Ymmärretään lapsia, ei juoppoja

http://www.hs.fi/elama/Ymm%C3%A4rret%C3%A4%C3%A4n+vaihteeksi+lapsia+juoppojen+sijaan/a1391567344479

Matkustin viime viikolla perhelomalle Kanarialle. Kone oli täynnä. Takanani alkoi pian tuttu reuhaaminen: penkin potkiminen, huutaminen ja mekastus. Ruoka oli pahaa, juomat kaatuivat syliin ja pissahätä oli koko ajan.

Kun kone laskeutui, alkoi kyselyikä. Tuliko simpparit varmasti mukaan? Miten pitkään tässä oikein kestää? Janokin oli. Lentokentän matkalaukkuhallissa pääsi sitten itku, kun matkatavaroiden tuleminen kesti melkein tunnin.

Kyseessä oli suomalainen, keski-ikäinen pariskunta. Kaksikko oli siemaillut virvokkeita aamukuudesta lähtien ja päässyt railakkaaseen lomatunnelmaan, joka päättyi sitten laskuhumalaiseen pillitykseen. Paluumatkalla setä ja täti imivät onneksi kalpeina vissyä.

Väkisinkin tuli mieleen Sanna Ukkolan taannoinen kirjoitus kotimaan terminaalissa riehuvista kurittomista kakaroista. Kirjoituksessa hän ihaili ulkomaisia lapsia, jotka käyttäytyivät siivosti kuin "pikkuruiset aikuiset".

En itse nähnyt reissulla kurittomia suomalaiskakaroita sen kummemmin kuin ulkomaisia superpilttejäkään, ihan tavallisia lapsia kylläkin. Siis sellaisia ei-aikuismaisia, lentokoneista ja ihmisvilinästä huumaantuneita metriheikkejä, jotka toki huutavat ja juoksentelevat sinne tänne.

Sen sijaan aikuisia piti yrittää väistellä tuon tuostakin, sekä kentällä, koneessa että määränpäässä. Muutaman drinkin voimalla paahtaville herrantertuille jokainen jono, vastoinkäyminen, toisten huomioiminen ja odottelu on liikaa.

Jostain itselleni tuntemattomasta syystä lapset eivät saisi olla lapsia, mutta aikuisia kakaroita kohtaan kärsivällisyyttä pitäisi riittää loputtomasti.

Törmäsin samaan asetelmaan Suomessa jo muutama vuosi sitten, kun illastin eräässä tyylikkäässä rantaravintolassa. Tarjoilija kehui ylpeänä paikan rauhallista atmosfääriä, sillä lapsiperheet eivät yleensä tässä ravintolassa käy. Hetken kuluttua terassille toikkaroi kolmen miehen ryhmä, joista yksi alkoi kertoa alapäävitsejä, toinen haki huomiota vieruspöydistä ja kolmannen otsa kopsahti pöytään. Kaikille tarjoiltiin asianmukaisesti lisää kossuvissyä ja möykkä jatkui. Mutta pääasia, ettei ollut lapsiperheitä.

Humalaisten yletön ymmärtäminen näkyy yhteiskunnassamme rikosseuraamuksia myöten: jos rattijuoppo ajaa jonkun kuoliaaksi, ensikertalainen selviää parin vuoden vankilatuomiolla. Törttöily käy myös kalliiksi: känniääliöiden päähänpistojen tuloksia paikkaillaan joka viikonloppu verorahoilla erikoissairaanhoidossa.

Ehdotan, että ymmärretään vaihteeksi lapsia juoppojen sijaan. Kaksivuotiaalla on sentään ihan pätevä syy uhmata ja vollottaa: hänellähän on takanaan vasta muutamia satoja elinpäiviä, jolloin käytöstavoissa ja tunne-elämän hallinnassa on hieman hiomista.

Sekä lasten että juoppojen kanssa on välillä vaikea neuvotella. Kysykää vaikka poliiseilta tai sairaanhoitajilta. Rajojen asettamisesta seuraa huutoa, välillä jopa väkivaltaa. Sitä on vain siedettävä, sivullistenkin.

*

Loistava kirjoitus! Mä tunnen itseni nykypäivänä harvinaiseksi aikuiseksi naiseksi koska RAKASTAN lapsia. Oikeasti, en kohtaa koskaan ilkeitä tai veemäisiä lapsia ja tiedättekö miksi?? Mä hymyilen heille ja jos näen että joku lapsi tarvitsee apua niin tarjoan enkä auo päätäni. Esim. viimeksi uimahallissa eräs pieni tyttö piti fööniä varattuna tuhottoman kauan, olin seisonut jo 10min siinä ja odotellut vuoroani ja tyttö ei tehnyt elettäkään siirtyäkseen. :) Kysyin tytöltä että hei saanko mä auttaa vähän? Tyttö suostui ja otin föönin ja toisella kädellä pöyhin tytön tukkaa. Hän siis itse kuivasi niin että fööni puhalsi suoraan päältä märkiin hiuksiin, kun mä neuvoin että puhaltaa hiustenkuivaajalla hiusten alta ja möyhii käsillään. Tyttö kiitti avusta ja fööni vapautui mulle.

Ja toisella kertaa olin uimahallissa, ja siinä oli kaksi villiä poikaa jotka pärskivät vettä innoissaan siten että vesihierontapisteessä ollut vanha pappa joutui pitämään silmiään kiinni, ja tuijotti poikia vihaisina. Mä ehdotin pojille että hei ottakaa tollasia renkaita ja heittäkää niitä toinen toisillenne ja toinen sukeltaa (pojilla oli siis uimalasit) ja ne innostuivat siitä ja alkoivat touhuta.

Esimerkkejä on lukemattomia, koska musta on ihanaa nähdä miten lapset leikkii ja rakastan omankin esiteinin kanssa leikkiä hippaa ja rakennella lumilinnoja yms.

Miksi metelöiviin lapsiin suhtaudutaan nuivasti? Miksi lapsia vihataan? Vieraille lapsille ei uskalleta puhua, eikä sanoa. Mä olen leikkipuistossakin jossa oman lapsen kanssa olen ollut, niin sanonut hiekkaa heittävälle taaperolle että älä älä kuule heitä siinä voi sattua silmään! Kaikki riippuu siitä MITEN sanoo, onko vihamielinen vieras ihminen vai ymmärtävä. Koskaan en ole saanut lapsen vanhemmalta vihaista palautetta, sillä en syytä ketään. Mä haluan tarjota apuani ja uskallan kysyä lapsilta asioita ja ala-asteelaisilta saa mahtavia vastauksia. :) Ihmeellinen kuilu on tehty aikuisten ja lasten välille, kuunelkaa niitä lapsianne. Ja ihan oikeasti jos lentokoneessa kiukuttelee joku lapsi kovasti, lapselta voi kaikella rakkaudella kysyä että mikä se sinua harmittaa. Myös kiukuttelevan lapsen väsyneelle vanhemmalle voi antaa sympatiahymyn, vaikka siihen ei vastattaisikaan niin se varmasti ainakin helpottaa oloa. Uskaltakaa ottaa kontaktia ja ymmärtäkää, olen aivan varma että ne ketkä toisia lapsia haukkuvat eivät ymmärrä sitä kuinka negatiivinen asenne heillä itsellään on.

ps. Kertaakaa ei ole mun ravintolareissua pilannut lapsiperhe, mutta kiroilevat ja huonotapaiset aikuiset naapuripöydässä ovat kyllä monesti pilanneet oman fiiliksen. :) Edellisellä kerralla meidän lapsi ihmetteli miesseuruetta joka kovaan ääneen jutteli huorista ja dokaamisesta viereisessä pöydässä. Mitä siihen voi edes sanoa, kuin että yritetään ymmärtää että aikuisetkaan ei aina osaa olla aikuisia. :)