Lue keskustelun säännöt.
Kasvoissa (vähän) kipeitä kohtia - pelkään kolmoishermosärkyä
03.06.2014 |
Tunnustan - olen luulotautinen. Minulla on ollut _aina_ jännityspäänsärkyä (ajoittain) ja puren hampaita yhteen. Jännitän niskalla, hartioilla ja kasvolihaksilla. Minulla on ollut niin kauan kuin muistan, kasvoissa ajoittain jomotusta - HYVIN LIEVÄÄ.
Talvella kävin lääkärillä, joka ehdotti syyksi kolmoishermosärkyä. Pelästyin, koska tunnen pari ihmistä, joilla se on - aivan sietämätön ja invalidisoiva. Kävin neurologilla, jolle kerroin oireeni ja joka lähetti sitten pään kuvaukseen. Sanoi minulle kyllä, että hänen mielestään minulla ei edelleenkään ole kuin jännityspäänsärkyä.
Silti pelkään koko ajan aivan suhteettoman paljon sitä, että ajoittain ilmenevä lievä jomotus - jota hädin tuskin huomaa - muuttuu kolmoishermosäryksi. Yleensä tämä minun jomotus on toispuoleista, mutta joskus molemmilla puolilla. Se ei koskaan pahene tuulesta eikä kosketuksesta, eikä haittaa syömistä. Se ei ole koskaan invalidisoinut minua.
Neurologin mielestä voin olla aivan levollinen tässä asiassa, eikä hän näe mitään syytä, miksi minulle koskaan kehittyisi kolmoishermosärky. En silti "voi" jostain syystä päästää tuota lääkärin lausumaa epäilystä mielestä. Siitä huolimatta, että jo vastaanotolla hän alkoi pyörtää sanoja ja sanoa, että niskahartiajännityksen oireisiin hänkin taipuisi.
Kommentit (7)
Niinpä, tiedän, että minun pitäisi ajatella juuri noin! Ainahan sitä voi tulla vaikka syöpä ja joku toisenlainen hermokipu - tai mikä vaan. Järjen tasolla tiedän tuon, mutta tämä onkin jonkinlainen pakkoajatus... varmaan yrittää viedä huomioni jostain "oikeasta" stressin aiheesta, nimim. "defenssit"
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyy sanoa, että yksi asia mikä minua harmittaa vähän, on se, että kun yritän miehelleni puhua näistä huolista ja kysyä, onko hänellä kipeitä kohtia, hän sanoo aina, ettei yhtään ymmärrä mistä minä puhun. Hänellä ei ikinä ole kipuja ja jos onkin, hän ei huomaa niitä. Sama on äitini kanssa, hän pyörittelee silmiään ja sanoo, ettei hänellä koskaan ole ollut mitään tuntemuksia kasvoissa.
Muilta en kehtaa kysyäkään ja netissä ainoa löytämäni "kasvo-oire" on kolmoishermosärky...
[quote author="Vierailija" time="03.06.2014 klo 15:45"]
Niinpä, tiedän, että minun pitäisi ajatella juuri noin! Ainahan sitä voi tulla vaikka syöpä ja joku toisenlainen hermokipu - tai mikä vaan. Järjen tasolla tiedän tuon, mutta tämä onkin jonkinlainen pakkoajatus... varmaan yrittää viedä huomioni jostain "oikeasta" stressin aiheesta, nimim. "defenssit"
ap
[/quote]
Pystytkö ottamaan tuohon pakkoajatukseen etäisyyttä sillä tavalla, että ikään kuin katselet sitä ulkopuolisena? Itse olen kärsinyt nuorempana yleisestä ahdistuneisuudesta ja pakkoajatuksista (vähän eri tyyppisistä kuin sinä) ja lopulta opin jotenkin eriytymään niistä omista ajatuksistani. Katselemaan niitä taustalta ikään kuin neutraalina tarkkailijana, olemaan ottamatta niitä vakavasti. Ne saivat ihan rauhassa mölytä päässäni, eikä se enää häirinnyt tai ahdistanut minua. Tiesin että ne on taas vaan niitä pakkoajatuksia, eikä niillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
[quote author="Vierailija" time="03.06.2014 klo 15:47"]
Täytyy sanoa, että yksi asia mikä minua harmittaa vähän, on se, että kun yritän miehelleni puhua näistä huolista ja kysyä, onko hänellä kipeitä kohtia, hän sanoo aina, ettei yhtään ymmärrä mistä minä puhun. Hänellä ei ikinä ole kipuja ja jos onkin, hän ei huomaa niitä. Sama on äitini kanssa, hän pyörittelee silmiään ja sanoo, ettei hänellä koskaan ole ollut mitään tuntemuksia kasvoissa.
Muilta en kehtaa kysyäkään ja netissä ainoa löytämäni "kasvo-oire" on kolmoishermosärky...
[/quote]
Ei niistä kannata kauheasti muille puhua. Tiedät itsekin, että nuo ovat pakkoajatuksia, ja että sinulla ei oikeasti ole kolmoishermosärkyä, ja että oireesi tuskin on mitenkään vakava muutenkaan, kun kerran tutkittu on.
Jos pakkoajatukset häiritsee sinua paljon arjessa, mene hakemaan niihin apua lääkäriltä/terapeutilta, mutta läheisiä tuskin kannattaa kauheasti niillä kuormittaa, he eivät kerta kaikkiaan pysty ymmärtämään ajatteluasi tuossa asiassa.
Pitäisi varmaan yrittää. Minulla oli näitä nimenomaan nuorempana - jolloin pystyin ottamaan etäisyyttä.
Nyt aikuisena tapahtui vähän liikaa samalla kertaa - aloin opiskella uutta alaa, mies sai potkut, esikoiseni kuoli ja noin 6 ihmistä lähipiiristä sai puolen vuoden sisällä todella kurjan sairauden (MS, parkki, aivohalvaus, 2* vaikea sydänvika (eri tyyppinen, eri ihmiset), joku mysteerinen silmäsairaus) --- ja olen ollut ihan kädetön näiden omien oireiden kanssa.
No siis sillä lailla kädetön, että ne vaivaavat. Saan kyllä opiskeltua ja tehtyä töitä, vaikka ajatukset jyllää. Yksi lääkäri sanoi, että kyllä ne ajan mittaan hellittää taas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seiska oli siis ap. Läheisille on vaikea puhua mistään noista, koska heidän mielestään noiden ihmisten sairastumisten ei pitäisi olla "minun asiani" saati, että on tyhmää stressaantua niistä, koska pitäisi tuntea vain empatiaa. No toki kyllä tunnen sitäkin, mutta myös stressiä.
Sitten vielä tuo oman lapsen kuolema - sitäkään ei pitäisi stressata, koska se oli ja meni. Mitäs niistä, parempi kun pääsi pois (no sekin on tässä tapauksessa totta, mutta silti...)
ap
Olet todellakin luulosairas. Kyllä tuollaisia kipeitä kohtia varmasti useilla on, itsellänikin on tälläkin hetkellä ja johtuu minusta ihan siitä että stressin takia on taas niska ja hartia kuin kiveä ja yöllä tulee narskutettua hampaita...
Mutta asiahan on niin, että etukäteen murehtiminen on täysin turhaa. Ei kukaan voi sinulle koskaan taata etteikö sinulle voisi joskus tulla kolmoishermosärkyä, tai jotain vielä paljon vakavampaakin. Mutta juuri se, että sitä ei tiedä kuinka paljon on terveitä/suhteellisen kivuttomia/hengissä olevia päiviä jäljellä, antaa entistä suuremman syyn nauttia näistä nyt olevista hetkistä, jolloin pystyy nauttimaan. Työnnä siis mielestäsi pois tulevaisuus huolineen, ja keskity olemaan tässä ja nyt.