LOUKKAAVAT vanhemmat B-/

[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 18:48"]

Onko heillä tiettyjä vakiofraaseja, joihin kaipaat nasevia vastauksia? Laita jakoon tänne niin me voidaan auttaa ideoimaan. ;) Vastustaminen on astetta helpompaa, jos on harjoitellut vuorosanat mielessään valmiiksi.

[/quote]

Ainakin tämä toistuu: jos olen ostanut jotain uutta vaikka takin niin usein ensimmäinen kommentti äidin nähdessä minut on "Ai tommonen. Paljonko maksoi." Siihen on piilotettu viesti joka kuuluu jotakuinkin: uusi röijy näköjään ja onko siitä vielä pitänyt maksaakin. Yleensä en vastaa mitään tai sanon maksoi mitä maksoi.

Joissain perheissä pitkän ajan jälkeen tavatessa halataan, meillä "ai tommonen". Jotenkin se aina jaksaa yllättää :D

[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 18:48"]

Onko heillä tiettyjä vakiofraaseja, joihin kaipaat nasevia vastauksia? Laita jakoon tänne niin me voidaan auttaa ideoimaan. ;) Vastustaminen on astetta helpompaa, jos on harjoitellut vuorosanat mielessään valmiiksi.

[/quote]

Ainakin tämä toistuu: jos olen ostanut jotain uutta vaikka takin niin usein ensimmäinen kommentti äidin nähdessä minut on "Ai tommonen. Paljonko maksoi." Siihen on piilotettu viesti joka kuuluu jotakuinkin: uusi röijy näköjään ja onko siitä vielä pitänyt maksaakin. Yleensä en vastaa mitään tai sanon maksoi mitä maksoi.

Joissain perheissä pitkän ajan jälkeen tavatessa halataan, meillä "ai tommonen". Jotenkin se aina jaksaa yllättää :D

ap.

Up.

Sinulla on yleinen ongelma. Eli että läheisen vittuiluun ei uskalleta tai osata reagoida, vaan se ilkeys jää rapauttamaan sisintä sielua.

Oikeasti pitäisi aina kyeta reagoimaan, ja mielellään saman tien. "Miksi sanoit noin, olipa ilkeästi sanottu/loukkasit minua." Sen voi aina sanoa nätisti, huutamatta. Pakottaisi toisen näkemään, että harrastaa piilovittuilua.

Tuohon äitisi vittuiluun ostoksistasi sanoisin suoraan, että "kylläpä taas osasit lytätä kivasti mun iloni, etkä taida edes itse huomata, miten latistavasti suhtaudut tekemisiini!"

Eli jos et keksi nasevaa takaisin-pottuilua, voit aina ilmaista, että toinen käyttäytyi loukkaavasti.

Ap: "NIIN, "tommonen", ajatteles, ja siitä piti vielä maksaakin, eikös olekin kumma että edelleenkään eivät jaa ilmaiseksi kaupassa vaatteita..."

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 12:02"]

Sinulla on yleinen ongelma. Eli että läheisen vittuiluun ei uskalleta tai osata reagoida, vaan se ilkeys jää rapauttamaan sisintä sielua.

Oikeasti pitäisi aina kyeta reagoimaan, ja mielellään saman tien. "Miksi sanoit noin, olipa ilkeästi sanottu/loukkasit minua." Sen voi aina sanoa nätisti, huutamatta. Pakottaisi toisen näkemään, että harrastaa piilovittuilua.

Tuohon äitisi vittuiluun ostoksistasi sanoisin suoraan, että "kylläpä taas osasit lytätä kivasti mun iloni, etkä taida edes itse huomata, miten latistavasti suhtaudut tekemisiini!"

Eli jos et keksi nasevaa takaisin-pottuilua, voit aina ilmaista, että toinen käyttäytyi loukkaavasti.

[/quote]

Toivottavasti tuo neuvo toimii jollakin paremmin kuin minulla.

Itse kun sanoin äidilleni huomattelemaan loukkaavista tölväisyistä ja vähättelyistä, niin äiti vaan totesi että "no sinä nyt aina loukkaannut kaikesta" ja jatkoi haukkumistani entistä innokkaammin. Olinhan omituinen kaikesta loukkaantuja jolle ei uskalla sanoa mitään :(

Muistaakseni 2 kertaa ehdin sanoa, että kommenttinsa oli asiaton tai loukkaava, ja sen jälkeen olen ollut kummallinen kaikesta loukkaantuja   >:(

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 13:01"]

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 12:02"]

Sinulla on yleinen ongelma. Eli että läheisen vittuiluun ei uskalleta tai osata reagoida, vaan se ilkeys jää rapauttamaan sisintä sielua.

Oikeasti pitäisi aina kyeta reagoimaan, ja mielellään saman tien. "Miksi sanoit noin, olipa ilkeästi sanottu/loukkasit minua." Sen voi aina sanoa nätisti, huutamatta. Pakottaisi toisen näkemään, että harrastaa piilovittuilua.

Tuohon äitisi vittuiluun ostoksistasi sanoisin suoraan, että "kylläpä taas osasit lytätä kivasti mun iloni, etkä taida edes itse huomata, miten latistavasti suhtaudut tekemisiini!"

Eli jos et keksi nasevaa takaisin-pottuilua, voit aina ilmaista, että toinen käyttäytyi loukkaavasti.

[/quote]

Toivottavasti tuo neuvo toimii jollakin paremmin kuin minulla.

Itse kun sanoin äidilleni huomattelemaan loukkaavista tölväisyistä ja vähättelyistä, niin äiti vaan totesi että "no sinä nyt aina loukkaannut kaikesta" ja jatkoi haukkumistani entistä innokkaammin. Olinhan omituinen kaikesta loukkaantuja jolle ei uskalla sanoa mitään :(

Muistaakseni 2 kertaa ehdin sanoa, että kommenttinsa oli asiaton tai loukkaava, ja sen jälkeen olen ollut kummallinen kaikesta loukkaantuja   >:(

[/quote]

Joo, se on herkästi vittuilijan vastareaktio. Mutta älä anna sen lannistaa. Vastaat vain, että "sinäkö muka saat päättää, miten pahasti muut loukkaantuvat sinun ilkeilystäsi? Miten sinä sen saat päättää, mistä muut saavat loukkaantua, jos sinä puhut asiattomuuksia?" Ja tarvittaessa väännät vielä rautalangasta, mitä hän on tullut juuri ilkeilleeksi.

Ei sillä, ammattivittuilija ei siitä vieläkään ota opikseen, mutta jos SITKEÄSTI JATKAT reagointiasi, hän oppii ajan myötä kyllä varomaan vähän sanomisiaan.

Älä siis anna äitisi vastareaktion säikyttää, jatka vain jatkossakin sen ilmaisemista, että hän on puhunut loukkaavasti.

Se on joka tapauksessa rehti ja suora tapa reagoida. Se vittuilijakin saa aidosti tilaisuuden pyytää anteeksi tai selittää, mitä tarkoitti ilkeältä kuulostavalla kommentillaan - ainahan ne eivät ole olleetkaan vittuiluja, ainoastaan huonosti valittuja kommentteja.

Ja on aina parempi ilmaista loukkaantumisensa heti sen sijaan, että kerää loukkaantumiset sieluunsa ja ajan myötä hilloaa sinne sellaisen aikapommin, joka räjähtää sitten jossain ihan irrelevantissa yhteydessä, yllättäen. Sitä paitsi sydämeen säilötty kauna on varma tapa vieraantua toisesta ihmisestä, joka ei varmaan kumminkaan ole se tavoite?

20

22, sano äidilles, että se on kummallinen kaikesta vittuilija. Ja niin kauan kuin se on sellanen, säkin olet kummallinen kaikesta loukkaantuja.

Takkikommenttiin ja -tervehdykseen sanoisin et "Ai mun vaatteitako sä tulitkin tapaamaan, venaas riisun tän niin voit jäädä juttelemaan sen kanssa. Vai otetaanko kuitenkin sisääntulo uudiksi niinkuin normaalit täysjärkisen ihmiset tekee, eli hymyillään, tervehditään, halataan, kysellään kuulumiset positiivisessa hengessä jne..?"

Siihen kummalliseen loukkaantumaan sanoisin, että "ei ole pakko nähdä jollei seura miellytä, ovi on tossa."

Samoin voisi käyttää äitikorttia: "Eikö olekin jännä miten olet onnistunut kasvattamaan musta tällaisen...?"

Vaatteiden hintatiedusteluun sanoisin "ei kuulu sulle, mutta eiks olekin kiva/hieno. Pitäiskö sunkin käydä joskus ostoksilla että saisit jotain sisältöä ja iloa elämääsi?"

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 11:07"]

[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 18:48"]

Onko heillä tiettyjä vakiofraaseja, joihin kaipaat nasevia vastauksia? Laita jakoon tänne niin me voidaan auttaa ideoimaan. ;) Vastustaminen on astetta helpompaa, jos on harjoitellut vuorosanat mielessään valmiiksi.

[/quote]

Ainakin tämä toistuu: jos olen ostanut jotain uutta vaikka takin niin usein ensimmäinen kommentti äidin nähdessä minut on "Ai tommonen. Paljonko maksoi." Siihen on piilotettu viesti joka kuuluu jotakuinkin: uusi röijy näköjään ja onko siitä vielä pitänyt maksaakin. Yleensä en vastaa mitään tai sanon maksoi mitä maksoi.

Joissain perheissä pitkän ajan jälkeen tavatessa halataan, meillä "ai tommonen". Jotenkin se aina jaksaa yllättää :D

ap.

[/quote]

Mä varmaan sanoisin sille juuri ne ajatukset mitä tänne kirjoititkin. eli kun äiti huutaa ovelta että "hyi kauheeta onko tuo uusi takki" niin vastaisin "hei äiti, kivaa nähdä suakin." 

Ja näkisin mahdollisimman harvoin ja aina kun saa ilkeilyjä huomauttaisin takaisin että "sanoit ilkeästi/loukkaannuin". Ja kun haukkuvat ainaloukkaantujaksi/herkkähipiäiseksi niin sanoisin että jos eivät ilkeilisi niin ei tarvitsisi loukkaantuakin. tuo on nimittäin ihan selkeää kiusaamista mitä sun vanhemmat harrastaa ja se että kiusaaja väittää kiusattua herkkähipiäiseksi/huumorintajuttomaksi on ihan ensimmäinen ase mitä ne käyttää. Sun vanhemmat ovat tottuneet että sua saa mollata sydämmensä kyllyydestä ja nyt kun sä olet alkanut vetämään rajoja niin ne tietysti taistelee vastaan.

Arvaanko oikein että sulla on myös sisko tai veli joka ei tee vanhempien mielestä koskaan mitään väärin?

Sitten voisit sanoa, että olet alkanut käydä terapiassa (vaikket olisikaan) ja olet muuttunut, ja että vaadit heiltä normaalia kunnioitusta ja kanssakäymisen pelisääntöjä, jos vielä haluavat sua tai lapsiasi nähdä.

Minä jos sanoisin äidilleni noin, että itsehän olet minut tällaiseksi kasvattanut, niin vastakommentti olisi, että isältä olet oppinut. Vanhempani ovat myrskyisästi eronneet jo kauan sitten, mutta äiti ei siedä nähdä ainoatakaanisäni piirrettä minussa eikä varsinkaan veljessäni, joka saa jatkuvaa mollausta osakseen äidin luona käydessään. Ja äiti vaan ihmettelee miksi me lapset emme käy hänen luonaan useammin.

[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 08:58"]

Ette voi muuttaa sairasta ihmistä, hän ei yksinkertaisesti voi nähdä itsessään mitään vikaa vaan kääntää kaiken teidän syyksenne. Aina. Ainoa mitä voi tehdä on muuttaa omaa käytöstään, ja näiden kanssa se tarkoittaa juurikin sitä että vedätte oman persoonanne pois pelistä - joko jättämällä kommunikoinnin täysin tyhjänpäiväiselle tasolle (kun ette anna mitään itsestänne, ei teitä voi myöskään loukata) tai katkaisette välit täysin. Kun luovutte toivosta se on toki surullista, mutta samalla loppuvat myös pettymykset ja voitte alkaa parantua.

[/quote]

Antaa vanhemmille palautetta asiasta ja mahdollisuuden muuttaa käytöstään. Kertoo heille, että jos käytös ei muutu lopu ja loukkaukset niin otatte etäisyyttä pitkäksi aikaa.

Jos (kun) käytös ei muutu niin toteutetaan tuo lupaus. Pitkä tauko. Sitten kokeillaan uudelleen, olisivatko oppineet. Jos eivät ole oppineet vaan loukkaavat yhä niin toistetaan yllämainittu ja kerrotaan, että seuraavan tauon pituus tulee olemaan xx kuukautta. Jos loukkaus jatkuu niin taas otetaan etäisyyttä eikä vierailla. Toistetaan uudelleen kun aika on kulunut ja joka kerta pidennetään vierailujen väliä. Ei mitään pakollista jouluvierailua, jos huono käytös jatkuu niin sitten ei käydä ededs jouluna.

Näin vanhemmillasi on tieto siitä, miksi ette tule käymään ja keino halutessaan muuttaa omaa käytöstään ja saada välit palautumaan. Jos he mieluummin jatkavat loukkaamista kuin ovat väleissä omaan lapseensa ja omiin lapsenlapsiinsa niin se on heidän valintansa. Sitä valintaa et voi tehdä heidän puolestaan. Ainoa mitä voit tehdä on olla itse asiassa johdonmukainen.

Eniten olen soveltanut tuota omista asioistani puhumattomuutta ja persoonani pelistä vetämistä. Sillä selviää helpoimmin. Kun puhuu säästä, televisio-ohjelmista ja vaikkapa Norsunluurannikon historiasta :) Tässä tuli mieleen sellainen kerta kun erehdyin vastaamaan äitini kyselyihin ketä äänestin presidentiksemme. Äitini oli äänestänyt toista kandidaattia ja yritti käännyttää näkemystäni ja kun ei siinä onnistunut niin totesi minulle että "kysyy samaa veljeltäni, joka osaa tehdä järkeviä ratkaisuja". :)

Mutta, OHI ON! Visiitti nimittäin, seuraava vasta puolen tai kokonaisen vuoden päästä. :D

ap. ;)

[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 19:12"]

Eniten olen soveltanut tuota omista asioistani puhumattomuutta ja persoonani pelistä vetämistä. Sillä selviää helpoimmin. Kun puhuu säästä, televisio-ohjelmista ja vaikkapa Norsunluurannikon historiasta :) Tässä tuli mieleen sellainen kerta kun erehdyin vastaamaan äitini kyselyihin ketä äänestin presidentiksemme. Äitini oli äänestänyt toista kandidaattia ja yritti käännyttää näkemystäni ja kun ei siinä onnistunut niin totesi minulle että "kysyy samaa veljeltäni, joka osaa tehdä järkeviä ratkaisuja". :)

Mutta, OHI ON! Visiitti nimittäin, seuraava vasta puolen tai kokonaisen vuoden päästä. :D

ap. ;)

[/quote]

Tuossa kun lueskelin viestiketjua nyt eka kertaa, tuli aika surullinen olo. Tosi kurjaa, jos omat vanhemmat kohtelevat noin huonosti. Tuli sellainen ajatus, että eikö nämä todellakaan  tajua käytöstään. Pitäskö sinun joskus nauhoittaa noita päästöjä? Voisiko heille kirjoittaa kirjeen omista tuntemuksista? Pitäskö heiltä kysyä, haluavatko he pitää hyvät suhteet lapsenlapsiinsa? Ja sehän edellyttää sitä, että he arvostavat lasten äitiä. Itselläni on hyvä ja mutkaton suhde omiin vanhempiini, en koskaan voisi kuvitella heidän päästelevän moisia kommenntteja suustaan. Siksi oli tosi kummallista lukea tätä ketjua. Hyvää vuoden jatkoa kaikille kipuileville : )

[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 00:27"]

Kilttejä neuvoja monelta, mutta itse vastaavan kaltaisen läheisen kanssa olen oppinut seuraavaa: keskusteluun ei kannata lähteä. Sivuutan loukkaavat huomautukset, syyllistävät katseet, töykeän tavaroiden heittelyn ja läiskimisen ikään kuin en sitä huomaisi. Te, jotka neuvotte vastaamaan sitkeästi takaisin, selittämään kuinka käytös on loukkaavaa yms. ette todella ymmärrä millaisesta henkisestä väkivallasta ja ihmisestä voi olla kyse. Jos vastaisin joka kerta täyttäisin elämäni väittelyllä, kinaamisella, riitelyllä. Oma läheiseni ei puhu minulle milloinkaan kauniisti. Häneen eivät argumentit pure vaan hän kinaa epäloogisesti sanoja vääntelemällä. Kaikki keskustelu tyrehtyy alkuunsa kun hän keksii KAIKESTA syyn haukkua minua. Tilanteet ovat absurdeja - hän saa vaikka lautasliinasta jolla pyyhin suupieleni aikaan moitteen jonka varjolla kipata omaa pahaa ollaan niskaani. Jos aloitan small talk keskustelun turvallisella aiheella "mitäköhän tulee tänään telkusta" hän alkaa huutaa: katso saata*na itse lehdestä. Tällaiselle ihmiselle on turha selittää kuinka käytöksensä on loukkaavaa tai keksiä fraaseja vastaukseksi. Ainoa mikä toimii on kommenttien ohittaminen tai seuran välttely/minimointi.

[/quote]

Vaikea olisi tuollaisen ihmisen kanssa olla tekemisissä muuten kuin pakon edessä. Taustalla lienee mt-ongelmia ja kanssakäymisen perustuu lähinnä säälin tunteelle. Kuuleehan tuollaista puhetta välillä perheissä pariskuntien välillä, mutta sitä aina ihmettelen, miten ko tilanteessa jaksaa elää päivästä päivään? Ulkopuolisen avun hakeminen olisi varmaan paikallaan.

Tuossa kun lueskelin viestiketjua nyt eka kertaa, tuli aika surullinen olo. Tosi kurjaa, jos omat vanhemmat kohtelevat noin huonosti. Tuli sellainen ajatus, että eikö nämä todellakaan  tajua käytöstään. Pitäskö sinun joskus nauhoittaa noita päästöjä? Voisiko heille kirjoittaa kirjeen omista tuntemuksista? Pitäskö heiltä kysyä, haluavatko he pitää hyvät suhteet lapsenlapsiinsa? Ja sehän edellyttää sitä, että he arvostavat lasten äitiä. Itselläni on hyvä ja mutkaton suhde omiin vanhempiini, en koskaan voisi kuvitella heidän päästelevän moisia kommenntteja suustaan. Siksi oli tosi kummallista lukea tätä ketjua. Hyvää vuoden jatkoa kaikille kipuileville : ) 

:) kiitos Ja hyvää sinnekin.

Tämä totuus vanhemmista olikin kummallinen asia tajuta, sitä kun elänyt vain yhden lapsuuden niin se tuntui normaalilta. Ihmettelin ahdistusta, kylmyyttä ja masennusta. Kunnes huomasin että jotkut lapset rakastavat vanhempiaan! Eivätkä ahdistu heistä. Tän voisi melkein laittaa tuohon ahaa-elämys ketjuun. Luin ja keskustelin asiasta, seurasin vanhempieni käytöstä ja ymmärsin järjellä että he eivät ole "normaaleja" ja rakastavia. Viimeinen niitti oli lapseni syntymä jolloin asia iski tajuntaan tunnetasolla, vihana. Miten joku voi olla niin lytistävä ja paheksuva omaa lastaan kohtaan. Onneksi äitini ei ole viimeaikoina jaellut viisaita lapsenkasvatusneuvojaan kuten älä kehu lasta ettei ylpisty jii än ee. Siskoni olikin äidille jo vastannut että olisi voinut edes joskus kehua että lapsena itseluottamus olisi saanut jonkinlaista tuulta purjeisiin.

ap.

[quote author="Samperi" time="03.01.2014 klo 16:48"]

[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 08:58"]

Ette voi muuttaa sairasta ihmistä, hän ei yksinkertaisesti voi nähdä itsessään mitään vikaa vaan kääntää kaiken teidän syyksenne. Aina. Ainoa mitä voi tehdä on muuttaa omaa käytöstään, ja näiden kanssa se tarkoittaa juurikin sitä että vedätte oman persoonanne pois pelistä - joko jättämällä kommunikoinnin täysin tyhjänpäiväiselle tasolle (kun ette anna mitään itsestänne, ei teitä voi myöskään loukata) tai katkaisette välit täysin. Kun luovutte toivosta se on toki surullista, mutta samalla loppuvat myös pettymykset ja voitte alkaa parantua.

[/quote]

Antaa vanhemmille palautetta asiasta ja mahdollisuuden muuttaa käytöstään. Kertoo heille, että jos käytös ei muutu lopu ja loukkaukset niin otatte etäisyyttä pitkäksi aikaa.

Jos (kun) käytös ei muutu niin toteutetaan tuo lupaus. Pitkä tauko. Sitten kokeillaan uudelleen, olisivatko oppineet. Jos eivät ole oppineet vaan loukkaavat yhä niin toistetaan yllämainittu ja kerrotaan, että seuraavan tauon pituus tulee olemaan xx kuukautta. Jos loukkaus jatkuu niin taas otetaan etäisyyttä eikä vierailla. Toistetaan uudelleen kun aika on kulunut ja joka kerta pidennetään vierailujen väliä. Ei mitään pakollista jouluvierailua, jos huono käytös jatkuu niin sitten ei käydä ededs jouluna.

Näin vanhemmillasi on tieto siitä, miksi ette tule käymään ja keino halutessaan muuttaa omaa käytöstään ja saada välit palautumaan. Jos he mieluummin jatkavat loukkaamista kuin ovat väleissä omaan lapseensa ja omiin lapsenlapsiinsa niin se on heidän valintansa. Sitä valintaa et voi tehdä heidän puolestaan. Ainoa mitä voit tehdä on olla itse asiassa johdonmukainen.

[/quote]

Tästä heräsi monta kysymystä, tulee pitkä sepustus. Toivon tähän vastauksia ja ajatuksia.

Meneekö asia siis niin että me lapset alammekin kasvattaa nyt vanhempiamme!? Asettamalla rajat nyt heille. Ja olemalla johdonmukainen. Kuten lapselle. Onko tämä uusi ahaa-elämykseni. Minulla ei ollut turvallinen lapsuus rajoine/rakkauksine/johdonmukaisuuksine, tuskin äidillänikään. Pitäisikö minun alkaa kasvattaa heille tavallaan turvaa minun rajojen kautta? Mutta jaksanko enää alkaa kasvattamaan henkisesti kahta vanhaa todella "uhmaikäistä". Olenhan toivonut omaan perheeseeni vain yhden pienen lapsen pitkälti historiani taakan väsyttämänä, pystyn antamaan parhaani vain yhdelle ja loput energia itselleni ja miehelleni... En taida enää kyetä "kouluttamaan" vanhempiani oman perheeni prosessin lisäksi :/

Lainaamani kommentti taisi avata silmäni. Mutta miten jaksaisin antaa heille turvan jota he eivät ole ehkäpä saaneet - antaneet minulle. Minulla pitäisi olla enemmän voimavaroja lapsuudesta.

Aiemmin olen ajatellut että he ovat sen verran vanhoja että en raavi heidän haavojaan auki vaan "hoivaan" niitä eli haluan heille hyvää mutta en laita heitä kohtaamaan vaikeita asioita joita he myös lapsilleen ovat aiheuttaneet. Mutta se taitaa olla vain passiivista hoitoa. Aktiivisena hoitona asettaisin heille nyt tomerasti rajat. Paljoon minusta on mutta tähän ei taida olla.

Onko raaempaa "loukata" vanhempiaan ja asettaa heille tylyt rajat vai antaa olla ja itse kestää loukkaukset?

Ap. siis asialla.