Lue keskustelun säännöt.
ero appiukon takia
13.02.2014 |
Olemme mieheni kanssa olleet 4vuotta yhdessä, viime kesänä meniimme naimisiin. Alusta alkaen olemme tulleet kaikki hyvin toimeen keskenämme, mieheni minun puolen suvun kanssa ja toisin päin, ja selvinpäin. Kun aloimme mieheni kanssa seurustelemaan, istuimme viikonloppuisin monesti iltaa appiukon luona. Ja ensimmäisillä kerroilla, hän teki selväksi kuinka pilaan hänen poikansa elämän, ja etten tulisi ikinä saamaan anteeksi sitä että vien häneltä, hänen ainoan poikansa. Samaisilla kerroilla on mut heitetty, niskaperseotteella asunnosta pihalle. Tämä tapahtunut silloin kun mieheni on ollut tupakilla tai mennyt jo nukkumaan tms. On käsketty lukuisia kertoja painua vit*uun, huo*aksi, lut*kaksi ja muilla yhtä kauniilla nimillä on puhuteltu, ja huudettu päin naamaa äpäräksi, ja on monta kertaa miehellenkin uskoteltu että petän häntä. Kaikki tämä silloin kun appi on humalassa. Selvinpäin on taas niin hyvää kaveria ja ihan kuin mitään ei ikinä olisi tapahtunutkaan. En varmasti Ole sanonut tai tehnyt apilleni mitään pahaa, edes kännissä ja niin on Moni muukin sanonut kenen kanssa olen asiasta puhunut. Vaikka appi minulle äkäilisikin, niin se ei haittaisi mitään, mutta kun se on alkanut vaikuttamaan myös minun ja mieheni väleihin,eikä asiaa paranna yhtään se että itse olen 19v opiskelija ja ensimmäisen pikkuisen laskettu olisi 6 viikon päästä. Kun raskaus oli puolessa välissä, ja kerroimme siitä vanhemmille, niin appiukko tästä uutisesta otti ja riemastui oikein kunnolla, oli humalassa uskotellut pojalleen, että edelleen petän häntä hänen parhaan kaverinsa kanssa, ja että lapsi ei olisikaan mieheni, ja hän tottakai samassa mielentilassa uskoi... Olen yrittänyt sen jälkeen olla mahdollisimman vähän tekemisissä appeni kanssa, ja tämä taas vaikuttaa minun ja mieheni väleihin. Esimerkiksi hän ei Ole käynyt Kanssani ultrissa yms, tai edes suostunut puhumaan asiasta, koska uskoo että lapsi ei Ole hänen. Ei Ole ollut viimeiseen kahteen kuukauteen kotona vaan maanantaista sunnuntaihin töissä, aamu kuudesta Ilta 9-10 ( pidän meidän perheessä huolen palkka lapuista ja työtunneista, niin pystyn sanomaan varmaksi) ja käy kotona nukkumassa. Kun illalla yritän mennä nukkumaan viereen, hän häiöyy sohvalle tai vieraskammariin nukkumaan. Emme puhu koko päivän aikana yhtään mitään,Emme soittele tai laita viestiä. Viikko sitten miehelleni ihmettelin sitä että minkä takia appi on minulle niin vihainen, niin sain tästä hyvästä huudot, ja viimesillään on minulla ainakin itku herkässä, niin sehän se heti pääsi. Lähdin olohuoneesta pois, niin mieheni suutuspäissään hyökkäsi perääni ja repäisi tukasta kiinni todella kovaa. Otti villatakin kauluksista kiinni ja raahasi makuuhuoneeseen, että mennä sinne rääkymään. Aina kun yritin nousta ylös niin hän tönäisi minua kovasti että heti lensin selälleen sängylle, vaikka tiesi ja näki että olen raskaana, ja tiesi sen että se oli muutenkin ollut koko raskaus todella raskasta aikaa, kun kroppa ei oikein tahtonut hyväksyä muutoksia, ja minut jouduttiin parhaimmillaan jopa pukemaan ja kävelyttämään kipujen takia. Ja kaikki tämä johtuu siitä, että appiukko ei syystä tai toisesta siedä minua kun on humalassa. En yhtään tiedä mitä pitäisi tehdä. Rkastan miestäni, ja pidän appiukostanikin, silloin kun hän on selvinpäin,harvoin, mutta kuitenkin. Aikaisemmin miehenikään ei Ole pahalla minuun meinannutkaan koskea,emmekä Ole ikinä riitelemällä riidelleet, vaan ollaan aina jätetty pelkkään nahisteluun tai sitten saatu ihmisittäin asiat puhuttua. En haluaisi erota miehestäni, sillä rakastan häntä. Mutta mitä sitten kun lapsi syntyy ja kaikki jatkuu ennallaan, pieni saisi kahden aikuisen miehen vihat päällensä...
Kommentit (35)
Vieraskamari on huone, jota ei ihan jokaiselta provoilijalta löydy :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
27 jatkaa, onneksi miehesi käy töissä, lapsesi saa sentään jonkinmoiset elarit. Toivottavasti mies ei isänsä alanjäljissä alkoholisoidu ja menetä työtään ennen kuin lapsi ehtii täysikäiseksi.
Saatko omilta vanhemmiltasi apua ja tukea erossa vai ovatko he appivanhempiesi tuttuja/naapureita/sukulaisia?
Olen jo isoäiti-ikäinen ja neuvon Sinua, nuori tyttö, tuleva äiti: lähde, ennen kuin on myöhäistä! Haet ensin turvaa omien vanhempiesi luota ja sieltä käsin otat yhteyttä sosiaalityöntekijään. Kerrot avoimesti, millaisessa helvetissä olet joutunut elämään ja että sinun on päästävä Ensi-kotiin.
Tietävätkö omat vanhempasi teidän tilanteesta? Jos eivät, niin nyt kerrot.
Olet vastuussa tulevasta lapsestasi ja tuollaisiin oloihin et häntä voi tuoda synnytettyäsi.
Nyt järki käteen ja sitten tulet tänne kertomaan, miten asiat selvisivät. En halua lukea lööpeistä pahoinpidellyistä vauvoista ja äideistä ja arvuutella, olitko se sinä!
Olen tosissani; nyt sinun on toimittava. Lapsi saattaa syntyä piankin ja ennen sitä sinun on päästävä turvaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.02.2014 klo 19:05"]
Petät vieläKIN miehen kaverin kanssa? Olet 19-vuotias?
Mitäs jos eroaisit ja antaisit lapselle hyvän elämän etkä pettäisi seuraava miestäsi.
[/quote]
En missään vaiheessa suhdettamme pettänyt miestäni,kaikki tämä oli appiukon mielikuvituksen tuotetta ja yksi osa sitä sairasta tarinaa jolla hän yritti päästä minusta eroon. Taisit lukea toisen lauseen sielä toisen täältä?
Ja kiitos kaikille. Muutin aikaisemmin vanhempieni luokse, ja olen saanut pikku hiljaa asioita selvitettyä kuntoon. Tosiaan, mies ei ilmoitellut itsestään useampaan päivään,vaikka tiesi että olin lähtenyt pois kokonaan. Soitti seuraavalla viikolla ja sanoi, että hän tiesi mitä hänen piti tehdä ( olin aikaisemmin pyytänyt pitämään puoliani,seuraavan kerran kun appi tulisi meille päissään haukkumaan" mutta hän ei vain saanut suutaan auki. Pyyteli itku kurkussa anteeksi kaikkea mitä on tehnyt ja sanonut,ja ettei tukasta vetämiselläkään halunnut satuttaa, oli vain tarkoitus ottaa minusta kiinni ( lähdin tuolloin hänen luoltaan pois, ja hän tuli perässä). Ja ettei ikinä löisi minua tai haluaisi pahaa minulle eikä vauvalle.
Emme puhelimessa riidelleen ( ensimmäinen kerta puoleen vuoteen?) Mutta lupasi että saan asua "kotona" ( asuimme yhdessä mieheni kotitilalla) niin kauan kuin haluan, ja lupasi että jos haluan/tarvitsen niin hän jää isyyslomalle ( neljän vuoden aikana on hänelle lomaa kertynyt niinkin paljon kuin 6 päivää ja nekin oli nyt viime jouluna,kun oli pakko.) ja sama miten teemme,niin hän haluaa joka tapauksessa auttaa, ja olla poikansa elämässä mukana, kun hänellä itsellä ei ole ikinä ollut perhettä,niin hän ei halua samanlaista elämää omalle pojalleen.
Ja Juttelin tässä meidän yhteisen ystävämme kanssa ( hänen,kenen kanssa olen "pettänyt" miestäni) niin hän sanoi että (ex) mieheni ei ole enää missään tekemisissä oman isänsä kanssa,ei ole ollut sen jälkeen kun minä muutin pois.
Että mitä tässä nyt sitten pitäisi tehdä? yhteen en ole palaamassa,sen pystyn sanomaan varmaksi,sillä elämä meni niin vaikeaksi,mitä kauemmin me olimme yhdessä. Mutta en kuitenkaan haluaisi viedä lapselta hänen perhettään,kun eihän mikään näistä riidoista ole pienen vika...
-Ap
Anteeksipyytelyn jälkene varmaan tuntuu nopeasti siltä, että haluat ottaa tuon "miehen" takaisin elämääsi. Harkitse sitä kuitenkin monta kertaa. Alkoholistit ja muut ongelmaiset aina väittävät muuttuvansa ja aika harvoin mitään sellaista tapahtuu. Ainakaan ilman apua.
Eli älä missään nimessä muuta takaisin tuon "miehesi" luo, ennen kuin on käynyt vihanhallintakursseja ja muutenkin joku pariterapia ei ole huono idea.
Tämä visti vain sitä varten, että jos alat pikkuhiljaa muuttaa mieltäsi tuon yhteenpalaamisen kanssa (jota toivottavasti et tee....).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitoksia teille jotka asiallisesti neuvoitte, kaikkea muuta kettuilijoille jotka piti pilkkaanaan. Anteeksi vain, mutta oikeastaan toivon että kun teillä on jokin vakava asia mikä vaivaa, ja itku silmässä olette joltain apua kysymässä, niin todella toivon että teitä vähäteltäisiin ja pidettäisiin pilkkana kuten piditte minunkin asiaani. Heräisitte tähän maailmaan.
ja nyt.. Luin nämä kaikki neuvot ja omat viestini lävitse monta kertaa.. Niin miten ihminen voi tosiaan olla näin tyhmä ja jäädä tällaiseen tilanteeseen? Otin ja soitin perjantaina, heti miehen lähdettyä töihin vanhemmilleni, ja kerroin tilanteen. He tiesivät minun ja appiukon vväleista jo ennestään, mutta kerroin myös kuinka Se oli vaikuttanut myös minun ja miehenikin elämään. Miehen ollessa töissä, veimme kaikki tavarani vanhempieni luokse ja olen nyt perjantaista asti asunut heidän luonaan. Vieläkään, en ole miehestä taikka appiukosta kuullut mitään. En soittoa tai viestiä ole saanut... Joten kiitos, ilman näitä neuvoja en varmastikkaan olisi tilannetta tajunnut, enkä olisi osanut lähteä itse pois. Kiitos!
ps. Teille pilkun hinkkaajat, kirjoitin tämän ihan varta vasten koneella, en älypuhelimella, kun Se tuntui olevan niin v**un ärsyttävää.
- ap
Hieno homma, että olet ottanut elämäsi haltuun. Jos olisin tilanteessasi myöntäisin, että lapsi ei ole miehen, vaikka ei pitäisikään paikkansa. Näin ei tarvitse olla enää yhteydessä mieheen, eikä mies voi vaatia mitään oikeuksia lapseen. Tuollainen ääliö ei kuitenkaan maksa elareita. Lisäksi, jos on väkivaltainen sinua kohtaan kun olet raskaana, on taatusti väkivaltainen myös lasta kohtaan kun se syntyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika karulta tuntuu tilanteesi :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mites olisi kappalejako? En jaksanut alkaa lukea tarinaasi.
Miehesi on käynyt sinuun käsiksi, lähde ja älä katso enää taaksesi, noin epävakaaseen tilanteeseen et voi lasta tuoda! Nyt yhteys sukulaisiin, vanhempiisi tai jollekin jolta saat tukea ja turvaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Soita sosiaalityöntekijälle, vaikka neuvolan kautta. Pääset maksusitoumuksella ensikotiin jo ennen synnytystä. Siellä voit opetella olemaan yksin vauvan kanssa ja pääset jaloillesi, omaan asuntoon. Miehen kanssa asumusero aluksi, ja panet sen valitsemaan isänsä tai lapsensa. Perheneuvolassa voisitte käydä, ja jos appi haluaa vauvaa nähdä, niin aa-tapaamiset ja ehdoton alkoholittomuus. Ja älä enää ole paikoissa, joissa appi juo.
Mäkin ehdottaisin tuumaustaukoa tähän suhteeseen, valitettavasti. Ei vaikuta oikein terveeltä meiningiltä. Onko sinulla ystävää/sukua, jolle voisit mennä väliaikaisesti asumaan?
Huh huh. Nyt nopeesti pois tuollaisen sekopääsuvun lähettyviltä.
Miksi annat kohdella itseäsi noin huonosti?
Juokse karkuun ja kovaa ettei lapsesi tarvitse moista käytöstä ja sinun kaltoinkohtelua katsoa!
Hae itsellesi apua äläkä jää suhteeseen jossa edes miehesi ei suojele sinua.
Mistä rakkaudesta sinä höpiset...lue itse oma kirjoituksesi ja kerro mikä siinä on rakkautta!
[quote author="Vierailija" time="13.02.2014 klo 19:33"]Mites olisi kappalejako? En jaksanut alkaa lukea tarinaasi.
[/quote]
Olisi ollut järkevä,en vain omista tietokonetta,joten puhelin on ainoa tapa nettiin pääsemiseksi, eikä kappalejaot jostain syystä onnistu. Yhdistää tekstin pötköksi julkaisun yhteydessä.
Kyllä tuli todella surkea olo tämän lukemisesta, miten jollain voi olla noin suppea ja ankea elämä? 15-vuotiaana alat seurustella väkivaltaisen juntin kanssa, 18-vuotiaana (!) naimisiin, 19-vuotiaana lapsi kyseisen juntin kanssa. Viikonloppujen ilo on appivanhempien kanssa ryyppääminen... Ei uskoisi, että ollaan 2000-luvun Suomessa. :(
Omat tyttäreni lähestyvät teini-ikää, lupaan tehdä kaikkeni että saisivat elää lapsuutensa loppuun ja ettei heidän elämästään tulisi tuollaista. Vaikka eihän sitä koskaan voi tietää...
Jäävätkö opintosi nyt kesken lapsen vuoksi? Toivottavasti saat ne jotenkin hoidettua loppuun aikanaan. Sinuna ottaisin eron tuosta miehestä. Sitten kun tilanne sen mahdollistaa (lapsi syntynyt ja opinnot valmiina yms) niin muuttaisin sieltä missä nyt ikinä asutkaan, hieman etelämmäs ja suurempiin ympyröihin. Hankkisin työpaikan, ystäviä ja miehen. Usko pois, elämä tulee vielä hymyilemään sinulle kun pääset tuosta ankeudesta irti. Olet onneksi niin nuori vielä.