9-vuotias melkein löi minua
9 v. melkein löi minua kasvoille, viime hetkellä vetäisi kätensä takaisin. Kyse oli siitä että käskin tehdä paremmin yhden oman huoneen siivoukseen liittyvän homman. Sanoin ettei tuo riitä, mene ja tee huolella, niin sitten melkein löi. Väistin ja siinä vaiheessa huomasi tekonsa ja halasi. Mietin onko tää nyt ihan normaalia. Kerran aiemmin sattunut, viime viikolla. Sitä ennen ei ikinä paitsi joskus taaperona. Sisaruksiaan läpsii kyllä. Kaikki sanktiot kokeiltu paisti ei fyysistä kuritusta ikinä. silti tällaista :(
Kommentit (12)
No en tarkoittanut että sisarusten lyöminen olisi yhtään sallittavampaa. Ja seuraamuksia todella saanut, esim. arestia ja peliajan menetystä ym. Se että lapsi lyö aikuisia tai omia vanhempiaan on mielestäni kuitenkin harvinaisempaa.
Onko kenelläkään kokemuksia? Jos tämän ikäinen lyö, onko hänellä jotain isoa häikkää kehityksessä vai voiko olla vaihe joka menee ohi?
kuulostaa siltä, että kannattaisi katsoa peiliin.
Voitko sitten kertoa, mitä voin tehdä toisin? Olemme tavallinen perhe ja taatusti rajat lapsille laitettu. Kahdella mulla lapsella ei ole tällaista.
Jaa, musta on normaalia että sisarukset lyövät toisiaan, eikä äidinkään lyöminen mitenkään tavatota ole. Kuulostat neuroottiselta ja lapsesi on selvästi ihan alistettu kun vaihtoi lyönnin halaukseen. Se ei ole normaalia. Eihän kukaan vihaisena halaa.
- viiden äiti
Te ette ikinä tapelleet fyysisesti sisarustenne kanssa? Kyllä meillä lyötiin, potkittiin ja hiuksista revittiin kun vanhempien silmä vaan vältti. Ollaan siis varmaan täysin epänormaaleja ja kauhea lapsuus takana. Välit sisaruksiin kuitenkin mitä parhaimmat.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 05:18"]Te ette ikinä tapelleet fyysisesti sisarustenne kanssa? Kyllä meillä lyötiin, potkittiin ja hiuksista revittiin kun vanhempien silmä vaan vältti. Ollaan siis varmaan täysin epänormaaleja ja kauhea lapsuus takana. Välit sisaruksiin kuitenkin mitä parhaimmat.
[/quote]
Just.
No ei se sisarustenkaan fyysisen satuttaminen sallittua ole.
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 23:49"]
Voitko sitten kertoa, mitä voin tehdä toisin? Olemme tavallinen perhe ja taatusti rajat lapsille laitettu. Kahdella mulla lapsella ei ole tällaista.
[/quote]
Anteeksi kuinka? Rajat asetettu ja lapsi lyö?
En tiedä onko sisarusten lyöminen tavallista mutta minä sain sisaruksilta turpaan vähän väliä, ja ihan kaikkea ei ole helppo ollut antaa anteeksi. Meillä se oli jo normaalin rajat ylittävää hommaa ja teen kaikkeni että omat lapset eivät ala mätkimään toisiaan
opeta lapselle, että kanavoisi turhautuneisuutensa toisin. Että rauhoittaisi itsensä lyömisen sijaan, alkuun vaikka poistumalla hetkeksi rauhoittumaan yksikseen. Se on aina parempi kuin väkivalta.
Sisarusten kanssa kokee varmaan jäävänsä alakynteen tai sitten läpsii vain alistaakseen ja tästäkin pitää puhua myös paljon rangaistusten lisäksi, selvittää syytä miksi lapsi toimii tilanteissa näin. Ja sitten esittää aikuisena ne syyt perinpohjaisesti miksi näin ei saa tehdä, kysy lapseltasi vaikka, että miten hän itse kokisi jos muut toimisivat häntä kohtaan samoin.
Onko lapsella muuten ylimielisyyttä asenteessaan, vai näkisitkö, että lyö, koska ei vain keksi tilanteessa muita keinoja?
Näitä on hyvä yhdessä pohtia.
Sisaruksiaan läpsii kyllä.
Onko tervettä? Onko sisarusten läpsiminen jotenkin sallittavampaa kuin sinun lyöminen?