Jos mies pettää pahasti luottamuksen suhteessa, onko se riittävä syy eroon?

Itse en eronnut heti ja tiedän että olisi pitänyt. Itse sen tietää missä raja menee ja jos se viimeinen henkkoht luottamuksen raja ylittyyvniin ei siiitä ole paluuta. Mies ensin valehteli mulle päin naamaa ja sit puhelimessa. Tajusin äänestä et ei helvetti tää syöttää mulle ihan omaa tarinaa. Ei ollut kyse mistään sellaisesta pettämisestä mutta kuitenkin. Olisinpa jättänyt silloin heti

Joo, mutta todella hankalaksi tän tekee se, että tiedän, että mies rakastaa minua, mutta hänellä on vana henkilökohtaisia ongelmia seksin saralla. Siksi oli mennyt ensin sinne hierontaan ja nyt sitten terapiaan (mikä on tietysti parempi vaihtoehto). Ei hän siis mikään paha mies ole, eli miksi en voisi antaa hänelle anteeksi? Kummalle mun olisi helpompi antaa anteeksi, miehelleni toi erehdys ja kusetus, vai itselleni se, että rikon sen takia perheeni ja lähden jonkun toisen matkaan (tai jään kenties yksin)?

ap

Sinun teksti on melkein kopio minun tämänhetkisestä elämästä...

Mieheni petti minua noin vuosi sitten. Jäi kiinni mutta petti uudelleen ja saman naisen kanssa. Olisin halunnut erota mutta pienet lapset ja juuri ostettu asunto sai jäämään.

Käytiin muutaman kerran terapiassa jossa sanottiin että saamme puhuttua asiat keskenämme ja terapia lopetettiin. Jonkin aikaa olilkin olo että kaikki järjestyy, olimme perheen kesken paljon yhdessä ja tuntui että on hyvä olla.

Nyt olen ihastunut toiseen ja olemme myös tapailleet. Toinen mies on sanonut suoraan haluavansa minut ja lapset. Mutta; tuntuu että petän lapseni jos lähden. Heillä on todella läheinen ja rakastava suhde isäänsä. Sydäntä raastaa ajatus että "ydinperhe" tuhoutuu ja joutuisin pompottelemaan lapsia minun ja mieheni välillä.. Mutta toisaalta mielessä pyrii ajatus, olisinko onnellisempi tämän toisen m,iehen kanssa...

Perheellisenä ihmisenä pitää ajatella lasten parasta.

Lasten paras voi olla sekin että vanhemmat eroavat ja tulevat onnellisiksi. Jos vanhemmat pysyvät yhdessä mutta ovat onnettomia ja lopulta karkeroituvat, se antaa lapsille huonon parisuhteen mallin ja hirveän taakan.

Jos toinen sössii eikä "korjaa" tekemiään virheitä, vaan toistaa niitä aina uudelleen, niin minä antaisin kenkää! Jos jotain rikkoo, on myös velvollisuus se korjata tai korvata jollain tavalla, jonka se toinen osapuoli hyväksyy. Jos aina vaan lyö villasella et joo sori, kävi taas pikku fiba, niin paljonko se paskiainen sitten sinusta välittää?

No kyllä se välittää. Sillä vaan on oikeasti ongelma. Toisaalta, kuten sanoin, sattuu se mua silti yhtä paljon, eli sikäli olet musta oikeassa. Ja se olisi voinut mennä sinne terapiaan heti kun tuo ongelma ilmeni ja kun puhuimme siitä, mutta meni vasta pari vuotta sen jälkeen. Ja lisäksi meidän seksielämä on edelleen ihan kuollutta (mutta se ei kyllä enää häiritse minua, mikä kyllä on vähän huolestuttavaa).

ap

No ei ole mitä velvollisuutta - miksi olisi?

No ainakin yleisesti ottaen tuntuu siltä, että monet katsovat, että vanhemmilla on velvollisuus koettaa pysytellä yhdessä, jotta lapset eivät kärsisi turhista eroista. Ja muutenkin pitkiä parisuhteita ihannoidaan, itsekin ihailen pareja, jotka ovat olleet pitkään yhdessä.

Itselläni tää on ihan hirveä dilemma, koska tulen kyllä toimeen mieheni kanssa, mutta jokin meidän välillämme on kyllä särkynyt jollei ikuisesti, niin ainakin todella pitkäksi aikaa. Me ollaan ulospäin todella sopiva pariskunta, mutta tuo kriisi kaihertaa edelleen, vaikka olenkin käynyt sen takia terapiassa, ja seksi on todella heikoissa kantimissa meidän suhteessa.

ap

Pls, kertokaa, mitä mieltä olette!

Jotenkin missasin nuo lapset viestistäsi, niissä toki on syytä. Mutta jos olet ollut tosi huonossa jamassa noiden hierontajuttujen vuoksi ja mies tehnyt sen vielä uudelleen, niin aika paha kolhu kyllä luottamukselle. Ja missä on miehen prioriteetit? Mutta ei niiden lastenkaan ole hyvä olla huonossa suhteessa. Ja miehen nyt täytyy myös yrittää, et sinä voi olla ainoa, joka yrittää.

Sillä ei ole mitään väliä, että yleisesti ihannoidaan pitkiä parisuhteita tai että olette "ulospäin todella sopiva pariskunta". Sillä on väliä, kuinka onnellisia te ja teidän perhe olette.

Itsemurhan harkitseminen moisen takia kyllä tuntuu aikamoiselta ylilyönniltä - hyvä että olet käynyt terapiassa, se varmasti auttaa.

Joo, siis olen tosiaankin ihan sekaisin. Mä vaan olisi ihan helvetisti halunnut silloin lähteä, kun sain tietää noista jutuista, mulla oli ihan pieni vauva silloin ja vanhemmat asuu todella kaukana, niin en voinut tehdä mitään. Koska en voinut lähteä, olisin halunnut tappaa itseni. On se kyllä liiottelua, mutta varmaan liittyy aikasempiin kokemuksiini. Terapiassa tuntui, ettei kyllä se terapeuttikaan pitänyt tuota hieronnoissa käyntiä kovin kummoisena juttuna.

Kyllä mä uskon, että voisin olla mieheni kanssa ihan suht onnellinen. Jos ei olisi tuota ihastusta, niin porskuttelisin vaan eteenpäin ihan varmasti. Mutta toi toinen mies... mä tunnen niin järjetöntä vetoa sitä kohtaan ja juuri mun seksuaalisuuttani mun mieheni on satuttanut niin helvetisti ja tuntui siltä, että se oli kuollut. Eikä se ole koskaan oikein mun miestäni kiinnostanut. Olen melko varma, että toi toinen mies on myös todella ihastunut minuun. Tai kun tapaan hänet, se tuntuu selvältä, mutta en vaan tajua miksi niin olisi...

ap

Kyllä mun mielestä luottamus suhteessa on se kaiken perusta. Itse lähtisin, lapsillekin on oikeasti parempi, että vanhemmat eroavat kuin kituuttavat väkisi yhdessä. Kyllä lapsikin aistii, milloin asiat eivät perheessä ole hyvin.

Hmm...en tiedä onko hyvä juttu aloittaa uutta suhdetta jos ole sekaisin tällä hetkellä. Muutenkaan en usko, että uusi ihastus on hyvä syy lähteä. Mutta jos sulla on aidosti tosi huono olla suhteessa, niin se sitten voi hyvinkin olla hyvä syy lähteä. Minusta oikea kysymys on, että jos tuon ihastuksen kanssa eivät hommat sujukaan, niin oliko silti hyvä päätös lähteä? 

Vaikea sanoa, kun ei tiedä enempää tilanteestanne ja parisuhteenne tilasta tai miehestäsi, mutta itselleni nuo miehesi tekemät asiat olisivat varmaankin liian kova paikka. Ja mistä tiedät, onko hän käyttänyt niitä palveluita myöhemminkin, kun hän on jo ainakin kaksi kertaa pettänyt luottamuksesi. 

Se, että olet toivottomasti ihastunut toiseen, saattaa olla merkki siitä, että olet jo henkisesti irrottautumassa nykyisestä suhteesta. Onko sinulla mahdollisuutta edetä myöhemmin tämän ihastumisen kanssa? 

Itsekin piti sanoa, että vaikkei ihastuksesta lopulta suhdetta tulisikaan, itse ihastus ja sen herättämät tunteet voivat kertoa sinulle jotain tärkeää.

Niinpä, olen myös sitä mieltä, ettei ole kenellekään hyvä asia lähteä suhteesta jonkun toisen takia. Kuitenki fakta on se, että jos meillä ei olisi lapsia, olisin jo lähtenyt, mutta nyt olen yrittänyt ihan helvetisti pitää pystyssä tätä suhdetta. Moni asia on hyvin, mutta ei kaikki. Ja sitten tuli toi ihastus. Tuntui siltä, että mun mieheni oli kokonaan tappanut seksuaalisuuteni, mutta riitti yksi katse tuolta ihastukselta, että se roihahti ihan täyteen liekkiinsä.

Mun mies on käynyt nyt vuoden verran seksuaaliterapiassa noiden juttujen takia, eli hän haluaa pelastaa meidän suhteen, mutta tuntuu että se on mulle jo liian myöhäistä.

Tuntuu niin hirveältä jo se ajatuskin, että minä rikkoisin meidän perheen, lapset joutuisivat mun takiani seilaamaan paikasta toiseen ja ikävöimään aina toista vanhempaansa, yhteinen koti menisi myyntiin, jne. Sen takia olen sekaisin. Ilman lapsia olisin jo kaukana, kaukana.

ap

Itse en uhraisi elämääni. Lähtisin. Lapset sopeutuu.

Joo, miehelläni tuossa oli tosiaan kysymys jostain riippuvuudesta. Mutta siis muuttaako se nyt oikeasti mitään? Fakta on kuitenkin se, että minä elin puutteessa (edelleenkin) ja mieheni samalla halusi ulkoistaa seksin meidän suhteesta. Ei seksitön suhde ole minusta parisuhde, ja mulle seksi on vielä ollut todella tärkeää.

Minä en ole vielä tehnyt mitään pahaa, koska ihastus on todellakin vielä vain ihastusasteella, eikä mitään ole tapahtunut. Nyt on kyllä todella lähellä se hetki, että tilaisuuden tullen annan vaan palaa.

En ole varsinaisesti katkera, tai en enää. Olin sitä aikaisemmin, mutta terapian ja tuon ihastuksen yhteisvaikutuksesta katkeruuteni on vähentynyt todella paljon.

Ollaan siis molemmat käyty erikseen terapiassa ja minäkin näin miehen sseksuaaliterapeutin aluksi, oli tarkoitus käydä siellä yhdessä, mutta nyt mies onkin käynyt vuoden verran yksin. Ehdotin juuri vähän aikaa sitten miehelle pariterapiaa, mutta tuskin me nyt sellaista aloitettaisiin ainakana ennen syksyä.

ap

[quote author="Vierailija" time="20.06.2014 klo 16:09"]

Miehelläsi on siis ongelmia seksuaalisuutensa kanssa, että käy terapiassa. Mun mielestä tilanne on silloin eri, hän ei ole hallinnut tilannetta, kun kyseessä on sairaus, riippuvuus. Se luottamuksen pettäminen menee sairauden piikkiin.

Mun vinkkelistä sä olet jopa suuremman pahan tehnyt, kun olet itsesi päästänyt ihastumaan. Toki ihastumisia tulee ja menee, mutta sä mietit perheesi rikkomista tuon ihastumisesi takia.

Miksette käy yhdessä terapiassa ja työstä luottamuspuolta, jos siinä on ongelma?

[/quote] Samaa mieltä ja tuon ap:n ihastumisen takia olen myös alapeukuttanut ap:n kirjoituksia. Tuntuu, että ap pistää nyt miehen vanhat erehdykset mahdollisen eron syyksi ja yrittää itse päästä liitosta eroon kuivin jaloin, vaikka onkin itse lähdössä toisen matkaan. Jos tätä ihastumista ei olisi ollut, olisin vain peukuttanut, sillä luottamuspula voi todellakin rikkoa hyvänkin suhteen. Nyt ap kuitenkin puhuu "molemminpuolisesta ihastumisesta", ja kaivelee menneisyydestä vanhoja jo sovittuja ja läpi puhuttuja riitoja eron syyksi. Jos siis ap päädyt eroamaan, kerro eron syyksi rehellisesti oma ihastumisesi toiseen, älä syytä vain miestäsi.

Voit ajatella vaikka, että miehelläsi olisi ollut alkoholiongelmia ja hän olisi pariin kertaan retkahtanut viinaan vuosia sitten, mutta ollut nyt hoidossa jo pitkän ajan ja kuivilla ongelmistaan. Nyt sinä olet kuitenkin ihastunut toiseen ja kaivelet ne kaksi retkahdusta esiin ja toitotat niistä ympäriinsä keräten itse sulkia hattuusi. Pyydän siis suoraselkäisyyttä jo lastesikin takia.

Ymmärrän, että näet asiat noin. Ihan yksioikoista tämä kaikki ei kuitenkaan ole. Mulla on myös omat mörköni menneisyydessä kuten meillä kaikilla, ja tuo miehen "pettäminen" koska mua todella syvältä, oli sen syynä mikä hyvänsä. Kyllä silloin meidän suhteessa jokin ihan oikeasti meni rikki. Mä ihan oikeasti olisin halunnut tappaa itseni, mutta mulla oli kotona pieni vauva ja taapero hoidettavina. Itkin, huusin ja raivosin, mutta vähitellen se vaihe meni ohi. Mun mies hyvin tiesi, miten vaikea paikka se oli mulle ollut ja hän lupasi silloin jo mennä sinne terapiaan, mutta ei vaan mennyt. Sen sijaan sain pari vuotta myöhemmin selville, että hän oli uudestaan käyttänyt noita palveluja ulkomailla. En voi tietää, miten usein hän on niissä käynyt tai käykö vieläkin, en mä enää usko häntä, koska hän on aikaisemminkin valehdellut mulle. 

Mä selvisin tosta jutusta, mutta oikeasti hätkähdän, kun katson valokuvia itsestäni ajalta ennen noita tapahtumia ja niiden jälkeen. Mä muutuin valtavasti, vaikka en sitä itse silloin huomannut. Vihasin itseäni ja ulkonäköäni, olisin halunnut kadota maailmasta. Ennen olin huoliteltu, sitten en enää tehnyt itseni eteen mitään, hyvä jos jaksoin suihkussa käydä.

Mä kuitenkin halusin jatkaa miehen kanssa tai ainakin katsoa, miten asiat alkavat sujua. Ja sujuvathan ne taas. Kyllä periaatteessa kaikki seksiä lukuunottamatta on kunnossa, joten en usko, että eroaisin ilman tuota ihastusta, enkä kyllä tiedä, eroanko nytkään, mutta ainakin mietin eroa todella vakavasti. En mä kuvittele hyppääväni tuon toisen miehen kanssa mihinkään pitkään suhteeseen, koska ei siitä vaan voisi tulla mitään, mutta koetan miettiä, haluaisinko mieluummin ollakin yksin kuin mieheni kanssa, ehkä tää ihastus vaan on jonkinlainen suunnannäyttäjä.

Mussa on paljon vikoja, mutta katson kyllä olevani aika suoraselkäinen. Jollen olisi, en paljon viitsisi tätä juttua edes pohtia, vaan hyppäisin ihastuksen sänkyyn suoraan mistään välittämättä.

ap