" Äiti minä olen sinun KILTTI"

Jos lapsi näkee sinun itkevän, koita selittää miksi itket. Ettei itkusi johdu lapsestasi vaan jostain ihan muusta.

hmm, mutta mietin silti, miksi lapsi ei saisi nähdä aikuisen itkevän? aikuinen nainen EI itke? ymmärrän tämän kyllä tietyn " heikkouden" merkiksi, joka saattaa estää lasta luottamasta äitiinsä

ap

Lqapsi käsittää erinomaisesti, että yksin hän on tässä maailmassa pahassa pulassa ja ainoa henkiinjäämisen tae on, että hänellä on vahvat vanhemmat tukena. Hätä on ylitsevuotava, jos lapsi joutuu ymmärtämään, että vanhemmat eivät olekaan tarpeeksi vahvoja. Silloin lapsi joutuu sen uhan eteen, että hänen pitäisi selvitä omillaan ja se on ylivoimaista. Sinun täytyy saada lapsi ymmärtämään, että satunnaisista itkeskelyistä huolimatta sinä olet tarpeeksi vahva kantamaan omat ja lapsesi taakat. Sinun tilanteessasi hälytyskellojen kuitenkin pitääkin soida. lapsesi selvästi kokee, että hänen täytyy tukea sinua ja se on hänelle liian raskasta.

Vierailija:

hmm, mutta mietin silti, miksi lapsi ei saisi nähdä aikuisen itkevän? aikuinen nainen EI itke? ymmärrän tämän kyllä tietyn " heikkouden" merkiksi, joka saattaa estää lasta luottamasta äitiinsä

ap

koin pienenä juuri niin kuin yllä kuvailit. siksi yhtäkkiä käsitin miten sama taakka oli siirtymässä omalle lapselleni. ehkä alan herätä vastuuseen, ja koitan pysäyttää tuon " perinnön" nyt

ap

lapsi saa nähdä että aikuinen itkee, voi olla jopa parempaa kun se että yrittä " itkeä salaa" koska lapsi voi kuitenkin aistia tunteet. MUTTA on erittäin tärkeä sanoa lapselle että se EI OLE HÄNEN SYYTÄ ja että äiti saa lohtua ja apua muualta, eikä tämäkään ole lapsen vastuuta.

palstalla on miljoonat kerrat sanottu, jos joku on sanonut olleensa vihainen lapselle, että " kyllä se lapsi vaistoaa että olet vihainen" . Joten nyt on aivan turha piilotella sitä itkua ja kenenkään sanoa, että itke piilossa, koska " kyllä se lapsi vaistoaa että olet itkuinen" .

Anteeksi nyt sarkastisuuteni, mutta oli pakko päästä sanomaan, otti vaan aivoon, kun tuli mieleen tuo vaistoamisen jankutus, mitä täällä aina tuputetaan, jos joku avautuu ja sanoo että on mennyt hermot lapseen ja on lähtenyt jäähdyttelemään itseään.

Itse sanoisin neuvoksi, että itke jos itkettää, voit vaikka ottaa lapsen syliin kun itkettää, ja sanoa lapselle, että äiti on vähän hassu kun itkee, mutta joskus aikuiset on tälläisiä, joskus itkettää, eikä se ole sinun vikasi, et ole tehnyt mitään, kaikki on oikein hyvin, hymyile lapselle, juttele rauhallisesti, ja kuitenkin - voithan itkeä myös silloinkin kun lapsi ei ole paikalla. Mutta jos lapsi sattuu paikalla olemaan, itkeminen onnistuu myös hymyilemällä, kokemusta on =) Sama kai se on missä asennossa se suu on =)

olenkin tässä opetellut antaaksi antamista itselleni, mutta kertokaas arvon mamat, miten se tapahtuu?

ap

Vierailija:

Voi, miten mua säälitttää teidän lapset.

Joka ei sitä tunnetta itsessään koskaan erota, niin voivoi!

Minua säälittää myös se, että lapseni joutuu niin paljon olemaan yksikseen/ aikuisseurassa. Eilenkin haahuili tuolla meidän pihalla orvon näköisenä kun me aikuiset tehtiin pihatöitä.

:/

Minkäs teet kun ei ole edes sisaruksia hänellä...

Noh, ylöspäinhän tästä matka käy...

Elämä tulee aina ja jokaisella ihmisellä olemaan ala- ja ylämäkeä, halusit SINÄ sitä tai et!

Maailmassa on NIIIIN paljon pahempia ja hulestuttavempia asioita kuin itkeminen lapsen nähden. Ja btw, jos et ikinä itse ole ollut masentunut tai niin paljon suruissasi ettet voi kyyneleitäsi pidättää (joo-o, tarkoitan nyt myös lasten nähden), niin paljosta olet paitsi jäänyt.

Taidat olla sellainen tasapaksu-tallaaja!

Vierailija:

Kuule, sääli ei ole sairautta, vaan erittäin inhimillinen tunne.

Joka ei sitä tunnetta itsessään koskaan erota, niin voivoi! !

Sulla on oikeesti nyt pahasti jotain vialla!



Sulle nyt ei sääliä edes heru, vaikut niin kamalalta ihmiseltä.

Oisko ihan kamalaa jos myöntäisit että se säälikin on tunne?



Sä sitä paitsi sepostat jotain ihan ihmeelistä! kehottaisin mitä pikimmin sua päivittämään lääkekaappisi.

Eihän kukaan ehdoin tahdoin masennu, mutta kyllä se masennus periytyy, ja lastakin hadistaa masentunut vanhempi, jonka pahaan oloon hän ei saa selitystä, ja kenties syyttää siitä jopa itseään.



Eli en itkeskelisi masennusitkuja lapsen edessä.

jos oikeasti yrittää ihmisiä jollain lailla auttaa, eikä vain sääli.



Sääli on just sitä, kun täällä voivotellaan isolla jengillä jotain hyväksikäytettyjä lapsia että " voi voi, nyt on niiltä elämä pilalla, kyllä on kamalaa" Millä tavalla sekään yhtään ketään auttaa? Muuta kuin viestitää hyväksikäytetyille, että ympäristö on sityä mieltä, että heidän elämänsä on pilalla...

pitkään matkalla ja olin todella väsynyt. Varmasti se tuntui lapsesta kamalalle, mutta selitin vain, että äiti on surullinen, koska äiti on niin väsynyt.



Olen yrittänyt opettaa lapselle aivan pienestä asti, että tunteita ei tarvitse piilotella, vaan niitä täytyy parhaansa mukaan käsitellä puhumalla. Tietenkin yritän pitää tässä aikuisen harkinnan, lapsen ei tarvitse jakaa minun aikuisen murheita, mutta minusta lapsella on oikeus saada päivitys siitä missä mennään hänelle sopivalla tavalla. Esim. aika pienikin jo tietää vähän, mitä tarkoittaa väsynyt sillä lailla konkreettisesti, vaikke mitään eksistentialisista väsymystä tarvitse tietää vielä vuosikausiin.



Nyt isä on taas matkoilla ja lapsi ikävöi häntä kovasti. Olen oikein kannustanut puhumaan ikävästä ja jälleen kertonut, että minullakin on kamala ikävä, vaikka se on siinä rajalla, että paljastan taas lapselle, miten heikko ja väsynyt olen.



Maallikkona ajattelisin, että on aika normaalia vielä, jos pieni lohduttaa äitiä. Hälytyskellojen tulisi soida vasta, jos lapsi ei koskaan ota takaisin, raivoa, kiukuttele ja uhmaa. Mutta mikään asiantuntija en kyllä ole.

Kyllä surun saa näyttää ja surua voi itkeä, mutta äidin jatkuva itkeskely on lapsesta tosiaankin ahdistavaa. Jos on masentunut, niin miten sen selittää 3-vuotiaalle? Jonkun konkreettisen surun voi ilmaista, esim. jos läheinen on kuollut tai sairastunut tms., mutta masennus on lapselle niin abstrakti juttu, että hän voi itse luulla olevansa itkun syy. Niin minäkin monesti luulin. Hakekaa nyt äkkiä masentuneet apua älkääkä itkekö masennustanne lastenne nähden.

Muistan lapsuudestani, kuinka äiti meni salaa itkemään toiseen huoneeseen tai rappusille. Luuli, etten ymmärrä hänen siellä itkevän. Minä tietysti mietin miksi äiti itki, mutta tajusin myös ettei siitä puhuta.



Joskus on oikein väsyneenä tullut tippa linssiin lapsen aikana, mutta olen silti pitänyt asiat järjestyksessä, siis ettei ole tullut muutoksia päivärutiineihin tms. kummallista.