Lue keskustelun säännöt.
Sosiaalinen fobia ja jatkuva itsensä nolaamisen tunne
19.07.2014 |
Te jotka kärsitte sosiaalisten tilanteiden pelosta. Koetteko ikinä, että olette nolanneet itsenne niin, että ette haluaisi enää kohdata joitakin ihmisiä tai ette kehtaa enää käydä jossain paikassa? Ja nimenomaan niin, että ette ole varsinaisesti tehneet tai sanoneet mitään järisyttävän noloa, mutta häpeätte kuitenkin itseänne. Esimerkki omasta elämästäni: asun kerrostalossa ja koen eräänlaista häpeää naapureita kohtaan enkä haluaisi kohdata heitä rapussa. Sanon kyllä moi jos tervehditään, mutta olen kiusaantunut jos joudun vaikka samaan hissiin ja jos joku juttelee minulle koen, että kiusaantuneisuuteni näkyy ja olen omituinen muiden silmissä. Ikään kuin olisin häpäissyt itseni naapurien silmissä vain olemassa olemassa ja en halua kohdata heitä. Koen myös "menettäneeni kasvoni" töissä mutta sinne on pakko mennä asiasta huolimatta.
Koetteko ikinä näin? Tietynlaista häpeää vain siitä, että on olemassa ja kun on sellainen kuin on.
Kommentit (40)
Olisiko terapian paikka? Ei tuollainen ole normaalia, tervettä eikä hyväksi sinulle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen kokenut tuollaista aloittaessani yliopisto-opinnot. Häpesin niin paljon itseäni, etten enää halunnut näyttäytyä opiskelukavereilleni. Lisäksi olen kärsinyt suurimman osan elämääni muutenkin sosiaalisten tilanteiden pelosta.
Tuohon auttaa ainoastaan aika, itsetutkiskelu ja terapia. Terapiassa en koskaan käynyt, vaikka jälkikäteen ajatellen olisi ehdottomasti pitänyt mennä. Nyt oma elämäni on kuitenkin onneksi tasapainossa ja uskallan esimerkiksi soitella puhelimella sekä käydä lääkärikäynneillä (nämä olivat suurimpia sosiaalisiin tilanteisiin liittyviä pelkojani) kuten kuka tahansa muukin.
Tsemppiä!
Kuulostaa hyvin tutulta ja mulla valitettavasti elämä meni siihen että pysyin viikkoja sisällä kotona välttelemässä muita ihmisiä (lievä masennus oli myös osasyynä).
En "kehdannut" mennä ulos itsenäni, ahdisti niin paljon.
Nyt olen vihdoin aloittanut terapian joka on tuonut jo apua.
En tunne tälläistä. Joskus ahdistun jos joudun "kohteeksi" tilanteessa tai jos olen sanonut jotain typerää, mutta nekin katoavat ajan kanssa.
Onko sinua kenties lapsuudessasi halveksittu? Oletko joutunut hakemaa hyväksyntää ilman että koskaan olisit ollut riittävän hyvä?
Ongelmasi voisi helpottaa jos miettisit mistä tämä johtuu ja ehdollistaisit itsesi näihin tilanteisiin.
Kukaan ei varmasti ajattele että olet outo tai mitään muutakaan ihmeempää, ehkä että olet ujo ja mitä nuorempi olet sitä paremmin ujous "annetaan anteeksi" .
Itse olen aina ollut ujo ja sitä kautta saanut paljon negatiivista huomiota, nyttemmin uskallan olla seurueessa äänessäkin ja toisinaan ihmiset mulkoilevat ja dissaavat minua, onhan se vähän noloa ja lapsellista muulta seurueelta, mutta ihan sama nauran sitten mieheni kanssa kotona. Kun avaa suunsa on mahdollista että kaikki eivät ole samaa mieltä ja että voi joskus sanoa jotain typerääkin, mutta silloin kanssa ihmisten tulisi osata käyttäytyä eikä alkaa porukalla nauramaan.
No minä olen köyhä ja työtön luuseri, se on tosi noloa ja en pysty olemaan ihmisten kanssa tekemisissä
ellen ole vähintään kahden promillen humalassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 09:20"]En tunne tälläistä. Joskus ahdistun jos joudun "kohteeksi" tilanteessa tai jos olen sanonut jotain typerää, mutta nekin katoavat ajan kanssa.
Onko sinua kenties lapsuudessasi halveksittu? Oletko joutunut hakemaa hyväksyntää ilman että koskaan olisit ollut riittävän hyvä?
Ongelmasi voisi helpottaa jos miettisit mistä tämä johtuu ja ehdollistaisit itsesi näihin tilanteisiin.
Kukaan ei varmasti ajattele että olet outo tai mitään muutakaan ihmeempää, ehkä että olet ujo ja mitä nuorempi olet sitä paremmin ujous "annetaan anteeksi" .
Itse olen aina ollut ujo ja sitä kautta saanut paljon negatiivista huomiota, nyttemmin uskallan olla seurueessa äänessäkin ja toisinaan ihmiset mulkoilevat ja dissaavat minua, onhan se vähän noloa ja lapsellista muulta seurueelta, mutta ihan sama nauran sitten mieheni kanssa kotona. Kun avaa suunsa on mahdollista että kaikki eivät ole samaa mieltä ja että voi joskus sanoa jotain typerääkin, mutta silloin kanssa ihmisten tulisi osata käyttäytyä eikä alkaa porukalla nauramaan.
[/quote]
Olen kyllä paljon miettinyt mistä tämä johtuu. Lapsena sain paljon negatiivista kohtelua ja asennoitumista minuun ujouteni tähden. Olen aina kokenut olevani outo, ärsyttävä ja tyhmä muiden silmissä. Ikään kuin joku toisarvoinen muihin verrattuna. Usein koen jopa olevani oudon näköinen muiden silmissä, vaikka olen ihan normaalin näköinen itsestäni huolehtiva nainen. Se vaan on koko ajan alitajunnassa, että olen inhottava muiden silmissä.
Ap
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 09:27"][quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 09:20"]En tunne tälläistä. Joskus ahdistun jos joudun "kohteeksi" tilanteessa tai jos olen sanonut jotain typerää, mutta nekin katoavat ajan kanssa.
Onko sinua kenties lapsuudessasi halveksittu? Oletko joutunut hakemaa hyväksyntää ilman että koskaan olisit ollut riittävän hyvä?
Ongelmasi voisi helpottaa jos miettisit mistä tämä johtuu ja ehdollistaisit itsesi näihin tilanteisiin.
Kukaan ei varmasti ajattele että olet outo tai mitään muutakaan ihmeempää, ehkä että olet ujo ja mitä nuorempi olet sitä paremmin ujous "annetaan anteeksi" .
Itse olen aina ollut ujo ja sitä kautta saanut paljon negatiivista huomiota, nyttemmin uskallan olla seurueessa äänessäkin ja toisinaan ihmiset mulkoilevat ja dissaavat minua, onhan se vähän noloa ja lapsellista muulta seurueelta, mutta ihan sama nauran sitten mieheni kanssa kotona. Kun avaa suunsa on mahdollista että kaikki eivät ole samaa mieltä ja että voi joskus sanoa jotain typerääkin, mutta silloin kanssa ihmisten tulisi osata käyttäytyä eikä alkaa porukalla nauramaan.
[/quote]
Olen kyllä paljon miettinyt mistä tämä johtuu. Lapsena sain paljon negatiivista kohtelua ja asennoitumista minuun ujouteni tähden. Olen aina kokenut olevani outo, ärsyttävä ja tyhmä muiden silmissä. Ikään kuin joku toisarvoinen muihin verrattuna. Usein koen jopa olevani oudon näköinen muiden silmissä, vaikka olen ihan normaalin näköinen itsestäni huolehtiva nainen. Se vaan on koko ajan alitajunnassa, että olen inhottava muiden silmissä.
Ap
[/quote]
Tilanteisiin ehdollistaminen tosin ei ole koskaan auttanut mitään. Ihmiskammo on todella sitkeässä, ihan krooninen jatkuva tila.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 09:27"]
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 09:20"]En tunne tälläistä. Joskus ahdistun jos joudun "kohteeksi" tilanteessa tai jos olen sanonut jotain typerää, mutta nekin katoavat ajan kanssa.
Onko sinua kenties lapsuudessasi halveksittu? Oletko joutunut hakemaa hyväksyntää ilman että koskaan olisit ollut riittävän hyvä?
Ongelmasi voisi helpottaa jos miettisit mistä tämä johtuu ja ehdollistaisit itsesi näihin tilanteisiin.
Kukaan ei varmasti ajattele että olet outo tai mitään muutakaan ihmeempää, ehkä että olet ujo ja mitä nuorempi olet sitä paremmin ujous "annetaan anteeksi" .
Itse olen aina ollut ujo ja sitä kautta saanut paljon negatiivista huomiota, nyttemmin uskallan olla seurueessa äänessäkin ja toisinaan ihmiset mulkoilevat ja dissaavat minua, onhan se vähän noloa ja lapsellista muulta seurueelta, mutta ihan sama nauran sitten mieheni kanssa kotona. Kun avaa suunsa on mahdollista että kaikki eivät ole samaa mieltä ja että voi joskus sanoa jotain typerääkin, mutta silloin kanssa ihmisten tulisi osata käyttäytyä eikä alkaa porukalla nauramaan.
[/quote]
Olen kyllä paljon miettinyt mistä tämä johtuu. Lapsena sain paljon negatiivista kohtelua ja asennoitumista minuun ujouteni tähden. Olen aina kokenut olevani outo, ärsyttävä ja tyhmä muiden silmissä. Ikään kuin joku toisarvoinen muihin verrattuna. Usein koen jopa olevani oudon näköinen muiden silmissä, vaikka olen ihan normaalin näköinen itsestäni huolehtiva nainen. Se vaan on koko ajan alitajunnassa, että olen inhottava muiden silmissä.
Ap
[/quote]
Kärsitkö masennuksesta, ap? Kuulostaa siltä.
Voi, tiedän tunteen! Olisin voinut itse kirjoittaa tuon aloituksen, niin tutulta Se kuulostaa! Monesti, kun olen ihmisiä tavannut ja keskustellut heidän kanssaan, mietin jälkeenpäin, mitä kaikkea tyhmää sanoin. Joskus vuosienkin päästä saatan muistella jotain tapahtumaa ja "pelkään" tavata ko ihmistä, jonka seurassa olen ollut omasta mielestäni jotenkin tyhmä.. Välttelen keskustelutilanteita, minkä vuoksi minulla ei juuri ole ystäviä, kukaan ei koskaan soita minulle Ym..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on myös ihmiskammo ja ap:n kuvailema tilanne rappukäytävässä/hississä kuulostaa tutulta. Toivon aina, etten törmäisi keneenkään kun lähden ulos tai menen sisään. Ulos lähtiessä kuuntelen yleensä hetken ovella, onko rapussa ketään. Voin kyllä moikata naapureita, mutta kaikenlainen 'smalltalk' onkin sitten jo todella ahdistavaa. En vain pysty siihen, ahdistaa, en tiedä mitä sanoa.
Luulen, että koen jollain tapaa myös häpeää omasta itsestäni. En halua olla missään esillä. Esim. kaupassa myyjille jutteleminen on helvettiä, yleensä poistun liikkeestä jos myyjät tulevat kyselemään jotakin. Kaupan kassalla asioiminen jännittää vähän ja ylipäätään vieraille ihmisille puhuminen. Luulen, että näissä kohtaamisissa ahdistus/kiusaantuneisuus näkyvät ulospäin muille. Ja luultavasti muut eivät osaa tulkita tunnetta 'oikein', vaan tulkitsevat minut töykeäksi tai muuten vain 'hulluksi'.
Vaikuttaa siltä että olette jääneet asian kanssa lapsen tasolle, tältä ujona lapsena tuntui.
Jotenkin nyt pitäisi kasvaa aikuiseksi tässäkin asiassa, ajattelin ehdollistamisen auttavan jos saisitte positiivista huomiota esim. Smalltalkissa ja näin hyväksytyksi tulemisen tunteen joka voisi auttaa seuraavassa sosiaalisessa tilanteessa.
Mutta itselläni ei siis ole enään kyseistä ongelmaa vaikka esim. Vielä teini iässä meinasin oksentaa jos jouduin luokan eteen ja pyörtyä. Vieläkin tulee vessahätä ennen tilanteita ja esim. Juhlia.
Kamala sanoa, mutta minua on myös alkoholi auttanut liiassa jännityksessä ja noloudessa ja smalltalkissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 09:29"][quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 09:27"]
[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 09:20"]En tunne tälläistä. Joskus ahdistun jos joudun "kohteeksi" tilanteessa tai jos olen sanonut jotain typerää, mutta nekin katoavat ajan kanssa.
Onko sinua kenties lapsuudessasi halveksittu? Oletko joutunut hakemaa hyväksyntää ilman että koskaan olisit ollut riittävän hyvä?
Ongelmasi voisi helpottaa jos miettisit mistä tämä johtuu ja ehdollistaisit itsesi näihin tilanteisiin.
Kukaan ei varmasti ajattele että olet outo tai mitään muutakaan ihmeempää, ehkä että olet ujo ja mitä nuorempi olet sitä paremmin ujous "annetaan anteeksi" .
Itse olen aina ollut ujo ja sitä kautta saanut paljon negatiivista huomiota, nyttemmin uskallan olla seurueessa äänessäkin ja toisinaan ihmiset mulkoilevat ja dissaavat minua, onhan se vähän noloa ja lapsellista muulta seurueelta, mutta ihan sama nauran sitten mieheni kanssa kotona. Kun avaa suunsa on mahdollista että kaikki eivät ole samaa mieltä ja että voi joskus sanoa jotain typerääkin, mutta silloin kanssa ihmisten tulisi osata käyttäytyä eikä alkaa porukalla nauramaan.
[/quote]
Olen kyllä paljon miettinyt mistä tämä johtuu. Lapsena sain paljon negatiivista kohtelua ja asennoitumista minuun ujouteni tähden. Olen aina kokenut olevani outo, ärsyttävä ja tyhmä muiden silmissä. Ikään kuin joku toisarvoinen muihin verrattuna. Usein koen jopa olevani oudon näköinen muiden silmissä, vaikka olen ihan normaalin näköinen itsestäni huolehtiva nainen. Se vaan on koko ajan alitajunnassa, että olen inhottava muiden silmissä.
Ap
[/quote]
Kärsitkö masennuksesta, ap? Kuulostaa siltä.
[/quote]
En tällä hetkellä. Olen kyllä kärsinyt joitakin vuosia sitten ja lääkkeitäkin syönyt. Enää ei ole masennusta, mutta tuo häpeä on suuri. Masentuneena sitä oli vielä enemmän enkä juuri halunnut poistua kotoa.
Ap
ehdottomasti terapiaan. Tuo on niin voimakas fobia että se vammauttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutama kirjavinkki, joita suosittelen lämpimästi:
Juhani Mattila: Herkkyys ja sosiaaliset pelot http://www.juhanimattila.com/herkkyys-ja-sosiaaliset-pelot
Ben Malinen: Häpeän monet kasvot http://www.voihyvin.fi/artikkeli/itsetuntemus-avain-hapeaan
Antti Pietiäinen: Tunne, antitunne, perimä http://www.kairon-verkkokauppa.fi/eshop/categories/101/
Mulla sama tilanne. Kaikista pahinta, jos jää jonkun ihmisen kanssa kahden. En pysty vääntämään mitään small talkia, vaan menen ihan lukkoon.Suuremmassa ryhmässä pärjään hyvin,kun saan olla hiljaa taustalla.
Sitkeästi yrittäen elämä on helpottunut, kun tajuaa etteivät muut niitä tilanteita koe samalla tavalla kuin minä. Siinä menee täysin voimat, kun miettii lähes jokaista keskustelutilannetta jälkeen päin, että "miten minä nyt sillä tavalla sanoin"... Oikeasti, ei ne muut mieti niitä sillä tavalla! Vaikka sanoisikin joskus jotain typerää, niin kaikille niitä sattuu, ja aina myös väärinymmärryksen mahdollisuus on olemassa ja kaikki tietävät sen.
Minä myös hermostun tuollaisissa tilanteissa ihan älyttömästi, ja sitten sökellän jotain ihan älytöntä, ainakin omasta mielestäni. Nykyisin pystyn jo rauhoittumaan aika hyvin, olen saanut sen jotenkin päähän iskostettua, että "rauhoitu, ihan rauhassa"... Eikä ne hiljaiset hetketkään haittaa, ei ole minun tehtäväni olla koko ajan pitämässä huolta siitä, että juttu luistaa. Kun yleisesti kuulee ihmisten puhuvan esim. pihalla, niin semmoista rauhallista lörpöttelyähän se on, ei sen ole tarkoituskaan olla mikään ylifiksu sosiaalinen mielipiteiden vaihto.
Pakko oli alkaa antaa itselleen anteeksi ja lopettaa se asioiden vatvominen, järkihän siinä menee! No, juuri äsken pyörähdin pihalta takaisin kotiin kun kuulin äänestä että siellä saattaa olla eräs tuttu, jonka edessä viimeksi mokasin :-DD No. uusi yritys!
Niin tuosta ehdollistamisesta. Se varmaan auttaa ihmisiä, joilla pelot keskittyy enemmän esiintymisiin, juhliin ja sellaisiin tilanteisiin. Itelläni pelot, tai etenkin tuo häpeä liittyy arkisiin jokapäiväisiin kohtaamisiin. Vaikka en kokisi tuota pelkoa, niin se häpeä on kuitenkin mukana. Olen ihan aikuisenakin saanut sellaista kohtelua, josta voi päätellä ihmisten pitävän minua outona. Esim. kerran yhdessä työpaikassa istuin odottamassa työpaikan alkua, kun täysin tuntematon ihminen tuli kysymään: "Miksi istut täällä tuollaisena?" Eli minulla siis on jokin ilme/olemus, jota en edes tiedosta. Vaikka kuinka olisin iloinen, virkeä, niin olemukseni ilmeisesti puhuu muuta, enkä pysty tekemään sille mitään. Koko ajan on tunne, että en kelpaa vaikka olisin miten, ja siksi välttelen ihmiskontakteja jotten joutuisi kohtaamaan aina uudestaan sitä kritiikkiä.
Ap
Joo ei tuo ehdollistaminen kyllä arkipäivän tilanteissa jännittäjää auta, se on turhaa löpinää... Tai tavallaan, koko elämähän on jatkuvasti sitä! Kun jännittää niitä arkisia tilanteita, niitähän on jatkuvasti ihmisen elämässä eikä siinä enää mitään erillistä ehdollistamista tarvitse.... Nr. 18.
Ap sulla on tasan kaksi vaihtoehtoa, joista itse valitset: joko pysyt tuossa uhrin roolissa " kaikki muuta aina kohtelee minua huonosti" tai sitten teet ihan helvetisti töitä omien ajatustesi kanssa - sillä se kauhu, häpeä ja paniikki on tasan vain ja ainoastaan omassa päässäsi- joko terapiassa tai yksin. Ainoa keino toipua on oppia uusia ajatuskuvioita. Terapia auttaa jos siihen on motivoitunut. Mutta valinta on täysin sinun; millaista elämää haluat?
En. Vaikka olen ollut työpaikka- ja aikoinaan koulukiusattu, niin olen oppinut tuosta pois. En jaksa miettiä, mitä joku ehkä ajattelee, ja luulen, ettei ne mua juuri ajattele muutenkaan. Jos ajattelevat jotakin pahaa, niin omapa on ongelmansa.
Ahdistuneisuutta minulla on, sosiaalista fobiaa ei. Vaikka olisinkin tehnyt jotakin noloa. Kaikki tekevät.