Ystäväni dissaa yhteisen ystävämme lapsia

Minulla on muutama ystävä, joiden kanssa olemme hengailleet opiskeluajoista lähtien yhdessä. Sittemmin ollaan valmistuttu, tehty töitä, suurin osa meistä on hankkinut lapsia jne jne jne. 

Edelleen tapaamme säännöllisin väliajoin. Yhdellä ystävälläni tässä porukassa on jo useampi lapsi ja minullakin yksi. Sitten on tämä yksi vähän huolestuttava tapaus, kutsukaamme häntä vaikka ystävä B:ksi, jolla ainoana kyseisessä porukassa ei ole parisuhdetta eikä lapsia liioin. 

Eikä siinä mitään, ei tarvitse olla eikä se vaikuta ystävyyteemme millään tavalla. Mutta minua on ruvennut suunnattomasti korpeamaan se tapa, jolla tämä lapseton ystävä B puhuu tästä toisesta ystävästä, jolla on jo useampi lapsi. Hän ei edelleenkään suostu käyttämään tämän lapsista näiden nimiä (vanhempi täyttää 6 v), vaan puhuu heistä tyyliin "no se vanhempi, mikä se on". Sitten hän on jostain ihan omasta päästään keksinyt, että näiden lasten äiti jostakin syystä kohtelee lapsiaan eriarvoisesti ja pitää pitkiä palopuheita siitä, miten lapset kuuluu oikeasti kasvattaa ja että tämä äiti ei osaa (mitään).

Muutenkin tuhahtelee aika usein väheksyvästi kun puhe kääntyy tähän toiseen äippä-ihmiseen tai tekee hänestä vähemmän mairittelevia analyysejä. Tämä analysoitava ystävä ei ilmeisesti osaa tehdä mitään oikein ja hänen lapsensa ja aviomiehensä ovat vääränlaisia ja ja ja. Siis ihan kauheaa settiä oikeasti, mitä ei ystävistä yleensä ole tapana minun mielestäni sanoa. 

Tällä lapsettomalla ystävälläni on mielestäni jotain ratkomattomia ongelmia, en nyt erittele sen tarkemmin mitä, mutta hän piilottaa ne äärettömän suuren egon ja täysin perustelemattoman itsekorostuksen taakse. 

Sitten eilen viimeksi en oikein ollut uskoa korviani, kun sieltä tuli taas mitä ihmeellisimpää settiä. Ystävä B mm. sanoi, että "lapsista ei kuulu puhua" ja "jos tuo lapsensa esille, niin sitten pitää kestää se, että niitä kritisoidaan". Siis mitä v....

Eikös ystävät ole niitä henkilöitä, joiden kanssa voidaan jakaa niitä pieniä ja joskus suurempiakin huolia ilman pelkoa siitä, että tulee torjutuksi tai tuomituksi. Vai olenko minä outo, jos paskanjauhanta toisten lapsista ei mielestäni kuulu normaaleihin ystävyyssuhteisiin?

Ei huolta, en ole niin avuton, että oikeasti kysyn av-palstalta, mitä minun pitäisi tehdä tämän lapsettoman ystävän dissailun suhteen, mutta kiinnostaa lähinnä, että onko muilla tällaisia läheisiä? Miten te hanskaatte heidät jokapäiväisessä kanssakäymisessä? Itse olen lähinnä kallistunut tähän saakka näiden keskustelunavausten totaalisen ohittamisen kannalle, mutta jossain vaiheessa minullakin keittää yli. 

Kun muuten tyyppi on tosi hauska ja fiksu parhaimmillaan ja hänen kanssaan voi käydä hyviä keskusteluja, mutta yhteisten ystävien alistaminen ja suoranainen loukkaaminen puheissa vaan nyt ei käy laatuun, oikeasti. Ja kuka ties, hänhän saattaa puhua minustakin samalla tavalla kun minä en ole paikalla. Eipä se minua loukkaaa sillä hetkellä, mutta kuitenkin häiritsee ajatuksen tasolla.

Kuvaavaa voisi olla, jos kertoisin, että taannoisen Putous-kauden Ymmi Hinaaja -hahmo muistutti suuresti karikatyyriä tästä elävän elämän ystävä B:stä.