Miten äidit voivat sulkea silmänsä?

Ei ole normaali vaan alistetussa asemassa parisuhteessa ja luottaa sokeasti sen "paremman" puoliskon arvostelukykyyn.

Liian vaikeaa käsiteltäväksi, kai. Olen miettinyt ihan samaa.

Kyllä täälläkin on kirjoituksia naisilta, jotka kysyvät onko ok, että mies joskus kuristaa riidan päätteeksi, nimittelee paskapääksi jne. Ja hei eivät siis oikeasti sisäistä sitä, että ei todellakaan ole! Jos/kun ihminen on siinä mielentilassa ettei luota enää omaan harkintakykyynsä, niin lapsi voi surullista kyllä jäädä jalkoihin.

Mun on vaikea uskoa että joku ei tajua että sen lasta raiskataan, kyllähän lapsi yrittää siitä viestittää, ja uskoisin näkeväni sen omasta tyttärestäni heti jos joku olisi niin pahasti pielessä.

Itsepetos, voimista suurin. Ei halua nähdä>ei näe.

En sulkisi ikinä silmiäni, jos vaistoaisinkaan.

Meillä kävi kerran niin, että mieheni löi lasta ja lapselta tuli verta. Emme menneet mihinkään kertomaan asiasta ja mietin vakavasti eroa. En kuitenkaan uskonut, että ero olisi oikea ratkaisu, mutta käsittelimme asiat vakavasti. Mies oli pahoillaan eikä lyönyt enää.

eiks tää yksi sossu mamuihailija nainen helsingissä pitänyt turkkilaista miestä, joka raiskasi niiden tyttäriä 10 vuotta.     ja tää suvakki ei tehnyt mitään muuta kuin piti kulissia yllä että mamuliitto on vaan niin ihana   

Niin, kun jotenkin ainakin aiemmin yritin tai halusin ajatella äidistäni, että hänhän on hyvä ihminen joka vain joutui alistettuun asemaan parisuhteessa, mutta ei se kyllä taida pitää sittenkään paikkaansa- ensinnäkin minä kyllä monin tavoin viestin itse lapsena että minulla on asiat pahasta pielessä, mutta äiti laittoi kaiken aina minun itseni syyksi. Ei siis ole ollut mikään semmoinen reppanatyyppi, joka olisi vaikka lohduttanut minua ja pyydellyt anteeksi sitä ettei voi tehdä mitään, vaan kylmästi vain pitänyt minua syyllisenä siihen mitä minulle on tehty. Ja nykyäänkään ei siedä yhtään jos ilmaisen minkäänlaista muuta olotilaa kuin hilpeyttä, koska hänen mielestään kaikessa on kyse asenteesta. Lapsena koinkin velvollisuudekseni olla sellainen ns. pelle kotonakin ja yrittää viihdyttää äitiä, koska silloin säälin häntä alkoholistiaviomiehestä, mutta turhaan varmaan säälin. Me kaikki lapset olemme jotenkin vielä aikuisenakin sellaisia, että jos äiskälle tulee paha mieli niin se on meidän vikamme ja tulee ihan hirveät tunnontuskat. Minä olen kai ainoa, joka näkee tässä mitään kieroutunutta. Myös isäni on samanlainen, kun vielä pidin häneen yhteyttä niin jos minä olin jotenkin surullinen, niin hän tuli viereen ja sanoi että "on niin ikävää kun olet tuollainen kun MINULLE tulee niin paha mieli"..ei kai ihme, että koen syyllisyyttä 24/7 kaikesta mahdollisesta.

Vl-liikkeessä on varmaan tuollaista passiivista toimintaa. Kun äiti on täysin uupunut, ei hänellä ole voimia puuttua asioihin. Äidit ja lapset pakotetaan olemaan hiljaa ja mies tekee tekosiaan. Sellainen tapaus oli parisen vuotta sitten, että vl-äiti tuomittiin avunannosta, kun mies turmeli lapsensa seksuaalisesti.

Ei normaali, siis terveesti ajatteleva äiti voisi millään antaa tehdä lapselleen pahaa!

[quote author="Vierailija" time="25.09.2014 klo 23:26"]Niin, kun jotenkin ainakin aiemmin yritin tai halusin ajatella äidistäni, että hänhän on hyvä ihminen joka vain joutui alistettuun asemaan parisuhteessa, mutta ei se kyllä taida pitää sittenkään paikkaansa- ensinnäkin minä kyllä monin tavoin viestin itse lapsena että minulla on asiat pahasta pielessä, mutta äiti laittoi kaiken aina minun itseni syyksi. Ei siis ole ollut mikään semmoinen reppanatyyppi, joka olisi vaikka lohduttanut minua ja pyydellyt anteeksi sitä ettei voi tehdä mitään, vaan kylmästi vain pitänyt minua syyllisenä siihen mitä minulle on tehty. Ja nykyäänkään ei siedä yhtään jos ilmaisen minkäänlaista muuta olotilaa kuin hilpeyttä, koska hänen mielestään kaikessa on kyse asenteesta. Lapsena koinkin velvollisuudekseni olla sellainen ns. pelle kotonakin ja yrittää viihdyttää äitiä, koska silloin säälin häntä alkoholistiaviomiehestä, mutta turhaan varmaan säälin. Me kaikki lapset olemme jotenkin vielä aikuisenakin sellaisia, että jos äiskälle tulee paha mieli niin se on meidän vikamme ja tulee ihan hirveät tunnontuskat. Minä olen kai ainoa, joka näkee tässä mitään kieroutunutta. Myös isäni on samanlainen, kun vielä pidin häneen yhteyttä niin jos minä olin jotenkin surullinen, niin hän tuli viereen ja sanoi että "on niin ikävää kun olet tuollainen kun MINULLE tulee niin paha mieli"..ei kai ihme, että koen syyllisyyttä 24/7 kaikesta mahdollisesta.
[/quote]

Mä olin se, joka kirjoitti siitä, miten parisuhteessa toinen voi olla täysin alistetussa asemassa ja hyväksyä toisen kaikkitietäväisyys. En tarkoittanut hyväksyä sitä vaan se ainoastaan selittää miksi aloittajan kuvailema tilanne tapahtuu. Joskus se tapahtuu kuitenkin siksi, että myös alistettu on lapselle paha. Ei toinen aina ole vain viaton uhri. Ja on täysin ymmärrettävää, että oot selittänyt äitisi tekoja ja valintoja hyväksi. Lapset tekevät aina niin ja mitä enemmän lasta pahoinpidellään, sitä enemmän hän takertuu vanhempaansa.