Ahdistaa niin paljon, että kaikki voimat on poissa

Voi :( Et ole missään nimessä yksin! Lapsen saamiseen liittyy usein juuri kuvaamiasi juttuja. Oletko puhunut kenellekään olostasi? Entä miehesi? Oletko siis raskaana vai juuri saanut lapsen, vai molempia?

:)))))))))))))))))))))))

Olen raskaana ja mulla on 2-vuotias. Miehelle en voi puhua. En osaa oikein puhua kenellekään, olen tosi huono puhumaan asioistani. TUntuu, etten kestäisi sitäkään, että neuvolassa pitäisi aina kertoa voinnista. 

Mulla tämä masennus on jotenkin kroonistunut, olen osittain tottunut siihen. Olen paljolti aika toimintakykyinen.

Ap

Niin mullekin kävi, että totuin siihen jatkuvaan pahaan oloon. Mutta et usko miten hyvältä tuntui kun sitten vihdoin oli hyvä olla. Ihan kuin joku olisi ottanut 5kg metallipainon rintakehältä pois.

Eihän sun ole keskusteluun mikään pakko suostua, mutta monia se auttaa sitten lopulta. Voisitko kuvitella kokeilevasi mielialalääkitystä? En tiedä nyt onko tilanteesi sellainen, että hyötyisit siitä, mutta ajatuksena. Niistäkin saat neuvolasta lisää tietoa, tai jos et halua sieltä kysyä, niin tietoa/reseptin saa yksityiseltäkin. Onko sulla ystäviä tai sukulaisia, mitään tukiverkkoa?

Tuli myös mieleen, että entä jos puhuisit puhelimessa jonkun kanssa, tai netissä? Auttavia puhelimia on paljon. Ja myös kaikenlaisia ryhmiä odottaville äideille, sieltä voisit saada vertaistukeakin.

Mä oon kyllä miettinyt tuota mielialalääkitystä. Ennen raskautta söin Triptyliä unettomuuteen, mutta sillähän on myös vaikutusta mielialaan.

Oon joskus soittanut kriisipuhelimeen, mutta kun itsekin tiedän, mitä pitäis tehdä, ei siitä oikein ollut apua. Käytiin vuosi sitten perheneuvolassakin.

Ap

Mitäs perheneuvolan kanssa kävi?

Jos saan kysyä niin mistä nuo kommunikaatio-ongelmat miehen kanssa johtuu? Sekin kun saattaa vaikuttaa mielialaan.

Soita johonkin, vaikka palvelevaan puhelimeen.

Vieraalle helpompi puhua?

Aina voit lohduttautua sillä että sulla on kuitenkin perusjutut kivasti pulkassa, suuta auki vaan ja homma rullaa.

Verrokkina voin kertoa että ahdistaa niin että happi loppuu, olen sairaslomalla ja rikki. Kun saatuani avioeron yli kymmenen vuoden yhteisen taipaleen jälkeen (tässä kaikki kaunareista tutut juonenkäänteet, velkojia, vieraita naisia, pikavippejä jne), hetken sinkkuilun jälkeen, tapasin miehen joka vei jalat alta, ei päihdeongelmia, korosti rehtiyttään ja tarkoituksellisesti halusi saada minut laskemaan suojamuurini. Tuli osaksi minun ja lasteni elämää, kaikenlaista ehditty setviä yhdessä ja olen uhrannut paljon hänen eteensä "hyvittääkseni" tätä painolastia mikä exästä lapsista ym. tulee. Nyt kun yli vuosi seurusteltu, jätetty ehkäisy vähiin ja suunniteltiin yhteenmuuttoa ja haettu hälle töitä tältä paikkakunnalta (asuu 200km päässä enkä halunnut hötkyillä lastenkaan tähden) , niin hänen kollegansa ottaa minuun yhteyttä ja selviää että heillä on ollut suhde jo viimeiset puoli vuotta. Mausteena vielä miehen exäkin on ollut kuulemma kuvioissa kerrottua enemmän.

En tiedä helpottaako, mutta vaihtaisin kanssasi osia milloin vain.

9: Jep jep, tasan ei käy onnen lahjat, toisella on kaikki palikat kasassa eli työpaikka, hyvä parisuhde, ei velkaa jne, mutta silti on paha olla. Toisilla taas kaikki asiat päin helvettiä ja silti elämä on mukavaa. Kun jos on vaikka masennusta, niin ei silloin oikeasti vaan ole hyvä olla vaikka kuinka toiset yrittäisivät piristää ja sanoa että ota itseäsi niskasta kiinni jne jne. Siksi tuo sinun kommenttisi oli minusta vähän... ymmärtämätön.