Lue keskustelun säännöt.
Kun oma lapsi ei ole mikään ruudinkeksijä, mitä tehdä?
09.09.2006 |
Näinhän ei kai vanhempi saisi lapsestaan sanoa ainakaan monien mielestä, mutta kun se on totta. Yksi lapsistani on tyhmä, siis ei erityisen älykäs. Muutenkaan asiaa ei oikein voi sanoa, koska hänellä ei ole mitään diagnoosia, joita vastaavilla nykyään yleensä on. Häntä on tutkittu, mutta mitään erityistä neurologista ongelmaa ei hänellä on, hänellä on oppimisvaikeuksia, mutta ei mitään spesifejä tai toisaalta niin pahoja, että ne olisivat ns. laaja-alaisia ja täten lähennellä heikkolahjaisuutta tai lievää kehitysvammaa.
Hän on aina kehittynyt muita hieman myöhemmin, mutta vihdoin olen myöntänyt itselleni, että kyse ei ole vain siitä, että hän kehittyisi omassa tahdissaan, vaan hän ei tule ikinä saamaan muita kiinni. Ikää on nyt 13 vuotta ja olemme koko hänen koulu-uransa panostaneet hänen koulunkäyntiinsä ja hän on keikkunut muiden mukana tyydyttävän tasoisin tiedoin. Ainoa vain, että hän on joutunut tekemään paljon enemmän töitä niiden eteen. Nyt yläkoulun myötä on tullut toinen vieras kieli ja enemmän luettavaa muistakin aineista. Kun sekä mekaaninen lukeminen että oppiminen on hidasta ja elämä ei voi olla pelkkiä läksyjäkään, niin tulokset varmasti laskevat tai sitten siirrytään osittain mukautettuun opetussuunnitelmaan. Tähän opettajat kuitenkin pitävät poikaa hieman liian tasokkaana.
Hän on siis välinputoaja, ei tarpeeksi ongelmainen ollakseen erityislapsi ja ponnistaakseen niistä lähtökohdista, mutta ei ihan yhtä välkky kuin keskivertolapset. Tilanne on vähän vaikea, koska me vanhemmat olemme suvuista, joissa akateemista suorittamista on pidetty hyvin tärkeänä ja nyt lapsi alkaa itsekin ymmärtää, että hänellä ei ole lahjoja siihen suuntaan. Toisaalta hän on kuitenkin perinyt suvun taipumuksen kädentaidolliseen lahjattomuuteen. Kun hänellä vielä on kaksi vuotta nuorempi pikkuveli, joka on melkoinen neropatti ja nopea oppimaan ja mennyt monissa taidoissa isoveljen ohi jo aikoja sitten, on tilanne kaikkea muuta kuin kiva.
Syy tähän kaikkeen voi olla synnytyksenaikaisessa hapenpuuttessa tai sitten ihan vain perintötekijöissä. Lääkärit veikkaavat, että hapenpuute aiheutti lieviä vaurioita, mutta vauriot eivät ole niin suuria, että ne olisi helppo diagnosoida ja toisaalta hän juuri ja juuri mahtuu normaaliälykkyyden sisään.
Pelkään hirveästi lapseni puolesta. Hänenlaisiaan syrjäytyy niin usein ja heille käy huonosti. Haluaisin niin kovasti, että hän pystyisi selviämään yläkoulusta sen verran kunniolla, että pääsisi ammattikouluun opiskelemaan jotain, mikä häntä kiinnostaisi ja jossa hän voisi olla hyvä. Saisi sen jälkeen töitä ja ihan tavallisen kunnon elämän. Mutta kun toinen on niin vietävissä kaikkiin älyttömyyksiin ja tuon haaveeni saavuttaminen tulisi vaatimaan häneltä niin paljon kovaa työtä ja määrätietoisuutta, että en tiedä onko se edes mahdollista.
Kommentit (61)
Mutta ethän anna lapsesi lukea rivien välistä sitä että olet pettynyt häneen? Kyllä hyväsydämisyys on miljoona kertaa tärkeämpää' kuin terävä äly, ja jos pelkäät lapsesi syrjäytymistä, parhaiten ehkäiset sitä antamalla hänen tuntea olevansa hyväksytty. Minä ainakin syrjäytyisin, jos minulta vaadittaisiin jotain johon kykyni eivät riittäisi. Mukava kadunlakaisija olisi minulle paljon mieluisampi lapsi kuin sydämetön akateemikko...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hänellekin, kunhan saatte pojan kunnialla aikuseksi. Minua huolettaisi enemmän tuo mitä kerroit, että hän on helposti johdateltavissa. Mulla on pikkuserkku, joka oli aika samanlainen kuin miltä poikasi kuulostaa. Ihan kiva kaveri mutta aika yksinkertainen ja hyväuskoinen. Hän päätyi teini-ikäisenä vähän huonompaan seuraan ja toiset hönöttivät hänet pistämään nimeään kaikenlaisiin vekseleihin ja muihin. Pariin kioskimurtoonkiin saivat hänet puhuttua autokuskiksi. Kiinnihän siitä jäi, ja kun serkun nimi oli papereissa, eikä häntä ihan voinut syyntakeettomaksikaan julistaa, niin linnareissu seurasi. Ja kaveri oli siis ihan mukava ja pohjimmiltaan kunnollinen, oli vaan niin yksinkertainen, että jotenkin ne toiset saivat hänet aina puhuttua mukaan... No, nyt tuolla pikkuserkulla menee ihan hyvin, sen vankilareissun jälkeen ei vstsaavia ole tapahtunut ja hän on putkimiehenä pienenpienessä kaupungissa. Vaimo taitaa pitää liean sen verran tiuaklla, ettei hämäräperäisiä kavereita pääse seuraan tuppautumaan :-)
Sanoisin siis että tukekaa, neuvokaa ja tarvittaessa vahtikaa hänen tekemisiään. Tehkää myös selväksi, että hänen pitää hankkia jokin ammatti ja elättää itsensä.. Mun pikkuserkun kohdalla vanhemmat teki sen virheen, että kun hän ei pärjännyt koulussa eikä amiskaan sujunut, niin antoivat pojan pitää välivuosia ja asustella kotona. Se ei ole hyväksi kenellekään nuorelle, ja turmiollista se voi nimenomaan olla vähän yksinkertaiselle kaverille, jolla ei ole suuria kunnianhimoja.
ja oppikoulussa (nykyinen yläaste ) noin 6-7. Lukioon pääsi aikoinaan helposti eli tuollakin keskiarvolla. Lukiossa olin noin 7 oppilas. MUtta ylioppilaskirjoituksissa luokas paras. Oli siinä muilla ihmettelemistä, sekä opettajilla että oppilailla. Menin sitten kauppakorkeaan ainoana meidän luokkalaisena ja valmstuin hyvin arvosanoin ja tällä hetkellä työskentelen Suomen arvostetuimmassa firmassa hyvällä paikalla.
Nyt kun miettii aikaisempia aikoja, niin muistelisin että kansakoulussa ja oopikoulussa en yksinkertaisesti tajunnut asioita vaan vasta myöhemmällä iällä aloin " ajattelemaan" ja oppimaan..
Itsekin akateemisen koulutuksen omaavana toivon tietysti omasta lapsestani vieläkin viisaampaa kuin itse olen :) On varmasti vaikeaa myöntää, ettei lapsesi pääse ikinä kirjaviisaudessa siihen mihin olit toivonut hänen pääsevän. Tärkeää on varmasti se, että tuet lastasi kaikessa ja vaadit häneltä suorituksia. Yritän sanoa, että vaadi, mutta älä vaadi liikaa. Kannattaa yrittää etsiä joku sellainen asia, jossa lapsesi olisi hyvä, tai pärjäisi ainakin kohtuullisen hyvin, ja rohkaista häntä siinä. Eivät kaikki ole ns. lukuihmisiä, eivätkä läheskään kaikki ole edes erityisen hyviä missään. Lapsellesi on myös varmasti rankkaa tajuta, ettei ole yhtä " fiksu" kuin vanhempansa tai veljensä... Olisi todella tärkeää, että lapsi kokisi olevansa jossain hyvä, ja että perheessänne arvostetaan myös muuta kuin lukupäätä ja arvosanoja. Tämä edellyttää varmaan arvomaailman muutosta myös teissä vanhemmissa, ainakin omalla kohdallani koulusivistyksen arvostus on niin syvään juurtunut, että voisi olla aika vaikeaa muuttaa omaa ajatusmaailmaa vastaavassa tilanteessa.
tärkeintä olisi varmaan se, että teette lapselle selväksi että hän ei ole itse tätä aiheuttanut ja se sukujen suoritusmittaristo on vaan sukujen mittaristo. että on paljon arvokkaampaa olla hyvä ihminen. teini on monesti tosi herkkä vaikka näyttää ihan siltä kun ei edes miettis asiaa,
sisarusten välit on tietysti monimutkaiset...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hän on rakastettu, hyvä ja ihana juuri tuollaisena kuin hän on?
Hyvälle itsetunnolle voi rakentaa vaikka mitä!
Ehkä ajanmittaan löytyy jotain missä hän pärjää hyvin, urheilu tai musiikki esim?
...älkääkä antako muidenkaan sukulaisten painostaa siihen. Kaikkien maailman lasten ei tarvitse olla maistereita. Ihmettelen kyllä, miksi häntä ei päästetä erityisopetuksen piiriin, jos kerran selviä oppimisvaikeuksia on.
Ettehän valita hänen " tyhmyydestään " muille kuin ehkä koulun henkilökunnalle. Ei olisi lapsellennekaan mitenkään eduksi kuulla keneltäkään, että hän on niin tyhmä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ajattelen, että jokainen on hyvä jossain. Joku on hyvä venäjän kieliopissa, toinen on hyvä korvien heiluttamisessa ja kolmas on hyvä kavereiden manipuloimisessa. Uskon myös, että lapsesi tarvitsee jotain, missä saa kokea onnistumisen iloa. Ehkä hänellä jo sellainen harrastus onkin - et mainitse mitään siitä.
Olet pohtinut poikasi tulevaisuutta hänen lahjojensa valossa. Lukuaineet eivät ole hänen juttunsa, ja kädentaidotkin ovat heikonlaiset. Mutta millainen poikasi on sosiaalisilta taidoiltaan? On paljon aloja, joilla sosiaaliset taidot ovat tärkeässä asemassa.
käytännön asioista. Vuoteen sijaus, tiskit, siivous, ym järjestyksen vaatiminen kurinalaisesti vois olla hyvä hänelle.
Ennenkaikkea oma suhtautumisesti lapseesi on ja siihen että pidät arvossa hänen suoriuttamista ko jutuissa on tärkeää.
Väliäkö sillä jos hänestä tulee varastoduunari, kunhan hän osaa ottaa vastuun tekemästään työstä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että niitä yksitoikkoisen ei-niin-haastavan-työn tekijöitäkin aina tarvitaan.
Itse katsoisin niin että minulle olisi tärkeintä lapsen tulevaisuudessa se että hän pystyy omalla työllään elättämään ainakin itsensä. Se nyt kumminkin on peruslähtökohta. Eivät kaikki voi olla kirjaviisaita, akateemisia ja johtotehtävissä.
Aikaa teillä vielä onneksi on amiksen valintaan. Sitten vaan opon kanssa pohtimaan että mikä olisi hyvä linja. Tukea ja vaatimus siitä että jokin tutkinto on oltava, ei kai sitä vanhemmalta voi paljon enempää odottaa.
Mitä sellaisa asioita osaisit kertoa? missä poikasi on hyvä?
Hyvä sosiaalsislta taidoiltaan tms.
Kehu jakorosta niitä vahvoja alueita ja koittakaa vaikka koulun opinnonohjaajan kanssa miettiä sellaisia ammatteja joissa olisi realistiset mahdollisuudet pärjätä hyvin.
On se sitten sinun tai suvun mielestä vähemmän arvostettu ammatti tai ei.
Ja jostain mukavsta harrastuksesta poikasi voisi saada lisää itseluottamusta.
Muutenkin teini- iässä helposti tuntee olevansa riittämätön. Nyt olisi se aika milloin voit vielä vaikuttaa siihen kuinka paljon hän itse osaa itseään arvostaa ja haluaa kehittyä ihmisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
osa-alueella. Onko hän luova? Liikunnallinen? Eläinrakas? Sosiaalinen? Jotain varmasti löytyy. Sitten etsitte sen mukaisia harrastuksia. Hyvä harrastus, olkoon se sitten mitä vaan, voi olla keino hahmottaa omia kykyjä ja antaa itseluottamusta.
vaikka omakohtaista kokemusta ei ole. Olen kuitenkin joskus miettinyt, miten sitä osaisi suhtautua oppimisvaikeuksiin kun on tottunut että kaikki lukuhommat on helppoja - ja ovat olleet helppoja myös miehelleni jne.
Mielestäni voisit kuitenkin ola huoleti tuon asian kanssa. olet nimittäin selvästi miettinyt asiaa ja osaat varmasti tukea poikaasi!! Tärkeintähän on vaan (siis työelämän kannalta - koko muu elämähän on paljosta muusta kiinni) löytää se oma ala. Hän voi onnistua löytämään jonkun ihan oman oman juttunsa - kultaseppä? muurari? kokki? jossa pääsee jopa loistamaan ;). Siitähän ei ole takeita, että vaikka kuinka olisi kirjaälykäs ja akateeminen, että löytää työelämässä sen oman loistavan paikkansa.
Tunnen muuten sisarussarjan, jossa myös hyvin erilaisia lapsia yksi oli priimus ja matikan dosentti tms nyt (ja tosi nuori vielä) ja toinen ei saanut ammattikoulua loppuun on pätkätöissä tehtaassa. Hyvin tulevat ainakin keskenään toimeen, heidän tuntemuksistaan en tietty tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun tilanne tajuttiin, lopetettiin viimeisetkin kommentit akateemisen sivistyksen ylivertaisuudesta. Koko suku on suorastaan ihailtavasti viime aikoina siivonnut suistaan pois " sitten, kun kirjoitat ylioppilaaksi ja menet yliopistoon" jne. tyyppiset lauseet. Mutta niin tyhmä lapsi ei ole, etteikö tajuaisi, että käytännössä kaikki suvussa ovat pitkälle koulutettuja. Pikkuveljen suhteen yritämme toimia niin, että isommalla on aina tiettyjä isojen erioikeuksia, joita pikkuveli ei vielä saa.
Valitettavasti poika ei tunnu olevan missään lahjakas. Liikunnassa hän on keskivertoa hieman huonompi, hän ei ole musikaalinen tai taiteellinen, hän ei siis ole taitava käsistään, mikään kouluaine ei ole sellainen, joka olisi hänelle helppo. Onneksi hän pitää monista asioista. Hetken jo toivoimme, että kokkauksesta voisi muodostua se hänen erikoisosaamisensa, mutta niin paljon kun hän pitääkin keittiössä auttamisesta, monen asian yhtaikainen hallitseminen ei onnistu ja sitähän keittiössä tarvitaan. En minä hänestä, ainakaan enää, akateemista haaveile, mutta haluaisin niin, että hän löytäisi paikkansa maailmasta, työtä ja toimeentulon ja mielellään vielä sellaista työtä, josta nauttisi ja jossa voisi kokea olevansa hyvä. Mutta samalla olen tajunnut, että pelottavan moni hänenkaltaisensa ei noita asioita ole saanut. Meille hän on joka tapauksessa kaikista rakkain (no, jaetulla ensimmäisellä sijalla), mutta kun se ei taida yksin riittää siihen, että elämästä tulisi rikas ja tyydyttävä.
Ap
Vierailija:
...älkääkä antako muidenkaan sukulaisten painostaa siihen. Kaikkien maailman lasten ei tarvitse olla maistereita. Ihmettelen kyllä, miksi häntä ei päästetä erityisopetuksen piiriin, jos kerran selviä oppimisvaikeuksia on.
mies tosi urheilullinen, mies isolla M-kirjaimella ja poika todella hönö! lapsen kömpelyydestä ollaan oltu huolestuneita. tuntuu tosi koomiselta, kun lapsesta näkee että tulee olemaan isänsä vastakohta... aistin jopa sen että isää harmittaa pojan " tyhmyys" .
Toivottavasti hän löytää oman tiensä ja jotain missä hän on hyvä. Rakastakaa, rakastakaa ja rakastakaa!!!
Hänellä on harrastuksia, joista hän nauttii, mutta ei välttämättä ole kovin hyvä. Seurakunnan poikien liikuntakerhossa on hänestä kivaa, vaikka hän ei missään lajissa ihan parhaita olekaan. Partiossakin on hänestä todella kivaa, vaikka muut usein joutuvatkin auttamaan kädentaitoa vaativissa jutuissa tai esim. suunnistamisessa. ja kuten sanoin, keittiössä auttaminen on kivaa, mutta kokonaisuuksien hallinta liian vaikeaa.
Esimerkiksi juuri varastomiehen työtä olen hänen kohdallaan ajatellut. en tosin tiedä, kuinka paljon varastoissa nykyään työskennellään yksin. Jos pareina tai ryhmässä, niin hän voisi hyvinkin saada tyydytyksen työstä juuri siitä sosiaalisesta kanssakäymisestä ja työporukasta ja ehkä työkin olisi sellaista, johon hän pystyy ilman liian suuria ponnistuksia. Hänelle itselleen emme niin tarkasti vielä ole aloista puhuneet, mutta siitä on kyllä juteltu, miten peruskoulun jälkeen pitää jatkaa johonkin kouluun ja että nyt yläkoulussa opintojenohjauksessa tullaan puhumaan erilaisista ammateista ja mikäköhän hänestä olisi kivaa sitten isona. Mutta itsekseni ja miehen kanssa olemme sitten miettineet päämme puhki.
Minäkin sanon samaa, mitä joku muukin, että vaatikaa pojalta kotitöiden tekoa! Yksi sukulaiseni on vähän vastaavanlainen kuin poikasi, ja vanhemmat paaponeet poikaa niin, että nyt kun hänen pitäisi muuttaa kotoa omaan talouteen, niin vanhemmat kauhuissaan kuinka tulee selviämään ihan tavallisista arjen asioista.
Tyttöystävä-ehdokkaatkaan eivät lähde heti karkuun kun näkevät poikasi kodin, jos se on perussiisti, ja poika osaa laittaa vaikka lämpimät voileivät : ) Puhumattakaan omasta hygieniasta jne. ja parturissa käymisestä jne. Panostakaa näihin!
Yläkoulussahan alkaa kotitaloustunnitkin. Ehkäpä poikasi saa loistaa siellä!? Ota vaikka yhteyttä köksänmaikkaan ja juttele hänelle tilanteesta!
Minä en ole ikinä ollut koulussa hyvä ja siitä sain kuulla... Äitini voivotteli usein jopa lähes vieraille, että kun ei tuo meidän maija ole ollenkaan hyvä koulussa. Ei se vaan pärjää samalla lailla kun muut!
Äitini soitti lukion rehtorille, että mitä teen kun Maija haluaa tulla lukioon, mutta kun eihän se siellä pärjää. Rehtori oli sanonut, että anna tehdä niin kuin itse haluaa, tehdään hänelle sopivanlainen oppisuunnittelma.
Mummoni sanoi isoveljeni yo-juhlissa, että seuraavat juhlat onkin sitten " kallella" (serkullani) kun maija ei kumminkaan pääse ylioppilaaksi. No pääsinpä vaan, mutta vasta toisella yrittämällä.
Mutta nuo alistamiset on vieneet sen viimeisenkin uskon itsestä! Ei tullut kehuja jos jossain onnistuin kun toisessa asiassa en sitten onnistunutkaan. Tuntui, että olin suvulleni vain pelkkä häpeä.
Eli siis kannustakaa lastanne ja älkää missään nimessä näyttäkö lapselle, että olette huolissanne hänestä! Ettekä varmasti saa ainakaan pettymystä näyttää!
Ja tuo " tyhmyyden" syyn etsiminen on mielestäni vanhemmiltakin aika tyhmää. Siinä lapsi viimeistään tajuaa, että hän ei ole ihan sitä mitä pitäisi.
Kaikilta aloilta löytyy kunnon työpaikkoja, poikasi voi olla esim. loistava liikunnanohjaaja tai puhelinasentaja tai kokki! Toivottavasti osaatte kannustaa poikaa löytämään " oman alan" , ettekä kannusta ja toivo, että " kunhan edes lukion kävisit" .