keksin oksentamisen ja viimeiset vuodet ovat olleet lähinnä paastoamista ja ahmimista vuorotellen. Paino 70-80kg kaudesta riippuen.

Nyt olen kuitenkin muutaman kuukauden voinut paremmin kuin koskaan ja uskon että olen saanut tervehtymisestä kiinni. Tässäpä oma reseptini ja tarinani vaiheittain:

1)Viime kesä oli pahin koskaan. 30-kympin alkava kriisi, epäonnistunut opiskelu, epävarma parisuhde, ahmiminen..ym kaikki johtivat siihen että mietin jo elämän mielekkyyttä tosissani. En siis harkinnut itseni satuttamista vaan lähinnä toivoin että minulle vain sattuisi jotain. Kuitenkin tästä alkoi paraneminen, eli kyseessä oli ehkä se kuuluisa tarpeeksi pohjalle pääseminen. Älä siis pelästy, vaikka tuntuisi että menet vain alemmas. Voi olla myös merkki paranemisen alkamisesta

2)Aloitin jälleen kerran ateriakorvikkeiden syönnin. Juu, eipä sitä suositella, mutta niiden ansiosta uskon löytäneeni alun parantumiseen. Nimittäin jouduin kohtaamaan ihan oikean nälän(fyysisen) ja toisaalta jouduin kohtaamaan niitä tunteita joita pakoon olin juossut ahmimalla(tunteisiin syöminen)

3)Aloitin päiväkirjan kirjoittamisen. Eli kirja käteen aina kun tuli tunne että hulluus tekee tuloaan. Aloitin kysymällä itseltäni onko tuntemani nälkä fyysistä(tekeekö minulla nälkä paljasta näkkileipää? Jos sekin kelpaisi, minulla on ihan oikea nälkä siis syön pari voileipää, normiannoksen ruokaa ym. ja odottelen vähän.

Jos minulla tekee mieli vain jotain, mutta ei ihan vain sitä näkkäriä ilman päällisiä vaan jotain parempaa, kyse ei ole fyysisestä nälästä. Tämä on siis se nälkä, mikä on ongelma. Ja joka on merkki jostain muusta. Tähän erityisesti tarvitaan sitä kirjoittamista.

4)Kirjoittaminen. Älä sensuroi vaan kirjoita miltä tuntuu, olitko aikeissa tehdä jotakin, tapahtuiko aiemmin jotakin, tapasitko jonkun ihmisen..ym. Alkuun kytköksiä tunteissa, tapahtumissa ja syömisissä ei huomaa, mutta sitten kun alkaa huomata niin fiilis on huikea. Esimerkiksi: Tapasin mutsin, joka kertoi omista ongelmistaan, tuli syyllinen olo kun en ole auttanut viime aikoina tarpeeksi..ym. Tai näin ihmisen, jota ihailen, jolla on sellainen duuni jonka haluaisin ym. ja koin etten kelpaa kyseiselle ihmiselle. Tai vielä: Olin aikonut siivota/lukea tenttiin/saada aikaiseksi jotakin, ja syömishimo iski.

Piakkoin huomaat että nämä ns. arkipäivän tilanteet kytkeytyvät johonkin isompaan kokonaisuuteen. Eli tunnen esim. että en ole riittävä, riittävän hyvä, sellainen täydellisyys, jollainen ihanneminäni on. Tai tunnen itseni huonoksi/arvottomaksi jonkun seurassa, tai tulee muisto nuoruuden tapahtumasta tai esim. kaveriporukasta johon olisin halunnut kuulua mutta johon en ole ollut "tarpeeksi hyvä". Tai tenttiinluku/siivous ahdistaa, sillä haen sillä hyväksyntää vanhemmilta/yhteiskunnalta/itseltäni, koska olen aina saanut huomiota suoritteista eli koenumeroista tai urheilusuorituksista. Enkä ole kokenut olevani tarpeeksi hyvä tällaisenaan ilman hienoja tuloksia.

5)Aloin kyseenalaistaa kaikkea elämässäni. Opiskelut eivät sujuneet, joten päätin että vika ei ole minussa vaan väärässä alassa. Päätin että olen onnellisempi työssä, jossa on enemmän merkitystä, mutta vähemmän uramahdollisuuksia. Mietin onko minun pakko olla kaikkien silmissä "hyvä tyyppi" ja totesin EI. Mietin millaisia asioita oikeasti tahdon tehdä versus mitä minulta odotetaan/luulen että minulta odotetaan. Näen nyt myös vanhempani uudessa valossa verrattuna entiseen. Näen selvemmin, että he niin kuin muutkin ihmiset ovat tehneet virheitä. Esim. opettaneet minut syömään silloin kun on tylsää tai muuten vain huvittaa syödä..

Tässä vähän pohdintaa ja mahtavaa jos tästä on jollekin apua! Olen itse ollut siis aivan toivoton tapaus, mutta oman tilanteeni johdosta tiedän nyt että jos minä voin alkaa parantua niin voit kyllä sinäkin! Raskainta on ollut huomata, että syömishäiriön takaa on löytynyt ihan erilainen ihminen erilaisine toiveineen kun mitä olin luullut olevani. Siis että joudun miettinään kuka olen ilman syömishäiriötäni, joka on ollut merkittävin toimintani selittäjä viimeiset 15 vuotta.

Voin palailla palstalle myöhemmin jos kysymyksiä herää!

up

Up

Minä aloitin tupakan polttamisen ahmimistarpeen tilalle, toistaiseksi on toiminut. En syyllistä itseäni, jos syön suunnitellusti esim. pari keksiä kahvin kanssa tai viikonloppuna sipsejä. Mutta sellainen arki-iltojen mättäminen on korvaantunut kokonaan tupakalla.

Aloittajalle tästä ei ole apua, koska hänen "ei toimi, kokeiltu"-listassa oli se tupakkakin, mutta ehkä joku muu saa tästä rohkaisun.

Tämä kuulostaa niin tutulta.. :/ terveisin 140-kiloinen 24-vuotias.

Tuttua.. Asioita jotka auttoivat mua: täsmäsyöminen, päätät tasan sen mitä syöt seuraavana päivänä. Teet ateriat valmiiksi annoksiksi ja laitat loput annosrasiat vaikka pakkaseen jotta ne on 'vaikeampi' ottaa sieltä ja syödä kun ahmiminen iskee. Toiseksi älä osta esim sellaista leipää kotio, mitä himoitset jo kaupassa. Itse en voi ostaa patonkia/arinarievää koska syön leivän yhdeltä istumalta, eli vältä näitä mitkä himottaa tai laukaisee varmasti. Ite nirhin jälkiuunileipää, mihin laitab päälle margariinia, koska voi saisi sen maistumaan niin hyvältä että ylilyönti taattu. Kuullostaa varmaan asiasta tietämättömästä sekopäiseltä, mutta tämä on niin paskamainen asia että keinot on monet.. Lisäksi informoi läheisiäsi, perhettäsi. Saat varmasti tukea taipaleeseesi. Jos tunnet aivojen saavuttavan ahmimis moden, lähde samantien ulos lenkille, ala siivoamaan tms. mihin joudut keskittymään. Ei leffaa/kirjaa koska siinä voit kätevästi napostella (mättää). Haasta itsesi olemaan syömättä jotain tiettyä herkkua. Esimerkiksi juhlissa, päätä ottavasi vain kakkuja, mutta ei keksejä tai muuta tarjottavaa. Itselleni sipsit ovat olleet uskomaton heikkous (väh pussi päivässä) kunnes vain päätin kerran että voin bileisiin mennessä olla syömättä juuri sipsiä, ja olinkin. Siitä se lähti, aivan sairaan vaikeaa, mutta sen jälkeen voittamaton olo. Itseään vastaan täytyy tapella, ja siinä onnistuu, kerta kerralta helpommin. Sinäkin kertomustesi perusteella pystyt siihen, mutta älä ota stressiä! Hidas tahti jotta ajatukset kypsyvät muutoksen myötä, jolloin takaisin lihomisen riski pienenee. Sori tästä eeppoksesta, mutta kertomuksesi oli kuin omani, joten pakko jakaa omat vinkit. Tsemppiä!

Niin vaikeaa ymmärtää ahmimista joka on mennyt noin pahaksi. Ennen ei ollut edes mitään "ahmimishäiriöitä". Se oli vaan sitä että on laiska (ja tyhmä kun pilaa kroppansa) eikä osaa kontrolloida perustarpeitaan.

Entäs vertaistukiryhmät? Olisiko sulla mahdollisuutta osallistua sellaiseen? Syömishäiriöliiton sivuilta varmaan löytyy. Tiedän, että ainakin isommissa kaupungeissa niitä on, erityisesti ahmimishäiriötä sairastaville sekä syömishäiriötä ihan ylipäätään sairastaville. 

[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 08:44"]

Niin vaikeaa ymmärtää ahmimista joka on mennyt noin pahaksi. Ennen ei ollut edes mitään "ahmimishäiriöitä". Se oli vaan sitä että on laiska (ja tyhmä kun pilaa kroppansa) eikä osaa kontrolloida perustarpeitaan.

[/quote]

En minäkään ymmärtänyt ennen kun itse jouduin ongelmiin ahmimisen kanssa. Nuorena aattelin että miksi jotkut ihmiset haluaa olla lihavia kun on niin helppo vaan syödä vähemmän. No mulle ruoka on nykyään kun viina alkoholistille. Jos sitä ei saa kokoajan, on ajatukset mahdoton pitää muualla. Ruoka pyörii vaan mielessä ja mistään ei tule mitään. Mitä kaemmin on ahmimatta, sitä isommaksi himo kasvaa ja kaikki muu on merkityksetöntä. Pääasia että saa asian pois mielestä, eli mahan äärimmäisen täyteen. Sitten tunne helpottaa ja pystyy taas hetken keskittymään muihin asioihin kun ei tule mietittyä ruokaa koko ajan. Oon toivonu ja yrittäny saada mitä vaan muuta riippuvuutta, mutta viina tai tupakka ei koukuta mua. Mikään ei voita ruokaa. :(
AP

[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 08:47"]

Entäs vertaistukiryhmät? Olisiko sulla mahdollisuutta osallistua sellaiseen? Syömishäiriöliiton sivuilta varmaan löytyy. Tiedän, että ainakin isommissa kaupungeissa niitä on, erityisesti ahmimishäiriötä sairastaville sekä syömishäiriötä ihan ylipäätään sairastaville. 

[/quote]

Asun pienellä paikkakunnalla. Olen netissä tutustunut moniin ahmimishäiriöisiin ja jutellut facessa ja muualla. Joskus se auttoi, mutta nyt menee koko ajan vain huonompaan suuntaan nämä syömiset vaikka mitä yrittää. Lääkäriä tapaan n. kk välein ja seurataan lääkityksen tilannetta. Olen myös joskus soittanut kesken päivän että tarvitsen heti lääkärin ajan kun on niin kauhea olo. Mutta se on vaan sitä että katotaan nyt vielä kuukaus jos tuo lääke toimis, oottele vaan rauhassa.
AP

1)lopeta laihdutus, 2)syö kaikki ateriat: aamiainen, lounas,päivällinen, illallinen 3) syö ravinteikasta ruokaa.

Jos nuo kolme kohtaa on kunnossa, ahmiminen todennäköisesti loppuu. Ihminen on tapojensa orja. Jos olet jo jonkin aikaa ollut laihdutus-ahmimiskierteessä, muutos vie oman aikansa. Ole kärsivällinen ja armelias itseäsi kohtaan.

Laihdutus saa sekä kehon että mielen sekaisin. Ruuasta panttaaminen väärässä kohtaa, saa aikaan hirmunälän, jonka seurauksena syödään kerralla koko päivän energiatarve ja sen yli. Laihdutuksessa ruuasta tulee jotain muuta kuin kehon energiatarpeen tyydytystä. Siitä tulee palkitsemisen ja rankaisun väline. Syön koska olen väsynyt, ahdistunut, yksinäinen, pitkästynyt tai iloinen. Jätän syömättä, koska haluan rankaista itseäni siitä, että eilen söin kaikki kaapit tyhjiksi kerralla ja valotkin jääkaapista. Ruoka ja syöminen hallitsevat ajatuksia.

Aterioiden väliinjättäminen kasvattaa hirmunälän, jolloin on saatava paljon ja nopeasti. Nälän tunne on niin pohjaton, ettei ihminen pysty lopettamaan syömistä. Kylläisyyskeskuksessa on valot pimeinä. Kehon herkkä tasapaino on mennyt sekaisin seurauksena pitkistä ateriaväleistä ja massiivisista syömissessioista.

Ahmijat vetävät yleensä lohturuokaa: jäätelöä, sokeripitoisia leivonnaisia, sipsejä, leipää. Suolaista ja makeaa vuoronperään. Suurista ruokamääristä ja mahdollisesta ylipainosta huolimatta ahmija ei saa kaikkia tarvittavia ravinteita ja kärsii väsymyksestä, puutostiloista, päänsäryistä ja kroonisesta nälästä. Elimistö huutaa ravinteita, joita se ei saa "heppoisista" prosessoiduista sokeriruoista. Mutta lisää ruokavalioon marjoja, hedelmiä, pähkinöitä ja kasviksia ja vähennä sokerin käyttö minimiin. Kun pääset eroon sokeririippuvuudesta (vieroitusoireiden jälkeen) ahmiminenkin loppuu.

Eli näillä ohjeilla pitäisi päästä tuloksiin. Painokin tippuu ihan sivutuotteena.

Psykoterapia/käyttäytymisterapia? 

Oletko pohtinut mistä se ahmiminen juontaa juurensa? Mikä se paha olo on jota haluat tukahduttaa? Jotain lapsuuteen/vanhempiisi liittyvää? Olisitko valmis niitä asioita penkomaan? 

Itellä ahmiminen juontaa tuonne lapsuuteen vahvasti, en vaan ole vielä saanut voimia mennä terapiaan, en haluaisi noita asioita käsitellä(joskus kai olisi pakko).

Itse en ole koskaan millään dieetillä onnistunut laihtumaan vaan se on johtanut vaan suurempaan mässäilyyn. Se mikä mulla auttaa on liikunta. Jos vaan liikun paljon enkä yritäkkään vahtia syömisiä niin laihdun. Ilmeidesti ne liikunnasta tulevat endorfiinit hillitsee sitä ahmimista. Ylipainoinen silti olen edelleen, tilanne voisi olla pahempikin silti. 

Minulla auttoi kun luin kirjan Dr.Phil olikos se ny joku seitsemän avainta painon hallintaan. Luin ja sisäistin tekstin. Laihdutin 25kg vuodessa. tein kuitenkin sen virheen,että en täysin noudattanut niitä ohjeita ja paino tuli takaisin. En ollut koskaan aikaisemmin pystynyt pudottamaan tai olemaan dietillä 2 päivää pidempään. 

Nyt olen liittynyt 9 viikkoa sitten Cambidge painonpudotus ryhmään ja kiloja lähtenyt 14! Tiedostan, että minulla on suurin haaste saada paino pidettyä ja hallittua, mutta siihen on tästä ryhmästä ja valmentajasta apua.

Voi että, sama juttu täällä... mikään ei auta. mä oon jo kohta kolmevitonen, ja jostain kumman syystä (nopea aineenvaihdunta?) en ole kuitenkaan ahmimiskausista riippumatta lihonut "kuin" 80-kiloiseksi. Mutta hitaasti mutta varmasti paino on noussut koko ajan. Ja tosiaan, mäkin oon kokeillut ihan kaiken. Mikään ei voita ruokaa. Nyt taas ahmimiskausi menossa, syön koko ajan (no ehkä tunti voi hyvässä lykyssä olla välissä, etten pistä suuhuni mitään.. siis vapaapäivinä). Aamupalani aloitin klo 8.00 ja se on menossa vieläkin (syön hiljalleen koko ajan jotain, söin jo banaanin, puolikkaan kurkun, 2 voileipää päällysillä, porkkanan, 1 jogurtin, 1 suklaavanukkaan, puoli pannua kahvia maidolla, olen juuri menossa ottamaan lisää voileipää ja kahvia... tämä jatkuu koko päivän...)

Mä en silti jaksa nyt enää edes yrittää laihduttaa. Yritän sen sijaan lisätä liikuntaa (että kunto kasvaa ja jaksan kannatella painoni paremmin) ja vähentää sipsien, jäätelön ja suklaan syöntiä (ne on mulla pahimmat). Ja lisäksi yritän keskittyä elämässäni nyt ihan muihin asioihin, olkoonkin että koko ajan lihovana läskinä, mutta silti. Yritän miettiä mitä kivaa haluaisin ja voisin tehdä, ja sitten toteuttaa näitä tekemisiä. Ehkä olisin sitten läski, mutta kuitenkin onnellinen? (Epäonnistuneet elämäntaparemontit laihtumisen toivossa ja niistä seuraava itseinho on ainakin takuuvarma ja testattu keino itseinhoon ja masennukseen)