Lue keskustelun säännöt.
Inhoaakohan kukaan tavaroiden etsimistä yhtä paljon kuin minä?
21.10.2014 |
Oon miettynyt, mikä siinä onkaan niin kamalaa, kun jokin on hukassa, oli se sitten pipo, hanskat, sukat, hiuslenkki tai jokin arvokkaampi, kuten avaimet tai tärkeä paperi.
Tuntuu, että koko elämä kuluu hukkaan kadonneita kamoja etsiessä, ja sitten miettii, että jospa ne olisivat ns. oikeilla paikoillaan niin ei tarvitsi etsiä lainkaan. Varsinkin kun etsin miehen tai lapsen tavaroita, meinaan tulla hulluksi. Mulla on varmaan nollatoleranssi etsimistä kohtaan nykyään.
Vapaaehtoinen etsiminen vois olla eri juttu kuitenkin, esim. geokätköily? En tiedä, en oo sitä kokeillut.
Onko kellään muulla samoja fiiliksiä?
Kommentit (3)
Mä inhoan sitä tunnetta kun jokin on hukassa. Mulla on pakkomielle etsiä niin kauan kunnes se jokin löytyy (tästä yritän päästä eroon ja se onkin jo hiukan helpottanut). Meillä harvoin on mikään hukassa vaikka ei meillä tavarat paikoillaan pysykään, mulka on onneks kuvamuisti eli useimmiten muistan missä olen nähnyt etsittävän tavaran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On todellakin maailman ärsyttävintä etsiä jatkuvasti kadonneita tavaroita. Tuntuu että tässä perheessä jossa kaikilla on jonkunlainen keskittymishäiriö, siihen menee puolet vapaa-ajasta. Myönnän että ärräpäät lentelevät päivittäin asian takia...
Ilmeisesti ei.