Lue keskustelun säännöt.
Äiti puuttuu aikuisen lapsensa elämään
25.02.2014 |
Olen 26-vuotias nainen, avoliitossa, työssä ja pian opiskeluista valmistumassa. Muutin pois vanhempieni luota 18-vuotiaana eli siitä on enemmän kuin tovi aikaa. Vanhempani tukivat minua jonkin verran taloudellisesti opiskeluiden alkuvaiheessa, mutta viimeiset pari vuotta olen ollut täysin omillani ja jakanut talouden avopuolisoni kanssa. Muutama vuosi sitten vielä jotenkin ymmärsin ja nielin sen, että äitini puuttui jatkuvasti elämääni ja kohteli kuin lasta. Ajattelin kuitenkin, että kun en enää ole vanhemmistani millään tavalla taloudellisesti riippuvainen, niin puuttuminen asioihini loppuu.
No, ei ole loppunut. Minulla on siis läheiset välit vanhempiini ja rakastan, arvostan sekä kunnioitan heitä. Äitini riippuvaisuus minusta on kuitenkin ylitsepursuavaa ja raivostuttavaa. Hän ei tunnu ymmärtävän, että olen aikuinen ihminen. Olen yrittänyt kauniisti puhua asiasta hänelle, mutta hän vain loukkaantuu ja kysyy, että olisiko parempi, jos hän ei välittäisi ollenkaan. Minun pitäisi kuulemma vain olla tyytyväinen, että on välittävä vanhempi. Olen ainoa lapsi ja ilmeisesti äitini on vaikea päästää minusta irti.
Äitini soittaa minulle lähes joka päivä, enkä enää jaksa edes vastata kaikkiin puheluihin, mistä hän sitten loukkaantuu. Puhelimessa hän kyselee mm. koulumenestyksestäni, aivan kuin joltakin kouluikäiseltä lapselta. Lisäksi hän ei pysty hyväksymään, että elän avopuolisoni kanssa. Äidin mielestä minun ei vielä "näin nuorena" pitäisi sitoutua vakavasti. Perheenlisäyssuunnitelmistamme en todellakaan ole uskaltanut mainita mitään. Lisäksi äitini tunkee nokkansa mm. ruokatottumuksiini, raha-asioihini, sisustusvalintoihini, lemmikkien pitämiseeni ja kaikkeen mahdolliseen. Lemmikkejä minulla ei äidin mielestä pitäisi olla, koska en "näin nuorena" kuulemma osaa ottaa niistä vastuuta.
Onko ainoa mahdollisuus ottaa väkipakolla etäisyyttä äitiini vai mikä tässä auttaisi? En toisaalta halua sitäkään, että välit tulehtuisivat täysin. En vain kestä tuota jatkuvaa holhoamista. Ylihuolehtimisen ja elämäni arvostelun lisäksi äitini puhuu minusta koko suvulle kuin pikkulapsesta. Yritän olla välittämättä, mutta se on vaikeaa, kun kyseessä on oma äiti. Isäni ei ole lainkaan samanlainen, vaan hän on aikoja sitten tajunnut, että olen aikuinen ihminen ja kykenevä päättämään omista asioistani.
Osaisiko joku saman kokenut antaa rakentavia neuvoja?
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitisi sekaantuu asioihisi niin kauan kun sallit sen.
Minun ns. äitini oli samanlainen, sekaantui joka asiaan ja haukkui sekä kritisoi minua, käytti terapeuttinaan ja soitteli jatkuvasti ja vuodatti milloin mitäkin. Ja kun en aina jaksanut puhelimeen vastata, hän oli suunnilleen poliisia soittamassa. Lisäksi hän jyräsi jatkuvasti ylitseni (kun oli koko siihen astisen elämänsä ollut alistettuna hänen valtansa alle, ei sitä uskaltanut edes puolta sanaa sanoa kritiikkiä tai hän vetäisi herneet nenäänsä ja alkoi leikkiä marttyyria), jne. jne. jne. Pikkuhiljaa sain itseäni koottua (n. 24-vuotiaana ja siitä eteenpäin, terapeutin avulla), että aloin laittaa rajoja. Opettelin sanomaan EI, sekä myös katkaisemaan puhelun vaikka kesken jos ns. äitini ei esim. lopettanut vuodastutaan vaikka sanoin etten halua kuunnella. Lisäksi en enää kertonut asioistani hänelle. Sain sanoa moneen kertaan EI, ennen kuin hänelle alkoi mennä perille ettei voi minua enää alistaa ja pomputtaa. Siltikin hän yritti sitä koko ajan uudelleen ja uudelleen. Jos en olisi alkanut asettaa rajoja niin olisin varmasti vieläkin tuossa entisessä tilanteessa hänen kanssaan.
Pikkuhiljaa aloin ottaa etäisyyttä ja nykyään en ole tuon ihmisen kanssa enää missään tekemisissä, hän ei ole koskaan tuonut mitään hyvää elämääni joten en halua enää satuttaa itseäni henkisesti olemassa hänen kanssaan yhteyksissä.
Sinun kannattaa siis alkaa asettaa rajoja äidillesi ja jos hän tästä loukkaantuu, antaa loukkaantua. (Mikä on sairasta, ihminen loukkaantuu siksi, että ei saa sekaantua ja kontrolloida toisen elämää). Se on sinun elämäsi ja valintasi, ei hänen. Sinun asiasi ei kuulu hänelle pätkän vertaa ja sinulla on oikeus tehdä elämälläsi mitä haluat. Antaisitko kenenkään muun ihmisen sekaantua elämääsi tuossa mittakaavassa? Jos joku kaverisi tekisi samaa, olisitko tuon kaverin kanssa tekemisissä? Veikkaan, että et. Ei kannata siis antaa mitään "erikoisoikeutta" äidillesi tässä asiassa vain siksi, että hän on sinut sattunut synnyttämään. Se ei ole mikään vanhempien oikeus, että he saavat sekaantua ja päättää lastensa asioita.
Se mikä näissä dominoivissa vanhemmissa on jännä, on se, että heillä on mielestään oikeus loukkaantua ja alkaa draamailla jos he eivät saa sekaantua (aikuisten) lastensa elämään. Lapsilla taas ei (näiden dominoivimpien vanhempie n mielestä) ole oikeutta loukkaantua vaikka nämä äidit tekisivät mitä ja aiheuttaisivat vain ahdistusta ja henkistä pahoinvointia lapsilleen. Nämä äidit ovat niin erinomaisia omasta mielestään, että heitä ei saa kritisoida mistään vaikka syytä olisi.