Kun VELA tulee vahingossa raskaaksi...
... miten hän suhtautuu tilanteeseen? Entisiä vapaaehtoisesti lapsettomia/vastentahtoisesti lapselliseksi tulleita paikalla?
Kommentit (25)
Oli ihan kauhea tilanne, onneksi tuli keskenmeno.
Abortti... ja tämän jälkeen olen vielä tietoisempi, etten lapsia halua. Eli oli oikeastaan hienoa, että tulin raskaaksi ja sitten 7 vkn kohdalla saatettiin päätökseen. Oli ihana palata omaan olotilaan ja varmistua tunteesta olla vela.
Tein abortin. Kävi kuten numerolle 4, päätös lapsettomuudesta vain vahvistui.
Tein abortin. Jos sitä mahdollisuutta ei olisi ollut, luultavasti olisin ennemmin tehnyt itsemurhan kuin synnyttänyt, se olisi ollut ns. pienempi paha.
Olen aina ollut erittäin tarkka ehkäisystä.
Jos tulisin yllättäen raskaaksi hankkisin keskeytyksen. Tosin pidän erittäin tarkkaa huolta ehkäisystä.
No jopas on alapeukkuja tässä ketjussa. Ilmeisesti vela on aina paha, teki niin tai näin.
Tekisin abortin hetkeäkään epäröimättä.
Yksi sukulaisnainen keskeytti alkaneen raskauden joitakin vuosia sitten. Nyt hän haluaisikin lapsen, mutta ei ole onnistunut tulemaan enää raskaaksi. Sääliksi käy.
Mun yksi tuttu oli vela ja tuli vahingossa raskaaksi. Raskauden alussa oli kuulemma ollut äkäisen näköinen kuin ampiainen.
Mutta Ajan myötä sopeutui ajatukseen, nyt on suloisen 4kk ikäisen suloisen tytön rakastava äiti. ♡
olen vapaaehtoisesti lapseton. jos tulisin raskaaksi vahingossa harkitsisin lapen pitämistä, olisin varmasti hyvä äiti. Elämäni menisi varmasti erilailla kun olen sen suunnitellut ja se harmittaisi, mutta uskon että löytäisin myös tavan elää hyvin onnellista elämää lapsen kanssakin. Tilanne nyt vaan on se että näistä kahdesta hyvästä vaihtoehdosta valitsen sen minusta paremman, eli lapsettoman elämän.
Tekisin abortin, ei tarvi kahta kertaa miettiä.
Olen äärimmäisen tarkka ehkäisystä, mutta jos vahinko kaikesta huolimatta tapahtuisi ja tulisin raskaaksi, niin ilman muuta teettäisin abortin. Enhän alunperinkään halunnut raskaaksi. Sitä en tiedä, miten mahdolliset raskaushormonit tositilanteessa pääni sekoittaisivat, mutta näin täysissä järjissä kanta on tämä.
Ihmettelen veloja, jotka tulevat raskaaksi yli 30-vuotiaina.
Kun klikkasin ketjun auki, oletin toisenlaisia vastauksia. Olen aina kuvitellut, että vapaaehtoisesti lapsettomat ovat hyvin tarkkoja ja huolehtivat ehkäisystä niin, ettei käytännössä ole mitään vahingonmahdollisuutta. Tämän ketjun perusteella homma ei olekaan hallussa, kun on noin monen pitänyt turvautua aborttiin.
Kysymys teille, jotka ette ole ikinä halunneet saada lasta mutta olette joutuneet turvautumaan aborttiin: oletteko kokeneet abortin aina helppona ratkaisuna ja ikään kuin yhtenä ehkäisykeinona vai miksi ette ole tehneet ehdottomasti niin varmoja ratkaisuja, ettei vahinkoraskaus voisi olla mahdollista?
Tunnen vain yhden vapaaehtoisesti lapsettoman, siskoni, ja hänellä on ollut käytössä tuplaehkäisy, ja heti kun ikä riitti, meni sterilisaatioon. Tämän jälkeenkin vielä ehkäisi useita vuosia, ja vasta kun mieskin oli steriloinut itsensä, luovuttiin kondomeista.
Jos missään nimessä eikä ikinä halua äidiksi, tuntuu hassulta, ettei sen eteen ole valmis tekemään vaikeitakin ratkaisuja. Esim. minä halusin äidiksi ja olen joutunut tekemään sen eteen enemmän töitä kuin voisi äkkiseltään kuvitella. Ei olisi tullut mieleenkään luottaa siihen, että kondomissa on reikä raskautuakseni vaan ilman muuta aktiivisesti yritettiin saada se lapsi.
Vela, joka tulee vahingossa raskaaksi, on vähän kuin lasta haluava, joka käyttää kondomia.
Hmm... Ainoa tapa, millä ei tule raskaaksi on, ettei harrasta seksiä ollenkaan. Ja todellakaan siihen en itse aio suostua. Itsellä ainakin 9 vuotta toiminut ehkäisy petti. Eikä syytä löytynyt. Ja samalla varattiin jo aika sterilisaatioon. Ja se suoritettiin kun oli juuri ne vuodet täynnä. Eli aika ihmeellinen tuo sinun kysymys?
Ja tässä kysymyksessä kysyttiin, jos tulee raskaaksi, niin mitä tekee. Toki silloin otanta tähän kyselyyn on ihan erilainen...
Nelonen
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 21:21"]Kun klikkasin ketjun auki, oletin toisenlaisia vastauksia. Olen aina kuvitellut, että vapaaehtoisesti lapsettomat ovat hyvin tarkkoja ja huolehtivat ehkäisystä niin, ettei käytännössä ole mitään vahingonmahdollisuutta. Tämän ketjun perusteella homma ei olekaan hallussa, kun on noin monen pitänyt turvautua aborttiin.
Kysymys teille, jotka ette ole ikinä halunneet saada lasta mutta olette joutuneet turvautumaan aborttiin: oletteko kokeneet abortin aina helppona ratkaisuna ja ikään kuin yhtenä ehkäisykeinona vai miksi ette ole tehneet ehdottomasti niin varmoja ratkaisuja, ettei vahinkoraskaus voisi olla mahdollista?
Tunnen vain yhden vapaaehtoisesti lapsettoman, siskoni, ja hänellä on ollut käytössä tuplaehkäisy, ja heti kun ikä riitti, meni sterilisaatioon. Tämän jälkeenkin vielä ehkäisi useita vuosia, ja vasta kun mieskin oli steriloinut itsensä, luovuttiin kondomeista.
Jos missään nimessä eikä ikinä halua äidiksi, tuntuu hassulta, ettei sen eteen ole valmis tekemään vaikeitakin ratkaisuja. Esim. minä halusin äidiksi ja olen joutunut tekemään sen eteen enemmän töitä kuin voisi äkkiseltään kuvitella. Ei olisi tullut mieleenkään luottaa siihen, että kondomissa on reikä raskautuakseni vaan ilman muuta aktiivisesti yritettiin saada se lapsi.
Vela, joka tulee vahingossa raskaaksi, on vähän kuin lasta haluava, joka käyttää kondomia.
[/quote]
Mitä neuvoisit ihmiselle ehkäisyksi, jolle ei käy hormonaaliset ehkäisyt, kierukkaa kokeiltiin, mutta keho hylki sen joka kerta pihalle ja joka ei pysty jotain vaahtoja yms käyttelemään. Tupla kortonkeja? Vaiko selibaattia? Ja ikä ei riitä steriin.
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 21:21"]
Tunnen vain yhden vapaaehtoisesti lapsettoman, siskoni, ja hänellä on ollut käytössä tuplaehkäisy, ja heti kun ikä riitti, meni sterilisaatioon. Tämän jälkeenkin vielä ehkäisi useita vuosia, ja vasta kun mieskin oli steriloinut itsensä, luovuttiin kondomeista.
Jos missään nimessä eikä ikinä halua äidiksi, tuntuu hassulta, ettei sen eteen ole valmis tekemään vaikeitakin ratkaisuja. Esim. minä halusin äidiksi ja olen joutunut tekemään sen eteen enemmän töitä kuin voisi äkkiseltään kuvitella. Ei olisi tullut mieleenkään luottaa siihen, että kondomissa on reikä raskautuakseni vaan ilman muuta aktiivisesti yritettiin saada se lapsi.
Vela, joka tulee vahingossa raskaaksi, on vähän kuin lasta haluava, joka käyttää kondomia.
[/quote]
Olen täsmälleen samaa mieltä. Olen vela ja ihmettelen, miksi kaikki velaksi itseään kutsuvat eivät hakeudu sterilisaatioon heti, kun se on mahdollista.
Keskeytin raskauden.