ystävän mies kuoli

Minulla oli kerran elämässäni vaikea tilanne ja kun nyt jälkeenpäin mietin, niin eniten auttoi muutama ihminen, jotka ihan vaan tarjosivat ystävyyttään. Pyysivät kahville, harrastuksiin, illanistujaisiin yms.

Soittamalla ja käymällä, sanomalla juuri noin. Tarjoa auttavas kättä lasten, kodin, harrstuskuljetusten tms. kanssa, jos vain haluaa. Sano, että olet käytettävissä. Kutsu ystävääsi myös iloisempiin asioihin, joissa ei ole teemana vain kuolleen muistelu: leffaan, piknikille, uimarannalle, ulos syömään.

Kiitos vastauksista,kaikki lapset ovat alle 5-vuotiaita,nuorin täyttää vasta vuoden.Olen nytkin itkenyt miten voi tuollainen kohtalo olla.Mies oli hyväkuntoinen ja täynnä elämää ja sitten syöpä vei nopeasti.Mietin jos itken tapaamisessamme miten lapset ja äiti reagoivat?

Itkeminen on normaalia. Enemmän surevat ihmettelevät tunteettomuutta.

[quote author="Vierailija" time="22.05.2014 klo 00:36"]

Kiitos vastauksista,kaikki lapset ovat alle 5-vuotiaita,nuorin täyttää vasta vuoden.Olen nytkin itkenyt miten voi tuollainen kohtalo olla.Mies oli hyväkuntoinen ja täynnä elämää ja sitten syöpä vei nopeasti.Mietin jos itken tapaamisessamme miten lapset ja äiti reagoivat?

[/quote]

He todennäköisesti pitävät sitä vaan inhimillisenä. Monilla trauman kokeneille on pahinta se, jos heidät jätetään yksin. He jäävätkin usein yksin, koska monet pelkäävät toimivansa väärin ja eivät sen vuoksi lähesty ollenkaan. Suomalaisessa kulttuurissa muutenkin on kammottava tapa, että lähetetään lähettipalvelun kautta kukat ja sen jälkeen "annetaan perheelle yksityisyyttä surra", joka voi tarkoittaa heidän näkökulmastaan musertavaa yksinäisyyttä.

T:nro2

Kiitos nro2 vastauksesi oli todella opettavainen.Menen heillä käymään ja jos ja kun itku tulee annan sen tulla.Eniten minua surettaa tämä nuorin lapsi on vielä tuutti suussa ja ei koskaan tule muistamaan isäänsä ja vielä kun hänellä on isänsä taivaansiniset silmät.elämä on joskus niin epäreilua:-(

Elämä on äärettömän epäreilua.

Vaikeassa elämäntilanteessa oleva ihminen ei muista jos sanot tai teet jotain "väärin", sellaista on ihan turha pelätä. Aito kiinnostus, avun tarjoaminen ja ystävänä olo helpottaa! Ja se, että kohdellaan kuin muitakin ihmisiä.

Mutta hän muistaa sen aina, jos hänet jätetään yksin.

T: syövän sairastanut.

Älä ainakaan tee sitä yleistä virhettä että sittenkun asiat alkavat taas luistaa ja suru siirtyy syrjään jää ystäväkin yksin.. Moni on tarjoamassa apuaan surevalle osalta se on vain sana helinää ja sitten lopuilla on se että kun toinen on jaloillaan taas niin unohdetaan silloin.

Hyviä vastauksia olet saanut, mutta haluan korostaa vielä että ystäväsi on pohjimmiltaan ihan sama ihminen kuin ennenkin ja tarvitsee myös taukoja suremiseensa. Siksi vitsailu ja nauru olisivat myös välillä hyvin tarpeellisia, mutta ei tietenkään väkisin kannata yrittää vitsiä vääntää. Lapset vievät osaltaan  ajatuksia muualle ja pitävät kiireisenä, mutta päällimmäisenä heidän kanssaan voi kuitenkin olla huoli heidän tulevaisuudestaan.

Ihmiset ovat usein kovin kärkkäitä arvostelemaan toisten suremistapaa, mikä voi loukata syvästikin ihmistä joka vain yrittää selvitä hengissä ja järjissään. Useat puolisonsa menettäneet ovat sanoneet että varsinainen surutyö kestää 7 vuotta, itselläni on kestänyt kauemmin. 

 Pahinta surevalle on kun vastaantullessaan tuttavat kääntävät katseensa muualle ja  esittävät etteivät huomaa. Jos ei muuta sanottavaa ole niin voi sanoa ottavansa osaa ja kysyä kuinka toinen voi/pärjää/jaksaa ja voisiko jotenkin auttaa. Lähetin kautta tulevat osanototkin ovat avaus yhteydenpidolle ja helpottavat surevaa ottamaan itse yhteyttä muihin ihmisiin. 

Lapset saattavat aluksi ihmetellä itkuasi, koska ihmettelevät äitinsäkin itkua - kun eihän se ollu teidän kummankaan isä. Lapsen näkökulma tilanteeseen on niin erilainen kuin aikuisen, kun kokemusmaailma on niin suppea. Mutta lapsi hyväksyy ja tottuu siihen, että jostain syystä muita aina itkettää, eikä ajattele asiaa enää sen kummemmin. Eli älä säikähdä, jos lapset sattuvat katsomaan/kommentoimaan aluksi jotain outoa itkemisestä, ihmetys menee pian ohi. t. Oma isä kuoli 37-vuotiaana

Leski voi torjua seuran kun suru on akuuteimmillaan. Älä lannistu siitä. Seurasi on enemmän kuin tervetullutta viimeistään pikkasen myöhemmin.